Äidiksi tuleminen lisäsi Ainon pelkoajatuksia – yksi oivallus ajattelussa oli käänteentekevä
Vanhemman rakkautta lapsiinsa varjostaa usein murehtiminen heidän puolestaan. Vuodet eivät vähennä sitä, päinvastoin. Kolmen lapsen äiti kertoo, miten hän on opetellut hallitsemaan pelkojaan.
Mitä jos joku nappaa vauvan vaunuista terassilta? Mitä jos hedelmän pala jumittuu sen kurkkuun?
Kun Ainon esikoinen oli syntynyt, uuteen onnelliseen arkeen tunkeutuivat heti myös pelot.
Lapsia siunaantui myöhemmin kaksi lisää, mutta vuosien määrä vanhempana ei ole karkottanut huolehtimista.
Lasten kasvaessa pelot ovat vain muuttaneet muotoaan. ”Mitä isompi lapsi, sitä isommat murheet” -sanonta on myös monesti pitänyt paikkansa.
– Kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät, on luonnollisesti vaikeampi vahtia ja varjella heitä erilaisilta vaaroilta. On niin paljon sellaista, mitä ei voi itse kontrolloida. Siksi on vain luotettava ja toivottava, että kaikki käy hyvin – mutta joskus sitä luottamusta on mahdotonta kaivaa sisältään, Aino pohtii.
Lue myös: Äitiysajan masennuksesta selvinnyt Irene Naakka: ”Vain nukkuessani en voinut pahoin”
Pelottavat ohjelmat lapsuudessa jättivät jäljen
Jo ennen äidiksi tulemista Ainon polkua varjosti välillä pelko.
Osalla ihmisistä pelot kumpuavat joistakin lapsuuden tapahtumista, jopa traumoista. Ainon historiaan sellaisia ei kuitenkaan kätkeydy, tai ainakaan hän ei niitä muista.
”Miten lapset pärjäisivät, jos hänelle tai lasten isälle sattuisi jotakin?”
Se kuitenkin on painunut muistoihin, että hän katseli paljon lapsena liiankin jännittäviä ohjelmia, myös vanhemmilta salassa. Niiden hän nyt aikuisena kokee vaikuttaneen ajatteluunsa.
– Fiktiiviset tarinat ovat jättäneet yllättävän vahvan jäljen. Jos ohjelmissa ihmiset ovat vaikka joutuneet onnettomuuksiin tai kohdanneet menetyksiä, olen saattanut alkaa pelätä niitä tosielämässä.
Suurin osa Ainon peloista vanhempana liittyy siihen, että lapsille sattuu jotain. Tai miten lapset pärjäisivät, jos hänelle tai lasten isälle sattuisi jotakin?
Välillä pelot ovat pitäneet otteessaan niin, ettei uni ole tullut yöllä silmään. Valveilla ja ahdistuneena sängyssä maatessa mielikuvitus on laukannut, ja aamulla ajatukset ovat tuntuneet ihan hulluilta. Mitä järkeä on kuvitella vaikka sellaista, että karhu seisoisi yhtäkkiä ikkunan takana?
– Joskus pelottavat ajatukset ja järjettömät skenaariot ovat poissa mielestä pitkään. Kunnes ne sitten taas palaavat äkkiarvaamatta.
Suurin osa Ainon peloista vanhempana liittyy siihen, että lapsille sattuu jotain.
Musiikki rauhoittaa, pelaaminen siirtää ajatukset muualle
Nykyään kun pelko odottamatta hyökkää sisimpään, Aino pyrkii puolustautumaan.
Usein kuulokkeiden laittaminen korviin ja rahoittavan musiikin kuuntelu auttaa suojelemaan mieltä pelon valtaukselta. Apua on myös siitä, että pyrkii paneutumaan täysin johonkin ihan muuhun asiaan.
– Alan esimerkiksi puhelimella pelata jotakin, joka vaatii paljon keskittymistä. Silloin murehtiminen unohtuu hetkeksi.
