Raskaana oleville ei toistaiseksi anneta koronarokotusta, paitsi poikkeustapauksissa – syynä varovaisuusperiaate
– Toistaiseksi ei ole syytä epäillä, että rokotus haittaisi raskauden etenemistä, ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo.
Suurinta osaa raskaana olevista suomalaisista ei toistaiseksi rokoteta koronavirusta vastaan. Koronarokotteen tuoteselosteessa ilmoitetaan varovaisuusperiaatteeseen nojaten, että raskaana olevia ei ole systemaattisesti tutkittu myyntilupaan tähtäävissä tehotutkimuksissa.
– Eläinkokeiden ja käytännön kokemuksen perusteella tiedämme kuitenkin, että hyöty-haittasuhde on enemmän hyödyn puolella myös raskaana olevilla. Sen vuoksi THL:n suosituksessa kerrotaan, että tietyissä tapauksissa voidaan varsin hyvin raskaana olevia rokottaa, ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.
Lääkäri voi harkintansa perusteella suositella koronarokotetta raskaana olevalle esimerkiksi silloin, jos raskaana oleva kuuluu perussairautensa takia koronaviruksen riskiryhmään tai hänellä on merkittävä riski altistua virukselle työssään.
Ei syytä epäillä, että koronarokote raskausaikana aiheuttaisi haittaa
Raskaaksi tulemista pitäisi välttää kahden kuukauden ajan rokotuksen ottamisesta. Ohjeistus, joka perustuu varovaisuusperiaatteeseen, löytyy rokotteen tuoteselosteesta.
Varoaika lasketaan siitä, kun rokotteen toinen annos on otettu. Tehosterokote tulisi rokotteen myyntiluvan mukaan ottaa viimeistään kolmen tai neljän viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta.
Hanna Nohynek näkee, ettei kuitenkaan ole syytä huolestua, jos nainen huomaa alle kahden kuukauden sisällä rokotteen ottamisesta olevansa raskaana.
– Jos on lapsettomuushoidoissa, en myöskään pidä järkevänä niiden keskeyttämistä rokotuksen ottamista varten, Nohynek toteaa.
Rokotesarjaa ei myöskään tarvitse jättää raskauden takia kesken.
– Toistaiseksi ei ole syytä epäillä, että rokotus haittaisi raskauden etenemistä.
Raskauden aikana annettu koronavirusrokotus ei myöskään ole aihe tarkempiin sikiötutkimuksiin.
Koronarokotteeseen liittyvät ohjeistukset voivat ajan saatossa muuttua, kun tietoa saadaan lisää.
– Tietoa raskaana olevien rokotuksista kertyy koko ajan esimerkiksi Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta, joissa on vakava epidemiatilanne edelleen päällä ja joissa raskaana olevia rokotetaan joko heidän työhönsä liittyvän koronariskin tai oman perussairautensa vuoksi.
Koronarokote ei sisällä eläviä viruksia
Rokotteita pidetään yleensä turvallisina raskauden aikana, jos ne eivät sisällä eläviä viruksia. Koronarokote ei sisällä eläviä viruksia.
Eläviä viruksia sisältäviä rokotteita on ylipäätään hyvin vähän. Yksi niistä on matkailijoille tarkoitettu keltakuumerokote.
– Keltakuumerokotteesta joudutaan pidättäytymään raskauden vuoksi, mutta jos asutaan käynnissä olevan keltakuume-epidemian alueella, raskaana olevia on rokotettu, Nohynek kertoo.
Eläviä viruksia sisältävästä rokotteestakaan ei siis välttämättä ole raskaana oleville haittaa.
– Kun Suomessa oli 1980-luvulla polioepidemia, se taltutettiin elävällä heikennetyllä suun kautta otettavalla poliorokotteella. Rokote annettiin koko väestölle, raskaana olevat mukaan lukien, ilman että erityisiä haittoja tuli esille.
Jaa oma kokemuksesi