Lapsi 19.03.2023 Päivitetty 12.02.2024

Vanhemmat puuttuvat yhä enemmän päiväkotien lepohetkiin, vaikka päiväunet ovat monelle lapselle tärkeät

Nykyään ei ole poikkeuksellista esittää toivetta siitä, että lapsen päiväuniaikaa päiväkodissa rajoitettaisiin – päiväunet saatetaan jopa kokonaan kieltää.

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock
21 kommenttia

Pitkään varhaiskasvatuksen kentällä työskennelleet ammattilaiset kertovat Kaksplussalle, että vanhemmat puuttuvat nykyään huomattavasti aiempaa enemmän päiväkodin lepohetkiin.

Vielä vuosikymmen sitten kenenkään ryhmäläisen nukkumiseen ei välttämättä puututtu. Tänä päivänä ei ole enää poikkeuksellista esittää toivetta siitä, että lapsen päiväuniaikaa rajoitettaisiin päiväkodissa – päiväunet saatetaan jopa kokonaan kieltää.

Yleensä syy päiväunien kieltämiselle on, ettei lapsi nuku päiväunia enää kotona, ja nukahtaminen venyy illalla päiväkodissa torkkumisen takia.

Alan ammattilaisten mukaan kahdenkymmenen lapsen ryhmästä jopa kolmannes perheistä on saattanut toivoa päiväunien rajoittamista. 

Lapsen nukahtamisen vahtiminen parinkymmenen hengen ryhmässä saattaa kuitenkin olla vaikeaa, eikä kaikkien tarkkaa nukahtamisaikaa voida aina tietää. Myös herättäminen kesken lepohetken voi häiritä ryhmän muita lapsia, jotka olisivat vielä nukkuneet ilman häiriötekijöitä.

Lapsen ikä ja arjen tapahtumat vaikuttavat unentarpeeseen

Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen laatukoordinaattori Kati Pohjonen kertoo, että yleensä päiväuniasiat saadaan silti toimimaan yhteistyössä huoltajien kanssa.

– Huoltajien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta osalle lapsia päiväunia rajoitetaan ja heidät herätetään sovitusti tietyn ajan jälkeen. Heille, jotka tarvitsevat päiväunet tarjotaan toki mahdollisuus siihen.

Vanhempien olisi hyvä huomata, että päiväkodissa lapsi saattaa väsyä eri tavalla kuin kotona. Myös hoitopäivän pituus vaikuttaa väsymystasoon.

– Aamukuudelta päiväkotiin tullut lapsi on helposti väsyneempi kuin vasta kymmeneltä saapunut lapsi. Samoin lapsen ikä ja arjen tapahtumat vaikuttavat paljon unentarpeeseen, Pohjonen muistuttaa.

Lue myös: Leikki-ikäisen päiväunet päiväkodissa: tarpeen vai yöstä pois?

Lepohetki ei tarkoita päiväunipakkoa

Useimmiten lapsilla on päiväkodissa lepohetki noin kello 11.30–14.00 välillä. Vaikka lapsi ei nukkuisi enää päiväunia, huolehditaan päivähoidossa lähtökohtaisesti noin tunnin mittaisesta lepohetkestä hämärässä.

Pohjosen mukaan päivälepohetkestä pyritään tekemään mahdollisimman miellyttävä hetki kaikille.

– Päivälepokäytänteissä on monia tapoja. Toisessa ryhmässä luetaan päiväleposatu, toisinaan saatetaan kuunnella musiikkia. Usein näissä on otettu huomioon myös lasten mielipide ja toiveet.

Lepohetken perusperiaate on kaikkialla varhaiskasvatuksessa sama: aktiivisen päiväkotipäivän aikana on hyvä saada kokemus myös rauhoittumisen hetkestä. Käytänteet saattavat kuitenkin vaihdella jopa varhaiskasvatusyksikön sisällä eri ryhmien välillä.

– Ryhmien välillä tehdään yhteistyötä ja on kehitetty erilaisia toimintamalleja, kuten torkkulaa, virkkulaa, nukkujia ja kukkujia. Toisten lasten kohdalla on tehty yhdessä huoltajien kanssa ratkaisuja, että he kuuntelevat sadun ja nousevat sen jälkeen leikkeihin, Pohjonen havainnollistaa.

