1-vuotias puree!

Ja on purrut jo muutaman kuukauden ajan. Herralla kahdeksan hammasta, kookas ja voimakas poika, joten varoa saa. Mikä ei aina auta: etenkin minä olen mustelmilla siellä sun täältä. Pureminen aina pahinta, kun tulossa lisää hampaita, mutta kyllä sitä muutenkin esiintyy.

Olisiko teillä vinkkejä, miten saada loppumaan? Tai kertoa, milloin ehkä loppuu itsestään. On kokeiltu olla välittämättä (täysin mahdotonta enää nykyään), pelästyttää huudolla (pelästyy sekunniksi, sitten alkaa nauraa). Pari kertaa olen jopa ns. purrut takaisin - ei ole toiminut, nauraa, vaikka hampaan jäljet jäänet hetkeksi ihoon (ja sen kovempaa en kyllä ala pientä purra). Nyt mietin, josko kynneliä voisi kokeilla. Eli kynneliä niihin tavallisimpin purupaikkoihin. Mitä mieltä moisesta olette?
 
Ihan kuin meillä. Poika on tosi kookas just 1 vee täyttänyt ja myös kahdeksan hammasta löytyy.
Ja hirvee puruvimma välillä päällä. Nykyään osaan jo tunnistaa ilmeestä ja äänestä kun poika on sillä tuulella, että haluaa purra meikäläisen mustelmille.
Eipähän tuota naperoa pahemmin esteleen pysty..Olen yrittänyt opettaa, että kylläpäs se iho maistuu kamalalle sanomalla hyh hyh ja nyrpistänyt nenääni. Ja joskus poika tosiaan iskee hampaat kiinni esim. jalkaan, nyrpistää nokkaansa ja katsoo minuun niinkuin se maistuisi kamalalle. Ja varmasti maistuukin ihan hirveelle:)
Olen harkinnut myös itseni valelemista sitruunamehulla:)
 

Yhteistyössä