Perhe-elämä 29.12.2021

Helsinki maailman neljänneksi paras kaupunki lasta odottavalle, kertoo tuore selvitys

Vertailussa oli mukana 50 kaupunkia ympäri maailman.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Helsinki on rankattu neljänneksi parhaaksi kaupungiksi maailmassa, mikäli odottaa perheenlisäystä. Ainakin jos on uskominen William Russel -vakuutusyhtiön tekemää vertailua perheille otollisimmista asuinpaikoista.

Kokonaisuudessa Suomen pääkaupunki hävisi ykköseksi tulleelle Reykjavikille, hopeaa saaneelle Kiotolle ja pronssia saavuttaneelle Tallinnalle.

Lue myös: Historiallinen perhevapaauudistus astuu voimaan: ”Naisiin ei liity enää erityistä vauvariskiä työmarkkinoilla”

Erilisissä kategorioissa Helsinki saavutti kuitenkin kultaa kahdesti.

Ykköseksi Helsinki kipusi perhe-etuuksien osalta. Toisaalta Suomessa vanhempainvapaajärjestelmä on koko maan kattava, joten kyseessä ei todella ole pelkästään Helsingin erityisyys.

Selvityksessä mukaan oli laskettu myös kotihoidontuki, joka voi tosin määrältään vaihdella kunnittain.

Parhaan tittelin Helsinki saavutti myös kategoriassa, jossa vertailtiin ilmansaasteindeksiä.

Kokonaisuudessaan mukana oli 50 maailman kaupunkia.

Vertailussa huomioitiin vanhempainvapaiden pituus molempien vanhempien osalta sekä niiden yhteenlaskettu osuus, pienten lasten osallistumisprosentti varhaiskasvatukseen ja muihin hoitopalveluihin, päivähoidon enimmäismaksu, kokonaishedelmällisyysluku, turvallisuusindeksi, ilmansaasteindeksi ja terveydenhoitoindeksi.

Vertailuun käytettiin OECD-tilastoja sekä Numbeosta saatuja tietoja.

Suomessa on vertailussa mukana olleista kaupungeista vähiten ilmansaasteita.

Lue myös: Näin Suomi-julkkikset nimesivät lapsiaan vuonna 2021 – listassa ei ole juuri kotimaisia nimiä, ja sille on monta selitystä

Reykjavik ykkönen pienten varhaiskasvatuksessa

Koko mittelön voittanut Reykjavik kipusi kärkeen myös varhaiskasvatuskategoriassa. Tosin vertailussa otettiin huomioon vain osallistumisprosentti 0-2-vuotiaiden varhaiskasvatukseen ja ”muihin palveluihin”.

Sen syvemmin varhaiskasvatusta ei vertailussa arvioitu.

Varhaiskasvatuksen laatu on kuitenkin hyvin ajankohtainen asia suomalaisille. Meillä keskustellaan juuri nyt varhaiskasvatuksen kriisistä etenkin Helsingissä, jossa osaavaa työvoimaa ei tahdo riittää kaikkiin päiväkoteihin.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X