Nenäkannu sopii myös lapsen käytettäväksi – tietyin varauksin
Nenäkannu on jo monille aikuisille tuttu. Voivatko lapsetkin käyttää sitä?
Nenäkannu, jolla huuhdotaan nenä- ja poskionteloita lämpimällä suolavedellä, on mainio apuväline tukkoisen olon helpottamiseen ja rään liikkeelle laittamiseen.
Myös lääkärit suosittelevat poskiontelotulehduksen hoitoon nykyään usein ensisijaisesti nenäkannuhuuhtelua sekä kortisonipohjaisia nenäsumutteita, ja vasta näiden jälkeen antibiootteja, mikäli oireet eivät helpota.
Vanhempia saattaa kuitenkin mietityttää, minkä ikäisenä lapsen kanssa nenäkannun käyttämistä voisi harjoitella.
Kysyimme asiaa lastentautien erikoislääkäriltä Péter Csonkalta Terveystalosta.
Alle 5-vuotiailla ei ole vielä sivuonteloita
Sivuontelotulehduksen hoidossa on huomioitava, että pienillä alle 5-vuotiailla lapsilla ei ole vielä kunnolla kehittyneitä sivuonteloita.
Pienillä lapsilla sieraimet ja ylähengitystiet ovat ahtaat, joten nenäkannun käyttö voi olla lähes mahdotonta. Vaarana on myös, että nestettä joutuu hengitysteihin.
Ei ole kuitenkaan olemassa mitään absoluuttista ikärajaa, milloin nenäkannua voi käyttää. Isommat kouluikäiset lapset voivat opetella vanhemman avulla käyttämään nenäkannua.
Lapsilla nenäkannusta voi olla apua muun muassa allergisessa nuhassa. Isommat kouluikäiset lapset voivat käyttää kannua myös infektion hoitoon.
Lue myös: Pitääkö lapsi opettaa niistämään? Kysyimme asiantuntijalta
Huomioi nämä lapsen kanssa nenäkannua käyttäessäsi
- Varo, ettei nestettä joudu hengitysteihin.
- Jos lapsi vastustelee kovasti, hoitoa ei kannata antaa. Isompaa lasta voi kuitenkin rohkeasti kannustaa kokeilemaan.
- Ole tarkkana veden oikean suolapitoisuuden kanssa. Yleensä nenäkannun mukana tulee mitta, jolla annostellaan sopiva määrä hienojakoista merisuolaa (ei ruokasuolaa) liuokseen. Jos suolaa on liikaa tai liian vähän, voi huuhtelu ärsyttää limakalvoja.
- Sama koskee veden lämpötilaa. Huuhtelu tuntuu epämukavalta, jos lämpötila on väärä. Suola-vesiliuoksen sopiva lämpötila on noin 37 astetta.
- Nenäkannu on aina henkilökohtainen hygieniaväline, kuten esimerkiksi hammasharja. Perheenjäsenille kannattaa olla omat kannunsa.
Markkinoilla lapsille sopivampi nenäkannu
Esimerkiksi Allergiakauppa myy Sinucare-nenäkannua, josta pystyy nappia painamalla säätelemään veden tuloa nenään, eikä asennon tarvitse olla yhtä kumara kuin perinteistä sarvikuonokannua käyttäessä.
Kannussa on myös kaksi vaihdettavaa päätä, joista pienempi on tarkoitettu erityisesti lasten käytettäväksi. Tällaisella kannulla on helppo aloittaa nenäkannuhuuhtelun harjoittelu.
Jos nenäkannuttelu ei vielä suju, vauvojen ja pienten lasten nenän huuhtomiseen myydään apteekeissa myös suolasuihkeita, jolla sitkeässä olevaa räkää voi yrittää pehmittää sen pois saamiseksi.
Jaa oma kokemuksesi