Parisuhde 08.12.2015 Päivitetty 22.11.2021

Näin lopetat riitelyn kotitöistä – 3 vinkkiä psykologilta

Siivous ja kodinhoito ei ole kotona olevan vanhemman päätyö, vaan vuorovaikutus vauvan kanssa. Näillä vinkeillä ehkäiset kodinhoitoon liittyvät riidat.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
123RF

Kotityöt kaatuvat helposti kotona vauvaa hoitavalle äidille. Ajatuksena on, että kun kerran olet kotona, niin voithan samalla hoitaa ruoat, pyykit ja siivouksenkin.

Jos leikkiin lähtee, tilannetta voi olla vaikea muuttaa vuosienkaan kuluttua. Miehen kanssa elävät naiset tekevät tutkitusti paljon enemmän, jopa kaksinkertaisen määrän kotitöitä kumppaniinsa verrattuna.

On myös yllättävää, että pienten lasten isät käyttävät jopa hieman vähemmän aikaa kotitöihin kuin lapsettomat nuoret miehet.

Epätasainen kotitöiden jako ei haittaa, jos tilanne ei rassaa kumpaakaan osapuolta. Yleisempää on kuitenkin se, että nainen ihmettelee, miten tässä näin pääsi käymään: kodin työnjako on kuin 1950-luvulta.

Lue myös: Saako lasten kuullen riidellä puolison kanssa?

1. Neuvottele jo etukäteen

Kotitöiden jakaminen oikeudenmukaisesti on tärkeää. Ilman sopimista tie voi viedä toisen osapuolen kaksoistaakkaan: työpäivän jälkeen odottavat ruoanlaitto, pyykkivuoret ja tiskit.

– Helpoimmalla pääsee, jos sopii kotitöiden jakamisesta kumppanin kanssa jo ennen vauvan syntymää. Pohtikaa, mitä kumpikin toivoo. Miettikää myös, miten pitkään työnjaot ovat voimassa; tarkistetaanko tilanne vuoden päästä, sanoo psykologi Suvi Laru Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksesta.

Kotona olevan päätyö on Larun mukaan vuorovaikutus vauvan kanssa, ei pyykinpesu tai siivoaminen. Vauva voi myös valvottaa niin, että imettävä äiti tarvitsee lepoa keskellä päivää. Ja muitakin aikuisia olisi hyvä välillä tavata.

– Vanhemmuutta tukemaan tarvitaan myös verkostoja. Aikaa tarvitaan siis ystävillekin, Laru toteaa.

Lue myös: Maaret Kallio: Näin säilytät intohimon parisuhteessa pikkulapsiarjessa

2. Käykää läpi tukiverkot

Kotitöiden jakamiseen tarvitaan ymmärrystä puolin ja toisin. Työelämässä tiukilla oleva puoliso saattaa ajatella, että kotona olevalla on aikaa yllin kyllin kotitöiden hoitamiseen. Hän ei ehkä ymmärrä, miten paljon vauva vaatii läsnäoloa ja hoivaa. Jos osat vaihtuvat, kumppani voi yllättyä kodin rutiinien työläydestä.

Jos töissä käyvällä on paljon ylitöitä, vuorotöitä tai matkatöitä, niin äiti voi olla ajoittain hyvinkin yksin vauvan ja kotitöiden kanssa. Perheen tukiverkot kannattaisi silloin käydä läpi jo hyvissä ajoin.

– Jos perheessä on kaksi vanhempaa, he tarvitsevat kumpikin hyvinvointiinsa neljää asiaa: aikaa itselle, yhteisöllisyydelle, vanhemmuudelle ja parisuhteelle. Jos yksikin näistä pöydänjaloista keikkaa, tilanne on epätasapainossa, Suvi Laru kuvaa.

Keskustele: Miten yksinhuoltaja pärjää ilman tukiverkostoa?

3. Puhukaa työnjaosta – ja ketutuksesta

Pikkulapsivaiheessa on varsin yleistä, että kotitöiden runsaus, niiden sitovuus ja epätasa-arvoiselta tuntuva työnjako luovat tyytymättömyyttä ja masennusta.

Töihin paluun jälkeenkään tilanne ei ehkä parane. Työssäkäyvät, alle kouluikäisten lasten äidit käyttävät tilastojen valossa 12–13 viikkotuntia enemmän aikaa kotitöihin verrattuna työssäkäyviin pienten lasten isiin.

Jos perheessä jää päälle tilanne, jossa kotityöt kaatuvat vain toiselle, Suvi Laru kannustaa puhumaan siitä suoraan ja syyllistämättä. Hyvä työnjako luo mukavaa ilmapiiriä, joka turvaa parisuhdetta ja lasten tasapainoista kasvua.

Lue myös: Katosiko keskusteluyhteys? Toimi näin, kun mies ei puhu

Lähde: Anneli Miettinen: Kotityöt, sukupuoli ja tasa-arvo (Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja, 2008).

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X