Perhe-elämä 21.02.2019 Päivitetty 13.08.2019

Emilia Vuorisalmi, 40, Annassa: Vauvavuosi on väsyttänyt tällä kerralla enemmän

Emilia Vuorisalmen mielestä vauva-arki on tuntunut nelikymppisenä lähes samalta kuin 26-vuotiaana, jolloin hän sai esikoisensa. Yksi asia kuitenkin on muuttunut: väsymys todella tuntuu.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
Marica Rosengård

Emilia Vuorisalmen, 40, elämä on ollut viimeisen vuoden aikana mukavan rauhallista ja hidasta. Kotona äitiyslomaa viettäessä päivät ovat kuluneet pienen lapsen rytmissä, ja uusi pikkulapsiaika nelikymppisenä on tuntunut Emiliasta melko samanlaiselta kuin 26-vuotiaana, jolloin hän sai tyttärensä. Mutkattomalta.

– Tiedän, miten yleistä on sairastua baby bluesiin, joten olen molempien raskauksieni aikana valmistautunut siihen, ettei kaikki välttämättä mene hyvin, Emilia kertoo tuoreen Anna-lehden haastattelussa.

– Molemmilla kerroilla olen kuitenkin saanut olla positiivisessa kuplassa.

Siitä Emilia on hyvin kiitollinen.

Vauva-aikaa mahdollisesti viimeistä kertaa

Emilia ja hänen avopuolisonsa Maurizio Pratesin suhde eteni hyvin nopeasti. Pariskunta tapasi keväällä 2017, ja helmikuussa 2018 perheeseen syntyi pieni poikavauva. Emilian 13-vuotiaasta esikoisesta tuli uusperheessä isosisko.

Tällöin Emilia kertoi Kaksplussalle, että palautui raskaudesta ja synnytyksestä nopeammin kuin parikymppisenä. Emilia myös opetteli ottamaan pieniä hetkiä omaa aikaa myös silloin, kun oli vastasyntyneen kanssa kotona.

Kuluneen vauvavuoden aikana Maurizio on käynyt päivätöissä, mutta tehnyt välillä etätöitä ja auttanut Emiliaa kotona aina, kun pystyy.

– Maurizio on hoitanut vauvaa alusta asti. Hän on ihana isä, hyvin empaattinen.

Emilialle on tärkeää, että myös isä on vauva-arjessa aktiivisessa roolissa eikä jää äidin ja vauvan symbioosissa ulkokehälle. Ulkopuolista apua lastenhoitoon ei ole haluttu juuri pyytää, sillä kulunut vuosi on tuntunut hyvin erityiseltä.

– Olen aika tietoinen siitä, että saatan kokea vauva-ajan viimeisen kerran. Olen jo sen ikäinen, että emme ole suunnitelleet toista lasta.

Ikä on tullut vauva-arjessa näkyviin myös toisella tavalla. Emilia on huomannut olevansa väsynyt.

Pahimmillaan unet ovat jääneet vain parin tunnin mittaisiksi, sillä kuopus on herkkäuninen ja nukkuu vanhempiensa kanssa samassa huoneessa. Edellisenä yönä unta mittariin tuli kuusi tuntia.

– Tässä iässä tarvitsisi unta enemmän, Emilia huokaisee.

Silti Emilia ei tunne itseään vanhaksi vastasyntyneen äidiksi.

– En ikinä osaa ajatella, että olisin vanhempi kuin muut! Tunnen olevani henkisesti ihan teini, Emilia nauraa.

– Sitä paitsi täällä Helsingin keskustassa asuu paljon ikäisiäni pienten lasten äitejä.

 

Miten väsymys on heijastunut Emilian ja Maurizion parisuhteeseen? Loppuuko alun rakkaushuuma siihen, kun tulee raskaaksi? Lue lisää Emilian ajatuksia Anna-lehden (8/2019) haastattelusta.

Kommentit (1)

Baby blues on eri asia kuin synnytyksen jälkeinen masennus.
Se tulee lähes jokaiselle siinä noin kolmantena päivänä synnytyksestä, kun hormoonit lataavat parastaan kuin paremmassakin pyörremyrskyssä – maito nousee ja kaikki itkettää. Tuttua monelle! Siihen ei voi eikä tarvitsekaan erityisemmin varautua. Helpottaa toki kun tietää, että moinen on ihan normaalia.

Synnytyksen jälkeinen masennus on taas ihan eri asia. Vähän pelottavakin. Siihenkään ei toki voi varautumalla varautua, sillä en usko, että se jättäisi tulematta, vaikka haluaisinkin.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X