1,5-vuotiaan "iltahuudatus" ja äidin huono omatunto

Joskus vaan on oltava tiukka ja lopetettava "kiva kaveri" ote ja opetettava lapselle, että nyt nukutaan eikä leikitä. Tuollaiset parin tunnin nukutussessiot minusta kuvaavat enemmän, että lapselle ei uskalleta tuottaa pettymystä. Totuushan on, että kivat leikit on joskus aina lopetettava, pää pistettävä tyynyyn ja nukuttava. Seuraavana päivänä jatketaan. Miten lapselle voisi tulla traumoja nukkumisesta, kun hänellä kuitenkin on rakastavat vanhemmat...

Parin tunnin nukutussessiot kuvaavat kyllä jotain muuta, kuin että lapselle ei haluta tuottaa pettymystä. Ensimmäiseksi kannattaa miettiä mikä voisi olla syynä nukahtamisvaikeuksiin. Onko lapsi liian virkeä, yliväsynyt, peloissaan jostakin, nälkäinen, kylmissään, kuumissaan tmvs.? Mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi?

Jos lapsi ei nukahda 2 tunnissa, vaikka on rauhallinen ja vanhempi vieressä, syynä voi yksinkertaisesti olla se, että lasta ei vielä selvästikään väsytä. Päiväunilta heräämisen ja iltaunille käynnin välissä pitäisi olla vähintään 5 tuntia. Ehkäpä iltaunille menoa voi siirtää hieman?

2 tunnin nukutussessiot ovat jo vähän extremeä ja silloin on syytä miettiä, mistä se johtuu. Onko lapsi yksin sen ajan ja huutaa peloissaan? Se voi olla syynä, ettei pahemmin nukuta.

Lapselle ei tule traumoja nukkumisesta vaan siitä, jos hänen huutoonsa jätetään vastaamatta. On hieman turha rinnastaa päivällä sattuvia uhmakohtauksia siihen, että yhtä hyvin lasta voi pitää sängyssä yksin illalla huutamassa. Varmasti lapsi protestoi aluksi nukkumaanmenoa, jos hänet jätetään yksin selviytymään siitä, mutta pian protestointi muuttuu peloksi ja ahditukseksi, että hänet hylätään tänne yksin itkemään eikä kukaan välitä. Hämmästyttävän usein törmää siihen, että jo vauvasta pitäisi kyetä itsenäiseen nukahtamiseen. Tällä itsenäistämisellä ei pyritä vauvan parhaaseen, vaan sillä pyritään korostamaan aikuisen itsekkyyttä ja oman ajan käyttöä.

Vanhempien olisi hieman syytä myös välillä katsoa peiliin ja kysyä itseltään, haluaisivatko he itse olla tämän aikuisen lapsena? Miltä tuntuisi joka ilta mennä itkun kanssa nukkumaan?

Itkettämällä ja huudattamalla voi tulla tuloksia, mutta millä hinnalla? Kun lapsi on saatu hiljaiseksi huudattamalla, vanhempi luulee, että tämä metodi on onnistunut. Se on voinut kuitenkin tapahtua lapsen kehityksen kustannuksella. Huudattamisen haitat jo tiedetään. Sitäpaitsi, huudattamisen vaikutukset eivät ole kovinkaan pitkäkantoiset ja uusien kehitysvaiheiden myötä sekä mielikuvituksen lisäännyttyä lapselle tulee taas näitä pelkotiloja ja heräilyt alkavat.

Kun vanhempi on turvana niin pitkään kuin vauva ja sittemmin lapsi sitä näyttävät tarvitsevan, nukkumaanmenosta ei tule tahtojen taistelua ja lapsi ei yhdistä yötä hylkäämisen tunteeseen ja yksinoloon. Voi kunpa vanhemmilla olisi enemmän sydäntä ja aikaa rakkaimmilleen myös nukuttamisen hetkenä. :heart:

 

Sitäpaitsi, monissa sairaaloissakin unikouluna käytetään nimenomaan huudattamista, että siitä voi jo sitten itsekukukin ihmetellä miten ammatti-ihmiset toteuttavat sitä "lapselle haitallista metodia".. :saint:

Huudatusunikoulua ei ole enää vuosiin toteutettu sairaaloiden uniklinikoilla, juuri siitä syystä, että sen on oikeasti todettu vahingoittavan vauvan kiintymyssuhteen kehittymistä. Millainen kiintymyssuhde on, näkyykin vasta lapsen kasvettua aikuiseksi. Esim. Jari Sinkkosen mukaan Suomessa on monia turvattomasti kiintyneitä aikuisia. Moni varmaan löytää itsestään ko. piirteitä alla olevasta. :|

Tutkimuksissa on huomattu, että varhaisten ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Kaisa Männikön tutkimus varhaisista kiintymyssuhteista pohjautuu John Bowlbyn kiintymysuhdeteoriaan. On havaittu, että varhaislapsuuden kokemuksista syntyy erilaisia kiintymyssuhdetyylejä, joiden avulla lapsi pyrkii ylläpitämään ja varmistamaan kiinnittymishenkilön saatavillaolon tai säätelemään kiintymyksen puutteellisuutta. Lapsuuden kokemukset heijastuvat myös aikuisuuden ihmissuhteisiin.
Kiintymissuhdemallit jakaantuvat kahteen pääryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin. Turvallisesti kiintyneiden lasten suhde vanhempiin on ollut läheinen ja avoin ja he muodostavat aikuisinakin tasapainoisia ja tyydyttäviä ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintyneet lapset pyrkivät sen sijaan välttelemään tarvitsevuutta, sillä he ovat oppineet, että äidin läsnäolo ei ole aina varmaa. Takertuvasti kiintynyt on seurallinen ja pystyy ilmaisemaan tilanteensa. Hän kuitenkin pelkää hylätyksi tulemista. Itseriittoisesti kiintynyt hakee etäisyyttä ihmissuhteissa. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on usein epäluuloinen. Pelokkaasti kiintyneitä luonnehtii syvä turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Heillä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissa, alkoholi- ja huumeongelmia sekä kohonnut taipumus rikollisuuteen.

Vanhempien omat kiintymyssuhteet heijastuvat yleensä myös siihen miten vanhemmat itse toimivat omien lastensa kanssa ja miten lapset heihin kiinnittyvät.


HUS unikoulu sairaalassa toteutettava, linkin takana lukee mm. näin: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

Yöllä itkevää lasta ei jätetä yksin, vaan hänen luokseen mennään silloin, kun itku ei ole rauhoittumassa itsekseen (ei siis heti, kun vauva alkaa itkeskellä, jolloin hän saattaa vielä tyyntyä ilman apua). Yleensä vauvan luo menee isä (tai isän ollessa poissa, jotakin toista äidille läheistä aikuista, joka suostuu tähän rooliin), jotta äitiin liittyvä ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi. Hänelle on annettu ohje puhua vauvalle hiljaa ja rauhoittavasti ja laskemaan käsi tyynen vahvasti hänen päälleen. Iso painava käsi rauhoittaa useimmiten tilanteen.

Näin otetaan huomioon ihmisen stressikeskuksen suorat yhteydet tuntoaistiin, korostaen, että kosketus ja nimenomaan tasainen, melko voimakas ja tarvittaessa rytminen, riittävä kosketus selkään tyynnyttää paremmin kuin muu. Jos tämäkään ei auta, lapsi tyynnytetään sylissä rauhallisesti keinuttamalla, mutta hänet lasketaan heti hänen tyynnyttyään takaisin sänkyyn. Aistiärsytyksen määrä pyritään koko ajan pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tämä merkitsee mm. sitä, ettei lapsen kanssa aleta seurustella. Jos vauva sitä tarvitsee, häntä voidaan imettää kerran yössä, vähäeleisesti, hämärässä huoneessa ja ilman stimuloivaa katsekosketusta

Kyllä käytetään, tämän tiedän. Esim. juuri vähän aikaa sitten oli ystävän lapsi sairaalan unikoulussa, ja siellä oli metodina että aloitettiin viidestä minuutista, ja pidennettiin aina kahdella minuutilla lapsen luokse menoa. Eli annettiin toisin sanoen huutaa yksin sängyssä aika pitkiäkin aikoja. Mutta eihän huudattamis unikoulu tarkoita sitä, ettei lapsen tarpeisiin vastata nukahtamistilanteissa mitenkään, tässäkin tilanteessa lapsen luokse mentiin tietyin väliajoin, mutta väliajat aina vaan pidentyivät, ja ensimmäisenä iltana lapsi oli itkenyt yli 2h.

Mut joo, kukin varmasti nukuttaa lapsensa niin kuin parhaaksi näkee, ja mikä on omalle lapselle parasta. Tai niin ainakin minä teen.

 

Nyt olen antanut tytön huutaa sekä päivä-että yöunille niin kauan kun nukahtaa. Olen itse viereisessä huoneessa, ovi puoliauki, puuhastelen niin että tyttö kuulee, että olen lähellä. Kauhuksenne voin kertoa, että pahimmillaan huutoa on kestänyt kaksi tuntia. Välillä olen vienyt tytölle vettä ja sanonut, että nyt on nukkuma-aika. Voin nukuttaa lasta vaikka sen kaksi tuntia, mutta kyllä tässä tapauksessa homma meni liian pitkälle, kun mikään ei enää riittänyt. Tyttö on terve, reipas ja saa päivisin runsaasti hellyyttä.

Jos on vuoroin isänsä luona ja vuoroin sun luona, niin vaatii myös suurta sopeutumiskykyä lapselta, kun ramppaa kahden kodin väliä. Mun mielestä 2 tuntia huutoa on jo aika julmaa. Pitäisi vanhempien yrittää hyväksyä se, että välillä nukuttaminen vaatii enemmän aikaa ja välillä lapsi tarvitsee erityisen paljon tukea ja apua nukahtaakseen. Nukahtamishetken tulisi aina olla positiivinen ja turvallinen kokemus, jotta siitä ei myöhemminkään muodostuisi ongelmaa. Huudattaminen ei johda kuin turvattomuuden tunteeseen ja siihen, että lapsi muodostaa siitä käsityksensä, että hänelle tärkein ihminen ei vastaa hänen huutoonsa eikä hänestä välitetä. Mihinkään temppuiluihin ei ole syytä ryhtyä. Lapsen luona ollaan, mikäli hän ei muuten osaa nukahtaa ja rauhoittua.

Saako lasta kohdella miten vain kasvatuksen nimissä? Aikuista ei jätettäisi yksin itkemään, aikuisen ahdistusta yritettäisiin lievittää ja aikuisella olisi oikeus vaatia tätä, miksei sitten lapsella. Voimme muuttaa yhteiskuntaa ja maailmaa paremmaksi, kun lähdemme liikkeelle omista lapsistamme ja autamme heitä rakentamaan persoonallisuudelleen vahvan pohjan. Sillä hyvin kohdellut lapset kohtelevat hyvin myös omia lapsiaan.

"Kun todella ymmärrämme, mitä seurauksia on sillä miten kohtelemme vauvoja, lapsia, toisiamme ja itseämme, ja opimme kunnioittamaan lajimme todellista luontoa, saamme aimo annoksen lisää kykyä iloita."

