Rokotusten vastustaminen lisääntyy – ovatko taustalla nämä syyt?
Rokotekattavuus on edelleen Suomessa hyvä, mutta rokotevastaisuus on vahvistunut meilläkin osana globaalia ilmiötä, joka on voimakas etenkin Yhdysvalloissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi alkuvuodesta rokotevastaisuuden lisääntyneen Suomessa niin, että alueelliset tuhkarokkoepidemiat ovat jatkossa meilläkin mahdollisia. Tuhkarokolta suojaa MPR-rokote, jonka kattavuus on pudonnut jo monilla alueilla alle kriittisen rajan eli 95 prosentin kattavuuden.
– Rokotteiden vastustamisen syistä voidaan esittää vasta valistuneita arvauksia, sillä tutkimustietoa aiheesta ei ole, toteaa THL:n Rokotusohjelmayksikön erikoistutkija Jonas Sivelä.
Tietoa kuitenkin tarvittaisiin kipeästi, jotta ilmiöön pystyttäisiin vastaamaan terveydenhuollossa. Sivelä valmistelee parhaillaan THL:ssä noin kolmivuotiseksi arvioitua tutkimushanketta rokotevastaisuudesta. Hän on kulttuurintutkija, joka on väitellyt eteläafrikkalaisten aids-uskomuksista.
Ihmiset eivät enää tunne tauteja, joilta rokotteet suojaavat
Arvioita rokotevastaisuuden syistä ovat esittäneet tähän mennessä etenkin lääkärit. Moni heistä epäilee, että ihmiset eivät osaa pelätä tauteja, joilta rokotteet suojaavat, sillä ne ovat pitkälti kadonneet Suomesta. Tällaisia tauteja ovat esimerkiksi polio ja jäykkäkouristus.
Narkolepsiatapaukset vaikuttavat myös mahdollisesti vielä taustalla; tieto narkolepsian mahdollisuudesta on voinut viedä vanhemmilta uskoa kausi-influenssarokotteiden turvallisuuteen, vaikka nykyisissä kausi-influenssarokotteissa ei olekaan tautiriskiin yhdistettyä ainesosaa.
Influenssa ja raskaus: rokotteen ottaminen kannattaa
Rokotevastustajat hyödyntävät kumottua autismitutkimusta
Netistä löytyy hyötytiedon lisäksi myös paljon vanhaa tutkimustietoa. Esiin kaivetaan usein muun muassa tutkimus, joka väittää, että autismin ja MPR-rokotteen välillä olisi yhteys.
Väite perustuu brittiläisen Andrew Wakefieldin tutkimukseen, joka on kumottu aikoja sitten. Wakefield on myös menettänyt lääkärin oikeutensa.
Wakefieldin tutkimuksen takia monet brittivanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta, mikä
johti tuhkarokon yleistymiseen Britanniassa. Britannian lisäksi tuhkarokkoa on liikkeellä esimerkiksi Ranskassa, jossa rokottamattomuus on tavallisempaa kuin Suomessa.
Tuhkarokkoon sairastuneista 100 000 ihmisestä keskimäärin 10 kuolee ja 40 saa aivotulehduksen.
Salaliittoteoriat kiehtovat ihmisiä
Elämme rokotteidenkin osalta ”totuudenjälkeistä aikaa”, jossa eri toimijoiden näkemykset kilpailevat ihmisten mielissä ja asiantuntijoiden tarjoama tieto kyseenalaistetaan.
Netissä viljellään myös runsaasti salaliittoteorioita, joissa kyseenalaistetaan muun muassa rokoteohjelmasta päättävien riippumattomuus.
– Salaliittoteoriat ovat suosittuja, koska ne tekevät monimutkaisista asioista yksinkertaisia. Tekstit ovat usein myös tarinoina puhuttelevia, THL:n Jonas Sivelä kuvaa.
Näin rokkotaudit vaikuttavat sikiöön
Rokotevastaisuutta oli jo 1800-luvulla
Rokotevastaisuus liittyy pelkoihin, ennakkoluuloihin ja epävarmuuteen. Suomalainen rokotevastaisuus asettuu Sivelän mukaan osaksi globaalia rokotevastaista liikettä, joka on voimakas etenkin Yhdysvalloissa.
– Rokotevastaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin rokotteet. Kun Suomesssa ryhdyttiin rokottamaan isorokkoa vastaan 1800-luvulla, silloinkin riitti epäilijöitä, Sivelä toteaa.
Yksi Suomen rokotevastaisimmista alueista on Pietarsaari Keski-Pohjanmaalla. Syitä tähän ei vielä tunneta.
– Pietarsaaren rokotevastaiset ulottavat toimintansa Ruotsiin asti, Sivelä kuvaa.
Jaa oma kokemuksesi