Vanhemmat tietoisempia varhaiskasvatuksesta

Päiväkodissa lapsia kuormittavat kotioloista poiketen eri tavalla varsinkin suuri ryhmäkoko, melu sekä sosiaaliset virikkeet. Päivän lepohetki on tärkeä lapsen jaksamisen kannalta, vaikka hän ei nukkuisikaan. Päivärytmi varhaiskasvatuksessa onkin suunniteltu siten, että virikkeen ja levon vuorottelu toteutuu aina.

Unirytmi ja tarvittava unen määrä on yksilöllistä, mutta rauhoittuminen ja hetkeksi hiljentyminen tekee hyvää kaikille. Pohjonen huomauttaa, että lapsen unentarve saattaa vaihdella nopeallakin aikataululla.

– Siksipä tässä päiväuni-asiassa ei ole yhtä oikeaa vastausta. Tänä päivänä huoltajat ovat kuitenkin aiempaa tietoisempia varhaiskasvatuksesta. Päiväunet ovat yksi keskustelua huoltajien kanssa vaativa asia lapsen päivässä.

Pohjonen kertoo, että päiväuniin liittyvistä käytänteistä käydään keskustelua sekä päiväkoti-, ryhmä- että yksilötasolla. Huoltajia kuunnellaan ja lasten väliset yksilölliset erot pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin.

Lapsia kuormittavat päiväkodissa esimerkiksi suuri ryhmäkoko ja monipuoliset virikkeet.

Väsymys voi johtaa huonotuulisuuteen

Päiväkotipäivä on monille raskaampi kuin päivä kotona, joten toisinaan lapsi saattaa tarvita päivälepoa vielä varhaiskasvatuksessa ollessaan, vaikka kotona ei päiväunia enää nukuttaisikaan.

Väsymisestä voi seurata lapselle muun muassa huonotuulisuutta ja vaikeutta kontrolloida käytöstään. Väsymys voi ilmetä niin uneliaisuutena kuin ylivireytenä.

Riittävästä unen määrästä on aina huolehdittava lapsen hyvinvointia ajatellen. Alla tekemä tiivistelmä lasten keskimääräisestä unimäärästä eri ikävuosina.

Lue myös: Kuinka paljon lapsi tarvitsee unta? Katso taulukko iän mukaan

Kommentit (21)

Niin. Kyllähän lasta väsyttää päiväkodissa, jos hän nukahtaa iltaisin vasta klo 24, ja yöunta tulee 7h sen vuoksi että on nukkumnut päiväunet päiväkodissa. Kyseessä on kierre.

Joo kyllähän se haastetta tuo 15 lapsen ryhmässäkin, kun joku lapsi saa nukkua 30min,toinen 35,joku 40 joku 45 joku 60min…Toisille lapsille rauhoittuminen vie 15min,toiset nuukahtaa sen 40minsan kohdalla. Sitten se täysin n kesken unien herättäminen, kun kannat niitä nukkuvia lapsia pois lepohuoneesta jotta eivät ala huutaa ja herättävät sillä kaikki muut nukkuvat, tuntuu toisinaan turhauttavalta… Sitten ne herätetyt lapset menevät vaik pöydän alle, sohvalle, eteiseen jatkamaan uniaan🥴siinä jos on 1 aikuinen hereil olevien lasten kanssa ei resurssi riitä millään katsomaan vaik 6 nostetun lapsen perään plus niiden jotka ovat hereillä👎

Itse yritän viimeiseen asti olla puuttumatta mihinkään, koska tiedän miten se ärsyttää ja ja kuormittaa hoitohenkilöstöä kun kaikilla on jotain omia toiveita ja vaatimuksia. Oma äitini teki koko työuransa lastenhoitajana, itse olen tehnyt aikanaan kouluaikana kaikki työelämään tutustumiset ja taksvärkit päiväkodissa, siskoni valitsi lastenhoitajan uran ja kaveripiirissäni on pari lastentarhanopettajaa. Siispä osaan kyllä ajatella päiväkodinkin näkökulmaa.