Suosittelen tätä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html

Entä päivällä, suostutko kaikkiin lapsen vaatimuksiin ja "tarpeisiin"? Tiedoksi nyt myös tämä: annan lapsen huutaa vaikka maailman tappiin leipää, mutta jos ruuaksi on kinkkukiusausta, niin sillloin sitä syödään (tai sitten ei syödä mitään ) . Samoin jos tulee muuten vaan itkupotkuraivarit, niin olen toki lähellä, mutta tahtoaan ei saa läpi huutamalla. Ymmärrän toki eron päivän kiukuttelulla ja illan sylin tarpeen välillä. Mutta tässä tapauksessa kyse on ollut jatkuvasti lisääntyvistä temppuiluista ja lopputulos, että kukaan ei saa nukkua. Kaikenmaailman tassuhoidot yms. eivät ole toimineet, enkä ihmettele, sillä tyttö tuskin hakee turvaa, vaan tahtoo leikkiä, höpöttää ja raivoaa, kun tämä ei onnistu. Sama huuto siis, olin vieressä (jos olen "väärällä" tavalla) tai poissa huoneesta. Lähes kaksivuotias lapsi ymmärtää jo, että olen lähellä, kun kuulee puuhasteluni äänen ja esim. jos puhun puhelimessa. Odotin aikani (muutama kk ), että tämä vaihe menisi ohi, mutta näin ei käynyt. Ja kuten sanoin, minulla ei ole parin tunnin nukuttamista vastaan mitän, mutta 12 h kestävässä pelleilyssä ei ole mitään järkeä. Aina kun lapsi on nukahtanut itsekseen, hän on nukkunut omassa sängyssään n. aamuviiteen-kuuteen asti. Silloin olen ottanut hänet viereeni jatkamaan unia ja lapsi on nukkunut sikeästi vielä pari tuntia (vrt vieressä nukuttamisen jälkeinen levoton yö ) . Minulla ei siis ole vieressä nukkumistakaan vastaan mitään, mutta kyllä se niin on, että jos lapsi kaipaa lähesyyttäni, niin silloin riittää äidin kainaloon pääsy, eikä ole tarvetta olla juuri tietyssä asennossa liikkumatta. Mielestäni vanhempien tulee pystyä erottamaan lapsen hätä, huomionkaipuu ja silkka pompottaminen toisistaan.

Vielä tuohon yhteen lauseeseesi: "lapsen luona ollaan, jos hän ei muuten osaa nukahtaa ja rauhoittua". Olen kokeillut myös sitä, että istun tytön vieressä kunnes hän nukahtaa. Hän ei nukahda. Hän valvoo vaikka aamukuuteen höpöttäen, huutaen,riehuen ja pelleillen. Anteeksi vaan, mutta en näe tämänkään palvelevan lapsen etua.

Ehkä minun pitäisi lukea tarkemmin näitä tutkimuksia, joiden perusteella minkäänlaista huudattamista ei suositella (mitäs muuten ne siellä Nannyssa tekeekään... )jotta selviäisi, että mitä eroa konkreettisesti on huudatetulla ja ei-huudatetulla lapsella. Minkälaisia KONKREETTISESTI on ne saadut traumat ja miten se näkyy lapsen tulevassa elämässä?

On toki tarpeellista edetä asioissa lapsen (erityisesti vauvan ) ehdoilla, mutta onkohan mahdollisesti asioissa menty liiankin pitkälle, kun eräässäkin ketjussa äiti poti huonoa omaatuntoaan siksi, että oli laittanut yli vuoden ikäisen lapsen vartiksi pinnasänkyyn, jotta sai tehtyä kotitöitä. Lapsi oli viihtynyt hyvin sängyssä, mutta äidistä tuntui, että hän laittoi lapsen vankilaan ja laittoi lapsen tarpeet toissijaiseksi...

 

[/quote]
Ehkä minun pitäisi lukea tarkemmin näitä tutkimuksia, joiden perusteella minkäänlaista huudattamista ei suositella (mitäs muuten ne siellä Nannyssa tekeekään... )jotta selviäisi, että mitä eroa konkreettisesti on huudatetulla ja ei-huudatetulla lapsella. Minkälaisia KONKREETTISESTI on ne saadut traumat ja miten se näkyy lapsen tulevassa elämässä?
[/quote]

Varmasti vauvan kehitykseen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä huudatus iltaisin. Huudatus on väärin lasta kohtaan ja pitempään jatkuneena aiheuttaa häiriön kiintymissuhteen kehittymiseen. Alle 2 v on kehityksessä ihan eri tasolla kuin vaikkapa 4v. Nannyjen touhut telkkarissa yöunien suhteen ovat kyllä aika rankkaa katsottavaa. Kun nyt aletaan heräämään tähän, että huudatus vahingoittaa vauvaa, niin saas nähdä, kuinka pitkään menee, kun aletaan ihan yleisesti suosittamaan vauvan lähellä nukkumista. Nykyäänhän suositellaan jo lapsentahtista imettämistä. Ennenhän oli ehdoton sääntö, että 4 h välein, vaikka vauva kuinka huutaisi nälkäänsä. Ruuansulatus ei sen käsityksen mukaan kestänyt tiheämpiä imetyksiä

HUS unikoulussa sanotaan näin:
Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Kiintymyssuhteet ovat tärkeä osa ihmisen persoonallisuutta ja ne vaikuttavat suurelta osin siihen, miten ihminen toimii eri tilanteissa eri ihmisten kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jo varhaiset kiintymyssuhteet ja niiden laatu vaikuttavat aikuisuuden kiintymyssuhteisiin.

John Bowlby on tutkinut lapsuuden kiintymyssuhteiden merkitystä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsella on synnynnäinen valmius muodostaa tunnesuhde ensisijaiseen hoitajaansa. Jotta tämä suhde voisi toimia, on tärkeää, että hoitaja huomaa lapsen tarpeet ja pyrkii reagoimaan niihin lapsen tarvitsemalla tavalla. Lapsen täytyy tuntea olonsa turvalliseksi, jotta hän voisi tutustua ympäristöönsä ja muodostaa siitä positiivisia representaatioita.

Kiintymyssuhdetyylit voidaan jakaa kahteen ryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin. Turvallisesti kiintyneet lapset luottavat hoitajansa läsnäoloon, ja heidän välinen tunnesuhde on tasapainoinen. Lapsi voi esimerkiksi erota hetkeksi äidistään, koska tietää hänen tulevan takaisin. Aikuisena turvallisesti kiintyneet ovat avoimia ja ulospäinsuuntautuneita sekä osaavat käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Heillä on myös vahva itsetunto.

