Esikoistaan odottava Maria Ohisalo Annassa: ”Olemme päättäneet, että menemme aina yhdessä neuvolaan”
Esikoistaan odottava Maria Ohisalo ei usko vanhemmuudelle tulevan parempaa ajankohtaa kuin nyt – niin ilmaston kuin oman työurankaan kannalta.
Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, 36, uskoo, että kiireisestä työarjesta huolimatta juuri nyt on oikea aika tulla äidiksi. Ohisalon ja hänen puolisonsa Miika Johanssonin esikoisen laskettu aika on joulukuussa.
Vauvauutiset kävivät ilmi Ohisalon heinäkuisessa tiedotustilaisuudessa samalla, kun hän kertoi halustaan jatkaa puolueensa puheenjohtajana. Tunteidenpurkaus ilmoituksen aikana yllätti myös ajoittain pokerinaamaksi tituleeratun poliitikon itsensä.
– Luulin, että voisin puhua asiasta liikuttumatta, toteaa Ohisalo tuoreen Anna-lehden haastattelussa.
– Yllätyin, kun en voinut pidättää kyyneleitäni. Äidiksi tuleminen, lapsen saaminen mieheni Miikan kanssa, on meille suurempi asia kuin mikään muu koskaan aikaisemmin, vaikka olemme olleet hyvin onnellisia ja tunteneet, että olemme kahdestaankin perhe, Ohisalo kertoo Annassa.
Maria Ohisalo: ”Äidin ei tarvitse kantaa yksin lapsenhoidon taakkaa”
Pariskunta linjasi jo raskauden alkuvaiheessa asian, joka on lujittanut valmistautumista yhteiseen vanhemmuuteen.
– Miikan kanssa päätimme heti alussa, että käymme aina yhdessä äitiysneuvolassa, Ohisalo kertoo haastattelussa.
– Näin meille on tullut luja tunne siitä, että vanhemmuus on jaettu asia.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Molemmat vanhemmat aikovat olla kotona vauvan kanssa.
– Olen ilmoittanut haluni jatkaa vihreiden puheenjohtajana. Keväällä olen todennäköisesti äitiysvapaalla vauvan kanssa kaikista töistäni. Sen jälkeen Miika jää kotiin hoitamaan lasta, Ohisalo kertoo.
– Haluan olla esimerkkinä siitä, että äidin ei tarvitse kantaa yksin lapsenhoidon taakkaa.
Pariskunta ei ole vielä miettinyt, mitä tarvikkeita vauvalle tulisi hankkia. Ohisalo kertoo odottavansa, että pääsee ensin tutkimaan äitiyspakkauksen sisällön.
Lue myös: Äitiyspakkaus 2021 – katso, onko nyt upeimmat kuosit koskaan!
”Maailmaan uskaltaa vielä synnyttää lapsia”
Ohisalo uskoo, että työstään huolimatta juuri nyt on täydellinen aika lapselle. Myöskään ilmastonmuutoksen uhkakuvat eivät ole saaneet epäilemään sitä, uskaltaako maailmaan vielä synnyttää lapsia – Ohisalo luottaa tutkittuun tietoon sekä siihen, että vaikuttamalla ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä.
–Tuskin koskaan tulisi tämän parempaa aikaa. Teemme mieheni kanssa todennäköisesti molemmat tulevaisuudessakin vastuullisia töitä, Ohisalo toteaa.
– Meidän ei kannata odottaa, että tilanne elämässämme jotenkin muuttuisi.
Raskauden aikana Ohisalo kertoo vointinsa olleen pääasiassa hyvä, lukuunottamatta alkuraskauden aamupahoinvointia kevään kuntavaalikampanjan aikana.
– Mielessäni on edelleen huoli kaiken arvaamattomuudesta. Toivottavasti kaikki menee nyt onnellisesti.
Kokopitkä haastattelu Annan uudessa numerossa 32/2021.
Anna.fi: Maria Ohisalo: ”Minulla on vahva luottamus siihen, että maailmaan uskaltaa vielä synnyttää lapsia”
.
Jaa oma kokemuksesi