”Pelottaa vähemmän, kun tunteet sanoo ääneen jollekin toiselle.”
Väkisin huoliajatukset eivät kuitenkaan poistu mielestä. Ainoa ei ole helpottanut vaikeiden tunteiden ryöpsähtäessä se, jos hän on yrittänyt vaatia itseänsä olemaan kokonaan ajattelematta pelottavia asioita.
– Ei auta vain hokea itselleen, että nyt täytyy lopettaa murehtiminen ja ajatella positiivisemmin. Silloin huoli palaa mieleen pian uudestaan. Välttely ei vie pois pelkoja, ainakaan omalla kohdallani.
Terapeutille purkautuminen lievittää pelkoja
Aino on etsinyt apua pelkojen hallintaan myös psykologilta. Vaikka pelot eivät ole terapiassa kadonneet, niiden kanssa on helpompi elää ja selviytyä niiden jäljiltä.
– Pelkästään se, kun saa purkaa jollekin murheitaan, auttaa yllättävän paljon. Sanotaan, että jaettu suru on puolitettu suru. Sama pätee pelkoihin. Pelottaa vähemmän, kun tunteet sanoo ääneen jollekin toiselle. Ammattilaiset osaavat myös parhaiten löytää keinot rauhoittua ja saavat näkemään asiat oikeissa mittasuhteissaan.
”Pelkääminen rakkaimpien puolesta taitaa olla ihan luonnollista eikä hullua.”
Terapia on myös saanut näkemään, miten pelot ovat ihan tavallisia. Moni muu kamppailee samojen asioiden kanssa. Sitä Aino on todistanut myös äitikaverien parissa.
– Monet joiden kanssa olen aiheesta puhunut miettivät samanlaisia juttuja. Kun on saanut jotain niin kallisarvoista kuin oman lapsen, haluaisi kaikin tavoin suojella häntä pahuudelta. Pelkääminen rakkaimpien ihmisten puolesta taitaa olla ihan luonnollista eikä hullua.
Tieto siitä, ettei ole ajatustensa kanssa yksin, on lohdullista, vaikka samalla Aino toivoisikin yhä useamman saavan elää vanhemmuutta vapautuneesti.
Maailma täynnä uhkia, vai sittenkin mahdollisuuksia?
Aino onkin vähitellen opetellut uudenlaista tapaa katsoa maailmaa: mieluummin mahdollisuuksien kuin uhkien kautta.
Asenteemme siirtyvät helposti lapsille, joten Aino iskostaisi lapsilleen mieluummin toivorikkaan näköalan elämään.
– Joskus pohdin, miten pelkäämiseni vaikuttaa lapsiini – ja onko se jo vaikuttanut. Lapset huomaavat asioita uskomattoman tarkasti, vaikka olisikin pyrkinyt peittämään omia huoliaan.
Hän haluaisi välittää eteenpäin uskoa siihen, että kaikki järjestyy.
– On helpompi elää niin kuin miettien, mikä voi epäonnistua ja mitä voi menettää.
Aino opettelee myös olemaan ajattelematta liian pitkälle. Selviytymistä vaikeasta tilanteesta tai tapahtumasta voi ajatella sitten vasta, jos tarvitsee ja sellainen eteen tulee.
– Haluan tulevaisuudessa uskoa itseeni enemmän. Olen aiemminkin selvinnyt odottamattomista haasteista, joten miksi en selviäisi vastakin? Tahtoisin pystyä elämään niin, että mitä tahansa kohtaankaan, löydän kyllä keinot selvitä.
Mahdollisuus nousta pelkoja vastaan olisi Ainolle esimerkiksi matka lasten kanssa johonkin eksoottiseen paikkaan, missä olosuhteet eivät ole suotuisat turvallisuushakuiselle luonteelle.
– Se tuskin olisi rentouttavin mahdollinen loma, mutta varmasti kasvattaisi rohkeutta ja itsevarmuutta, Aino naurahtaa.
Haastateltavan nimi on muutettu.
Jaa oma kokemuksesi