Lastenlääkäri huolestui allergiakeväästä: ”Allergiakausi on ollut poikkeuksellinen”
Lastenlääkärin mukaan lapsen ja nuoren pärjäämisessä siitepölyaikana tehdään usein kompromisseja.
Voimakas allergiakevät näkyy lastenlääkärissäkin. Lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen Mehiläisestä kertoo, että vastaanotolle hakeutuu allergiaoireiden takia erityisesti paljon urheilevia, alakouluikäisiä lapsia.
– Allergiakausi on tänä vuonna ollut poikkeuksellinen. Vastaanotoille hakeutuu nyt erityisesti paljon liikkuvia 9-12-vuotiaita lapsia, joilla siitepölyallergia on ilmennyt ensimmäistä kertaa aiheuttaen vahvoja hengitystieoireita, kertoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen tiedotteessa.
Mehiläisen keräämän pitkän aikavälin data osoittaa, että allergiaoireet korostuvat eri ikäluokista juuri erityisesti alle 15-vuotiailla. Koposen mukaan siitepölyallergia on usein alihoidettua, vaikka vaiva voi haitata arkea ja liikkumista lapsilla vahvastikin.
– Havaintoni on, että lapsen ja nuoren pärjäämisessä siitepölyaikana tehdään usein kompromisseja. Asian kanssa kärsitään, yritetään pärjäillä ja hoitaa tilannetta vähän kotikonstein. Kotiapteekista löytyvät käsikauppalääkkeet ovat kuitenkin usein jo vanhentuneeksi muuttunut hoitokeino allergian hoitoon.
Koposen mukaan pahasti allergiset lapset voisivat hyötyä esimerkiksi siedätyshoidoista, jotka ovat kehittyneet viime vuosina entisestään.
Pitkittyneet hengitystieoireet kannattaa aina tarkistuttaa lääkärin vastaanotolla. Koponen muistuttaa tiedotteessa, että myös infektioita on tänä vuonna edelleen poikkeuksellisen paljon kesäkaudeksi liikkeellä.
– Erityisesti jos lapsi tai nuori on liikunnallisesti aktiivinen, oireet haittaavat ja on epäilyä allergiasta, kannattaa käydä asiantuntijan vastaanotolla.
Tunnista lapsen siitepölyallergian oireet
Siitepöly aiheuttaa sille herkistyneellä henkilöllä erilaisia allergiaoireita, kuten allergisen tulehdusreaktion silmän sidekalvossa, nenässä, iholla tai keuhkoputkissa. Tyypillisiä oireita ovat:
- Astmaoireet: yskä, limaisuus, hengenahdistus, vinkuva hengitys
- Iho-oireet: kutina, ihottuma
- Nenäoireet: kutina, aivastelu, nuha, tukkoisuus, nieluoireet
- Silmäoireet: kutina, kirvely, punoitus, ihottuma, sidekalvoturvotus
Jaa oma kokemuksesi