10v. lapsi ja yö- ja päiväkastelu

  • Viestiketjun aloittaja "huolissaan"
  • Ensimmäinen viesti
"huolissaan"
Nyt alkaa epätoivo iskeä. Lapsi on lähes kouluikään asti kastellut päivisin ja öisin housunsa, esikoulussa vahinkoja sattui silloin tällöin, yökastelu oli jatkuvaa. Kuivaksi oppiminen oli siis perin haastavaa. Ajan myötä päiväkastelu jäi pois, mitä nyt harvakseltaan vahinkoja tuli. Yökastelu saatiin lähes kokonaan loppumaan hälytinhoidon avulla, fyysistä vikaa lapsesta ei löytynyt selittämään kastelua, lääkehoito ei auttanut. Olen nyt ollut pitkään siinä uskossa, että äiväkastelu on jäänyt pois, mutta järkytys oli suuri, kun tajusin että se jatkuu yhä. Koulussa ei kuulemma kastele housujaan (omien sanojensa mukaan), mutta kotona asenne vessassa käyntiä kohtaan on suorastaan välinpitämätön. Mitä tämä on? Onko lapsessa psyykkistä vikaa? Itse ei osaa selittää, miksi housut kastuvat kotona. Olen yrittänyt asiasta puhua hyvällä, ja valitettavasti myös välillä pahalla, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Lapsi haisee pissalle lähes koko ajan, kulkee märissä housuissa, vaihtaa ne vasta kun käsken. Ja yökastelu tuli myös taas mukaan kuvioihin.

Alan olla epätoivoinen, mutta myös väsynyt koko tilanteeseen. Välillä tekisi mieli vain tehdä omasta lapsesta ls-ilmoitus ja kertoa sossuille, että olen kai jotain tehnyt lapsen kanssa väärin, kun hän käyttäytyy noin. Eniten mietin, että jos joku ulkopuolinen ymmärtää tilanteen, saattaa oikeasti herätä jollakin epäilys että olen tehnyt jotain pahaa lapselle ja hän reagoi asiaan tällä tavalla.

Mitä ihmettä teen? Kuinka asiaan pitäisi suhtautua? Ja loppuuko tämä ikinä?Jokuhan nyt on pielessä, mutta en tiedä mikä.

-Väsynyt äiti-
 
"mamma84"
Haluaisitko vertaistukea?jos haluat keskustella niin laita sähköposti osoitteesi niin kirjoitan sinulle.
meillä on tyttö nyt 7vuotias ja ihan samanlaiset vaivat on täälläkin.lääkärissä ja testeissä ollaan rampattu viimeiset kolme vuotta.rakenteellista poikkeamaa tai allergioita ei ole löytynyt.osastohoitokin kokeiltu,sekä erilaisia lääkkeitä tuloksetta.tiedän tuon tunteen äitinä kuinka sitä itseään syyllistää ja ajatuksien kanssa yksin murehtii.jos haluat niin laita sähköpostisi niin mailaan sinulle.et ole yksin ajatuksiesi kanssa.
 
"Carelia"
Onhan hyväksikäyttö pois suljettu asia? Jos fyysistä vikaa ei löydy eikä lääkitys auta niin kyl kai se joku juttu psyykkeessä rassaa. Tuskin lapsi housuun pissaamisesta mielihyvää saa.
 
"pii"
no ei tarvitse heti mitään hyväksikäyttöä alkaa epäilemään. toiset vaan kastelee yösin isoksi asti. tiedän pojan joka oli kuiva vasta vähän ennen armeijaa. toisilla se vaan menee niin, ei voi itse asialle mitään ja yleensä on perinnöllistä. luulisi lääkäreiden kertoneen teille jos asiaa on yhtään lapsen kohdalla tutkittu.
 
Arjen tapa-asiat kannattaa laittaa ensin kuntoon ennenkuin turvaudutaan minkäänlaisiin lääkkeisiin. Mainitsemasi laastari ei ole kovin suuressa käytössä ja vaikuttavalla aineella lukuisia sivuvaikutuksia. Eli käväiskääpä kurkkaamassa sivuja www.pissarakonpomoksi.fi Päiväkastelun suurimmat syyt ovat ummetus ja/tai aikataulutus
 
Ei ole kovin yleisessä käytössä, minäkään en ollut törmännyt siihen aiemmin. Sivuvaikutuksia lapselle tästä ei ollut. Mutta tässä 9 lapsisessa perheessä todellinen pelastus. Yökastelua sattui, mutta vain harvoin laastari hoidon aikana. Tosin leirikoulun tämä lapsi jätti tästä syystä väliin. Ummetusta lapsella ei ollut.
 
vierailija
Nyt alkaa epätoivo iskeä. Lapsi on lähes kouluikään asti kastellut päivisin ja öisin housunsa, esikoulussa vahinkoja sattui silloin tällöin, yökastelu oli jatkuvaa. Kuivaksi oppiminen oli siis perin haastavaa. Ajan myötä päiväkastelu jäi pois, mitä nyt harvakseltaan vahinkoja tuli. Yökastelu saatiin lähes kokonaan loppumaan hälytinhoidon avulla, fyysistä vikaa lapsesta ei löytynyt selittämään kastelua, lääkehoito ei auttanut. Olen nyt ollut pitkään siinä uskossa, että äiväkastelu on jäänyt pois, mutta järkytys oli suuri, kun tajusin että se jatkuu yhä. Koulussa ei kuulemma kastele housujaan (omien sanojensa mukaan), mutta kotona asenne vessassa käyntiä kohtaan on suorastaan välinpitämätön. Mitä tämä on? Onko lapsessa psyykkistä vikaa? Itse ei osaa selittää, miksi housut kastuvat kotona. Olen yrittänyt asiasta puhua hyvällä, ja valitettavasti myös välillä pahalla, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Lapsi haisee pissalle lähes koko ajan, kulkee märissä housuissa, vaihtaa ne vasta kun käsken. Ja yökastelu tuli myös taas mukaan kuvioihin.

Alan olla epätoivoinen, mutta myös väsynyt koko tilanteeseen. Välillä tekisi mieli vain tehdä omasta lapsesta ls-ilmoitus ja kertoa sossuille, että olen kai jotain tehnyt lapsen kanssa väärin, kun hän käyttäytyy noin. Eniten mietin, että jos joku ulkopuolinen ymmärtää tilanteen, saattaa oikeasti herätä jollakin epäilys että olen tehnyt jotain pahaa lapselle ja hän reagoi asiaan tällä tavalla.

Mitä ihmettä teen? Kuinka asiaan pitäisi suhtautua? Ja loppuuko tämä ikinä?Jokuhan nyt on pielessä, mutta en tiedä mikä.

-Väsynyt äiti-
Hei, saisinko näin 10v jälkeen tiedustella, miten meni? Milloin kastelu viimein loppui? Itse nyt samassa tilanteessa 10v lapsen kanssa...
 
Yhteistyössä