Raskaus 12.09.2014 Päivitetty 16.08.2021

Pieni raskausmaha piilossa synnytykseen asti – äidit kertovat, kuinka onnistuivat yllättämään kaikki

Pieni raskausmaha on houkuttavan helppoa piilottaa. Kaksplussan lukijat jakoivat omat kikkansa salaisuuden vaalimiseen. Toisilla uutinen paljastui jo alkumetreillä.

Teksti
Liisa Järvinen

”Pieni raskausmaha pysyi alkuun hyvin piilossa talvella löysien villatakkien alla. Keväällä raskausvatsan suojana toimi reilunkokoinen työtakkini. Paljastin asian esimiehelleni ja työkavereilleni vasta kaksi kuukautta ennen äitiyslomaa.”

”Yliopistoon hakiessani odotin esikoistani, ja silloin vähän ’varmuuden vuoksi’ piilottelin masua. Eihän sen pitäisi opiskelijavalintaan vaikuttaa. No mutta, sain paikan ja koulu rullaa hyvin myös lapsen kanssa!”

”Yritys hyvä kymmenen… Eipä sitä paljoa pystynyt peittelemään, vaikka kuinka yritin, sillä oksensin 24/7 heti alusta asti. Myös töissä. Lisäksi olin sairaslomalla ja sairaalassa tiputuksessa, kun menin niin huonoon kuntoon. Töissä ensimmäinen kysyi suoraan ja sanoi arvelleensa jo pitemmän aikaa, vaikka raskausviikkoja oli takana vasta viisi.”

”Itse peittelin viikolle 32 asti löysillä vaatteilla. Lapsi syntyi raskausviikolla 33. Kun aloin liikkua vauvan
kanssa ihmisten ilmoilla, kaikki katsoivat huuli pyöreänä. Istukka oli funduksessa ja kohtu takana. Raskausmahakin oli pieni.”

Lue myös: Milloin raskausvatsa näkyy? Toinen lapsi paljastuu nopeammin

”Peittelin raskauttani työpaikalla neuleisiin kääriytyneenä. Työpaikan pikkujouluissa kiskoin ”lonkeroa” eli greippilimua muiden kanssa samaan tahtiin. Kävin tekemässä baarimikon kanssa diilin, että aina tilatessani lonkeron, hän kaataakin lasiini greippulimua. Hyvin toimi!”

Raskausvatsa toppatakin suojissa on hyvä keino varjella salaisuutta.

Raskausvatsa toppatakin suojissa on hyvä keino varjella salaisuutta. Jos sattuu olemaan talvi.

”Meillä ei alun perin ollut tarkoitus salata, mutta kun pieni raskausmaha ei näkynyt kunnolla edes itselle 20. viikollakaan, päätimme katsoa, kuinka pitkälle pääsemme kertomatta. Lapsi kasvoi pitkän selän ansiosta jossain selässä. Lopulta lapsi syntyi 37. viikolla yllätyksenä lähes kaikille. Pidin aina korkeavyötäröisiä housuja ja masutuubia muualla kuin kotona, ehkä liikkuva työ auttoi pitämään linjat kunnossa. Nyt käytän samoja farkkuja, joissa menin synnyttämään.”

Raskausvatsa ja nerokas huppariharha

”Kun en odotuksen alussa halunnut kertoa raskaudestani, pidin paljon huppareita, joiden taskuissa kannoin tavaraa. Näin pullottavat taskut veivät huomion pienestä raskausmahasta.”

”Kun odotin kuopustani, olin töissä terveyskeskuksessa. Otin itseltäni verikokeet, etteivät työkaverini saisi tietää raskaudestani. Työpaikkani jatkuminen oli kiinni siitä, ettei tieto raskaudestani leviäisi liian aikaisin. Kerroin raskaudestani vasta, kun työsopimusta oli jatkettu.”

Lue myös: Näkyykö vauvamaha läskin alta? Unelma 5 -blogi

”Tulin raskaaksi ennen joulua ja pahin olo osui joulun ja uudenvuoden välille. Jouluruuat ja suklaa ällöttivät. Kerroin kaikille, että olin muka syönyt jo niin paljon, ettei maistunut. Ihme, että meni läpi minulta, herkkujen suurkuluttajalta. Peittelin raskausvatsaa yli puoleenväliin löysillä vaatteilla, käytän niitä muutenkin. Raskauden paljastimme muille aprillipäivänä.”

”Mahani alkoi näkyä vasta myöhäisessä vaiheessa niin, että sen tunnisti raskausmahaksi. Kesätyöpaikan pomo taisi kuulla raskaudesta vasta työkaverini kautta, jolle kerroin raskaudesta. Mieheni täti puolestaan kysyä paukautti joskus rv 13+, että olenko raskaana, vaikka mahaa ei ollut vielä yhtään näkyvissä. Emme voineet asiaa oikein kieltääkään, joskin mies yritti selitellä, että ’se on vaan lihonut’. Joillakin vanhemmilla ihmisillä on vain omituinen kyky huomata raskaus. ”

Lisää lukijoiden kertomuksia:

16 x uhmakohtaus: Syvältähän ne ovat, mutta ainakin niistä jää parhaat tarinat!

Parhaat itkut raskaana: Se tunne, kun vollotat ranteet auki Serenan tunnarille

Mies ja möläytys synnärillä: ”Eihän se nyt niin vaikeaa ollut!” ja 17 muuta sammakkoa

Juttua päivitetty 4.9.2020.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X