Vapaa-aika 06.09.2021

Retkeilyvarusteet lapselle: Paljossa voi säästää, mutta kahteen asiaan kannattaa satsata

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena, mutta telttaan ja makuupussiin kannattaa satsata.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Vuohensiltojen kotialbumi

Retkeilyvarusteet lapselle voivat olla niin hintava hankinta, että telttaretki perheen kesken voi jäädä kokematta.

Lastensa kanssa usein luonnossa aikaa viettävät eräoppaat ja tubettajat Anni ja Tuomo Vuohensilta vinkkaavat, missä vanhemmat voivat säästää, ja  mitä varusteita lapsi todella tarvitsee retkelle.

Lue myös: Anni, 32, harrastaa vaeltamista kahden pienen lapsen kanssa – ”Katastrofiretkistäkin jää hauskoja muistoja”

Retkeilyvarusteet: tavalliset vaatteet käyvät

Ensimmäisenä kannattaa suunnata vaatekaapille ja katsoa, mitä sieltä jo löytyy.

– Väljät, paksumpaa puuvillaa olevat vaatteet käyvät mainiosti retkivaatteista. Kesälläkään niistä eivät pääse hyttyset pistämään läpi toisin kuin esimerkiksi ihonmyötäisistä legginseistä, Tuomo toteaa.

Vuohensillat eivät ole hankkineet omille pienille lapsilleen varsinaisia retkeilyvaatteita. Lämpötilojen viiletessä normaalit ulkoiluvaatteet käyvät hyvin myös metsässä, sille ne ovat usein muutenkin veden- ja tuulenpitäviä.

Kuivia varavaatekertoja on hyvä ottaa mukaan, jos luonnossa on tarkoitus viettää useampi päivä.

Kesällä mukaan kannattaa pakata uimapuku, pyyhe ja aurinkohatut, jos retkellä saattuu olemaan mahdollisuus pulahtaa uimaan.

Lue myös: Suomalaisvanhemien parhaat vinkit välikausipukeutumiseen

Kantoväline

Vauvan kantamiseen kantoliina tai -reppu on käypä väline. Kantorinkka kannattaa taaperon kanssa pidemmillä retkillä, jotta pieni lapsi pääsee välillä lepäämään. Rinkkoja myydään käytettynäkin.

– Voi ajatella, että rinkka on vain itsellä vuokralla. Sen saa usein myytyä helposti eteenpäin seuraavalle, sillä lapset eivät käytä sitä kovin kauan, Tuomo sanoo.

Kantorinkkaan voi pakata myös retkeilyvarusteet, ja siihen saa usein viritettyä rinkan mukana tulevan sade- tai ötökkäsuojan. Kovin paljoa tavaraa ei kuitenkaan jaksa lapsen lisäksi kantaa. Siihen kannattaa värvätä toinen aikuinen.

– Myös vaunujen hyttysverkon voi virittää kantorinkan päälle.

Isomman lapsen, 4-vuotiaan Vilhon uupuessa Anni tai Tuomo nostaa hänet kantoreppuun, joka suunniteltu taaperoiden kantamiseen.

Kantoreppu itsessään lukeutuu keveisiin retkeilyvarusteisiin, ja sen saa taiteltua kohtuullisen pieneen tilaan, kun sille ei ole käyttöä.

Lue myös: Kantoliina on kätevämpi kuin luulitkaan! Näin teet siitä syöttötuolin tai porrasportin

Makuupussi ja -alusta

Lasten makuupusseihin Vuohensillat ovat panostaneet, sillä retkeily on perheen ykkösharrastus. Vilhon makuupussi on teetetty mittatilaustyönä, ja jatkopalan avulla se tulee sopimaan hänelle vielä 10-vuotiaanakin.

Lue myös: Parhaat retkeilykohteet lasten kanssa Uudellamaalla

Makuualusta on tärkeä myös – maan kylmyys pysyy poissa ja alustan päällä on pehmeämpi nukkua kuin kovalla maalla.

– Alusta on myös erittäin näppärä vaipanvaihtoalusena. Talviretkilläkin siinä on hyvä vaihtaa vaippa.

Retkeilyvarusteet - Taika nukkuu omassa makuupussissaan.

Taika nukkumassa omassa makuupussissaan.

Teltta

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että mukaan ei kannata ottaa halvinta mahdollista telttaa. Huonon teltan kanssa retkeily voi olla tuskaa.

