Ruoka 16.06.2022

Näin hankit pakastimeen jäätelöä lasten huomaamatta – 4 + 1 keinoa harhauttaa aina valmiita herkkusuita

Jäätelökioskilla käyminen on kallista, mutta jäätelön ostamisessa kotipakastimeen on omat haasteensa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Kesällä jäätelö maistuu niin aikuisille kuin lapsille. Perheen rahat kuitenkin hupenevat hetkessä, jos esimerkiksi neljän hengen perhe käy jäätelöostoksilla pari kertaa viikossa.

Kaupasta kylmää herkkua saa edullisemmin. Tosin silloin edessä on uusi ongelma: jos lapset tietävät, että pakastin on ladattu täyteen jäätelöä, ei mankumisesta meinaa tulla loppua.

Kaksplussan toimitus vinkkaa keinot, joilla säästät hermoja ja rahaa jäätelöhankinnoissa.

Lue myös: Testaa, mikä jäätelö lapsesi on – vieno vaniljavauva vai lahjakas lakritsilapsi?

1. Osta jäätelöt pakastimeen, kun lapset eivät ole kotona

Keinoista yksinkertaisin, mutta ei kaikille mahdollinen. Harvalla on varsinkaan koko perheen lomaillessa tilaisuutta täyttää pakastinta rauhassa ilman, että useampi pienokainen seuraa silmät kiiluen vieressä.

2. Lapset kylpyyn, kun jäätelöauto saapuu

Toimii kahden vanhemman perheessä. Kun tiedät jäätelöauton saapuvan lähettyville, hoida ostokset nopeasti ja sullo pakastimeen. Tällä välin toinen vanhempi kylvettää lapsia. Jäätelöauton tunnusfanfaari ei läpäise veden kohinaa.

3. Kauppaan mukaan vanhoja pahvipakkauksia

Säästä suurehkoja pahvipakkauksia, kuten kaurahiutalepaketteja. Ota ne mukaan, kun suuntaat kauppaan. Kassan jälkeen sujauta tuutti jos toinenkin puuropakettiin.

Lapset eivät osaa epäillä mitään, kun saavut kotiin ja piilotat hiutalepaketin pakastimeen. Kukapa ei kaurahiutaleita pakastaisi!

Valitettavasti perheen isommat lapset saattavat haistaa, että tilanteessa on jotain mätää.

Jäätelökioskilla käyminen lapsen kanssa on elämys, mutta useat visiitit tulevat kalliiksi.

4. Tilaa ruoka(lue: jäätelö)kuljetus kotiin

Monet kauppakassipalvelut toimittavat myös pakasteita. Ne on usein pakattu erilliseen muovipussiin, jonka läpi ei näe.

Ole siis kärppänä ottamassa vastaan kauppakassikuljetusta, ja kiidätä pakastepussi kiireen vilkkaa pakastimeen.

+ Valmista jäätelöä itse

Voi kuulostaa työläältä, mutta onneksi on olemassa paljon helpohkoja ja jopa terveellisiä jäätelöreseptejä. Maukkaat kotijäätelöreseptit tyydyttävät paitsi makeanhimon, tarjoavat myös yhteistä puuhaa kesäpäivän ratoksi.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X