Häkämyrkytys voi tappaa minuuteissa – näin suojaat perheen kotona ja mökillä
Häkämyrkytystä on syytä epäillä, jos oireilee ja on altistunut suljetussa tilassa pako- tai palokaasuille.
Häkämyrkytys ei ole leikin asia. Riskin kanssa saa olla tarkkana, jos esimerkiksi kesällä on suuntaamassa mökille perheen kanssa.
Häkä on näkymätön, hajuton ja mauton kaasu, jota syntyy niin kutsutussa epätäydellisessä palamisessa. Kun häkää on ilmassa, se pääsee melko estottomasti keuhkojen kautta vereen.
Veressä häkä sitoutuu punasolujen hemoglobiiniin, mikä saa aikaan hapenpuutetta. Se puolestaan aiheuttaa nopeimmin vahinkoa aivosoluissa.
Häkämyrkytyksen aiheuttajat
Häkämyrkytys todella salakavala tappaja, koska häkää on niin vaikea huomata.
Yleisimmin häkämyrkytys syntyy tilanteessa, jossa ajoneuvo käy tyhjäkäynnillä suljetussa tilassa. Toinen yleisimmistä aiheuttajista ovat polttoaineella tai kaasulla käyvät lämmittimet.
Myös tulisijalla lämmittäminen taitamattomasti voi aiheuttaa myrkytyksen, kun savupellit suljetaan liian aikaisin ennen kuin hiilet ovat muuttuneet tummiksi.
Sen sijaan kuolemaan johtaneista häkämyrkytyksistä löytyy useimmiten taustalta huoneistopalo tai itsemurha.
Tällainen on häkämyrkytys
Häkämyrkytyksen oireisiin kuuluvat päänsärky, huimaus, oksentelu, korvien soiminen, näköhäiriöt, heikotus ja levottomuus.
Lisäksi hengitys kiihtyy, ja sydämen syke nousee. Iho ja limakalvot voivat tulla tavallista punaisemmiksi.
Vaikean myrkytyksen oireita ovat tajunnantason heikentyminen tai tajuttomuus, kouristukset, hengitysvaikeudet ja harva pulssi.
Häkämyrkytystä on syytä epäillä, jos samanaikaisesti henkilö on altistunut suljetussa tilassa pako- tai palokaasuille.
Jos kyseessä on häkämyrkytys, ensiapuna altistunut henkilö kuljetaan raittiiseen ulkoilmaan mahdollisimman nopeasti. Ambulanssi on kutsuttava viipymättä, jotta häkämyrkytyksen saanut pääsee sairaalahoitoon. Usein jo ambulanssissa aloitetaan hapen antaminen.
Näin ehkäiset häkämyrkytyksen
Vältä auton tyhjäkäyntiä suljetuissa tiloissa.
Jos kotona tai mökillä on takka, kannattaa sinne hankkia myös erilliset häkävaroittimet. Sulje tulisijan pellit vasta, kun hiilet ovat muuttuneet täysin tummiksi.
Käytä polttoaine- tai kaasulämmittimiä vain tiloissa, jotka tuulettuvat hyvin. Laitteet on myös huollettava säännöllisesti.
Häkämyrkytys on tulipalossa iso riski – harjoittele pelastautumista lasten kanssa
Häkämyrkytys on tulipalotilanteessa yleinen kuolinsyy.
Lasten kanssa kannattaa pohtia etukäteen, miten tulipalotilanteessa kotona kannattaisi toimia. Jokainen minuutti on tärkeä, jos asunnossa riehuu tuli.
Piirtäkää pohjapiirros ja merkitkää paikat, joista pääsee ulos. Sen jälkeen ne kannattaa kiertää läpi yhdessä lasten kanssa. Merkatkaa myös, mistä kodin palovaroittimet löytyvät.
Näytä myös lapselle, missä alkusammutusvälineet ovat. Sammutuspeitteen käyttöä voi harjoitella pyyhkeellä tai lakanalla. Samalla on hyvä tähdentää, että rasvapaloa ei saa sammuttaa vedellä.
Tähdennä lapsille, että jos palo sijaitsee kerrostalossa muualla kuin omassa asunnossa, savuiseen porraskäytävään saati hissiin ei kannatta missään tapauksessa mennä. Oman asunnon ovi on silloin pidettävä kiinni.
Lähteet: Terveyskirjasto ja Suomen pelastusalan keskusjärjestö
Jaa oma kokemuksesi