”Tunsin julmettua katkeruutta” – Elina oli 29-vuotias pienen lapsen äiti, kun hän löysi rinnastaan kyhmyn
Joskus rintasyöpä iskee nuoreen naiseen. Elina oli 1,5 -vuotiaan pojan äiti, kun hänen rinnastaan löytyi pahanlaatuinen kasvain. ”Syöpä opetti olemaan kiitollinen elämästä ja perheestä”, hän sanoo neljä vuotta sairastumisen jälkeen.
Neljä vuotta sitten Elina Peräsen ja hänen aviopuolisonsa elämässä oli alkamassa uusi vaihe. Elina oli hoitovapaalla erityisopettajan työstä, perheen esikoispoika oli tuolloin 1,5-vuotias. Pari oli juuri ottanut ison asuntolainan ja ostanut uuden kodin uudiskohteesta.
Sitten Elina löysi kyhmyn oikeasta rinnastaan. Kaikki muuttui, mutta toisella tavalla kuin Elina oli suunnitellut.
Hänen suvussaan kukaan ei ollut sairastanut rintasyöpää, Elina oli vasta 29-vuotias ja terveyskeskuslääkärikin arveli, että kyhmy rinnassa oli hyvänlaatuinen. Niin kuin se olikin. Rinta kuvattiin ultraäänilaitteella eikä mitään huolestuttavaa löytynyt.
Elinalla oli kuitenkin vahva aavistus, että hänellä on rintasyöpä. Hän meni vielä mammografia-tutkimukseen.
Lue myös: Mammografiaan ennemmin tai myöhemmin – tämä tutkimuksesta on hyvä tietää
– Mammografiassa näkyi vasemmassa rinnassa syöpää, eli ei siinä rinnassa, missä patti oli. Vasen rinta ei ollut oireillut millään tavalla, hän muistelee.
Diagnoosi tuli tammikuussa 2019. Ulkona oli kova pakkanen ja satoi lunta. Elina oli lapsen kanssa päiväunilla, kun alakerrassa soi puhelin.
Hän tiesi heti, että lääkäri soittaa koepalan tuloksia. Kello oli melkein kolme iltapäivällä. Lääkäri kysyi, pääsisitkö vielä tänään käymään.
– Kukaan terveyskeskuslääkäri ei pyydä kolmelta iltapäivällä käymään, ellei ole ikävää kerrottavaa. Soitin miehelleni. Hän tuli kotiin ja lähdimme koko perhe kuulemaan diagnoosia, Elina kertoo.
– Ensimmäinen tunne oli helpotus. Enää ei tarvinnut elää epävarmuudessa eikä perustella kenellekään, miksi epäilen sairastuneeni rintasyöpään alle kolmekymppisenä ja haluan syöpätutkimuksiin. Nyt se oli varmaa.
Perhe ajoi hiljaisina kotiin lumipyryssä. Olo tuntui epätodelliselta.
– Ajattelin, että tässä käy tosi huonosti. Olin aavistanut syövän ja ajattelin aavistavani myös sen, että kuolen tähän. Koko rinta ällötti ja suihkussa käyminen tuntui vaikealta.
30-vuotiaana kuusikymppisen kehossa
Elina sai kuulla lääkäriltä, että rintasyöpätilastoissa on havaittavissa piikki raskaana olevien ja juuri synnyttäneiden nuorten naisten kohdalla. Seuraava piikki näkyy vasta yli 50-vuotiaissa.
Edellisenä vuonna Suomessa oli sairastunut rintasyöpään 150 alle 40-vuotiasta naista.
Pian diagnoosin saamisen jälkeen syöpähoitaja soitti ja pyysi tarkempiin magneettikuvauksiin. Ystävänpäivänä Elina istui kirurgin vastaanotolla. Kuukauden kuluttua diagnoosista hänet leikattiin.
Hoitoputki kesti kahdeksan kuukautta. Viiden viikon kuluttua leikkauksesta alkoi sytostaattihoidot, kuusi kertaa kolmen viikon välein. Syksyllä oli vielä 25 kertaa sädehoitoa.
– Kesällä oli kolmen ystäväpariskunnan häät. Ei ollut mitenkään helppoa mennä turbaani päässä ystävien häihin. Peruukkia en halunnut käyttää, se oli jotenkin tukala.
Elina istui syöpäklinikan aulassa ja mietti: Olen nuorin täällä. Lapsetkin voivat sairastui syöpään, kyllä hän sen järjellä tiesi. Silti hän ajatteli, että miksi juuri nyt.
– Olin kolmekymppinen pienen lapsen äiti ja juuri kirjoittanut nimeni alle isoon asuntolainaan. Huoli oli iso niin monesta asiasta. Kannoin huolta lapsesta ja perheen taloudesta.
Elina ja hänen miehensä olivat ajatelleet, että molemmat käyvät töissä ja lainaa oli otettu sen mukaisesti. Parisuhteessakin olisi pitänyt elää vähän toisenlaista aikaa.
– Syöpä ei sopinut siihen kuvioon millään tavalla.
Syöpähoitojen jälkeen alkoi hormonihoito, joka toi vaihdevuodet. Se määritti myös perheen tulevaa lapsilukua.
– Olin kolmekymppisenä kuusikymppisen kropassa ja juoksin kaksivuotiaan perässä.
Samanaikaisesti Elina tunsi kiitollisuutta eletystä elämästä.
– Ajattelin paljon kuolemaa. Tajusin, etten pelkää kuolemista, vaan suren elämästä luopumista. Mietin, että jos tässä käy huonosti, olen tosi kiitollinen kaikesta. Olen saanut matkustaa, minulla on ihana aviomies ja lapsi. Ajattelin, että jokainen päivä on luksusta, minkä saan viettää.
