.

On tämä vaan aikamoista kun ei oikein tiedä onko oireet kuviteltuja vai oikeita :LOL:
Viime sunnuntain lääkärireissun takia otettu raskaustesti näyttää negatiivista, mutta silloin olikin vasta dpo 3.
Eli tänään dpo 6. On hieman flunssainen tms olo, mutta ei kuitenkaan kipeä, eikä itse flunssaakaan ole. Normaalisti jo tässä vaiheessa tuntuvat menkkojen ennakko tuntemukset vatsassa on oikeastaan olemattomat. Eilen olin katsovinani että nännit ois hieman erilaiset. Myös eilen tehty raskaustesti (liuska) oli negatiivinen. Joo tiedän, ettei mitään järkeä tässä vaiheessa ole testailla, muttakun kaapissa oli yksi :DMenkka aika on 18-24.8, joten ootella vielä joutuu.
Niin ja nämä oireet siis sen jälkeen kun eilen tiistaina tuntui jotain vihlaisuja/repäisyjä tms vasemmalla. Mutta voiko kiinnittymisestä alkaa muut oireilut heti ja miltä kiinnittyminen edes tuntuu? (n)
 
@iK en saanut tikkuun plussaa, nyt voi olla dpo16 tai sit vähemmän. Tuo mistä olen laskenut on se kun oviskivut alkoi. Siinä sen jälkeen oli muutama päivä kun en tikuttanut kun olin mökillä. Mut luulisin, että jotain noissa testeissä jo pitäis näkyä vaikka ovis oliskin ollut muutaman päivän myöhemmin.
 
  • Tykkää
Reactions: iK
@Naissoturi ei se kiinnittyminen tunnu luultavasti yhtään miltään :) sen jälkeen saattaa tulla jotain veriviirua pöksyihin (tai lähinnä paperiin pyyhkiessä) jos kiinnittymisestä on aiheutunut pienen pienten verisuonien rikkoutumista :)

Omanapa: dpo 4 (laskennallinen tuntemuksien mukaan), tilasin nyt sitten onestepejä 6+6 kpl kun ei pregcheckejä kaupassa ollut:mad: pitää käydä vielä joku toinen s-ryhmän kauppa tsekkaamassa! Ja olikos niitä pc:jä myös citymarketissa?:LOL:
Seuraavaksi ois sit joko rfsu:t tai apteekin (kalliit) testit vaihtoehtoina(n)
 
Paljon onnea @EeEeVee :love:
Mahtavaa että oli mukava lääkäri ja hyvä käynti! Paljon tsemppiä tulevan, ja kiitos listan päivittelystä @Wintersun ! Toivottavasti saatte pienen käärön mahdollisimman pian tilanteeseen nähden ! :)

Itse ihmettelen, että onkohan mulla ovis kumminki vielä myöhemmun ku valkovuotoa edelleen tulee, vaikka luin jostakin että oviksen jälkeen pitäisi kuivua kokonaan.. o_O Eikä tässä kierrossa ole vielä "limatulppaakaan" tullut vaikla yleensä tulee aina. Toivon että ovis olisi ollut jo,muuten luteaalivaihe jäisi kovin lyhyeksi. Sunnuntaina pitäisi menkkojen alkaa, ellei kierto taas veny parilla päivällä, niinkuin viime kierrossa..
 
Onnea @EeEeVee!

Kovasti tsemppejä tulevaan @Wintersun!

Omaa napaa: ihmetyttää tämänkertainen vuoto. Normaalisti menkat kestää vain 4-5 päivää, nyt on jo 7:s kun laskin kierron alkavan päivästä jolloin vuoto oli vasta alkamassa/tiputteli. Luulin jo vuodon loppuneen ja tänään onkin taas tullut selvästi. (n)
 
Äh kun päivät matelee. Tuntuu että olisin vuotanut jo pitkään mutta nythän on vasta kolmas päivä. Pääsisimpä jo piinailemaan!

Mietinkin tuossa että olenko laskenut oikein tätä kiertoa kun olen laskenut että kp1 on ensimmäinen vuotopäivä? Vai pitäisikö laskea että kp1 on se päivä kun en enää ottanut e-pilleriä? Jos jälkimmäinen niin sitten ovulaatio olisi jo ensi viikon puolessa välissä (köh köh, eihän mun pitänyt laskea.. :oops:) mutta jos vasta ensimmäisestä vuotopäivästä niin sitten menee loppuviikolle.

