Vaatteet ja varusteet 25.05.2016 Päivitetty 18.10.2022

Miksi lastenvaatteista tuli harrastus? Kolme äitiä kertoo

Lastenvaatteet ovat monen äidin harrastus. Huippusuunnittelijat tekevät mallistoja lapsille, ja suosittujen lastenvaatemerkkien uutuustuotteet viedään käsistä. Kolme äitiä kertoo, mikä lastenvaatteissa kiehtoo.

Teksti
Salla Tuomola
Kuvat
Perhealbumi

Sini fanittaa Papua ja Kukukidiä

Pienellä asuinpaikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla lastenvaatteissa ei ole suurtakaan tarjontaa. Se ei haittaa Siniä, 29, joka ostaa valtaosan lastensa merkkivaatteista verkkokaupoista ja Facebookin kirppisryhmistä.

Lastenvaatteet alkoivat kiinnostaa Siniä, kun hänen tyttärensä oli puolivuotias. Niihin aikoihin hän perusti Kaikki mitä olen -lastenvaateblogin, johon hän on alusta lähtien kuvannut pian seitsenvuotiaan tyttärensä ja nelivuotiaan poikansa asuja.

Tällä hetkellä äidin suosikkimerkkejä ovat Papu, Kukukid, Mini Rodini ja Bobo Choses.

– Merkit ovat vaihdelleet vuosien varrella. Yhdessä vaiheessa pidin retrokuoseista ja välillä taas hempeämmistä väreistä. Nykyään meillä on paljon kaikkea sekaisin.

– Tykkään pukea lapseni nätisti, ei kai siihen sen kummallisempaa syytä ole. Uusia vaatteita on lasten kasvaessa pakko hankkia, ja pidän siitä, että vaatteet miellyttävät myös silmää. Hyvä laatu on yksi tärkeimmistä kriteereistä.

Etenkin keväällä ja syksyllä uusien mallistojen ilmestyessä Sini saattaa käyttää satoja euroja kuukaudessa lastensa vaatteisiin. Hän kompensoi menoja myymällä pieneksi jääviä pois.

– Pakkomiellettä tiettyyn vaatteeseen tulee harvoin. Mutta kerran maksoin käytetystä Mini Rodinin takista 150 euroa eli lähes kaksinkertaisen summan uuteen verrattuna.

Lue myös: Näin tienaat rahaa lastenvaatteilla Facebookissa
Keskustele: Siskolleni ei kelvannut halvat lastenvaatteet, miten voi olla näin pinnallinen?

Rean lapsella merkkeinä Gugguu, Polarn O. Pyret ja Marimekko

Rea, 32, sukulainen oli vaateliikkeessä töissä, kun Rea odotti esikoistaan. Ei kai siis ihme, että Rea hurahti lastenvaatteisiin. Vauvan syntyessä lipastoon oli kertynyt pikkuruisia vaatteita ainakin viiden vauvan tarpeiksi.

– Pienet vaatteet olivat ihania.

Mamin aarteet -blogia pitävä Rea pukee 3,5-vuotiaan tyttärensä ja 2-vuotiaan poikansa mieluiten Mini Rodinin, Gugguun, Polarn O. Pyretin, Vimman ja Marimekon vaatteisiin.

– Eniten viehättävät pehmeys ja laatu, se kun oman pikkuisen päälle saa pukea hyväntuntuisen ja miellyttävän vaatteen. Tietysti myös ulkonäöllä on väliä. Ja sillä, että näkee lapsen viihtyvän vaatteissa.

Espoolaisen Rean lapset ovat vielä niin pieniä, että äiti saa rauhassa valita mieleisensä asukokonaisuudet. Kaksivuotias protestoi vain, jos vaatteissa tulee liian kuuma.

Tytär rakastaa pinkkiä, roosaa ja tyttöjuttuja, joten niitä asussa on oltava sopiva määrä. Äiti valitsee vaatteet ja tyttö antaa lopullisen hyväksyntänsä.

