Tutkimus todistaa: Nämä tekijät edistävät lapsen älykkyyttä

Hyvät motoriset taidot, soittoharrastus, kohtuullinen tietokoneen käyttö sekä erityisesti runsaampi lukeminen ennustavat parempia kognitiivisia taitoja lapsuudesta nuoruuteen.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock
moni asia vaikuttaa lapsen kognitiivisiin kykyihin

Useat eri tekijät aina raskausajasta lähtien voivat vaikuttaa lasten ja nuorten kognitiivisten taitojen kehittymiseen.

Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistutkimuksessa selvisi, että hyvät motoriset taidot, soittoharrastus, kohtuullinen tietokoneen käyttö sekä erityisesti runsaampi lukeminen ennustivat parempia kognitiivisia taitoja lapsuudesta nuoruuteen.

Kognitiiviset taidot tarkoittavat esimerkiksi tarkkaavaisuutta, päätöksentekoa, työmuistia, kielen ymmärtämistä, oppimista ja ajattelua. Ne ovat keskeisiä sosiaalisen vuorovaikutuksen, ympäristöön sopeutumisen ja oppimisen kannalta.

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa tarkasteltiin 29:n eri tekijän yhteyksiä kognitiivisiin taitoihin lapsuudesta nuoruuteen. Tekijät jaettiin raskaudenaikaisiin ja syntymätekijöihin, fyysiseen kuntoon, motorisiin taitoihin sekä elintapatekijöihin.

– Tulosten mukaan positiivisia kognitiivisten taitojen ennustajia olivat lukeminen, soittoharrastus ja motoristen taitojen harjoittaminen. Eikä kohtuullinen tietokoneen käyttökään näytä olevan haitaksi, lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta tiivistää.

Lapsilla ja nuorilla, joilla tietokoneen käyttö oli alle 60 minuuttia vuorokaudessa, kognitiiviset taidot olivat paremmat kuin heillä, jotka eivät käyttäneet ollenkaan tietokonetta tai käyttivät sitä yli tunnin päivässä.

Tutkimustulokset tukevat käsitystä siitä, että kohtuullinen ja hallittu ruutuaika voi olla edullista myös kognitiiviselle kehitykselle.

Lukeminen voi puolestaan ruokkia positiivista kognitiivista kehitystä ja kognitiivisten taitojen kehittyminen voi lisätä lukemista entisestään.

– Lukemisen edistämisen tärkeyttä ei siten voi liioitella, Haapala lisää.

Hyvien motoristen taitojen ja parempien kognitiivisten taitojen yhteydet saattavat selittyä runsaalla ja monipuolisella liikunnalla.

Lue myös: Kodin lukuympäristö vaikuttaa lapsen lukutaitoon vähintään kolmella eri tavalla

Runsas television katselu ennusti huonompia kognitiivisia taitoja

Raskaudenaikaisista ja syntymätekijöistä heikompia kognitiivisia taitoja ennusti pre-eklampsia eli raskausmyrkytys.

Elintapatekijöistä heikompia taitoja näytti ennustavan runsas television katsominen tai musiikin kuuntelu.

Kohtuullinen ruutuaika tietokoneella näyttää tukevan kognitiivista kehitystä, mutta runsaampi television katsominen oli yhteydessä heikompiin kognitiivisiin taitoihin erityisesti nuoruudessa. Toisin sanoen erilaiset ruudut ja niiden sisällöt voivat vaikuttaa eri tavoin kognitiiviseen kehitykseen ja näiden tekijöiden merkitys voi olla erilainen eri ikäkausina.

Yllättävää oli, että tässä tutkimuksessa myös runsaampi kirjoittaminen sekä askartelu ja käsitöiden teko olivat yhteydessä matalampiin kognitiivisiin taitoihin.

– Tämä voi linkittyä esimerkiksi muihin oppimisen ongelmiin, jolloin esimerkiksi läksyjen tekoon ja sitä kautta kirjoittamiseen menee keskimääräistä enemmän aikaa, Haapala pohtii.

Tutkimuksen alkutilanteessa aineistoon kuului lähes 500 Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen osallistuvaa lasta.

Lue myös: Uutta tietoa lapsen numeeristen ja kielellisten taitojen kehityksestä – 3 asiaa, jotka vaikuttavat lapsen oppimiseen

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä