Suklaa on täälläkin maistunut synnytyksen jälkeen, MUTTA meillä likka sai siitä alkuun vatsavaivoja niin pahasti (pulautteli manaaja tyyliin, kun muuten ei ollenkaan) että jätin kaikki suklaat pois useammaksi kuukaudeksi. Lopetin myös muuten karkin syönninkin, kun korvasin irttareilla sitä suklaata Paino lähti tippumaan heti suklaan syönnin jäädessä ja jäljellä raskaudesta kiloja on kaksi. Liikun suhteellisen paljon, mutta silti paino on melkoisen tiukassa. Nyt joulun jälkeen olen suken syönnin taas alottanut, eikä näytä enään vaikuttavan vauvankaan vointiin.
Meidän pikku likka täyttää siis lauantaina 6kk!! Järkyttävää kuinka nopeasti aika on mennyt! Vieläkään en tytön syntymän jälkeen ole yli 4 tuntia nukkunut putkeen, joten lievää väsymystä on havaittavissa. Meillä vauva nukkuu vieressä ja epäsäännöllisen säännöllisesti siitä nostelen omaan sänkyyn. Likalla on selkeästi hankalaa unenteko itsekseen ja olemme viikon verran nukuttaneet syliin/viereen tissin sijaan, jotta itse pääsisin vähän viettämään aikaa ystävien kanssa. Seuraavaksi harjoittelemme sitten omassa sängyssä nukkumista.
danita kyselikin miten kiinteiden aloittelu on sujunut. Hyvin on mennyt, joskin väsyneinä päivinä tuntuu ettei mikään likalle kunnolla maistu ja näen kauhukuvia kuinka täysimetän vielä vuoden ikäistä. Todellisuudessa, eli hyvinä päivinä, tajuan, että kaikki menee lapsen tahtusesti ja kaikin puolin loistavasti. Likka osaa jo itse istua tuettuna ja olemmekin sormiruokailleet päivittäin. Meidän tee-se-itse-vauva on paljon tyytyväisempi ja ennakkoluulottomampi kun saa itse maistella! Parsa on aivan ykkösjuttu!
Muuten vauva on kehittynyt ikänsä mukaisesti ja osaakin hienosti kääntyä mahalta selälle ja selältä mahalle. Ryömimisessäkin otetaan jo esiasteita ja lattialla pyöritään viisarin lailla hyvinkin tehokkaasti. Likka on jo isompien serkkujen leikeissäkin rohkeasti mukana ja nauttii silmin nähden seurasta! Koiriinkin ottaa jo tuntumaa, joskin koirat ei turkissa roikkuvasta vauvasta niin välitä vaikka aamuisin vauvan herättyä pitää kaikkien käydä ensimmäisenä tervehtimässä.
Likka on kyllä ylittänyt kaikki odotukset ja on uskomaton persoona. Kunnon tättähäärä määräilijä joka osaa hienosti ottaa huomiota osakseen. Itse aurinkoinen koko neiti!
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!