Perätilasynnytys ja minun kokemukseni – yritetään alakautta

Teenkö oikean päätöksen, millä tavalla vauva tulee? Perätilasynnytys oli äidin ensimmäinen kokemus synnyttämisestä. Tarina osallistui Kaksplussan kirjoituskilpailuun.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock
Esikoistytön päälaki tulikin viimeisenä ulos. Kuvituskuva.
Esikoistytön päälaki tulikin viimeisenä ulos. Kuvituskuva.

”Esikoisen syntymä, sen muistan aina! Tämä on minun kokemukseni perätilasynnytyksestä.

Esikoiseni istui kohdussani perätilassa loppuun saakka. Tunsin hänen päänsä ylävatsallani ja pystyin melkein silittämään sitä. Ennen jokaista sikiön tarjontaan liittyvää kontrolliultraa pystyin sanomaan jo ennen ultrausta, että samassa asennossa hän on edelleen.

Ulkokäännöksellä yritettiin kääntää sikiö päätarjontaan, mutta ei hän liikahtanut mihinkään. En oikeastaan uskonutkaan etukäteen käännösyrityksen onnistumiseen. Ei sillä, etten luottaisi lääkäreiden ammattitaitoon, vauvan asento vain oli pysynyt niin jämäkästi samana, että oli vaikea kuvitella hänen tekevän yhtäkkiä kuperkeikkaa tiukassa vatsassani.

Yllätykseksemme sairaalassa suositeltiin alatiesynnytystä.

Jouduimme pohtimaan synnytystapaa ja saimme tehdä itse päätöksen siitä. Yllätykseksemme sairaalassa suositeltiin alatiesynnytystä, jos lantion mittani mahdollistaisivat sen.

Mielessämme oli paljon kysymyksiä, ja saimme onneksi jutella erään kontrolliultran yhteydessä niistä kätilön kanssa. Pohdin ja mietin synnytystapaa todella paljon. Teenkö oikean päätöksen, kuinka tiedän kumpi synnytystapa on oikea valinta? Kun lantion kuvauksen jälkeen lääkäri näytti vihreää valoa alatiesynnytykseen, päätin yrittää sitä.

Meille kerrottiin, että herkästi sitten siirrytään leikkaussaliin, mikäli synnytys ei etene. Asennoiduin molempiin vaihtoehtoihin.”

Kokemus perätilasynnytyksestä: Leikataan, jos siltä näyttää

”Laskettu aika meni ohi. Perätilasynnytystä ei suositeltu käynnistettäväksi, vaan sen tulisi käynnistyä itse. Vasta lähellä kahden viikon ylitystä lääkäri antoi meille ajan suunniteltuun sektioon eräälle maanantaille, jos synnytys ei käynnistyisi ennen sitä. Harmiksemme mies ei pääsisi mukaan sektioon sillä aika oli päivystysaika, johon ei otettaisi isää.

Sellainen oli perätilasynnytys sateisena syyskuun päivänä. Kokemus oli äidin ensisynnytys.

”Sellainen oli esikoisen syntymä sateisena syyskuun päivänä. Siitä saakka hän on kulkenut omanlaistaan reittiä elämässä.” Kuvituskuva.

Niin tuli viikonloppu ennen tuota maanantaita ilman merkkejäkään käynnistyvästä synnytyksestä. Olin vakuuttunut, että leikkaukseen mennään ja asennoiduin ajatukseen tästä synnytystavasta.

Yllätyksekseni sunnuntaiaamuna kuitenkin alkoivat säännölliset supistukset. Mitä ihmettä?! Joudunko sittenkin synnyttämään alakautta? Ne olivat ensimmäiset ajatukseni.

Niin vain synnytys oli käynnistynyt. Soitin sairaalaan ja kysyin toimintaohjeita. Olihan minulla aika sektioon varattuna seuraavalle aamulla. Sain ohjeeksi tulla joka tapauksessa saman päivän aikana käymään näytillä.

Seurasimme ennen sairaalalle lähtöä Osakan MM-kisojen loppuhuipentuman, Tero Pitkämäen keihäänheiton. Kultamitali tuli!

Mielipidettäni synnytystapaan kysyttiin heti sairaalassa ja sanoin, että yritetään alakautta. Sanoin kuitenkin, ettei minulle ole siihen pakkomiellettä vaan leikataan heti, jos siltä näyttää. Synnytystä olin ajatellut niin, etten välttämättä halua epiduraalipuudutusta ja yritän ainakin pärjätä mahdollisimman pitkään ilman sitä.”

Kokemuksia kivunlievityksestä perätilasynnytyksessä

”Ensisynnytys eikä kokemusta aiemmasta. Supistukset tuntuivat ihmeellisesti etureisissäni, en tiedä johtuiko se vauvan asennosta. En halunnut lääkkeitä, vielä, ja kätilö kehui, että minulla on oikea asenne.