Meidän perheessä kuitenkin on tilanne se, että molemmat lapset ovat poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa jättäneet päikkärit pois kaikista epätoivoisesta yrityksistä huolimatta. Jos päiväkodissa joinakin päivinä kuitenkin nukahdettiin, illan nukutusrumba muodostui sitten täysin mahdottomaksi. Lapset saattoivat olla ihan virkeinä sängyn pohjalla vielä kymmenen jälkeen, kun seuraavana aamuna olis pitänyt jaksaa nousta kuudelta. Kaikki varmaan arvaavat, että aamulla olisi nukuttanut ja päiväkotiin lähdöt olivat sen mukaisia. Ihan neuvolasta suosittelivat, että jospa ottaisit jutuksi päiväkodissa unen vaihtamisen hiljaiseen hetkeen. Yöunet on kuitenkin ne tärkeimmät ja vanhempi viime kädessä vastaa siitä, että oma lapsi saa nukkua riittävästi.

Jos oman lapsen kanssa ei ole ollut tällaista ongelmaa, ymmärrän, että on vaikea käsittää asiaa. Itsekin ihan viimeiseen asti lykkäsin päiväkodin toimintaan puuttumista, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, voi kun olisin uskaltanut esittää toiveeni aikaisemmin. Henkilökuntakin oli vielä oikein ymmärtäväistä ja hyvässä yhteistyössä rajoitettiin uniaikaa max. vartin torkkuihin. Huomasivat sielläkin päässä selkeän positiivisen muutoksen lastemme aamuissa eli oli kaikille osapuolille win-win tilanne :)

Niin, päiväkodissa nähdään vain ne päiväunet, eikä sitä kokonaisuutta. Jos meidän 3 v nukkuu edes 15 min unet päivällä (ja usein ei edes nukahda pidemmäksi ajaksi), niin illalla nukahtaminen viivästyy KAHDELLA tunnilla. Eli nukkuu näinä päivinä yöllä 9h + 15 min päiväkodissa. Ei ole tuon taulukon mukainen unimäärä tuo. Niinä päivinä kun ei nukahda päiväunille, niin nukahtaa kahta tuntia aiemmin yöunille ja kestoksi tulee 11 tuntia tai enemmänkin.

Vuosia sitten sisarusparin unta piti pätkiä miten milloinkin. Tuli palautetta, että lapset ei nukahda yöunille jos nukkuvat yli 20 min päiväunia. Erittäin vilkkaita ja erilaisen tuentarpeisia lapsia. Kerran sitten annettiin lasten nukkua niin pitkään kun nukkuivat, sen noin pari tuntia. Seuraavana aamuna kysyin, että kuinkas nyt oli ilta mennyt? Oltiin sanottu, että lapset nukkuneet sen 20 min. Juu väärä tapa toimi, vanhemmille valehtelu, mutta vanhempi iloisena kertoi illan menneen loistavasti ja lapset nukahtaneet helposti.

Monta käytäntöä. Lapseni ovat jo aikuisia ja nukkuivat aikanaan päiväkodissa päiväunet 6v. asti. Päiväunet vaikuttivat illan nukahtamiseen positiivisesti, eli kun olivat nukkuneet rauhassa päiväunensa he nukahtivat illalla rauhallisesti eikä mitään itkupotkuraivareita ollut illalla. Virtaa kyllä riitti myös illaksi kotona, iltatoimille klo 20.

Osa vanhemmista joutuu viemään lapsensa aikaisin hoitoon työmatkojen ja lähitöiden vuoksi. Miten taataan heidän lapsiensa päiväunet ja riittävä ja tarpeellinen lepo? Erilliset ryhmät?

