.

Onnea plussanneille ja tsemppiä kaikille, joilla ei niin hyvä tuuri käynyt!

Itsellä on tässä meneillään parin viikon pupuiluvaihe. En ole ovista alkanut vielä tikuttelemaan, kun yk3 vasta ja olen niin nuori (25v). Tässä kahden viikon sisällä sen pitäisi olla. Mies on vasta nyt hoksannut, että ei niitä vauvoja noin vaan tule onneksi hoksasi, koska nyt olen saanut tallettelua joka toinen päivä (normaalisti meillä noin joka kolmas).

Olen muuten pohtinut, onko täällä muita jotka jo ennen yk1 ajattelivat, että eivät tule raskaaksi helposti? Mun vanhemmilla vei kaksi vuotta saada minut (vanhin lapsi) ja jostain syystä itselle on pienestä pitäen jäänyt siitä olo, että vaikeaksi menee. Yk3 nyt ei vielä huolestuttavaa ole, mutta silti omituinen tunne että ei se kuitenkaan onnistu
 
iK
@Hemppanen Kiitos! On tämä kyllä ollut vähän turhan jännää. Vaikka miten haluaisin olla raskaana niin tuntuu että nyt on ollut vähän liikaa ”tapahtumia”... jotenkin että vaikka nyt silti olis niin meniskö kuitenkaan sit loppuun asti. Never know!

Tänään oli kyllä esikoisella niiiiiiin idiotismipäivä että vähän mietin että on sitä ihminen hullu kun haluaa lisää lapsia.

Vuotopäivitys; eipä juuri vuotoa ole tullut. Voi ihme ja kumma. Tulis nyt ja päästäis mut pälkähästä...!
 
@iK On tämä kyllä hullujen hommaa kaikin puolin. Niin sitä vaan kroppa ja pää päättää, että lapsia haluaa.

@Wintersun Teillä kyllä on ollu vaikeaa. Ei itse osaa edes kuvitella vielä. Tsemppiä kauheasti! Ihmetyttää omat pahat aavistukset, koska oikeasti ei olisi edes syytä vielä hermoilla.
 
  • Tykkää
Reactions: iK
@iK itsekin olen monesti mietiskellyt että vieläkö sitä oikeasti toisen haluaa, vauvakuume vaan on niin valtava, mies sitä mieltä että yksi lapsi riittäisi mutta tehtiin kompromissi että toinen saa tulla jos on tullakseen. Sun vuoto taitaa olla mulla, hulahtelee niin valtavasti että side ei pidä ja housutkin veressä. o_O
 
iK
@Appelsiiniomena Sinnekö se vuoto karkas. Voisin kyllä ottaa siitä osani, niin sais jatkaa normieloa, eikä tarvis kokoaikaa pelätä että yhtäkkiä holahtaa. Tässä on nyt kokoajan muutenkin pärjännyt pikkuhousunsuojalla. Tänään on vaantullut sillai että tarttis melkein suurennuslasin...
 
@kolava Tervetuloa!:) Toivon, että teille plussa pian ilmestyy! Sanoit tuosta huonosta aavistuksesta, että lapsen saaminen ei ole mutkatonta niin itsellä oli ihan samoja fiiliksiä alusta asti. Elämä mennyt hyvin tähän asti ja ihania asioita suotu niin ajattelin, että tässä lapsiasiassa pakko tulla esteitä eteen... Ja syyskuussa tuleekin vuosi yritystä täyteen.

Tästä kierrosta luulin ettei ovista kuulu mutta eilen illalla alkoivat oireet, tänä aamuna testi vahvistunut, mutta ei vielä positiivinen. Ovis tulossa, mutta huolestuttaa kun voi venyä päiville kp 22-24 että en usko noin myöhäisestä tärpin olevan mahdollista, mutta katsotaan.
 
@kolava Mulla on myös ollut jo ennen yrityksen aloittamista vahva fiilis, että me ei tulla lasta saamaan ainakaan helposti. Mulla oli nuorena erinäisiä vuotohäiriöitä ja ketään gyneä ei koskaan kiinnostanut tutkia sen enempää kun olin "niin nuori". Lopulta mulle vaan tyrkytettiin e-pillerit kun yhtäjaksonen vuoto oli kestänyt kuukauden ja kärsin anemiasta.

Tässä 7v aikana kun söin pillereitä niin omalla äidillä todettiin ärhäkkä endometrioosi ja kaikki omat oireeni viittavat siihen samaan.

Mä tein tossa aamusta kaksikin eri r-testiä, kai ihan huvikseen. Täysin blankojahan ne, edes viivanpaikkaa en saanut tuherrettua. Ei epäselvyyksiä siis. Nyt sitten kai odotellaan kuinkahan pitkäksi mahtaa tämä ensimmäinen luomukierto venyä (n) Anteeksi omanapailu!
 