Turvattomasti kiintyneet lapset eivät luota hoitajalta saamaansa turvaan. Nämä lapset saattavat hakea huomiota hoitajaltaan esimerkiksi näyttämällä vain negatiivisia tunteitaan. Itseriittoisesti kiintyneet lapset ovat oppineet pärjäämään omillaan, sillä he eivät ole saaneet hoitajaltaan tarvitsemaansa huomiota. Aikuisena he ovat hyvästä itsetunnostaan huolimatta epäluuloisia ja etäisiä ihmissuhteissaan. Takertuvasti kiintyneet lapset ovat joutuneet mukautumaan vanhempiensa mielialojen vaihteluun ja myöhemmin he pystyvät kyllä ilmaisemaan tunteensa, mutta pelkäävät kuitenkin hylätyksi tulemista. Pelokkaasti kiintyneet tuntevat turvattomuutta ja heillä voi aikuisena esiintyä monenlaisia ongelmia, esimerkiksi alkoholiriippuvuutta. Pelokasta kiintymyssuhdetta voi olla vaikea korjata aikuisena, sillä yleensä se vaatii pitkäkestoista terapiaa.

Kiintymyssuhteet vaikuttavat läheisten ihmissuhteiden lisäksi myös muihin ihmissuhteisiin, ja siksi niiden oikeanlainen kehittyminen lapsuudessa on tärkeää.

 

Sitäpaitsi, monissa sairaaloissakin unikouluna käytetään nimenomaan huudattamista, että siitä voi jo sitten itsekukukin ihmetellä miten ammatti-ihmiset toteuttavat sitä "lapselle haitallista metodia".. :saint:

Huudatusunikoulua ei ole enää vuosiin toteutettu sairaaloiden uniklinikoilla, juuri siitä syystä, että sen on oikeasti todettu vahingoittavan vauvan kiintymyssuhteen kehittymistä. Millainen kiintymyssuhde on, näkyykin vasta lapsen kasvettua aikuiseksi. Esim. Jari Sinkkosen mukaan Suomessa on monia turvattomasti kiintyneitä aikuisia. Moni varmaan löytää itsestään ko. piirteitä alla olevasta. :|

Tutkimuksissa on huomattu, että varhaisten ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Kaisa Männikön tutkimus varhaisista kiintymyssuhteista pohjautuu John Bowlbyn kiintymysuhdeteoriaan. On havaittu, että varhaislapsuuden kokemuksista syntyy erilaisia kiintymyssuhdetyylejä, joiden avulla lapsi pyrkii ylläpitämään ja varmistamaan kiinnittymishenkilön saatavillaolon tai säätelemään kiintymyksen puutteellisuutta. Lapsuuden kokemukset heijastuvat myös aikuisuuden ihmissuhteisiin.
Kiintymissuhdemallit jakaantuvat kahteen pääryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin. Turvallisesti kiintyneiden lasten suhde vanhempiin on ollut läheinen ja avoin ja he muodostavat aikuisinakin tasapainoisia ja tyydyttäviä ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintyneet lapset pyrkivät sen sijaan välttelemään tarvitsevuutta, sillä he ovat oppineet, että äidin läsnäolo ei ole aina varmaa. Takertuvasti kiintynyt on seurallinen ja pystyy ilmaisemaan tilanteensa. Hän kuitenkin pelkää hylätyksi tulemista. Itseriittoisesti kiintynyt hakee etäisyyttä ihmissuhteissa. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on usein epäluuloinen. Pelokkaasti kiintyneitä luonnehtii syvä turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Heillä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissa, alkoholi- ja huumeongelmia sekä kohonnut taipumus rikollisuuteen.

Vanhempien omat kiintymyssuhteet heijastuvat yleensä myös siihen miten vanhemmat itse toimivat omien lastensa kanssa ja miten lapset heihin kiinnittyvät.


HUS unikoulu sairaalassa toteutettava, linkin takana lukee mm. näin: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

Yöllä itkevää lasta ei jätetä yksin, vaan hänen luokseen mennään silloin, kun itku ei ole rauhoittumassa itsekseen (ei siis heti, kun vauva alkaa itkeskellä, jolloin hän saattaa vielä tyyntyä ilman apua). Yleensä vauvan luo menee isä (tai isän ollessa poissa, jotakin toista äidille läheistä aikuista, joka suostuu tähän rooliin), jotta äitiin liittyvä ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi. Hänelle on annettu ohje puhua vauvalle hiljaa ja rauhoittavasti ja laskemaan käsi tyynen vahvasti hänen päälleen. Iso painava käsi rauhoittaa useimmiten tilanteen.

Näin otetaan huomioon ihmisen stressikeskuksen suorat yhteydet tuntoaistiin, korostaen, että kosketus ja nimenomaan tasainen, melko voimakas ja tarvittaessa rytminen, riittävä kosketus selkään tyynnyttää paremmin kuin muu. Jos tämäkään ei auta, lapsi tyynnytetään sylissä rauhallisesti keinuttamalla, mutta hänet lasketaan heti hänen tyynnyttyään takaisin sänkyyn. Aistiärsytyksen määrä pyritään koko ajan pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tämä merkitsee mm. sitä, ettei lapsen kanssa aleta seurustella. Jos vauva sitä tarvitsee, häntä voidaan imettää kerran yössä, vähäeleisesti, hämärässä huoneessa ja ilman stimuloivaa katsekosketusta

Kyllä käytetään, tämän tiedän. Esim. juuri vähän aikaa sitten oli ystävän lapsi sairaalan unikoulussa, ja siellä oli metodina että aloitettiin viidestä minuutista, ja pidennettiin aina kahdella minuutilla lapsen luokse menoa. Eli annettiin toisin sanoen huutaa yksin sängyssä aika pitkiäkin aikoja. Mutta eihän huudattamis unikoulu tarkoita sitä, ettei lapsen tarpeisiin vastata nukahtamistilanteissa mitenkään, tässäkin tilanteessa lapsen luokse mentiin tietyin väliajoin, mutta väliajat aina vaan pidentyivät, ja ensimmäisenä iltana lapsi oli itkenyt yli 2h.

