Lapsi 26.08.2020 Päivitetty 01.09.2020

Lapsiasiavaltuutettu: Lasta ei saa pakottaa koronatestiin vastoin tahtoaan, ikä ja kehitystaso huomioiden

Lapsiasiavaltuutettu otti kantaa testausohjeisiin sen jälkeen, kun lastenlääkärit kirjoittivat sen mahdollisesti täyttävän pahoinpitelyn tunnusmerkit.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Pienten lasten koronatestien tarpeellisuudesta ja testaamisen menettelytavoista on viime päivinä keskusteltu paljon.

Muun muassa lastentautien erikoislääkärit kommentoivat Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, että koronatesti saattaa jopa täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkit. Esimerkiksi he nostivat äidin, joka kertoi 2-vuotiaan niskaan ja kaulaan tulleista verenpurkaumista, kun äiti oli joutunut pitelemään kiinni vastustelevaa lasta testaustilanteessa.

Lääkärit pyysivät muun muassa lapsiasiavaltuutetun kantaa THL:n pienten lasten koronatestausohjeistukseen. Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu, on nyt julkistanut kannanottonsa.

Lapsiasiavaltuutettu koronatestistä: Lasta ei saa pakottaa

– Alaikäisen oma suostumus toimenpiteeseen tarvitaan silloin, kun hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan itse, Pekkarinen korostaa.

Lasten koronatestien tarpeellisuudesta päättävät lapsiasiavaltuutetun mukaan lääketieteen asiantuntijat. Heitä Suomessa edustaa THL.

– Jos testin tekeminen lapselle on terveysnäkökohtien vuoksi välttämätöntä, on testaamistilanteissa huolehdittava, että lapsi kohdataan aina yksilöllisesti ja lapsen ikä ja kehitystaso huomioidaan, Pekkarinen toteaa tiedotteessa.

Hän tähdentää, että peruste tälle on niin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa kuin kansallisessa lainsäädännössä.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki edellyttää, että terveydenhuollossa selvitetään alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteestä.

Lienee selvää, että kovin pieni lapsi ei vielä pysty sanallisesti etukäteen ottamaan kantaa, saako häneltä ottaa nenänielunäytteen. Taapero tai isompi lapsi saattaa kuitenkin näytteenottohetkellä vastustaa voimakkaasti testin ottamista. Ei siis ole aivan yksiselitteistä, milloin näytteeseen on lapsen suostumus.

Lapsiasiainvaltuutettu koronatestistä: Näytteeseen on oltava lapsen suostumus. Kuvassa se näyte otetaan suun kautta nielusta, mikä voi olla toisille miellyttävämpi tapa.

Näyte voidaan ottaa myös nielusta.

Pienenkin lapsen kanssa toimenpiteestä tulee keskustella etukäteen, tiedotteessa todetaan. Testi on hoidettava lapsiystävällisesti, ja lapsen on saatava kokea olonsa turvalliseksi, vaikka näytteenotto onkin epämiellyttävää.

Hellävaraisempi tapa ottaa näyte

THL:n ohjeistuksen mukaan näyte voidaan kuitenkin ottaa myös nielusta suun kautta. Kaksplussan tietojen mukaan osalle lapsista koronatesti on tehty tällä vaihtoehtoisella tavalla ainakin julkisessa terveydenhuollossa.

Osa kokee, ettei se ole lapselle yhtä kivuliasta kuin nenään tökkääminen. Hellävaraisia menetelmiä on olemassa muitakin.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä käytetään niin kutsuttuja koronakoiria viruksen löytämiseksi, uutisoi HS. Matkustajat antavat näytteen pyyhkäisemällä esimerkiksi rannetta tai kaulaansa lapulla, joka annetaan koiran nuuhkittavaksi. Jos koira osoittaa epäilyn koronasta, ohjataan matkustaja varsinaiseen koronatestiin.

Lue myös: 

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissäni – Mustikkapasta-blogi

Lasten kasvomaski on Espanjassa pakollinen – Sanna suomalaisesta ikärajasta: ”Näen asian ihan eri tavalla”

Uusi THL-ohje: Näissä tilanteissa lasta ei tarvitse viedä koronatestiin

Otsikkoa täydennetty 1.9.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X