Lapsen terveys 06.11.2022

Nenä tukossa? Yksi kotikonsti lapsen olon helpottamiseen on ylitse muiden

Lapsen tukkoisen nenän kotihoitoon löytyy yksi keino, joka on ylitse muiden. 

Teksti
Pi Mäkilä
Kuvat
iStock

Pienelle lapselle flunssan ikävin osa voi olla se, että hänellä on nenä tukossa niin pahasti, ettei henki kulje kunnolla.

Nuhainen ja tukkoinen nenä on ikävä vaiva, etenkin silloin, kun lapsi on niin pieni, ettei niistäminen onnistu.

Tukkoinen nenä johtuu yleensä siitä, että tulehtuneet limakalvot turpoavat ja nenä on täynnä eritettä.

Lue myös: Miksi lapsen nenä vuotaa koko ajan?

Lapsen nuhan kestoa on vaikea lyhentää kotikonstein, mutta tukkoiseen nenään ja flunssan oireisiin voi saada helpotusta kotikonstein, kertoo Pikkujätin lastentautien erikoislääkäri Erik Qvist.

Qvistin mukaan tukkoisuuden vähentäminen on sitä tärkeämpää, mitä pienempi lapsi on kyseessä.

– Pieni vauva, jota vielä imetetään, on hyvin riippuvainen nenähengityksestä. Syöttötilanteessa vauva usein lopettaa syömisen, jos on nenä tukossa ja hengitys ei kulje. Siksi oireiden helpottaminen on tärkeää. Mekaaninen imu toimii usein hyvin ja siihen on saatavilla monenlaisia vaihtoehtoja, hän kertoo.

Niistäjät ja keittosuolaliuos avuksi, jos nenä on tukossa

Nuhaisen lapsen paras paikka on kotona, ja pienen potilaan oloa voi helpottaa oireenmukaisella hoidolla.

Lue myös: Pitääkö lapsi opettaa niistämään? Kysyimme asiantuntijalta

– Tukkoiseen nenään paras hoito on usein se, että nenää voi yrittää avata mekaanisesti esimerkiksi apteekeissa myytävän niistäjän tai räänpoistajan avulla. Niitä on saatavilla hyvin monenlaisina, osa toimii käsikäyttöisesti, osa taas sähköisesti, Qvist kertoo.

Varsinaisia lääkeaineita pienen lapsen tukkoisuuden hoitoon on olemassa vähän. Apteekeista saatavat lääkinnälliset nenäsuihkeet voivat helpottaa lapsen oloa, mutta keittosuolaliuos on usein ylivoimaisesti toimivin nenänavaaja.

– Lääkinnällisten nenäsuihkeiden käytössä täytyy muistaa se, ettei niitä ole tarkoitettu alle vuoden ikäisille vauvoille. Vauvoille keittosuolaliuos ja tukkoisen nenän avaaminen mekaanisesti ovatkin lähes ainoita keinoja, joilla oloa voi helpottaa kotona.

Parempia yöunia

Jos lapsen nenä on pahasti tukossa, yöunia voi yrittää helpottaa sängynpäätyä nostamalla tai höyryhengityksen avulla. Niiden hyödyt ovat Qvistin mukaan kuitenkin pieniä.

– Lima valuu toki herkemmin pois, kun sängynpääty on kohotettuna. Käytännössä sängyn päädyn nostaminen ei kuitenkaan usein toimi pienellä lapsella, joka pyörii sängyssä joka tapauksessa, Qvist sanoo.

Höyryhengityskään ei välttämättä juuri auta – eivätkä monet muutkaan flunssan karkotukseen tarkoitetut vinkit, kuten sipulin ripustaminen sängynpäätyyn.

Lääkäriin sitä herkemmin, mitä pienempi lapsi on kyseessä

Jos lapsen yleisvointi on muuten hyvä, pelkkä tukkoinen nenä on harvoin syy mennä lääkäriin. Qvistin mukaan on tärkeämpää tarkkailla muita oireita.

– Pienten lasten nuhat ja yskät kestävät usein parikin viikkoa. Voi olla, että yksi tauti ehtii juuri poistua, kun toinen tulee jo tilalle. Lapsen yleisvointia kannattaa seurata, ja mitä pienempi lapsi on, sen herkemmin kannattaa lähteä lääkäriin näytille, hän sanoo.

Lääkäriin on syytä suunnata viimeistään silloin, jos lapsi muuttuu aidosti kipeäksi eikä pysty syömään.

– Tämä sääntö koskee etenkin pieniä, alle puolivuotiaita vauvoja. Vanhempien lasten flunssaoireita voi seurata pidempään, mutta jos tauti pitkittyy, taustalla voi olla muita pulmia, kuten korvatulehdus.

Qvist muistuttaa, että taudeilla on oma kestonsa, ja viruksissa on eroja.

– Pahamaineisin hengitystieviruksista on talvisin esiintyvä rs-virus, joka johtaa pienillä vauvoilla herkästi sairaalahoitoon. Oireena on usein voimakas tukkoisuus ja limaisuus. Pienen vauvan flunssa onkin aina otettava vakavasti, Qvist sanoo.

Jos lapsella on vain nenä tukossa ja yleisvointi on muuten hyvä, voi paranemista odotella rauhassa kotosalla.

Lue myös: Kertooko rään väri oikeastaan mitään terveydestä?

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X