Mietin myös kun tämä "tyhjennysvuoto" on epätavallisen niukka ja kivuton, että voiko olla mahdollista että ovulaatio olisi ollut heti pillereiden lopetuksen jälkeen (n) Koska voihan raskaaksi tulla silloinkin kun pillerin unohtaa.. Talleteltua saatiin kuitenkin pillerien lopetuksen jälkeen ennen kuin vuoto alkoi ja onneksi on aikaa talletella koko ensi viikko joten vaikka ovulaatio olisikin ensi viikolla niin ei haittaa.
Ihan oikein @Haavejuttu eli kp1 on eka vuotopäivä. Sitä olen tosin miettinyt välillä, kumpi lasketaan ekaksi jos alkaa tiputtelulla tai kovin niukasti, varsinkin jos vasta illalla. Joku muukin taisi pohtia tätä ihan vasta.
 
@Miina- ,mullakin loppui viime kierrossa menkat kuin seinään, mutta kesti ne lähes 2 vrk.

@1986/13 , täällä myös nyt kaksi päivää ollut ihan hirveät vatskrampit lähestyvien menkkojen takia. Ihme, kun yleensä koskee just ennen kun alkaa, ei oo näin kauan yleensä odotuttanut.

@Appelsiiniomena , sinäköhän se laitoit että kärsit myös niistä runsaista finneistä. Tuleeko joka kierrossa? Mulla on yleensä 2-3 naamassa, tietyt paikatkin niillä on mihin ne tulee, vaan nyt tosiaan se n. 100 rintakehässä ja todella kauan ovat jo olleet. Onneks ei sentään yleensä näin runsaasti ole.

Ihme ja kumma, vaikka aamulla tuntui että menkat on alkanu, niin ei ne olleetkaan. Äsken tuli kyllä vaaleanpunaista pyyhkiessä, joten huomenaamulla hanat aukeaa. Nyt jo melko normi kierto, kun tulee 26 pv.
 
Huutelen täältä taustalta Flo-sovellukseen liittyen. Miten ootte ymmärtäneet valkuaismaisen ja kirkkaan valkovuodon eron? (n) Mä kun oon ennen tämän sovelluksen käyttöä ajatellut, että valkuaismainen on nimenomaan sitä kirkasta... Kumpi siis Flo:ssa on sitä ovislimaa?
 
iK
@Wintersun Oi että, tosi hieno juttu että jäi hyvä mieli!! Se on niin tärkeää että tuntee olevansa hyvissä käsissä. <3 Toivottavasti vielä jatkat kuulumisten kertomista täällä!

@Miina- Kansa vaatii testin! ;) Ja kiitos kun jatkat listan päivittämistä!

@rubikinkuutio Wau!!! Ihana juttu! :love:

@Alinah92 Mä just tänään mietin että jokos saa pian jännätä niitä kaksosia! Toivottavasti tämä olis kuitenkin teidän kierto. <3

@quinque en osaa ihan suoraan vastata, mutta joku joskus vinkkas tämän linkin ja kaikessa ällöydessään erittäin hyvä ja havainnollinen!

http://luomupimu.blogspot.com/2011/11/ovulaatiolima-ja-muita-valkovuodon.html?m=1
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92 ja Miina-
@EeEeVee @rubikinkuutio ihanaa onnea :love::love::love: Toivottavasti kaikki menee hyvin, mielelläni kuulisin, miten teillä alkuraskaus lähtee sujumaan (y) Ja onnea hoitoihin ja tulevaan täältäkin @Wintersun , hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja tämän toivon myös teidän kohdalla tulevan toteen :) Tekisi melkein mieli tehdä tutkimus, päteekö se raskautuu 20% tämänkin ryhmän otannalla :D:D:D Täällä odotellaan, josko saisin ovisplussaa tälle kiertoa bongattu. Viime kierrosta en saanut, aloitin silloin testaamisen about kp12, koska ennen esikoista ovis tulis tyypillisesti melko myöhään, jopa kp17-18. Tänään kuitenkin jomottanut vasenta munasarjan kohtaa koko päivän, hirveän vahvaa viivaa en kuitenkaan saanut testiin. Kauanko ennemmin jomottelu yleensä alkaa ennen ovisplussaa? Ja pitäisikö limojen tulla jo ennen vai jälkeen jomotuksen? Oon ihan pihalla, en oo koskaan tunnustellut ovista näin enkä sitä kunnolla ede tuntenut, kun esikoista tehtailtiin.
 

Yhteistyössä