Jos vain nyt annettaisiin ammattilaisten tehdä työ siellä päiväkodissa. Ei sen lapsen ole pakko nukkua päivällä, mutta rauhouttua kannattaa. Päiväkodista saa kuitenkin hyvät tavat toimia lapsen kasvuun. Kotona nämä taidot ”unohtuu”. Jos vanhemmat puuttuvat liikaa siihen, että mitä oma kullanuppu saa ja ei saa tehdä hoitolassa, älkää viekö lasta sinne: hoitakaa itse lapsenne

Ymmärrän asian toki lapsen kannalta, mutta on hyvä muistaa myös vanhempien jaksaminen. Kun vanhemmat on leipomossa töissä ja noustaan yöllä kahden kolmen välillä, on katastrofi, jos lasta ei saa illalla nukkumaan -syy päiväkodissa nukutut päiväunet. Rytmillä on merkitys kaikessa. Levänneet vanhemmat ovat paremmat vanhemmat. Lapsi voi oppia rytmin, että itse nukkuminen tapahtuu yöllä, levätä voi toki päivälläkin. Työaikoihin ei aina voi vaikuttaa.

Törmään perhetyön ammattilaisena varsin usein tilanteeseen, jossa vanhemmat ovat neuvottomia kun lapsi ei nukahda illalla vaikka olosuhteet nukahtamiselle olisivat hyvät ja kaikki on tehty ns oikein. Usein syyksi paljastuukin päivähodossa nukutut päiväunet ja sieltä löytyy usein myös ratkaisu varsin nopeasti.

Ymmärrän varhaiskasvatuksessa sen, että on vaikea järjestää yksilöllisen mittaiset päiväunet, mutta yksilöllinen unentarve on niin perustarve, että siihen täytyy pystyä vastaamaan.

Lisäksi vanhemmilla ilta on usein ainut hetki, jolloin voi huolehtia omasta palautumisesta ja myös parisuhteesta.

Jos tarpeettomien tai liian pitkien päiväunien vuoksi lapsen nukahtaminen viivästyy, niin se on ensinnäkin pois lapsen yöunista ja vuorokauden kokonaisuni jää usein pakkaselle. Lisäksi siitä syntyy usein tarpeetonta kielteistä vuorovaikutusta, kun vanhemmat turhautuvat mahdottoman tehtävän alla kun lasta ei vaan väsytä päikkärien vuoksi. Sitten vielä päälle vanhemman väsyminen ja parisuhdeongelmat, niin pakka on nopeasti sekaisin ja siitä kärsii kaikki, lapsi mukaanlukien.

Eikä tämä ole mikään slippery slope tai kauhuskenaario, vaan ihan yleistä arkea monessa monessa perheessä. Kokonaisvaltaisesti lapsen ja koko perheen hyvinvointia tarkastellessa on vaikea perustella päiväunia tilanteessa, jossa ne viivästyttävät merkittävästi yöunta.

Olipa todella fiksu kirjoitus! Itse olin yksinhuoltaja ja lapsen päiväkoti oli sitä mieltä, että lapsen pitää nukkua kaksi tuntia päiväunia. Yöunille meno venyi usein pitkälti puoleen yöhön ja kun töissä oli oltava jo 6.30, niin omat ja lapsen yöunet rajoittuivat pitkään noin 4.5h-5h yö. Kun olin yksin lapsen kanssa, niin aikaa omalle levolle ei vaan jäänyt. Anelin hoitoa rajoittamaan päiväunia ja olin itse jo niin uupunut, että itkin illat ja pelkäsin nukkumaan menoa. Töistä ei tullut juuri mitään. Vasta monen kuukauden jälkeen lapsen päiväunia suostuttiin rahoittamaan ja meidän elämä helpottui hetkessä.

Lapset ovat tässä asiassa oikeasti todella erilaisia. Meillä on kaksi lasta, joista nuorempi nukkuu päiväkodissa välillä parinkin tunnin unet, vaikka on jo 4-vuotias, eikä se vaikuta illalla nukahtamiseen mitenkään; uni tulee aina nopeasti normaaliin nukkumaanmenoaikaan. Esikoisellamme taas lyhytkin nukahtaminen päivällä (siis oikeasti vaikka vain 5-10 min unet) aiheutti sen, että uni tuli illalla vasta joskus 23-24 välillä. Ilman päiväunia nukkui 11-12 tuntia yössä.

