Koti 21.03.2024

Kotipositiivisuus on vastaveto kotihäpeälle – lapsiperheiden sotkusisällöt trendaavat nyt somessa

Sotkuisten kotien näkeminen tarjoaa parhaimmillaan tervetullutta vertaistukea muille vanhemmille.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Sosiaalisessa mediassa ja sisustuslehdissä on tyypillisesti esitelty siistejä ja harmonisia koteja, joissa tavarat ovat omilla paikoillaan. Jopa lastenhuoneet saattavat näyttäytyä somekuvastossa paikkoina, joissa värisävyt sointuvat toisiinsa kauniisti ja lasten lelut ovat kuin kauniita koriste-esineitä.

Tällaisten kuvien katseleminen voi olla toki inspiroivaa, mutta toisaalta se saattaa luoda valheellisen käsityksen siitä, että muissa lapsiperheissä koti pysyy aina täydellisessä järjestyksessä.

Vastavetona somen täydellisille kodeille useampi tunnettu mediapersoona on päättänyt raottaa oman kotinsa todellista tilannetta, johon kuuluvat hujan hajan lojuvat vaatteet, eteinen täynnä kenkiä sekä ruokapöytä, jonka päälle on kerääntynyt erilaisia tavarakasoja.

Kotihäpeän vastailmiö on saanut nimen kotipositiivisuus.

Ainutlaatuista elämänvaihetta ei tarvitse piilottaa

Juontaja Marja Hintikan viisihenkisen perheen kodissa saa näkyä, että siellä asuu myös lapsia. Hän tekee omiin sosiaalisen median kanaviinsa säännöllisesti sotkusisällöksi nimeämiään julkaisuja, jossa näyttää seuraajilleen kotinsa sekaisimpia paikkoja.

– Olisihan se ihanaa, jos kotona olisi siistiä ja autereista, mutta toisaalta ei ole mitään järkeä siivota aivan raivopäänä, Hintikka totesi taannoin Kaksplussan haastattelussa.

Ehkä tarve pitää koti hyvin siistinä on kaipuuta saada elämä kontrolliin ja hallintaan. Se ei kuitenkaan ole koskaan täysin mahdollista.

– Elämän täytyy myös antaa tapahtua. Kaikkea ei pysty hallitsemaan sataprosenttisesti. Ne vuodet, kun lapset asuvat kotona, ovat ainutlaatuista aikaa. En halua, että se menee minulta ohi, Hintikka pohtii.

Kasat ovat osa kotia

On hyvö muistaa, ettei erilaisissa tavarakasoissa ja -pinoissa ole mitään rikollista. Jos pienet sotkut eivät vaivaa kodin asukkaita, ne voivat hyvin olla osa kotia.

Juontaja Maria Veitola on julistautunut ”kasamuijaksi”, jonka kodista erilaisia pinoja löytyy takuuvarmasti. Taannoin suosikkijuontaja julkaisi Instagram-tilillään kuvakimaran, jossa perheen koti näkyy kaikkine kasoineen. Julkaisun kommentteihin Maria on kirjoittanut, että tavarakasat kuuluvat sekä arkeen että juhlaan.

Katso sotkuista kotiasi kuin se olisi taidenäyttely

Suosittuja huumorisisältöjä Instagramiin julkaiseva Paulina Åkerholm naurattaa videoillaan, joissa perheenäiti joutuu usein loikkaamaan tasajalkaa eteisessä sijaitsevien tavararöykkiöiden yli.

Toisaalta Paulina muistuttaa, että tavarakasoja voi myös tarkastella aivan erilaisin silmin: yhdellä huumorivideoista perheenäiti kiertelee lapsiperheen erilaisia sotkun paikkoja, katselee kasoja ja nyökkäilee niille hyväksyvästi kuin taidekriitikko ikään.

Ihminen ei ole yhtä kuin kotinsa

Kotihäpeää saattaa aiheuttaa ajatus siitä, että koti heijastelee ihmisen elämänhallintaa ja persoonaa.

Se, että kodissa on normaalista elämisestä syntynyt tiskivuori, jota ei ole ehtinyt muilta kiireiltä tasata, lasten soseiden tahroja seinissä ja vaatekasoja siellä täällä, on kuitenkin osa normaalia elämää. Täydellisiä somekoteja selailemalla ajatus saattaa päästä unohtumaan.

Lue myös

Kommentit (1)

Kyllätulis lasu kun tollasta kotia esittelisi ja katsottaisiin että elämänhallinta on menetetty. Vaik oikeesti sotkuisen kodin syy hoi olla se että aikaa käytetään lasten kanssa oloon wikäjatkuvaan siivoukseen

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X