Suomen kuuluisin jouluikkuna on tuonut perheiden jouluun ripauksen taikaa jo vuosikymmeniä – Heti kun joulu on ohi, alkaa seuraavan ideointi
Stockmannin jouluikkuna on ilahduttanut ohikulkijoita jo 74 vuoden ajan. Satuikkunan teko on pitkä, jokaisen jouluihmisen unelmatyömaa.
”Olipa kerran siellä, missä sateenkaari alkaa ja minne tähdenlennot laskeutuvat, salainen metsä. Metsä oli niin salainen, ettei sitä löytynyt kartoista tai tienviitoista. Eikä mikään valmis polku sinne kulkenut.”
Näin alkaa vuoden 2023 joulusatu, jonka mukaan Stockmannin satuikkuna on tänä vuonna rakentunut Helsingin, Tampereen ja Turun tavaratalojen näyteikkunoihin.
Ensimmäistä kertaa jouluikkuna nähtiin Helsingissä Aleksanterinkadulla marraskuussa 1949. Siitä lähtien satuikkuna on ollut osa monen pääkaupunkilaisperheen jouluperinnettä.
Perinteikkään jouluikkunan lähtökohtana on joka vuosi uusi joulutarina, jonka pohjalta ikkunan maisema rakentuu. Kuitenkin vasta vuosi sitten yleisö pääsi ensimmäistä kertaa lukemaan sadun itse ja tänä vuonna se kuullaan ensimmäistä kertaa ääninauhalta.
– Tänä vuonna satu on ensimmäistä kertaa mahdollista kuulla paikan päällä ääneen luettuna. Kokonaisuus on nyt elämyksellisempi, Stockmannin In-Store Creative Concept Manager Kati Parkkinen kertoo.
Satuikkuna on Katin käsialaa. Hänelle koko vuosi on jouluista satua, eikä se haittaa Katia lainkaan.
– Toimin aiemmin ikkunaa suunnittelevien työntekijöiden esihenkilönä, mutta nyt olen kahtena vuotena peräkkäin suunnitellut ikkunan itse. Minua ei haittaa ollenkaan paneutua heinäkuun helteilläkään jouluikkunan suunnitteluun, sillä olen kova jouluihminen, Kati nauraa.
Yksin Kati ei kuitenkaan urakasta suoriutuisi. Häntä auttavat lopullisen esillepanon tekevät taitavat visualistit sekä muut yhteistyötahot.
Taika syntyy pikkuhiljaa
Kun edellinen jouluikkuna sulkeutuu loppiaisena, alkaa seuraavan suunnittelu. Aluksi Kati käy läpi kävijöiltä tulleen satapäisen palautteen. Sen jälkeen hän saa tietoonsa teeman, jonka mukaan koko tavaratalon joulu seuraavana vuonna rakennetaan.
Kun teemaan sopiva satu on valmis, Kati valitsee siitä sopivan kohtauksen, joka toteutetaan satuikkunassa. Yleensä se on sadun huippukohta.
– Sitten lähdemme rakentamaan lavastusta ja testaamaan uutta tekniikkaa. Esimerkiksi tänä vuonna meillä on ikkunassa muun muassa hologrammipuhaltimia, projisointeja ja robottikukkia, Kati luettelee.
Ikkunoissa käytetään hyödyksi mahdollisimman paljon aiemmilta vuosilta tuttuja elementtejä. Niissä voikin bongailla samoja eläimiä, haltioita, keijuja ja tonttuja vuodesta toiseen.
– Usein lapset huomaavatkin sieltä ilokseen tutun, jo rakkaaksi tulleen eläimen tai hahmon.
Varsinaisen ikkunan rakentamiseen menee aikaa noin kuukausi. Jouluikkunan avautuessa marraskuun alussa pyhäinpäivänä, monet viettävät sen äärellä aikaa jopa tunnin: ikkuna on pullollaan pieniä yksityiskohtia.
Jouluikkuna osaksi kaupunkisuunnistusta
Katista tuntuu mahtavalta jatkaa 74. vuoden mittaista jouluperinnettä. Hänestä on ihana kuulla, kuinka isovanhemmat, joille jouluikkuna on ollut merkityksellinen osa oman lapsuuden joulunviettoa, jatkavat nyt perinnettä omien lastenlastensa kanssa.
– Sydämessä tuntuu niin lämpimältä. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä tällaista työtä ja jakaa ihmisille joulumieltä.
Eräs jouluikkunasta innoittunut äiti otti Katiin taannoin yhteyttä ja kertoi satuikkunan olevan tärkeä osa hänen tyttärensä 10-vuotiassyntymäpäiviä.
– Äiti kertoi järjestävänsä tyttärelleen ja tämän syntymäpäivävieraille kaupunkisuunnistuksen, jossa yhtenä rastina on kuuluisa satuikkuna. Hän kysyi minulta neuvoa siihen, mitä lapsia voisi pyytää tekemään ikkunan luona. Ehdotin hänelle, että lapset kuuntelisivat sadun ja nimeäisivät tämän joulun pelastavan eläimen, joka näkyy ikkunassakin, Kati Parkkinen hymyilee.
Jaa oma kokemuksesi