Mut joo, kukin varmasti nukuttaa lapsensa niin kuin parhaaksi näkee, ja mikä on omalle lapselle parasta. Tai niin ainakin minä teen.

Voi vauva raukkoja Tassu unikoululla päästään aivan yhtä hyviin ja parempiin tuloksiin kuin huudatuksella. Näin sanotaan HUS:in unikoulussa.

Granju: Attachment Parenting:

Aiemmista AP-esittelyistä (attachment parenting, kiintymysvanhemmuus) tutulla tavalla Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. "Please, please, please don't Ferberize your baby", Granju kirjoittaa - Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.

Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, "Ferberin metodista".

"Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan ("The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child", Signet 1989). Se muutti elämämme." (Juliana)
Granju lainaa myös AP-guru Searsia kirjassaan:

"Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta - ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä.

Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin 'kiintymishäiriöinä': aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä." (lyhentäen suomennettu)
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

 

No, itse todella en koe, että lapsellani olisi hätä ja mielestäni yöllä ei leikitä. Ja todella kuukausien ajan annoin lapselle sitä läheisyyttä juuri hänen ehdoillaan ja yhä hullummaksi vain meni. Ja mulla ainakin on käsitys, että näissä suosituksissa puhutaan nimenomaan VAUVOISTA, jotka ei ymmärrä sitä, että äiti on ihan lähellä ja oikeasti eivät osaa kiukutella. Kaksivuotias ei ehkä suoranaisesti manipuloi, mutta kyllä tuo ainakin selvästi tajusi, että pyytämällä vettä ja potalle jne. sai aluksi lisäaikaa nukkumaanmenolle. Ja jokin aika sitten hän alkoi huvikseen heittelemään tuttia lattialle. Ei ehkä manipulointia, mutta temppuilua kyllä.

Ja miten itse toimisit tässä tilanteessa? Menisitkö todella nukkumaan joka ilta samaan aikaan lapsesi kanssa ja odottelisit, että huonosti nukutut, levottomat yöt menevät ohi. Minulle tämä ei valitettavasti ole mahdollista siksikin, että olen yksinhuoltaja ja tarvitsen illan tunnit sekä kotitöihin (koska päivällä keskityn meluiten lapseen ) että opiskelujuttuihin.

Ja mitä tulee tuohon loppuelämän aggressioihin ja kiintymisongelmiin. Kyllä siihen tarvitaan varmasti laajamittaista välinpitämättömyytä ja kylmyyttä, en millään voi uskoa, että muutaman päivän kestävä unille opettelu voi olla niin tuhoisa.

 

Joo, ei yöllä eikä illalla leikitä. Minä kyllä sun tilanteessa yrittäisin olla mahdollisimman rauhallinen ja kyllä, menisin samaan aikaan maate viereen, lapsi joko omassa vuoteessaan tai vieressä. Nousisin ylös lapsen nukahdettua. Nukahtaminen ei kaikilta suju nopeasti (ei meilläkään), mutta en ikinä huudattaisi. Kyllä meilläkin on ollut tutin heittoa joskus, mutta en reagoi - minähän muka nukun siinä vieressä. Välillä sanon, että nyt nukutaan jne. Kyllä se lapsi siihen on aina nukahtanut. Tosin yhden kerran meni 2 h. Mutta se oli vain kerta se. On varmasti raskasta olla yksinhuoltaja, joten tarvitset voimia ja tukea. :hug: Ehkä kuitenkaan se huudattaminen ei ole se paras ratkaisu. Voi olla, että lapsesi reagoi johonkin muuhun muutokseen elämässään?

 

Joo, ei yöllä eikä illalla leikitä. Minä kyllä sun tilanteessa yrittäisin olla mahdollisimman rauhallinen ja kyllä, menisin samaan aikaan maate viereen, lapsi joko omassa vuoteessaan tai vieressä. Nousisin ylös lapsen nukahdettua. Nukahtaminen ei kaikilta suju nopeasti (ei meilläkään), mutta en ikinä huudattaisi. Kyllä meilläkin on ollut tutin heittoa joskus, mutta en reagoi - minähän muka nukun siinä vieressä. Välillä sanon, että nyt nukutaan jne. Kyllä se lapsi siihen on aina nukahtanut. Tosin yhden kerran meni 2 h. Mutta se oli vain kerta se. On varmasti raskasta olla yksinhuoltaja, joten tarvitset voimia ja tukea. :hug: Ehkä kuitenkaan se huudattaminen ei ole se paras ratkaisu. Voi olla, että lapsesi reagoi johonkin muuhun muutokseen elämässään?

Erosimme kun lapsi oli vielä vauva, joten se ei ainakaan ole syy tähän. Muitakaan suuria muutoksia ei tässä ole ollut, ainoa tuntuu olevan lapsen räjähdymäinen oman tahdon kasvu ja omien rajojen (ja minun ) kokeilu päivin öin. Ja siis korostan edelleen sitä, että vaikka kuinka pitkään menin lapsen kanssa samaan aikaan nukkumaan. En voinut poistua vierestä sillä tyttö heräsi joko heti tai viimeistään muutaman minuutin kuluttua. Lisäksi tälläisellä tavalla saatu uni oli koko yön levotonta. Ennen tätä hulabaloota oli n. kk:n pätkä, että nukuttaminen kesti joka ilta sen pari tuntia, mutta en minä siitä mukissut, ymmärrän toki, että välillä se on sellaista. Mutta en näe mitään järkeä siinä, että aikuinen ihminen joutuu jatkuvasti mennä nukkumaan samaan aikaan lapsen kanssa varsinkin, kun tästä seuraa levoton loppuyö. Tässä samalla voisin kysäistä mielipidettäsi Mitäs nytin puolella olevaan aloitukseen: äiti kertoo vuoden ikäisen lapsen huutavan "järkyttävästi" rinnalta vieroituksen takia. Laspen isä on lapsen kanssa. Kaikki toivottavat tsemppiä ap:lle ja kertovat omista kokemuksistaan (kestääkö huutoa 2,3 vai 4 yötä jne. ) Mites tässä tapauksessa. Tietääkseni rinnalta vieroitus tällä tavalla on aika yleistä, mitä suositukset tähän sanovat? Itse uskoisin, että tyttarelläni (joka tänään huusi 10 min ) on turvallisempi olo, sillä hän ymmärtää, että olen lähellä, toisin kuin tuo vuoden ikäinen, joka varmaan luulee, ettei enää koskaan saa maitoa tai näe äitiä (äiti varmaan takoituksella pysyy hipihiljaa ).