Suihkua tarjottiin jossain vaiheessa avuksi ja meninkin sinne. Vesi laimensi reisissä tuntuvien supistusten huippua, mutten millään raaskinut valuttaa vettä hukkaan supistusten välissä. Niinpä sammutin suihkun aina supistuksen jälkeen! Myöhemmin kätilö ihmetteli minulle, ettei sitä suihkua olisi tarvinnut sammutella.

Kätilö sanoi kollegoilleen ottavansa meidät, kun oli meidät tähän suostutellut.

Jossakin vaiheessa kätilömme työvuoro päättyi ja seuraavaksi saimme sattumalta kätilön, jonka kanssa olimme aiemmin jutelleet synnytystavasta. Tuli turvallinen olo. Hän kertoi sanoneensa kollegoilleen ottavansa meidät, kun oli meidät tähän suostutellut.

Aloin olla aika tuskissani ja ihmettelin synnytyksen vertausta maratoniin, jonka olin itsekin juossut. Siinä sentään tiedät milloin maali tulee. Nyt sinnittelin tuskissani ja luulin olevani kaukana maalista.

Sitten synnytys olikin jo niin pitkällä, ettei epiduraalia voitu enää antaa. Kysyin kätilöltä, pärjäänkö ilman, ja hän vastasi rempseästi, että pärjäät pärjäät. Jälkeen päin hän kertoi, ettei epiduraalia voinut antaa enää siinä vaiheessa. Luotin häneen ja hengittelin vain ilokaasua.

Ennen ponnistusvaihetta sain kohdunkaulanpuudutteen ja huoneeseen tuli lääkäri ja joukko opiskelijoita, joiden läsnäoloon kysyttiin minulta lupa. Olin uupunut enkä kiinnittänyt heihin huomiota. Lääkäri oli myös paikalla ponnistusvaiheen alettua.”

Episiotomia auttoi ponnistamaan

”Jos ponnistaminen on hankalaa ensisynnyttäjälle, niin sitä se tosiaan oli. Tarjonnastakin johtuen se ei tuntunut tuottavan tulosta. Olin silmät kiinni ja kiitin ystävällisesti viileistä kääreistä otsallani. Välillä minulta kysyttiin kuulenko puheet, taisin olla aika uuvuksissa silmät kiinni.

Jossakin vaiheessa häpykarvani ajeltiin ja valmistauduttiin leikkaussaliin siirtymiseen.

En muista enää oikeaa järjestystä asioille, mutta jossakin vaiheessa häpykarvani ajeltiin ja valmistauduttiin leikkaussaliin siirtymiseen. En muista leikattiinko välilihaani ennen vai jälkeen sitä, mutta joka tapauksessa sain sen jälkeen ponnistettua vauvan ulos noin 40 minuutin ponnitusvaiheen jälkeen. Lääkäri oli ottamassa vauvaa vastaan ja huolehti pään tulosta muun vartalon ulostultua.

Ja siinä hän oli! Meidän odotettu tyttö, jalka pystyssä vatsaansa vasten, asennossa, jossa oli ollut vatsassani. Hän oli melko pieni yliaikaisuuteen nähden, noin 3 300 grammaa, vaikka synnytystä ennen hänet arvioitiin yli neljäkiloiseksi. Joku hoitohenkilökunnasta arvioi vauvan ihon perusteella, ettei hänen laskettu aikansa ollut todellisuudessa niin paljoa yli.

Olin niin ylpeä itsestäni! Olin synnyttänyt esikoiseni perätilassa! Mutta olin myös uupunut. Vauvan synnyttyä aloin täristä, enkä pystynyt ottamaan häntä heti syliini. Kätilö kehui suoritustani ja sanoi lääkärin ihmetelleen, ettei minulla ollut epiduraalia tullessaan.

Myöhemmin osastolla kätilö vielä sanoi, että meistä tulee varmasti hyviä vanhempia. Mikä voisikaan lämmittää tuoreen vanhemman mieltä sen enempää.

Sellainen oli esikoisen syntymä sateisena syyskuun päivänä 2007. Siitä saakka hän on kulkenut omanlaistaan reittiä elämässä.”

Neljän äiti

Lue myös: Synnytystarinakisan voittaja – ”Sairaalassa minusta tuli ’julkkis’, se joka mursi molemmat kädet ennen synnytystä”

Synnytystarinakisan hopeasija: ”Ja niin mentiin nyrkki ahterissa sairaalaan saakka”

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Meillä tämä 2 viikkoinen neiti oli pitkään perätilassa ja voi kun tämä kirjoitus olisi sillon julkaistu kun mietin itse miten synnytän hänet niin olisin saanut vahvistusta itselleni :)
No neiti kääntyi lopulta pää alaspäin niin ei tarvinnut yrittää kääntää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä