2-vuotiaan yllättäen alkaneet raivarit (yölläkin)

Täällä on yksi äiti ihan yhtenä suurena kysymysmekkinä. Meillä on äskettäin 2 vuotta täyttänyt tyttö, joka on aina ollut voimakastahtoinen, muttei kuitenkaan mikään mahdoton tapaus. Nyt parin viikon sisään hän on alkanut saada aivan järkyttäviä raivareita useamman kerran päivässä. Kiljuu, huutaa, itkee, rimpuilee jne. Yölläkin saattaa rueta kiljumaan ja huutamaan. Voiko uhma tosiaan alkaa näin eli ei mitään "lämmitelyä", jolloin on vähän hankalaa vaan ihan kerralla täyteen vauhtiin? Kyseessä on esikoinen, joten ei ole mitään vertailukohdetta...
 
Meidän kaksivuotias sai yöllä raivareita muutaman kerran. Niitä kutsutaan yöllisiksi kauhukohtauksiksi. Netistä löytyy sillä nimellä paljon tietoa. Kyseessä on aivan vaaraton kohtaus, jonka aikana ei saisi herättää lasta. Lapsi on siis unessa, vaikka näytääkin olevan valveilla.

Joskus erilaiset stressitilanteet tai arjen muutokset saattavat laukaista erilaisia raivareita yöllä ja päivällä. Uhmakohtauksiakin alkaa olla tuossa iässä. Ja uhma onkin sitten semmoinen juttu, että minä en ole vielä löytänyt siihen mitään logiikkaa. Kohtaus saattaa tulaa aivan käsittämättömästä syystä.
 
Meillä nuorempi saa kauhut yöllä, jos koskee johonkin. Näitä on sitten podettu; maitoallergia, astma, vaippaihottuma, hampaat ja nyt ihan tavalliset hyttysenpistot. Käytiin kesämökillä toisaalla ja uudet itikkakannat nakkasivat n. 30 pistoa pieneen potilaaseen ja viime yö; huutoa ja kuumia tunteita.
 

Yhteistyössä