 

meneeköhän tässä nyt tosiaan hiukan sekaisin käsitteet vauva ja taapero? Eikö noissa HUS:in jutuissa puhuta alle 1v vauvasta mm. manipuloinnin yhteydessä? Ja muutenkin vauvan ja taaperon nukuttaminen ja "hätä" ja kiintymyssuhteen luominen taitavat olla ihan eri asioita... Nimittäin kyllä reilu 1,5 v esiuhmainen taaperokin osaa jo manipuloida, puhumattakaan +2v lapsesta. Ja kyllä se nukkumaan meno voi olla samanlaista tahtojen taistelua kuin päivisin, lapselle ei pidä antaa joka asiassa periksi. Ja niin, ne toisetkin lapset vaativat sitä äitiä joten äiti ei välttämättä voi mennä samaan aikaan makaamaan!

 

Mun mielestä ap et todellakaan ole huono äiti. Kyllä sen ihan oikeasti kuulee onko taaperolla hätä vai onko itku kiukuttelua nukkumaanmenoa vastaan. Siinä ei ole mitään järkeä että lapsi pyörittää perhettä miten sattuu, vaikkapa vaatimalla leikkimistä koko yön läpeensä.

On hyvä että lapsen tarpeisiin vastataan, ja niin pitääkin olla. Mutta kuten Elinan äiti tuossa yllä kommentoi, niin onkohan nyt menneet vauvat ja taaperot sekaisin? Parin kuukauden ikäinen vauva on ihan eri asia kuin parin vuoden ikäinen lapsi. Tuossa 1,5 v iässä taitaa olla joku kehitysvaihe, joka aiheuttaa levottomia öitä, joten siinä mielessä toivoa paremmista öistä on.

 

Joo, minäkin lueskelin nyt tarkemmin noita pitkiä tekstejä ajatuksen kanssa, ja kyllä tosiaan on mennyt puurot ja vellit jollain nyt sekaisin, noissa kaikissa Hus-unikoululinkeissä yms. puhutaan vaan vauvoista, samoin muissa linkeissä, eli ne eivät kuulu tähän ketjuun mitenkään, ap puhui 1½-vuotiaasta, eli taaperosta eikä pikkuvauvasta. Tuskinpa nyt kukaan mitään huudattamisia harrastaa pikkuvauvan kanssa, eivätkä sitä tietenkään sairaalassakaan tee. Mutta toisin se on taaperoiden kohdalla, niin kuin sanoin, ihan normaali sairaaloiden unikoulu on juuri se huudattamis-unikoulu eri variaatioin.

Ja vielä mitä tuohon perhepedissä nukkumiseen tulee, niin meillä poika siirrettiin reilu 11kk iässä omaan sänkyyn, ennen sitä nukuttiin perhepedissä. Ja omaan sänkyyn siirtymisen jälkeen yöheräilyt vähenivät huomattavasti, eli se perhepetikään ei aina ole oikotie onneen.

 

siis MINUN mielipide on etten huudata minkää ikäistä lasta oli sit vauva tai 2v. tm tm. mutta toki kiukuttelu on asia erikseen... kyllähän äiti nyt kiukun ja pakokauhun/hädän/ sylin tarpeen tunnistaa.... tassuttelu paljon parempi ku huudatus..mut kukin tyylillään.

 

Mennään sitten seuraavaan määrittelyyn kun taaperot ja vauvat on saatu selville, eli mikä on huudattamista taaperolla?

Kun meidän 1 vuotias laitetaan sänkyyn, jää yleensä ihan sovinnolla sinne, joskus saattaa protestoida. Eli huutaa. Käytännössä se menee niin, että kun huoneesta pääsee ulos niin huutoa kestää max 2 min, ja siitä kuulee selvästi että se on kiukuttelua, ei hätäistä itkua. Jos huoneeseen menee, poikaa pomppaa ylös kuin sätkynukke ja haluaa leikkiä, tassuttelu vain pahentaa tilannetta, ja nukkumaan meno venyy. Tätä on kokeiltu, ja siitä tuli lähes kolmen tunnin rumba, jonka laukaisi vasta autolla ajelu mihin nukahti. Jos huoneeseen ei mene, on viidessä minuutissa unessa. Eli onko tämä huudatusta taaperolla?

 

Mennään sitten seuraavaan määrittelyyn kun taaperot ja vauvat on saatu selville, eli mikä on huudattamista taaperolla?

Kun meidän 1 vuotias laitetaan sänkyyn, jää yleensä ihan sovinnolla sinne, joskus saattaa protestoida. Eli huutaa. Käytännössä se menee niin, että kun huoneesta pääsee ulos niin huutoa kestää max 2 min, ja siitä kuulee selvästi että se on kiukuttelua, ei hätäistä itkua. Jos huoneeseen menee, poikaa pomppaa ylös kuin sätkynukke ja haluaa leikkiä, tassuttelu vain pahentaa tilannetta, ja nukkumaan meno venyy. Tätä on kokeiltu, ja siitä tuli lähes kolmen tunnin rumba, jonka laukaisi vasta autolla ajelu mihin nukahti. Jos huoneeseen ei mene, on viidessä minuutissa unessa. Eli onko tämä huudatusta taaperolla?

