Ensisynnyttäjän tositarina: Teeskentelin kipuja, että pääsisin jo osastolle
Ensisynnyttäjä ja ensikertalainen pääkätilö ylittivät itsensä. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Ensisynnyttäjän kertomus sattumalta hyvin ajoitetusta sairaalaanlähdöstä osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
”Esikoisemme laskettu aika oli samana päivänä, kun äitini täytti 49 vuotta, 21. heinäkuuta. Ajateltiin, että seuraavana vuonna juhlitaankin sitten yhteisjuhlia!
Juhannus oli sujunut rauhallisesti, mutta koko alkuvuoden piinanneet harjoitussupistukset piinasivat yhä. Sunnuntai-maanantaiyö meillä vierähti Naistenklinikan pikkuruisessa huoneessa käyrillä, kun supistukset olivat vain niin napakoita. Mitään ne eivät kuitenkaan tehneet.
Tiistaina heräsin hyvin levänneenä. Tarmokkaana lähdin kohti ostoskeskusta. Jyskin hyllyjen välissä pysähdyin ja puuskutin, Lidlissä jouduin turvautumaan ostoskärryihin supistusten lomassa. Taapersin takaisin kotiin ja kärvistelin äärettömän epäsäännöllisten supistusten kanssa loppupäivän.
Kävimme miehen kanssa nukkumaan tavanomaiseen aikaan tiistai-iltana kello 23. Heräsin kuitenkin menkkajomotuksiin jo ennen yhtä, kävin silloin lämmittämässä kauratyynyn. Nukuin levottomasti ehkä tunnin tai puolitoista. Sen jälkeen ei nukuttu enää ennen vauvan syntymää.
Ensisynnyttäjä: ”Mäkin haluan nukkua!”
Jossain vaiheessa yötä itku kurkussa tökin miestä, etten jaksa enää tätä. Mies totesi jostain pilvilinnoistaan ”koita kestää” ja käänsi kylkeä jatkaen uniaan. Voitte ehkä kuvitella, miten kovasti teki mieli potkia mies rappukäytävään jatkamaan uniaan!
Viideltä marssin suihkuun, se kuulemma helpottaisi. Istuin Ikean jakkaralla ja odotin sitä helpotusta tasan kahden supistuksen verran. Nousin pois ja herätin mieheni. ’Nyt viet mut sinne Naistenklinikalle letkunjatkoksi, mäkin haluan nukkua!’
Lupasin miehelle, että hän saa jatkaa töihin, kunhan on minut Naistenklinikalle vienyt. Kamat kassiin ja menoksi. Pihalla hiljensin vauhtia supistuksen aikana. Istuin autoon, mies jäi vielä tekemään jotakin. Seuraava supistus ja tajusin, että ehkä meidän olisi pitänyt olla siellä Naistenklinikalla jo tovi sitten.
Kuikuilin lasiovien takana malttamattomana ja vastaanottoluukulla yritin esittää kivuliasta.
Automatkalla olin vaipunut omaan kuplaani. Ajattelin, että meidät kuitenkin käännytetään sieltä takaisin ja passitetaan Panadolin kanssa kotiin. Supistuksetkin tuntuivat taas olevan epäsäännöllisiä, jos niitä tuli lainkaan. Helsingin kadut olivat vielä autioita kuuden aikaan keskiviikkoaamuna.
Naistenklinikalle päästyämme olin taas energinen kuin aropupu. Kuikuilin lasiovien takana malttamattomana ja vastaanottoluukulla yritin esittää kivuliasta. Kai tuo esitys meni läpi, sillä kohta kätilö meidät haki suoraan synnytyssaliin.
”Kunhan saisin kipulääkettä, voisin juosta vaikka maratonin”, vakuutti ensisynnyttäjä itselleen. Kuvituskuva.
