Mocktail, alkoholiton drinkki tai -booli – parhaat reseptit juhliin
Alkoholittomat juomat kuuluvat juhlaan kuin juhlaan. Erityisen hyvin ne sopivat lapsiperheiden juhlintaan.
Alkoholittomat cocktailit eli mocktailit sopivat hyvin muun muassa raskautta toivoville, lasta odottaville ja imettäville sekä muutenkin lapsiperheen vanhemmille.
Juhlahumussa voi kippistää myös alkoholittomalla boolilla tai muulla drinkkisekoituksella.
Holittomien juomien etuna on muutenkin ylilyöntien ja sitä kautta huonon olon välttäminen. Alkoholittoman juoman pystyy loihtimaan myös vähäkalorisemmaksi kuin tavanomaisen version.
Miten mocktail syntyy?
Sana “mock” tarkoittaa matkimista ja “tail” eli häntä on napattu cocktail-sanan lopusta. Nykyään kaikki mocktailit eivät edes yritä matkia tunnettuja cocktail-juomia, vaan ne on kehitetty nimenomaan mocktaileiksi.
Makoisa mocktail tehdään usein sour-pohjalle, Alkon sivuilla ohjeistetaan. Siihen tarvitaan 2 senttilitraa sitruunamehua ja 2 teelusikkalista sokeria.
Sokerin sijasta voi myös käyttää esimerkiksi siirappia.
Tämän jälkeen sour-pohjaan voi lisätä haluamiaan mehuja, hedelmiä tai yrttejä.
Esimerkiksi ruokaohjelmista tunnettun kokki Teresa Välimäen Anna-lehdelle kehittämässä mansikka-kookosmocktailissa on käytetty sitruunamehua ja inkiväärisiirappia. Niiden lisäksi juomaan tulee muun muassa mansikkamehua.
Katso tästä reseptit kaikkiin viiteen Teresan loihtimaan alkoholittomaan drinkkiin.
Mocktail-reseptejä
- Happaman ja makean yhdistelmänä toimii hienosti kurkkusour. Korvaa reseptin gini Seedlip-tisleellä.
- Granaattiomena-mocktail on väriltään kauniin heleänpunainen.
- Pirteän Hugon voi valmistaa vaikka seljankukkamehutiivisteestä.
- Kelpaisiko ruusulimonadipohjainen Rose´s mocktail punch?
- Alkoholiton kesämocktail syntyy alkoholittomasta, tislatusta viinasta.
Muita alkoholittomia tai vähäholillisia drinkkejä
- 5 helppoa drinkkiohjetta – mukana muun muassa raikas kombuchabooli ja greippinen Aperol Spritz
- Seedlip 94 & Tonic -drinkki syntyy vain muutamasta ainesosasta.
- Mustikkaspritzer sopii hyvin tyylikkääksi alkumaljaksi.
- Halloween-drinkkien on lupa olla leikkisiä.
- Earl Grey -glögi on hienostunut yhdistelmä teetä ja glögiä.
- Raparperi-mansikkasangria on raikas juomavaihtoehto.
Alkoholittomat boolit
Kun valmistaa herkullisen alkoholittoman boolin, se maistuu varmasti kaikille juhlijoille.
Boolissa yksinkertainen on kaunista ja maukasta. Siksi ei kannata yrittää ympätä liian montaa ainesosaa yhteen. Näillä Annan ja Kotilieden ohjeilla valmistat onnistuneen boolin:
Jaa oma kokemuksesi