Täällä myös ollut jo pitkään ennen aloitusta tunne, että ongelmia tulee. Oma kuukautiskierto vuosia sekaisin erinäisten kilpirauhasen yms. painon muutoksien vuoksi. Siskolla endometrioosia ja vanhemmat teki minua pari vuotta eli ei parhaat kortit. Kilpirauhasen labrat vasta otettu ja ne ok (en siis syö tyroksiinin). Nyt ei ole kertaakaan ovulaatiota löytynyt ja kierrot pomppineet, seurailen vielä muutaman ja sitten menen lääkärille ellei ovulaatiota löydy. Mitään muuta ehkäisyä kuin kondomi ei ole ollut varmaan 5 vuoteen eli sekään ei ole taustalla.

Tsemppiä kaikille!
 
Moikka! Kaipa se minäkin liityn joukkoon vihdosta viimein. Joulukuulla meillä lopetettu pillerit ja siitä asti odoteltu josko jotain tapahtuisi, mutta ei tärppää.. Kierto on säännöllinen 24pv, mutta epäilen että luteaalivaihe saattaa olla turhan lyhyt. Yk5 menossa, kp 14/24, enkä ovista Rfsun testeillä ole löytänyt. Alkaa mennä tunteisiin tämä odottelu ja metsästely pikkuhiljaa, vaikka positiivisesti olen yrittänyt suhtautua ja ajatella ettei tässä mikään kiire ole.. Turhauttaa silti, ja vähän pelottaakin.
 
Moikka! Kaipa se minäkin liityn joukkoon vihdosta viimein. Joulukuulla meillä lopetettu pillerit ja siitä asti odoteltu josko jotain tapahtuisi, mutta ei tärppää.. Kierto on säännöllinen 24pv, mutta epäilen että luteaalivaihe saattaa olla turhan lyhyt. Yk5 menossa, kp 14/24, enkä ovista Rfsun testeillä ole löytänyt. Alkaa mennä tunteisiin tämä odottelu ja metsästely pikkuhiljaa, vaikka positiivisesti olen yrittänyt suhtautua ja ajatella ettei tässä mikään kiire ole.. Turhauttaa silti, ja vähän pelottaakin.
jostain luin että ovis olis 14 ennen seuraavia menkkoja niin oisko sulla aikasemmin ovis :cautious:
 
RSFU ei ole vissiin herkin testi, jos vaihtaisit herkempään? Esim PregCheck.
Luteaalivaihe ei ole kaikilla vakio 14 päivää. Eli aika ovulaatiosta menkkoihin. Voipi olla 7-16 päivää, tavallisimmin 10-15 päivää ehkä mitä oon lukenut ? Jos alle 10 raskautuminen voi olla vaikeaa kun mahdollinen hedelmöittynyt munasolu ei ehdi kiinnittyä..
 
kp 45/28 alkaa turhauttamaan tilanne, täti ei ole tullut vieläkään kylään ja maanantaina vasta verikokeet ja ensi torstaina vasta saan kuulla vastaukset kun lääkärille soittoaika. Ei ole kyllä ikinä ollut näin pitkää kiertoa :love: Mies innoissaan kun uskoo jo tärpänneen, itse alkanut luovuttamaan vaikka oireita onkin :oops:
 
Anteeksi oma napa.

Ei näy menkkoja vieläkään, nyt 1-2 päivää myöhässä eikä viivaa muussa kuin susi-clearblue:ssa :cautious: Haluais jo uuteen kiertoo jos ei baby ole mukaan napannut.
Täytyy varata gynelle aika jos ens viikolla ei tilanteessa muutosta.
 
Tää on kyl aika kamalaa ku haluu lapsen nii kovasti et kuvittelee itselleen raskausoireita jokaikinen kuukausi ja pettyy rajusti ku menkat alkaa.. Ja taas sama juttu rinnat tosi arat nänneistä ja vessassa käyny useasti vaikken reilusti ole juonutkaa. Kovin väsynyt ja äkäinen olen mut voi johtua viikonlopun festareista. Huoh. Toivotaa parasta pelätään pahinta..
 
Kyllähän tossa näkyy! Kun nyt vahvistuisi! Onko aamuksi testiä? Tsempit! :love:

@BlenQ Sellaista se on, toivoo parasta ja pelkää pahinta. Toivottavasti teille tulee pian plussa! (y)
Aamuksi on pc ja clearblue taas. Kiitos :love: ei taida olla dpo 13 vaikka lämmöt sanoo niin. Mulla oli oviksen jälkeen se outo rumba niitten o-testien kanssa, näytti 6 päivää vahvaa plussaa kunnes loppu liuskat.
 

Yhteistyössä