Perhe-elämä 03.11.2022

”Se vauva oli liian kaunis tähän elämään” – 6 viisautta, jotka lapsi on lausunut kuolemasta

Joskus lapsi puhuu kuolemasta niin lohdullisesti, että aikuisetkin hämmästyvät. Kokosimme kuusi liikuttavaa esimerkkiä.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Useimmiten lapsi puhuu kuolemasta silloin, jos hänellä on jotain kysyttävää. Koska kuolema on meille aikuisillekin mystinen asia, aiheesta keskusteleminen voi tuntua hankalalta.

Joskus lapset kuitenkin ymmärtävät menetyksestä ja surusta enemmän kuin osaamme odottaa.

Kaksplus kokosi toimituksen muistoja sekä Facebook-sivuiltaan lukijoiden kokemuksia hetkistä, jolloin lapsen sanat ovat kaikessa kauneudessaan saaneet aikuiset suorastaan mykistymään.

Kun lapsi puhuu kuolemasta viisaasti

”Olimme lentokoneessa matkalla etelään. Ikkunasta näkyi tietysti pilviä. Neljävuotias tyttäremme tokaisi: ’Äiti, nyt me ollaan lähellä vaaria.’ Isäni oli menehtynyt muutamaa kuukautta aiemmin.”

”Kerroin keskenmenosta kolmelle lapselleni. Silloin viisivuotias tyttöni lohdutti minua sanoen, että se vauva oli liian kaunis tähän elämään.”

”Veljeni kuoli eräänä marraskuun yönä. Oli kirkas pakkasyö ja taivas täynnä tähtiä. Silloin 10-vuotias tyttäreni sanoi, että äiti katso, miten kauniiksi Lasse teki taivaan. Vieläkin tuo lausahdus itkettää, vaikka tästä on jo 13 vuotta.”

Lue myös: Rakkauden aforismit: Parhaat ovat lasten suusta! ”On niin kaunista, että keijukaisia lentää korvista”

”Juttelin lapsen kanssa kuolemasta usein sen jälkeen, kun asia oli koskettanut perhettämme. Kun neljävuotias pohti jälleen kerran, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, kysyin häneltä, mitä hän itse arvelee. ’Me mennään varmaan sinne samaan paikkaan, missä oltiin ennen syntymääkin’, sanoi lapsi.”

”Ystäväni lapsi sai kuulla, että perheemme koira oli kuollut. ’Se on sellainen vapaa koira nyt’, hän tuumasi.”

”Lähes viisivuotias poikani kerran totesi, että joskus täytyy ihmisen kuolla, koska muuten täältä loppuisi tila.”

Aina sanoja ei tarvita

”Ystäväperheemme teini-ikäinen tytär kuoli onnettomuudessa. 5- ja 3-vuotiaat lapseni olivat hyvin kiintyneitä häneen, koska hän oli usein heidän lapsenvahtinaan. Kun kerroin lapsilleni suru-uutiset, vanhempi heistä meni kyynelsilmin pianon ääreen ja soitti ulkomuistista kappaleen, jonka edesmennyt tyttö oli hänelle opettanut.”

Lue myös: 5-vuotias on itsenäinen pohdiskelija, joka haastaa vanhempaa elämänkysymyksissä – näin voit kertoa kuolemasta

Kotiliesi.fi: Kun suru ilmestyy läheisen elämään, moni miettii, miten voisi lohduttaa – psykologi kertoo, miten voit parhaiten tukea

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X