Perhe-elämä 07.01.2022

Koronarajoitukset on suunniteltava lasten edun mukaisesti, vaatii lapsiasiavaltuutettu

Juuri nyt pohditaan, olisiko lasten siirryttävä etäopetukseen kaikkialla Suomessa. Myös lasten ja nuorten mielipidettä tulee asiassa kuunnella, huomauttaa Euroopan lasten neuvoston edustaja Eetu Hukkanen.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Ei ole oikeasuhtaista tai oikeudenmukaista, jos samalla kun lapset ja nuoret ovat etäopetuksessa, aikuiset voivat pyöriä baareissa sekä muissa anniskeluravintoloissa.

Näin toteaa lapsiasiavaltuutettu perjantaiaamuna julkaistussa tiedotteessa, jossa ilmaistaan huoli koronatoimien vaikutuksista lapsiin.

Tiedote ottaa kantaa sosiaali- ja terveysministeriön ehdotukseen siitä, että hallituksen pitäisi suositella etäopetukseen siirtymistä koko Suomessa. Suositus koskisi  4.–9.-luokkia sekä toisen asteen oppilaitoksia.

Lue myös: Suomalaistutkimus: Koronan iskiessä päävastuu arjesta vieri äitien harteille – ”Äidin suurempi hoivavastuu saattaa jäädä näkymättömäksi”

Koronaministeriryhmä neuvottelee asiasta perjantaina iltapäivällä. Alueelliset viranomaiset ja viranhaltijat tekevät kuitenkin päätökset etäopetuksesta.

Lasten etu ensin

Tähän mennessä lähes kaikki rajoitukset ovat olleet aluekohtaisia. Lapsiasiavaltuutetunkin mielestä etäopetusta on harkittava alueilla, joissa epidemiatilanne sitä edellyttää. Valtakunnallista suositusta se ei kuitenkaan kannata.

– Tautitilanne on huolestuttava, mutta ennen etäopetukseen siirtymistä on otettava kaikki muut suojauskeinot käyttöön. Olen kesästä asti peräänkuuluttanut koulujen terveysturvallisuustoimia – ilman vaikutusta, sanoo Pekkarinen tiedotteessa.

Lue myös: Korona-ajan taaperot ovat valtavan elämänmuutoksen edessä – 5 tilannetta, jotka voivat hämmentää lasta

Sen sijaan lapsiasiavaltuutettu esittää, että rajoituksia tulisi ensisijaisesti kohdistaa aikuisväestöön sekä niille alueille, joilla tartuntoja on paljon. Lapsia ja nuoria koskevissa rajoituksissa olisi kysyttävä myös heidän mielipidettään.

– On erittäin tärkeää myös kuunnella lasten ja nuorten mielipiteitä rajoituksista päätettäessä. Heillä on paras asiantuntemus omasta elämästään. Lasten ja nuorten mielipiteitä tulee arvostaa ja ottaa huomioon samalla lailla kuin aikuistenkin mielipiteitä, Euroopan lasten neuvoston edustaja Eetu Hukkanen huomauttaa tiedotteessa.

Oppilaiden ja opiskelijoiden mielenterveys on ollut koetuksella pandemian aikana. Kaikilla oppilailla ei ole samanlaisia edellytyksiä etäopiskeluun, tiedotteen loppupuolella muistutetaan.

Lue myös: Korona-aika syvensi lastensuojelun kriisiä, paljastaa järkyttävä tilasto: lasten ongelmat kasvussa, vanhemmat uuvuksissa, eikä tilanteeseen näy helpotusta

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X