Huomenta vaan kaikille. Mukavastihan tänne on juttua tullu.
Tuttua tuo Tyttelin mies homma.
Ei minunkaan ukko väillä oikeen tunnu tajuavan, että minä oon se, joka joutuu aina luopumaan omista menoistaan (ai mistä menoista?) , pitää huushollin pystyssä, hoitaa kaiken. Ei tuolla ukollakaan harrastuksia oo, mut kuskaa sitten tyttöjä harrastuksiin, leireille, kisoihin ja millon minnekkii. Sitte tekee pitkää päivää töissä että hankkis enemmän. Ne rahat ei kyllä mun lompakossa paljoo paina. Eikä tässä perheessä kukaan tunnu tajuavan, että minä kaipaisin muutakin kun kaupassakäynnin kerran viikossa. Ompahan tosin joskus käyny niinkii, etten oo kotoo päässy mihinkään kolmeen viikkoon.
Sitten minä en sais olla väsyny, kiukkunen, tylsisyny...
Monta kertaa oon sanonu, et ois kiva nähä, miten ukko pärjäis, kun joutus tekemän samat hommat kun minä. Vastaa aina, että hän tekee sen heti, kun minä käyt tekemässä päivän hänen hommiaan. Että minuu sitten ärsyttää. Eikä töitäkään kuulema kannata minun haaveilla, kun pitäs hankkia tooosi paljon, ennenkun kannattas. Kouluun aattelin mennä, niin vastauksena: entäs lapset. Miettis välillä itekkii... :kieh:
Hyvä mies tuo on ja tekee kaikenlaista, mutta ei tosiaankaan tajua minun asemaa, jaksamista, yksinäisyyttä ym. Vanhastaan tiedän, että jaksan sitä tiettyyn pisteeseen asti ja sitten on ihan yks sama mitä tapahtuu, kuhan tulee muutos.
Miten teillä muilla jakaantuu raha-asiat?
Omat vai yhteiset? Jos omat, niin kuka maksaa mitäkii?
Meillä oli pitkään omat rahat ja minä maksoin ruuan ja lasten vaatteet, harrastukset ym menot. Nykyään kaikki rahat menee samalle tilille ja mies maksaa kaiken. Siinä mielessä helppoo, että kaupassa voi vaan mättää kärriin tavaraa, eikä tarvii miettiä maksamista