Kaikki miehet eivät kestä vaimon rintasyöpää
Matkan varrella Elina on tutustunut moniin rintasyöpään sairastuneisiin naisiin. Hän on oppinut, ettei ole itsestäänselvyys, että puoliso ja läheiset osaavat olla tukena.
Lue myös: Kahden lapsen äiti Anita sairastui kohdunkaulan syöpään: ”Uni oli hyvä pakopaikka”
Puolisot eivät aina suhtaudu hyvin. Jotkut lähtevät menemään, jos vaimolta poistetaan rinnat. Joskus puoliso saattaa pelätä myös kuoleman kohtaamista niin paljon, että etääntyy ja haluaa erota.
– Ajattelin, että luojan kiitos minulla on juuri tämä tyyppi aviopuolisona. Jos käy huonosti, lapsellani ei ole mitään hätää. Se oli rauhoittava ajatus. He kyllä pärjäävät.
Elinalle ja hänen miehelleen syöpä ei ole ollut missään vaiheessa asia, mistä ei voisi puhua.
– Sairaudestani puhutaan aika arkisesti. Meillä on sellainen parisuhde, että minun ei ole tarvinnut koskaan miettiä, kelpaanko minä. Se on auttanut siihen, ettei syöpä vaikuttanut itsetuntooni, muuten kuin positiivisesti.
Jälkeenpäin Elina on miettinyt, mitä hänen kehonsa kesti sitkeästi kahden vuoden sisällä: raskaus, synnytys, imetys, syöpätutkimukset ja -hoidot, hormonikorvaushoito.
– Kehoni on kestänyt todella paljon. En missään vaiheessa tuntenut olevani fyysisesti sairas.
Elina kuvailee olleensa suhteellisen hyvävointinen hoitojen ajan ja pystyneensä puuhailemaan kotona normaalisti.
– Rintasyövässä on se hyvä puoli, ettei tarvitse olla sairaalassa viikkoja. Kävin päivisin tiputuksessa ja pääsin kotiin, hän kertoo.
Vaikeimpina hetkinä apuna oli perheen turvaverkosto.
– Sytostaattihoitojen jälkeen olin kipeä, mutta toivuin seuraavaan hoitoon mennessä. Lapsemme mummot olivat aina sytostaattien jälkeen meillä auttamassa, vaikka olinkin ihan hyvävointinen.
Henkinen toipuminen oli rankempaa kuin fyysinen. Siihen meni muutama vuosi. Piti käsitellä kaikki tapahtunut.
Enää en sano, mitä ihmiset haluavat kuulla
Nuorena rintasyöpään sairastuneiden kontrollikäynnit syöpäklinikalla jatkuvat kymmenen vuotta. Myös Elinan hormonihoito jatkuu kymmenen vuotta ja hänelle on kerrottu, että seuranta voi jatkua koko eliniän.
Elina on nyt 33-vuotias. Enää hän ei ajattele syöpää joka päivä. Huoli uinuu takaraivossa. Se herää, jos Facebook-kaverin syöpä on uusinut tai jossain kohtaa kroppaa on outoa kolotusta.
Elinan poika on viisivuotias eikä muista juuri mitään äitinsä sairaudesta.
– Olen joskus sanonut hänelle, että äitikin on ollut kalju. Hän on ihmetellyt, että et varmasti ole ollut. Olemme sitten katsoneet valokuvia äidin kaljusta, Elina kertoo.
– Jälkeenpäin ajateltuna lapsemme oli hyvän ikäinen, kun sairastuin. Hän ei ollut enää sylivauva, mutta toisaalta niin pieni, ettei ymmärtänyt, miten sairas olin.
Lapsi vei ihanasti ajatukset muualla. Lapsen kanssa oli pakko lähteä puistoon ja vetää pulkkaa lumessa.
– Jos lasta ei olisi ollut, olisin varmaankin sulkeutunut kotiin ja googlettanut kaikkea.
Vuosi sitten perhe paluumuutti Helsingistä Jyväskylään. Elina on toistaiseksi jättänyt erityisopettajan työn ja työskentelee kehittämishankkeessa.
– Perheemme hitsautui syövän aikana vahvaksi kolmikoksi. Meillä on tosi ihana elo kolmistaan.
Sairauden akuuttivaiheessa Elinan tunteet eivät olleet kovin vahvoja, oli vain pakko selvitä hetki kerrallaan. Jälkeenpäin tuli katkeruus.
– Muistan, kun istuin jossain luennolla, katsoin ympärilleni ja tunsin julmettua katkeruutta. Mietin, että miksi nämä kaikki ihmiset saavat elää ihan tavallista elämää. Miksi juuri minulle piti tulla syöpä. Sitten ajattelin, että enhän minä voi tietää, mitä kenelläkin on ollut elämässään.
Elina kokee, että rintasyöpä vahvisti hänen itsetuntemustaan, läsnä olemista ihmisten kanssa ja kykyä puhua vaikeista asioista.
– Sellaista tilannetta ei enää tule, että jostain asiasta olisi vaikea puhua. Jos töissä pitää nostaa joku asia esille, ajattelen, että minun pitää puhua omien arvojeni mukaisesti. Ennen mietin enemmän, mitä joku toinen haluaa kuulla, hän sanoo.
– Kun diagnoosi tuli, pienistä ja hölmöistä asioista stressaaminen loppui siihen. Nykyisin saatan taas stressaantua vaikkapa siitä, mitä puen päälleni. Se on hyvä merkki toipumisesta.
Lue myös: Susanna joutui keskeyttämään kaksosraskauden – sitten selvisi, että kohtu olisi poistettava heti
Jaa oma kokemuksesi