Jos teltan ostaminen ei tule kysymykseen tai retkeilyä haluaa vielä testata, voi teltan vuokrata esimerkiksi Suomen latu -yhdistykseltä tai retkitavaraliikkeestä.

Anni ja Tuomo hankkivat lasten synnyttyä teltan, joka on mahdollisimman korkea. Näin esimerkiksi vaipanvaihto on helpompi hoitaa teltassa, kun aikuisen ei tarvitse olla kovin lysyssä.

Ruokailu

Eväitä voi suunnitella yhdessä. Mukaan kannattaa pakata myös sellaista, jonka tietää maistuvan lapsille.

– Jos lapsille tulee yhtäkkiä nälkä, eikä ehdi valmistamaan retkikeittimellä ruokaa, niin meillä on aina mukana valmista syötävää. Esimerkiksi välipalapatukoita tai rusinoita, joilla voi taltuttaa kurnivan vatsan, Anni toteaa.

Päiväretkille Vuohensillat suuntaavat usein reiteille, joissa on tulipaikka. Retkikeitin on kuitenkin varuilta mukana, jos syystä tai toisesta perhe ei pääsekään tulen ääreen.

Päiväretkien vakioeväisiin kuuluvat eväsleivät. Monesti mukana on myös pannukakkuja tai muuta helposti käsin syötävää evästä.

Jos kyseessä on pidempi retki, esimerkiksi mysli on hyvä aamupala. Sen kyytipojaksi voi ottaa mukaan huoneenlämmössä säilyvää, pikkutetroihin pakattua maitoa tai kaakaota tai vaikka veteen sekoitettavaa maitojauhetta, joka on kevyt kantaa.

– Helposti syötävää, energiapitoista välipalaa kannattaa olla mukana. Energian kulutus voi olla ulkona liikkuessa suurta, joten välipalat tulevat toisinaan tarpeeseen.

Yön yli retkillä kaikkea juomavettä ei voi kantaa mukana. Perhe on keittänyt järvivettä juomavedeksi.

– Lasten kanssa haluaa olla tarkkana juomaveden puhtaudesta, ja veden keittäminen on varmin tapa puhdistaa vesi taudinaiheuttajista. Keittäminen tuhoaa bakteerit, virukset ja alkueläimet. Vettä tulee keittää noin yhden minuutin ajan.

Anni ja Tuomo suosivat lapsilla termospulloja, joissa on nokallinen juomakorkki.

– Joskus avoin pullo kaatuu retkellä, mutta ei vuoda heti tyhjäksi korkin ansiosta. Siitä osaa pienikin lapsi juoda, ja lämmin juoma yleensä maistuu retkellä. Lapsilla on myös omat vesipullot, ja seuraamme retken aikana, että niistä on juotu riittävästi.

Retkeilyvarusteet – Ekstrana riippumattokeinu

Lapset voivat ottaa mukaansa jonkin mukavan ja helposti kannettavan lelun. Niillä on taukopaikoilla mukava leikkiä.

Annin ja Tuomon Wilderness Family Finland -tubekanavalla näkyy, miten Vilho saa avata metsässä syntymäpäivälahjansa, suurennuslasin. Riemua uhkuen 4-vuotias tutkii pienen luolan seinämiä sillä. Lapin retkellä lapsilla on mukanaan ääntelevä hirvipehmo ja kaksivuotiaalla Taikalla ilves.

Yön yli kestävällä vaelluksella tuttu pehmo tuo mukavaa turvaa nukahtamishetkeen.

Anni ja Tuomo suosivat myös kevyttä riippumattoa retkillään. Siinä lapsi voi hyvällä kelillä ottaa päiväunet. Riippumatto käy myös keinusta.

Ensiapulaukkuun myös lapsille lääkettä

Ensiavuista paras on ennakointi. Esimerkiksi pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet suojaavat punkeilta. Saappaat puolestaan käärmeenpuremalta, jos tietää liikkuvansa käärmeitä kuhisevalla alueella.

Ensiapupakkaus on tärkeää olla mukana. Varmista, että sieltä löytyy myös lasten särkylääkettä.

Puhelimeen kannattaa myös ladata 112-sovellus. Jos todellinen hätä iskee, sovelluksen avulla retkiseurue on helpompi paikantaa metsästä, josta muuten voi olla hankala kertoa koordinaatteja.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X