– Tytön suosikkeja ovat Gugguun vaatteet, ja merkin kevätmallistosta prinsessalle käy mikä tahansa. Tarvittaessa Rea myöntyy Hello Kittyyn ja supersankarikuoseihin.

Halpavaateketjujen laatu tosin mietityttää.

– En halua ostaa Hello Kittyä, joka on heti ensimmäisen pesun jälkeen nuhjuinen.

On kuukausia, jolloin lapset eivät tarvitse mitään. Ja sitten pitääkin hankkia kahdet välikausivaatteet, kumisaappaat, hansikkaat ja sisävaatteet kerralla.

– Teen alennusmyyntilöytöjä, eli uudestakaan ei tarvitse maksaa täyttä hintaa. Eniten rahaa sain kulumaan yhtenä syksynä, jolloin molemmille lapsille hankittiin välikausiasut tuplana sekä tulevalle talvelle uudet toppahaalarit. Lisäksi molemmat olivat kasvaneet senttejä niin, että aika monta vaatekertaa sisävaatteitakin tuli ostettua. Silloin taisi mennä nelinumeroinen summa päivässä, joten onhan se aika hurjaa.

Joskus Rea kyttää koneella, kun uutuudet pompsahtavat tietyllä kellonlyömällä kauppaan, mutta ei läheskään joka kerta.

– Markkinoilla on niin paljon ihanuuksia, ettei haittaa, jos jokin tuote on loppu. Sitten katson toisen tilalle, jos on oikeasti tarvetta.

Lue myös: Lasten vaatekaaos kuriin: 5 vinkkiä vaatekaapin järjestämiseen
Keskustele: Harrastuksena lastenvaatteet?

Saran haarastus alkoi Mini Rodinista

Helsinkiläinen Sara, 31, käyttää luovuuttaan, jotta saa kolmivuotiaan tyttärensä pukemaan ylleen muutakin kuin tyttövärejä ja mekkoja. Vaatekaapissa ovat muun muassa Lumikin vanha collari ja Tuhkimon tekemät housut.

– Kaikki äidin valitsemat vaatteet eivät välttämättä sovi tytön pinkkiä ja prinsessoja ihannoivaan makuun. Sara ostaa herkemmin vaatteita yhdeksänkuiselle poikavauvalleen, joka ei laita vielä hanttiin.

– Minusta on myös hauska pukea lapset yhteensopiviin asuihin. Tätäkään en muutama vuosi sitten olisi uskonut tekeväni.

Kiinnostus lastenvaatteisiin iski esikoisen ollessa yksivuotias. Sara ihastui Mini Rodinin pingukuosiin ja liittyi merkin Fb-kirpparille. Alkuun häntä ihmetytti, miten paljon käytetyistä lastenvaatteista maksetaan ja kuinka suosittuja tietyt kuosit ovat.

– Sitten tajusin, että tämä on sekä ekologisesti että ekonomisesti järkevää. Lapsi käyttää parilla kympillä ostettua käytettyä bodya muutaman kuukauden ja minä myyn sen suunnilleen samalla summalla pois.

Lastenvaatteista on tullut Saralle vähitellen harrastus. Hän on aina pitänyt muodista ja ollut tarkka myös omista vaatteistaan, joten näkee luontevasti vaivaa myös lastensa vaatteiden eteen. Tänä keväänä meni jo vähän överiksi.

– Hankin Mini Rodinin kevätvaatteita kaikissa mahdollisissa kuoseissa. Jo aiemmin olin maksanut käytetyistä vaatteista yli ovh:n. Toisaalta olen myös itse myynyt käytettyjä vaatteita yli ohjehinnan.

Sara kuvaa lastensa asuja lähes päivittäin.

– Kuvia ottaessani kuvaan kuitenkin ennen kaikkea nopeasti kasvavia lapsiani.

Lue myös: Näin valitset lapselle ensikengät
Keskustele: Ihmettelen, miten niin moni äiti on hurahtanut kalliisiin lastenvaatteisiin

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X