Eli esikoisella päiväkodin _pakolliset_ päiväunet aiheuttivat sen, että koko vuorokauden unimäärä väheni 11-12 tunnista vähimmillään n. 8 tuntiin, ja se kyllä näkyi lapsen jaksamisessa ja voinnissa. Yritin selittää tätä asiaa päiväkodissa, mutta minuun suhtauduttiin kuin idioottiin. Eivät ehkä edes uskoneet, että lapsi voisi valvoa niin myöhään (ja kyse ei todellakaan ollut siitä, että oltaisiin annettu valvoja ja kukka oman mielensä mukaan, vaan siitä, että lapsi ei vain nukahtanut, vaikka yritettiin millä tahansa keinoin saada häntä nukahtamaan. Siellä se makasi sängyssä pimeässä huoneessa pahimmillaan kolmatta tuntia silmät apposen auki). Seuraavana päivänä lapsi tietysti nukahti päiväunille helposti, koska yöunet olivat jääneet niin lyhyiksi, ja kierre olikin sitten valmis ja päiväkoti pääsi perustelemaan, että kun lapsi kerran nukahtaa päiväunille, ovat ne tapeen. No totta kai ne siinä vaiheessa ovat tarpeen, kun on ensin aiheutettu lapselle huonot yöunet.

Näitä meidän molempia lapsia on kasvatettu ja hoidettu täysin samalla tavalla. Esikoinen vain on sattunut olemaan vähäuninen syntymästään saakka. Ja on edelleen. Tuo pienempi nukkuu paljon enemmän ja nukahtaa nopeasti sekä päivällä että illalla. Hänen osaltaan ei ole tarvinnut päiväkodin kanssa tästä asiasta keskustella, koska unentarve on hänellä ihan todellinen.

Olisi oikeasti kiva, jos päiväkodeissa uskottaisiin perheitä näissä asioissa. Jos vanhempi sanoo, että illalla nukahtaminen ei onnistu normaaliin aikaan päiväunien takia, kyllä se asia niin varmasti on. Mikä motiivi vanhemmalla olisi tässä asiassa valehdella? Kyllähän jokainen vanhempi haluaa lapsensa saavan niin paljon unta kuin mahdollista. Ja olisihan se nyt oikeasti outoa, jos kaikki lapset olisivat unentarpeeltaan samanlaisia, kun eivät aikuisetkaan ole. Miehenikin nukkuu luontaisesti vähän ja minä taas paljon. Miksi tämä sama ominaisuus ei olisi voinut periytyä lapsellemmekin?

Jos käy tuuri, niin ryhmän opettajalla on itsellään kokemusta siitä, että päiväunet häiritsevät lapsen unta yöllä ja asiasta ei tarvitse vääntää.

Meilläkin kaksi vanhinta kukkuivat päiväunien takia pikkutunneille joka ainoa arkiyö. Sitten oli pakko viedä väsyneet lapset hoitoon ja tietysti nukkuivat koko uniajan. Ja seuraavana yönä taas kukuttiin. Ratkaisuksi päiväkodista ehdotettiin, että mukautetaan arki siten ettei päiväunet haittaa. Ihan kuin töihin voisi ilmoittaa, että teen töitä 10-16.30, jotta lapseni voi nukkua päiväunet hoidossa ja ehdin vielä hakemaankin hänet.

Tätä kesti vuosia ja olimme aivan rikki. Sitten ryhmässä vaihtui opettaja sellaiseen, joka tajusi tilanteen ja loppui kukkumiset. Nyt nuorinta päiväunet ei näytä häiritsevän lainkaan, joten emme ole joutuneet niihin puuttumaankaan.

Kun lastamme 4v nukutetaan päiväkodissa 3h, menee lapsi kotona nukkumaan n 23-01 yöllä. Ja aamulla lasta ei saa mitenkään hereille. Pääsyy ovat pitkät päiväunet päiväkodissa, jonka vuoksi vösymiskierre on valmis. Varhaiskasvatus ei halua herättää lapsia, mutta ei myöskään jaksa ulkoilla lasten kanssa enää iltapäivisin. Ulosmenoa saatetaan lykätä klo 16-, jotta mahdollisimman moni huoltaja olisi jo noutanut lapsensa. Pääsyy tälle kaikelle lienee se, ettei ole resursseja eikä viitseliäisyyttä. Kun lapset nukkuvat eivätkä ulkoile, henkilökunta pääsee helpommalla.