IHAN niinkuin meillä! (vaikkei tuo asia oikeasti nauratakaan....) Tekstisi on kuin mun näppäimistöltäni! Meillä on ihan samanlaista protestointia parina iltana viikossa. Jos taapero on jostain syystä yliväsynyt ja käy liian suurilla kierroksilla vielä nukkumaanmennessä menee nukahtaminen yleensä muutaman minuutin huutamiselle. Ja huoneeseen EI TODELLAKAAN kannata tuolloin mennä tai menee koko yö plörinäksi.

Meidän lapsemme ei ole koskaan ollut vieressänukkuja, omaan huoneeseenkin siirrettiin 6kk ikäisenä jolloin on selvästi nukkunut yönsä paremmin. Lapsi ei edes suostu nukahtamaan viereen vaikka kuinka yrittäisi. Meille perhepeti ei siis koskaan ole tullut kysymykseenkään.

Ja vielä Oisku, mielestäni ko.tilanne ei ole huudattamista, se on pienenpieni uhraus lapsen ja muun perheen yöunien puolesta...

 

Mennään sitten seuraavaan määrittelyyn kun taaperot ja vauvat on saatu selville, eli mikä on huudattamista taaperolla?

Kun meidän 1 vuotias laitetaan sänkyyn, jää yleensä ihan sovinnolla sinne, joskus saattaa protestoida. Eli huutaa. Käytännössä se menee niin, että kun huoneesta pääsee ulos niin huutoa kestää max 2 min, ja siitä kuulee selvästi että se on kiukuttelua, ei hätäistä itkua. Jos huoneeseen menee, poikaa pomppaa ylös kuin sätkynukke ja haluaa leikkiä, tassuttelu vain pahentaa tilannetta, ja nukkumaan meno venyy. Tätä on kokeiltu, ja siitä tuli lähes kolmen tunnin rumba, jonka laukaisi vasta autolla ajelu mihin nukahti. Jos huoneeseen ei mene, on viidessä minuutissa unessa. Eli onko tämä huudatusta taaperolla?

IHAN niinkuin meillä! (vaikkei tuo asia oikeasti nauratakaan....) Tekstisi on kuin mun näppäimistöltäni! Meillä on ihan samanlaista protestointia parina iltana viikossa. Jos taapero on jostain syystä yliväsynyt ja käy liian suurilla kierroksilla vielä nukkumaanmennessä menee nukahtaminen yleensä muutaman minuutin huutamiselle. Ja huoneeseen EI TODELLAKAAN kannata tuolloin mennä tai menee koko yö plörinäksi.

Meidän lapsemme ei ole koskaan ollut vieressänukkuja, omaan huoneeseenkin siirrettiin 6kk ikäisenä jolloin on selvästi nukkunut yönsä paremmin. Lapsi ei edes suostu nukahtamaan viereen vaikka kuinka yrittäisi. Meille perhepeti ei siis koskaan ole tullut kysymykseenkään.

Ja vielä Oisku, mielestäni ko.tilanne ei ole huudattamista, se on pienenpieni uhraus lapsen ja muun perheen yöunien puolesta...

Niin kuin meillä Joskus sitä on kitisty, kiukuteltu, huudettu ja protestoitu, kun kesken kaiken kivan joutuu nukkumaan. Yleensä läsnäolo tarkoittaa, että homma venyy ja venyy ja muksu vaan virkistyy entisestään eli väsynyttä lasta kannustetaan pysymään hereillä. AP:n kuvaus kuullosti ihan tälläiseltä, jos kerran 10minuutissa kuitenkin nukahti yksin jäädessä. Joskus se kitinä vaan katkeaa kuin seinään, kun viimeisillä voimilla kitistään ja uni ottaa vallan.

Mikäli painajaisista tai kauhukohtauksista on kyse, niin kyllä tämäkin mamma on salamannopeasti paikalla (tai tyrkin ukon menemään paikalle). Vaikkakin musta yleensä ei ole mitään hyötyä, kun muksu ei silloin kuitenkaan vanhempaan heti reagoi.

 

Minusta näyttää, että ongelma tulee, jos lapsi opetetaan "lauleskeluun ja silityksiin yms palveluihin". Äidit hermostuvat niihin eikä lapsi edes yritä nukahtaa ja ongelma on syntynyt. Sitten pitää pitää huudatusunikouluja yms muita, kun ongelma on päässyt syntymään.
Minusta MÖÖMIN kirjoitus oli aika hyvä. Siinä siis ollaan paikalla, annetaan se läsnäolo, mutta päätarkoitus on nukahtaa ilman muita apuja ja lapsi alkaa nukkumaan usein vartissa, ei pelleile. Eli huudattamaan joutuvat usein ne, joilta homma on ehkä jotenkin ryöstäytynyt käsistä tai lapsi ei sitten ole väsynyt ollenkaan. WINHISSIN kirjoituksessa oli äärettömän hyvä esimerkki just ihmeellisistä täysin tarpeettomista palveluista, silityksistä ja käsistä kiinni pitelemisestä sun muista, joihin äiti on mennyt mukaan. Sitten tarvitaankin ns huonompia keinoja. Lapsi osaa taitavasti testata äitiä vaatimuksillaan, mihin kaikkeen äiti lähtee mukaan. Ei pidä lähteä mihinkään mukaan.
Itsella useampi lapsi enkä ketään ole joutunut huudattamaan. Meillä on alusta asti tehty selväksi se, että nukkumaan mennessä mennään nukkumaan eikä pelleilemään. Äidiltä saa läsnäoloa, jos on sitä vailla, mutta meilläkin äiti nukahtaa usein ennen lasta... Kukaan neljästä kersasta ei ole pelleilyyn päätynyt ja läsnäolo kuorsaavanakin on riittänyt kaikille, kun tarve on ollut. Tarve tulee ja menee kausittain. Se on hyväksyttävä. Loistava nukkuja voi yhtäkkiä alkaa tarvita ja toisin päin. Se on äitiyttä, hyväksyä äidin tarve.

