Uusin tutkimus: liikunta ja ruokavaliomuutokset vähentävät raskauden riskejä
Laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta on hyötyä sekä raskaana olevalle äidille että syntymättömälle lapselle.
Tuore tutkimus osoittaa, että raskaudenaikainen terveellinen ruokavalio sekä liikunta vähensivät äidin raskaudenaikaista painonnousua, keisarinleikkauksen todennäköisyyttä sekä raskausdiabeteksen riskiä. Elämäntapamuutokset eivät myöskään vaikuttaneet kielteisesti vauvan terveyteen.
Laajan kansainvälisen tutkimuksen tulokset ovat merkittävät. Niiden mukaan terveellinen ruokavalio yhdistettynä liikuntaan vähensi äidin raskaudenaikaista painonnousua keskimäärin 0,7 kilogrammalla verrattuna kontrolliryhmään ja madalsi keisarinleikkauksen todennäköisyyttä 10 prosentilla. Elämäntapamuutokset vähensivät myös raskausdiabeteksen riskiä 24 prosentilla.
Kansainvälistä tutkimushanketta johtavan professori Shakila Thangaratinamin mukaan tulokset ovat tärkeitä, sillä monet odottavat äidit pelkäävät raskaudenaikaisen liikunnan vahingoittavan syntymätöntä lasta. Myös verkostohankkeen ainoaa suomalaistutkimusta johtanut Riitta Luoto haluaa kumota harhaluulon.
– Liikunnallinen elämäntapa on raskaana hyödyksi jo raskauden tuomien selkävaivojenkin takia. Raskauden aikana liikunnassa ei ole kyse suorittamisesta tai kilpaurheilusta, vaan aktiivisuudesta. Raskaana olevan kannattaa miettiä, miten omaa arkea saisi liikunnallisemmaksi. Meillä on Suomessa harvinaisen hyvät mahdollisuudet arki- ja työmatkaliikuntaan, tutkimusjohtaja Luoto kertoo.
Luodon mukaan raskaana olevan on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota liikkumiseen ja aktiivisuuteen, jos on muuten enemmän paikoillaan viihtyvää tyyppiä. Valmiiksi liikunnallinen ihminen osaa tavallisesti sopeuttaa liikkumisensa uuteen elämäntilanteeseen.
Kun puhutaan elämäntapamuutoksista, ruokavaliosta ja liikunnasta, kääntyvät monen ajatukseen laihduttamiseen. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, eikä Luoto kannusta laihduttamaan raskauden aikana.
– Kyse ei ole painonpudottamisesta, vaan raskauden aikaisen painonnousun pitämisestä turvallisissa rajoissa. Perinteinen lautasmalli on hyvä ohje ruokavaliota pohtivalle, Luoto linjaa.
Lähde: Tampereen yliopisto
Lue myös:
Näin liikut turvallisesti koko raskausajan
Jaa oma kokemuksesi