Nyt taitaa olla keksitty juttu .Ei ikinä missään päiväkodissa nukuteta lapsia kolmea tuntia. Höpöhöpö!! Tarkoitus on varmaan provosoida negatiivisia kommentteja tänne.

Jokin näkemys tähän:
päiväkdissa nähdään, kun lapsi tarvitsee unia. Joidenkin lasten osalta tulee huomioiduksi sekin, että keskenkatkaistut päiväunet eivät ole hyväksi: mm. hlö kunnan tieto ja kokemus siitä, että lapsi ei saa kotona riittävästi aikaa nukkumiseen. Nämä eivät poikkeuksia, vaan lisääntynyt.
Kotiolot, lapsen hermosto, aktiivisuus ym. tekijöitä levon tarpeeseen.
Nukkarissa tulee huomioida myös pelkotilat joita joillain lapsilla on: pimeän pelko, koti-ikävä. Monasti lapset pohtivat päivä levolla asioita, joita ei muutoin tule päivän aikana ilmi: huolet, ahdistukset. Nämä tulevat esiin myös toiminnallisin tavoin.
Monasti lepohetkillä yhden kasvattajan tulee pärjätä yksin näiden erilaisten lasten tunteiden kanssa. Sensitiivisyyttä ja aikaa lapselle myös lepohetkiin vaatisin.

Vanhempien merkitys, läsnäolo lapsiensa kanssa kotioloissa merkittävä: rutiinit ym.
Toki meitä niin aikuisia kuin lapsia on aamu- ja iltavirkkuja. Vaatii taitoa ja näkemystä luovia näissä asioissa.

Joissain päiväkodeissa on vielä paljon tekemistä siitä, miten järjestellä päiväuni-/lepohetken ajankohta niin, että on riittävästi henkilökuntaa niin nukkarissa kuin ohjaamassa valvovaa lapsikatrasta. Vaatii ns. vanhojen rakenteiden, näkökulmien, mielipiteiden mukauttamista ja priorisoida opettajien suunnitteluaika toisin.

Musta-valkoista ei ole tämäkään juttu.

Vaka-ope, nyt tuumailutauolla ko. tehtvästä

Vanhemmat haluavat sitä kuuluisaa omaa aikaa iltaisin.
Lapsi mahdollisimman aikaisin nukkumaan.
Tämä myös syynä..
Muiden joukossa…
Lapsen parasta näissä tulisi ajatella.
Lastenhoitajana 15v oli surullista katsoa ja pitää hereillä umpiväsynyttä pienokaista kun ei saanut nukkua, ja näitä oli aina, enemmän ja vähemmän…

Niinpä! Halutaan lapset mahdollisimman aikaisiin nukkumaan, jotta saadaan sitä omaa aikaa. Kun ei riitä, että ne lapset on jo päivät ja viikonloput jonkun muun hoidettavana. Mitä aikaa lapselle jää perheen kanssa silloin? Aamulla pieni hetki ja illalla n.2h.

Toimiessani lastentarhanopettajana lapsiryhmässä,niin muistan tapauksen,jossa lapsen isä tuli päiväkotiin kesken lasten unihetken ja huusi täysillä kirosanojen kera,kun hänen lapsensa oli laitettu päiväunille.Vanhemmat olivat lastenhoitajalle kertoneet,että eivät halunneet lapsensa menevän päiväunille,koska lapsi ei sitten nukahda iltaisin ajoissa.Tieto tästä ei ollut välittynyt lastenhoitajalta myöhemmässä vuorossa olevalle LTO:lle.Kyllä ainakin lapset heräsivät mielipuoliseen ko. huutoon!

Höpö höpö. Jos lapsi nukkuu päiväunet puolenpäivän aikaan ei se vaikuta yö uniin. Nykyajan vanhemmat tarvitsee omaa aikaa ja siksi lapset pitäisi saada jo klo 19 nukkumaan. Rutiinit kuntoon.

Nimenomaan! Helppoa se on kauhistella vanhempien vaatimuksia, jos ei itse ole joutunut kukkuvan lapsen kanssa valvoa yhteen asti yöllä ja heräämään sitten kuudelta, että ehtii töihin… Kumma juttu, että hyvät päikkärit on lapsikin sitten seuraavana päivänä ottanut :D

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X