Mitä hyötyä joogasta on lapselle? Lapsijoogan ohjaaja kertoo
Lapsijoogan tavoitteena on auttaa lapsia rentoutumaan, pysähtymään ja tutustumaan omaan kehoon ja mieleen. Sen avulla voidaan helpottaa esimerkiksi ärtymystä, ylivilkkautta tai unettomuutta.
Jatkuvasti suosiotaan kasvattavaa joogaa tarjotaan myös lapsille, jopa vauvoille. Suomessa ilmiö on vielä pienehkö, mutta esimerkiksi Saksassa lapsijoogasta on pitkät perinteet myös terapeuttisesti.
Lapsijoogaohjaaja Hanna Villan mukaan lasten joogassa arvostetaan jokaisen erilaisuutta ja huomioidaan jokainen ainutlaatuisena yksilönä.
Mitä hyötyä joogasta on lapselle?
Joogan avulla pyritään hienovaraisesti ja kokonaisvaltaisesti hakemaan yhteyttä ja tasapainoa kehon ja mielen välillä. Kokonaisvaltaisen liikkumisen kautta voidaan oppia esimerkiksi kehontuntemusta, motoriikkaa, liiketarkkuutta ja tasapainoa.
– Motoriikan parantuminen on suoraan liitoksissa ajattelun kehittymiseen ja sen kautta auttaa esimerkiksi oppimiseen, Villa sanoo.
– Jooga parantaa keskittymiskykyä ja mielen rauhallisuutta, se auttaa lapsia pitämään kiinni heille luontaisesta hetkessä elämisestä ja omien olotilojensa kuuntelemisesta.
Lapset oppivat joogan avulla rauhoittumis- ja keskittymistekniikoita. Nämä ovat avuksi esimerkiksi levottomuuteen, unettomuuteen, kasvukipuihin, mielialojen hallintaan tai jännitykseen.
Liikkeet eli asanat ovat liikehallintaa, lihaksia ja liikkuvuutta kehittävää liikuntaa. Jooga vahvistaa itsetuntemusta ja sitä kautta persoonan kehitystä ja itsevarmuutta. Sen avulla voidaan rauhoittaa myös pelko- ja stressitiloja, ylivilkkautta ja keskittymiskyvyn ongelmia.
– Joogan avulla oppii kuuntelemaan sitä, mikä itselle on hyväksi ja sen kautta pitämään omat rajat. Joogassa kuunnellaan aina oman kehon tuntemuksia. Siihen ei kuulu kilpailu tai toisiin vertailu.
Lapsijoogassa opetellaan huomioimaan ja arvostamaan muita.
– Harjoitusten avulla lapset oppivat positiivisuutta ja elämänmyönteisyyttä, joka auttaa elämän vastoinkäymisissä ja opettaa löytämään elämästä onnea ja mielekkyyttä.
Lue myös: Lapsi tarvitsee liikuntaa kaksi tuntia päivässä
Mitä lapsijoogassa tehdään?
Joogatunnit ovat leikinomaisia ja mielikuvituksia ruokkivia. Lapset oppivat liikkeet aikuisia enemmän seuraamalla ja matkimalla.
– Lapsijooga on positiivista ja kannustaa omaan henkilökohtaiseen kehitykseen. Tunnilla kenenkään ei ole pakko joogata, mutta muita ei saa häiritä. Jooga ei koskaan saa aiheuttaa kipua.
Tunneilla tehdään paljon harjoituksia, kuten rentoutuksia, hierontaa, hengitysharjotteita ja liikuntaleikkejä. Liikkeet tehdään usein parin tai koko ryhmän kanssa, mikä luo sosiaalisia tilanteita ja kehittää tunneälyä.
– Omissa ryhmissäni lapset ja nuoret pitävät todella paljon siitä, että he saavat kosketusta: opettelevat itse vaikka taputtelemaan kehoaan rennoksi tai hieromaan jalkojaan. Parin kanssa annettava selkä- tai päähieronta on hitti.
Lasten suosiossa on myös äänen käyttö joogatessa.
– Välillä saa huutaa kovaa tai äännellä kuten asanoiden eläimet. Joskus kokeillaan, miten eri äänet resonoivat kehossa tai käytämme äänimaljoja.
Lapsijoogassa voidaan myös vain leikkiä. Toisinaan mukana on tarina, jonka mukaan edetään.
– Välillä lapset pääsevät itse vetämään harjoituksia ryhmälle.
Lue myös: Voiko lapsen kanssa joogata? Osallistuimme nettijoogatunnille
Kenelle lapsijooga sopii?
Villan mukaan oikein ohjattuna jooga soveltuu kaikille. Jo pienten lasten kanssa voi harjoittaa yksinkertaisia keskittymis-, hengitys- ja meditaatioharjoituksia.
– Jooga sopii myös esimerkiksi ADHD-lapsille, uniongelmaisille, liikuntarajoitteisille ja kehitysvammaisille. Kaikki onnistuu.
Joskus joogaan suhtaudutaan ennakkoluuloisesti sen uskonnollisen ja henkisen taustan takia. Moderni jooga ei yleensä kuitenkaan korosta henkisyyttä, vaan keskittyy terveydellisiin vaikutuksiin.
Lue myös: Raskausjooga: 5 tehokasta liikettä raskausajalle
Minkä ikäisenä joogan voi aloittaa?
Lasten kehitys on hyvin yksilöllistä, joten tarkkaa aloitusikää ei voi määritellä. Lapsijoogassa ikä vaikuttaa paljon keskittymiskyvyn pituuteen ja harjoitusten jaksamiseen.
Kuitenkin jo parivuotiaat osaavat hyvin tehdä erilaisia kehon hengitys-, tasapaino- ja keskittymisharjoituksia.
– Jo vauvaikäisenä lapsi voi olla sylissä äidin joogatessa ja oppia näkemästään ja kokemastaan. Eskari-ikäiset ovat jo todella taitavia ja jaksavat helposti keskittyä puolen tunnin joogaan.
Pienemmille harrastajille löytyy myös lapsi-vanhempi-joogatunteja.
Lue myös: Näin helpotat lapsen kasvukipuja joogan avulla
Lapsijoogatunteja kannattaa etsiä joogayhdistysten ja joogatuntien tarjoajien sivuilta.
Jutun asiantuntijana on haastateltu joogaohjaaja Hanna Villaa.
Jaa oma kokemuksesi