Lapsiperheiden ahdinko: ”Joulukeräyksessä 15-vuotias toivoi suihkusaippuaa” – näin voit auttaa pienituloisia, joille korona toi lisää koettelemuksia
Joululahjahankinnat ovat tänä vuonna monessa perheessä minimissä, jos lahjoja edes on mahdollista hankkia. Moni lapsiperhe on ahdingossa myös henkisesti.
Koronapandemia on ajanut monet suomalaiset lapsiperheet ahdinkoon. Lomautukset ja irtisanomiset ovat heikentäneet perheiden taloudellista tilannetta. Terveys kärsii, kun muun muassa lääkäriaikoja ja vertaistukiryhmien tapaamisia on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen. Vanhempien jaksaminen on kortilla, kun normaali elämä on jäänyt tauolle.
Tukiverkkoja ei pystytä hyödyntämään samalla tavalla kuin normaalisti, eikä omaa aikaa välttämättä saa lainkaan.
– Eniten koronatilanne on vaikuttanut perheiden yleiseen jaksamiseen. Muun muassa etäkoulu, karanteenit ja se, että vähäisenkin nuhan vuoksi on jäätävä hoitamaan lasta kotiin, ovat järkyttäneet perheiden arkea. Jos tähän päälle vielä lisätään taloudellinen huoli, kuorma kasautuu entisestään, diakoniajohtaja Elina Leppihalme Malmin seurakunnasta kertoo.
Monet lapset voivat tilastojen valossa nyt huonosti. Lastensuojeluilmoitusten määrä on kuntien arvioiden mukaan kasvanut syksyllä 2020 verrattuna aikaan ennen koronaa.
Koronakriisi on näkynyt myös esimerkiksi MIELI ry:ssä kriisipalveluihin tulleiden yhteydenottojen määrässä, järjestön viestinnästä kerrotaan. Tänä vuonna myös lasten ja nuorten kanssa töitä tekevät kasvattajat, opettajat, terveydenhuoltohenkilökunta ja nuorisotyöntekijät ovat ottaneet kriisipalveluun yhteyttä ennätysmäärin.
Sydäntä särkevä esimerkki perheiden tilanteesta on joululahjatoiveet. Lounais-Suomen poliisissa työskentelevän Joonas Tikan tviitti on levinnyt tuhansille.
Joulupuu- keräyksessä oli kortti jossa 15v tyttö toivoi suihkusaippuaa.
Suihkusaippuaa.
Otin kortin.
Hän saa nyt sitten joko lavallisen suihkusaippuaa, tai sitten kalliimpaa suihkusaippuaa.
Tai sitä ja jotain muuta kivaa.Toisilta puuttuu PS5.
Toisilta suihkusaippua.— Joonas Tikka (@JoonasTikka) December 13, 2020
Koronatilanne näkyy talousvaikeuksina ja kodin huonona ilmapiirinä
Riika Laaksonen on todistanut lapsiperheiden vaikeuksia läheltä. Hän on Äidit irti synnytysmasennuksesta ry:n vertaistukiryhmän ohjaaja, ensi- ja turvakotien liiton kokemusasiantuntija sekä henkilökohtainen tukiäiti.
– Koronatilanteen pitkittyminen on kärjistänyt ja korostanut ongelmia jokaisella elämän osa-alueella. Liittyivät ongelmat sitten talouteen, parisuhteeseen tai omaan jaksamiseen, Riika kertoo.
Syksyllä Riika ehti ohjata synnytysmasennuksesta kärsivien äitien vertaistukiryhmää hetken aikaa, kunnes se jouduttiin laittamaan koronatilanteen vaikeutumisen vuoksi tauolle.
– On hälyttävää, että kaikenlainen avun saanti on nyt hidastunut ja vaikeutunut. Etenkin, kun moni voi nyt hyvin huonosti. Kaikki, mikä jää välistä tai viivästyy, näkyy varmasti seurauksina myöhemmin.
Äimä ry:n vertaistukiryhmässä sekä perustamassaan Äitien karanteenikahvia -Facebook-ryhmässä Riika on huomannut, että monien äitien ahdistus on vuoden kuluessa lisääntynyt.
– Kun omaa aikaa ei ole ollenkaan, ahdistustaan ei pääse purkamaan missään. Se tietysti heijastuu omaan hyvinvointiin ja sitä kautta kodin ilmapiiriin.
Eristäytyminen muista ihmisistä haastaa myös parisuhdetta. Ongelmien kärjistyminen voi johtaa eroihin.
Monilla on lisäksi huolta töiden loppumisesta sekä perheen taloudellisesta tilanteesta.
– Raha-asiat ovat herkkä ja vaikea aihe. Niistä ei ensimmäisenä puhuta. Mutta tiedän paljon perheitä, jotka tarvitsevat taloudellista apua. Joululahjahankinnat ovat tänä vuonna minimissä tai sitten niihin pyydetään ulkopuolista apua.
Riika kiittelee hyväntekeväisyysryhmiä, jotka toimivat esimerkiksi Facebookissa.
– Jos jotain hyvää koronasta on seurannut, lähimmäisen rakkaus on mielestäni lisääntynyt. Kanssaihmisiä halutaan auttaa.
Lapsiperheiden ahdinko – 10 x joulukeräys 2020
Erilaisia auttamisen tapoja ja paikkoja on monia. Tuntemattomalle lapselle voi lahjoittaa esimerkiksi sellaisen lahjan, josta omakin lapsi todennäköisesti tykkäisi.
– Meillä on seurakunnassamme perinne paikallisen Lions clubin kanssa. He ovat hankkineet tietylle määrälle lapsia tai nuoria nimeomaan lahjoja, jotka ovat vähän parempia. Ajatuksena on, että vähävaraisen perheen lapsi saa edes kerran sellaisen lahjan, joita kaveritkin saavat, Elina Leppihalme kertoo.
Pienikin apu on kuitenkin aina arvokasta. Lumisadepallokin voi tehdä jonkun lapsen iloiseksi.
– Lasten toiveet eivät aina ole suureellisia, pienikin juttu voi ilahduttaa.
- Lahjoita joululahja Hopen kautta.
- Jouluapua on yhteisö, jonka päämääränä on toimittaa apua pääsääntöisesti vähävaraisiin lapsiperheisiin.
- Osta jouluateria vähävaraiselle perheelle Woltin kautta.
- Osallistu Joulupuu-keräykseen, jolla kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille.
- Rakenna joulupuu on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien joulukampanja. Lahjat toimittavat perille seurakuntien diakoniatyöntekijät.
- Kotimaanapu.fi on valtakunnallinen Kirkkopalvelujen ylläpitämä auttamiskanava, jossa on paljon keräyksiä perheille ympäri Suomea.
- Pelastusarmeijan joulupata-keräyksen varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille vähävaraisille.
- Hyvä Joulumieli -kampanjan lahjoituksilla ilahdutetaan talousvaikeuksia kohdanneita perheitä lahjakorteilla, joilla he voivat hankkia joulun ruuat.
- Pelastakaa lapset ry:n joulukeräyksen lahjoituksilla ehkäistään lasten ja nuorten syrjäytymistä Suomessa.
- MIELI ry:n joulukeräyksellä kerätään varoja lasten ja nuorten mielenterveystyöhön.
Jaa oma kokemuksesi