
Jenni Vartiainen odottaa toista lastaan – suloinen kesäkuva paljastaa jo pitkälle edenneen raskauden
Odotus on sujunut suosikkilaulajan mukaan onnellisissa merkeissä.
Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Jenni Vartiainen, 38, odottaa toista lastaan. Vartiainen paljasti iloiset uutiset raskauden edettyä jo verrattain pitkälle.
Instagram-päivityksessään Vartiainen poseeraa laiturilla tuulen hulmuttaessa raskausmekkoa, joka peittää suuren vatsakummun. Kuvatekstiin Vartiainen on veistellyt ytimmekkäästi odotuksen olevan ilon aihe.
– Onnellinen odotus. #babynro2, hän kirjoittaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Onnitteluja on sadellut niin artistiystäviltä kuin faneiltakin. Kanssariemuitsijoiden joukossa on monta pikkulapsiaikaa elävää tähteä, kuten Krista Siegfrids, Sipe Santapukki ja Jannika B.
Jenni Vartiaisen esikoinen on jo lähes kaksivuotias
Vartiaisen ensimmäinen lapsi syntyi lokakuussa 2019. Lapsen nimi ja sukupuoli on kuitenkin pidetty suurelta yleisöltä pimennossa, kuten myös lapsen isä. Perhe asuu New Yorkissa.
Lapsen synnyttyä Vartiainen kuitenkin vahvisti, että vauva voi hyvin.
– Hän on täällä terveenä ja täydellisenä, Vartiainen päivitti tuolloin tililleen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Kuten nyt toista lastaan odottaessaan, myös ensimmäisen raskauden Vartiainen paljasti, kun raskausvatsa alkoi jo selvästi näkyä. Tuolloin Vartiainen poseerasi tropiikinlomalla pilkullisessa mekossaan vatsaansa sivellen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi