Onnea vai eripuraa? Vanhempien välinen puhetapa vaikuttaa lapseenkin
Ei ole ihan sama, miten puhuttelet puolisoasi. Jos muistat välillä kehua ja kiittää häntä, lapsi saa teiltä hyvän parisuhteen mallin ja hänestä kasvaa onnellisempi aikuinen.
Oletko miettinyt, millaisia vaikutteita olet lapsuudenkodistasi saanut? Miten vanhempasi kohtelivat toisiaan, millainen puhetapa heillä oli? Moni havahtuu viimeistään oman lapsen syntymän jälkeen siihen, että toistaa samaa kaavaa kuin vanhempansa.
Onko se kaava, jonka haluat välittää eteenpäin omille lapsillesi? Väestöliiton perheneuvonnan asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa kertoo, että lapset imevät käyttäytymismallit kotoaan.
Jos äiti ja isä kunnioittavat toisiaan ja puhuvat toisilleen ystävälliseen sävyyn, he välittävät lapselleen positiivisen mallin, jonka mukaan lapsi sitten tulevaisuudessa voi toimia omassa parisuhteessaan.
Kehu puolisoa ihan pienestäkin
– Kannustamalla ja kehumalla lasta saa vahvistettua lapsen itsetuntoa ja kykyä käsitellä tunteita. Kannattaa huomioida hyvää arjen pienissä tilanteissa ja jättää huono käytös vähemmälle huomiolle, Minna Oulasmaa sanoo.
Yhtä lailla samoin voi toimia puolison kanssa.
– Miten hirveän hyvältä lapsesta tuntuukaan, kun hän näkee, että vanhemmat kehuvat toinen toistaan – että vanhemmat arvostavat toisiaan.
Kehua kannattaa ihan pienistäkin asioista. Puolisoa voi kiittää vaikkapa siitä, että hän teki voileivät ja keitti kahvia. Kannattaa sanoa ääneen, että ilahtui.
– Lapsi imee kaiken sen kauniin puheen ja kaikki ne ystävälliset teot. Se on hyvä malli, jonka hän vie omiin tuleviin parisuhteisiinsa.
Aikuinen voi opetella kehumaan
Puolisolle voi olla vaikea antaa kehuja tai positiivista palautetta, jos ei ole saanut sellaista mallia omasta lapsuudestaan.
– Jokainen aikuinen voi kuitenkin opetella, terapeutti Minna Oulasmaa napauttaa.
– Puolustuksenaan ei saa käyttää sitä, että en kehu, koska minuakaan ei ole kehuttu. Aikuisena muutoksen voi tehdä.
Opettelu kannattaa aloittaa, vaikka puolison hyvien tekojen huomioiminen ääneen tuntuisikin väkinäiseltä.
– Kehujen ja kiitosten antamiseen tottuu vähitellen. Kerta kerralta se tuntuu luonnikkaammalta. Liioitella ei kannata, vaan kehua asiasta, ihan pienestäkin.
Lue myös:
Nämä 5 asiaa yhdistävät onnellisia pareja
Viekö lapsi läheisyyden parisuhteesta? 3 syytä hellitellä kumppania
Jaa oma kokemuksesi