Markkinoilta poistettu vaarallisia lastenvaatteita – tiesitkö, että tällaisia ei saisi lapsilla enää olla?

Useat kuluttajat ovat tehneet ilmoituksia Tukesille tukehtumisvaarasta vaatteissa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Lastenvaatteiden narut ja nyörit ovat poikineet useita kuluttajien tekemiä ilmoituksia Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille.

Tukes on reagoinut ilmoituksiin, sillä pienten lasten vaatteissa ei nykyään saisi olla kiristysnyörejä hupun ja pääntien alueella, koska niistä aiheutuu kiinnijuuttumis- ja kuristumisvaara.

Vaara voi aiheutua tilanteissa, joissa naru tai nyöri tarttuu kiinni esimerkiksi kiipeilytelineeseen, hiihtohissiin, bussin ja hissien ovien väliin tai liukuportaisiin.

Asiasta määräävä standardi on tullut voimaan vuonna 2015, ja se koskee alle 7-vuotiaille tarkoitettuja vaatteita. Standardi käsittää lastenvaatteet kokoon 134 asti.

Myöskään isompien lasten, 7–14-vuotiaiden, vaatteissa ei saa olla vapaina roikkuvia päitä kiristysnyöreissä pään ja kaulan alueella. Lisäksi niskan taakse solmittavat narut ovat kiellettyjä.

On syytä huomata, että muuallakin, esimerkiksi vyötäisillä tai lahkeissa, olevat pitkät narut voivat aiheuttaa loukkaantumisvaaran jäädessään kiinni.

Lastenvaatteiden valmistajat, maahantuojat ja myyjät ovat vastuussa  tuotteidensa vaatimustenmukaisuudesta ja siitä, etteivät tuotteet aiheuta vaaraa käyttäjälle.

Tukes valvoo lastenvaatteiden turvallisuutta riskiperusteisesti ja pistokokein. Lastenvaatteita, leluja tai lastentarvikkeita ei tarkasteta ennakkoon.

Myös lastenvaatteiden ompelu- tai lankatyöohjeiden laatijat ja julkaisijat ovat vastuussa ohjeiden turvallisuudesta

Vaatteiden turvallisuus tulee huomioida myös itsetehdyissä lasten vaatteissa ja niiden ohjeissa.

Varsinkin pienille lapsille itse valmistetuissa vaatteissa tulee välttää nauhojen ja kiristysnyörien käyttöä vaatteiden hupuissa ja pään alueella sekä selkäpuolella kuristumis- ja tukehtumisriskin välttämiseksi.

Tukehtumisvaaran vuoksi alle kolmevuotiaiden lasten vaatteissa tulee lisäksi välttää pienten osien, kuten koristeiden, nappien ja nepparien, käyttöä, sanoo ylitarkastaja Suvi Teräslahti Tukesista tiedotteessa.

Esimerkiksi vaarallisen lastenvaatteen valmistusohjeen sisältäneelle neuleohjekirjalle toteutettiin vapaaehtoinen palautusmenettely ja kirjan ostaneille kuluttajille lähetettiin varoitus.

Kirjan ohjeen mukaan valmistettu neule voi aiheuttaa lapselle kuristumisvaaran pääntien alueen kiristysnyörien vuoksi. Kyseisestä neuleohjekirjasta ja vaarallisesta lastenvaatteesta julkaistiin ilmoitukset Vaaralliset tuotteet -sivustolla.

Lue myös: Tätä lastentarviketta ei kannata tilata ulkomaisesta verkkokaupasta – Tulli varoittaa tukehtumis- ja kuristumisvaarasta

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X