 

1,5 -vee ei muuta halua kuin nauraa ja saada toiset nauramaan kanssaan. Kokeilkaapa! =)

 

Minusta näyttää, että ongelma tulee, jos lapsi opetetaan "lauleskeluun ja silityksiin yms palveluihin". Äidit hermostuvat niihin eikä lapsi edes yritä nukahtaa ja ongelma on syntynyt. Sitten pitää pitää huudatusunikouluja yms muita, kun ongelma on päässyt syntymään.
Minusta MÖÖMIN kirjoitus oli aika hyvä. Siinä siis ollaan paikalla, annetaan se läsnäolo, mutta päätarkoitus on nukahtaa ilman muita apuja ja lapsi alkaa nukkumaan usein vartissa, ei pelleile. Eli huudattamaan joutuvat usein ne, joilta homma on ehkä jotenkin ryöstäytynyt käsistä tai lapsi ei sitten ole väsynyt ollenkaan. WINHISSIN kirjoituksessa oli äärettömän hyvä esimerkki just ihmeellisistä täysin tarpeettomista palveluista, silityksistä ja käsistä kiinni pitelemisestä sun muista, joihin äiti on mennyt mukaan. Sitten tarvitaankin ns huonompia keinoja. Lapsi osaa taitavasti testata äitiä vaatimuksillaan, mihin kaikkeen äiti lähtee mukaan. Ei pidä lähteä mihinkään mukaan.
Itsella useampi lapsi enkä ketään ole joutunut huudattamaan. Meillä on alusta asti tehty selväksi se, että nukkumaan mennessä mennään nukkumaan eikä pelleilemään. Äidiltä saa läsnäoloa, jos on sitä vailla, mutta meilläkin äiti nukahtaa usein ennen lasta... Kukaan neljästä kersasta ei ole pelleilyyn päätynyt ja läsnäolo kuorsaavanakin on riittänyt kaikille, kun tarve on ollut. Tarve tulee ja menee kausittain. Se on hyväksyttävä. Loistava nukkuja voi yhtäkkiä alkaa tarvita ja toisin päin. Se on äitiyttä, hyväksyä äidin tarve.

Kirjoituksesi on ihan asiaa, mutta lapset (niiiiiin kulunut fraasi....) ovat kaikki niin kovin erilaisia. Jotkut ovat kertakaikkiaan huonoja nukkujia, toiset eivät osaa nukahtaa yksin, yksi haluaa viereen ja toinen nukahtaa ainoastaan yksin huoneessaan. Meillä ei ole MISSÄÄN vaiheessa palveltu vauvaa illalla, silloin mennään nukkumaan ja rauhoitutaan. Piste. Kun liikkuminen lisääntyi, alkoivat univaikeudet. Koko ajan ja joka päivä tulee uusia asioita ja joskus lapsi käy ylikierroksilla siitä huolimatta että meillä rauhoitutaan hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa ja iltarutiineita seurataan lähes orjallisesti.

 

Minusta näyttää, että ongelma tulee, jos lapsi opetetaan "lauleskeluun ja silityksiin yms palveluihin". Äidit hermostuvat niihin eikä lapsi edes yritä nukahtaa ja ongelma on syntynyt. Sitten pitää pitää huudatusunikouluja yms muita, kun ongelma on päässyt syntymään.
Minusta MÖÖMIN kirjoitus oli aika hyvä. Siinä siis ollaan paikalla, annetaan se läsnäolo, mutta päätarkoitus on nukahtaa ilman muita apuja ja lapsi alkaa nukkumaan usein vartissa, ei pelleile. Eli huudattamaan joutuvat usein ne, joilta homma on ehkä jotenkin ryöstäytynyt käsistä tai lapsi ei sitten ole väsynyt ollenkaan. WINHISSIN kirjoituksessa oli äärettömän hyvä esimerkki just ihmeellisistä täysin tarpeettomista palveluista, silityksistä ja käsistä kiinni pitelemisestä sun muista, joihin äiti on mennyt mukaan. Sitten tarvitaankin ns huonompia keinoja. Lapsi osaa taitavasti testata äitiä vaatimuksillaan, mihin kaikkeen äiti lähtee mukaan. Ei pidä lähteä mihinkään mukaan.
Itsella useampi lapsi enkä ketään ole joutunut huudattamaan. Meillä on alusta asti tehty selväksi se, että nukkumaan mennessä mennään nukkumaan eikä pelleilemään. Äidiltä saa läsnäoloa, jos on sitä vailla, mutta meilläkin äiti nukahtaa usein ennen lasta... Kukaan neljästä kersasta ei ole pelleilyyn päätynyt ja läsnäolo kuorsaavanakin on riittänyt kaikille, kun tarve on ollut. Tarve tulee ja menee kausittain. Se on hyväksyttävä. Loistava nukkuja voi yhtäkkiä alkaa tarvita ja toisin päin. Se on äitiyttä, hyväksyä äidin tarve.

Mun kohdalla on täysin totta, että itse olen tilanteen aiheuttanut. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole tällaisia pelleilypalveluja tarjotukaan, mutta tosiaan tuossa yhdessä vaiheessa kädestä kiinnipitäminen (mikä musta ei ole vielä mitenkään ylimääräistä ) oli hyvä (ja oikeastaan ainut ) keino nukuttaa lapsi. Siitä se sitten pikkuhiljaa ryöstäytyi käsistä ja lopulta löysin itseni tästä tilanteesta. Ei hyvä, mutta opinpahan minäkin läksyni. Siirsin muuten tytön viikko sitten lasten sänkyyn nukkumaan, ja siihen loppui nukahtamisvaikeudet. Ehkä häntä vaan ahdisti olla pinniksessä

 

Hyvä winhis että apu löytyi! :hug: Nauttikaa koko perhe rauhallisista öistä ja hyvistä unista.