Häntä odotellessa mies soitti pomolleen myöhästyvänsä hieman, kun avovaimon tilanne katsotaan, ja sitten hän tulee. Kävelin reippaasti, mutta ajattelin shown vuoksi hidastaa supistuksen ajaksi. Oli koko ajan olo, että voisin juosta vaikka maratonin, kuhan saisin vähän kipulääkettä.
Saliin, rytkyt ja rensselit päälle. 6 senttiä auki! Päästin sellaiset helpotuksen kyyneleet, että ihme jos loput neljä senttiä eivät sulaneet sillä hetkellä. Olin aivan varma, ettei meitä tänne huolita ja että olen yhä tiukasti kiinni. Mies soitti pomolleen ja ilmoitti, että ’son isyysloma ny’.
Istuskelin jumppapallon päällä ja roikuin ilokaasussa kaksin käsin. Supistusten välissä päivittelin vauvaryhmälle Whatsappissa kuulumisia ja jos myöhästyin ilokaasun kanssa, niin tiesin kyllä myöhästyneeni. Supistus iski sellaisella voimalla, että heikompaakin olisi hirvittänyt. Ilokaasu oli kuitenkin pelastukseni, enkä muuta kaivannut.
Aina ei kannata odotella lapsivesiä
Uuvuin koko yön valvoskelusta melko pian, ja kävin pötköttelemään sängylle. Aloin pikku hiljaa tuntemaan ponnistamisen tarvetta, joten soitin kelloa.
Synnytyksessä oli mukana upea kätilö, joka pyysi avukseen toisen, maanantailta tutun kätilön. He luottivat minuun niin, että vaikka supistukset alkoivatkin menettää tehoaan, en saanut kanyyliä tai oksitosiinia vauhdittamaan. Likimain tunnin pusersin hiki hatussa vauvaa maailmaan ja loppujen lopuksi hän syntyi kello 9.39 lapsivesikalvoissaan.
Eli aina ei kannata jäädä odottelemaan lapsivesien menoa, niin kuin minä itse olisin tehnyt, ellen olisi halunnut Naistenklinikalle lepäämään!
Pääkätilölle tämä lapsivesikalvoissa syntynyt vauva oli ensimmäinen, toiselle kätilölle kolmas.
Pääkätilölle tämä lapsivesikalvoissa syntynyt vauva oli ensimmäinen, toiselle kätilölle kolmas, melko harvinainen tyyli siis syntyä.
Heti kun vauvan sain rinnalle ja tilanne oli zen, mieheni ilmoitti lähtevänsä kääntämään parkkikiekkoa. Naureskellen oltiin kätilön kanssa vain että jahas, selväpä se.
Mieheni oli kyllä synnytyksessä hienosti mukana – hän ei nukkunut ja oli muutenkin läsnä. Olin uhannut raskausaikana, että jos hän uskaltaakin pyyhkiä kasvojani yhtään millään märällä rätillä, lentää hän pihalle. Voitte ehkä kuvitella sen ’peura ajovaloissa’ -ilmeen, kun kätilö pyysi häntä tekemään niin. Ne pesulaput olivat kuitenkin aivan täydellisiä!
Vauva syntyi niin ennenaikaisena, että joutui vastasyntyneiden teho-osastolle. Lapsivuodeaika oli kaikkinensa niin kaaosta täynnä, etten uskaltanut mennä Naistenklinikkaa päinkään moniin kuukausiin. Nykyään ahdistus on jo helpottanut ja pystyn työskentelemään viereisessä talossa. ❤️
Synnytys oli upea, voimaannuttava ja sujui juuri niin kuin halusinkin. Jos voisin, rutistaisin kätilöitäni ja hakisin heille tähden taivaalta.”
Kia Nurmela
Synnytystarinakisan voittaja: Mursin molemmat kädet juuri ennen laskettua aikaa, ranneleikkauksessa varauduttiin kiireelliseen sektioon
Synnytystarinakisan hopeasija: Ja niin mentiin nyrkki ahterissa synnytyssairaalaan saakka
Jaa oma kokemuksesi