”Hirveän haastavia tuotteita lapsiperheissä” – Kaikkia kynttilöihin liittyviä vaaroja ei välttämättä tule edes ajatelleeksi
Kynttilöiden kysymysmerkit liittyvät sekä paloturvallisuuteen että sisäilman laatuun. Asiantuntijat kertovat, miten minimoida haitat ja riskit.
Syksyn ja talven pimenevät illat sekä joulukauden käynnistyminen tarkoittavat monille kynttiläsesongin aloittamista. Kynttilöiden lepattavat liekit kieltämättä luovat tunnelmaa kotiin, mutta eritoten lapsiperheissä turvallisuuden kanssa saa olla tarkkana.
Ylitarkastaja Jere Heikkinen Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta painottaa, että kynttilät on aina sijoitettava lasten ulottumattomiin ja kynttilöitä polttaessa aikuisen valvonta on ehdotonta.
– Kynttilät ovat hirveän haastavia tuotteita lapsiperheissä. Niitä pitää polttaa hyvin varauksella ja muistaa aina sammuttaa ne heti, kun tilasta poistutaan ja varsinkin kun mennään nukkumaan.
Kahden lapsen isänä Heikkinen lisäksi huomauttaa, että leikin pyörteissä lapsi ei välttämättä tiedosta ympäristöään samaan tapaan kuin tavallisesti.
– Vaikka lapsi tuntisi kynttilöihin liittyvät vaarat, vaarallisia tilanteita voi syntyä silloin, kun mennään kovaa. Lasten leikit voivat olla vauhdikkaitakin.
Siksi kynttilät on parasta sammuttaa jo ennen kuin leikki saa kierroksia.
Kynttilöiden polttamisella on vaikutusta sisäilman laatuun
Kaikki kynttilöiden riskit eivät liity paloturvallisuuteen. Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen kertoo, että kynttilät vapauttavat palaessaan sisäilmaan terveydelle haitallisia pienhiukkasia, orgaanisia haihtuvia kaasuja, nokea ja PAH-yhdisteitä.
PAH-yhdisteillä tarkoitetaan polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä, joita muodostuu epätäydellisen palamisen seurauksena. Osa PAH-yhdisteistä on syöpävaarallisia.
Säkkisen mukaan runsas kynttilöiden polttaminen altistaa erilaisille hengitysteiden ärsytysoireille, kuten limaisuudelle, yskänärsytykselle, hengenahdistukselle sekä nuhalle. Hän toteaa, että kynttilöiden poltto pahentaa myös hengityssairauksien oireilua sekä lisää hengitystieinfektioihin sairastumisen riskiä.
– Erityisesti keuhkoahtaumatautia, astmaa sekä sydän- ja verenkiertotauteja sairastaville sekä infektiokierteessä oleville pikkulapsille jatkuva kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa oireita ja terveyshaittaa.
Säkkinen sanoo, että tehokkain keino ehkäistä terveyshaittoja on vähentää kerralla poltettavien kynttilöiden määrää sekä polttaa niitä harvemmin ja vähemmän aikaa kerrallaan. Myös tilan ilmanvaihdolla on merkitystä.
– Kun ilmanvaihto asunnossa toimii hyvin, poistuvat kynttilöiden tuottamat epäpuhtaudet nopeammin sisäilmasta.
Millaiset kynttilät ovat turvallisimpia lapsiperheissä?
Jere Heikkinen Tukesista korostaa, että turvallisuusohjeiden noudattaminen on kaiken a ja o. Paloturvallisuutta voi kuitenkin tukea harkitsemalla sitä, millaiset kynttilät olisivat potentiaalisesti vähiten vaaraksi.
Heikkinen sanoo, että hän henkilökohtaisesti välttäisi hankkimasta värikkäitä ja houkuttelevasti muotoiltuja kynttilöitä, jotka herättävät lapsen mielenkiinnon herkemmin kuin geneerisemmät kynttilät.
– Ja jos joitain valintoja haluaa tehdä, niin kiinnittäisin huomiota kynttilän vakauteen. Mieluummin valitsisin matalia ja leveitä kuin kapeita ja korkeita kynttilöitä.
Kirsi Säkkinen Hengitysliitosta puolestaan kehottaa, että perinteisten kynttilöiden ystävät suosisivat ympäristömerkittyjä tuotteita.
– Kannattaa valita Joutsenmerkillä varustetut kynttilät, koska niillä on tiukat vaatimukset nokipäästöille sekä ympäristölle ja terveydelle haitallisille kemikaaleille. Ne eivät sisällä hajusteitakaan.
Lisäksi Säkkinen huomauttaa, että led-kynttilät ovat turvallinen vaihtoehto perinteisille kynttilöille. Kotia voi somistaa myös niin, että perinteisen kynttilän laittaa lyhtyyn terassille tai parvekkeelle, jolloin sisäilman laatu ei kärsi.
Paloturvallisuuden kannalta on kuitenkin hyvä muistaa, että myös ulos sijoitetut kynttilät on sammutettava, kun poistuu kotoa tai menee nukkumaan.
Jaa oma kokemuksesi