.

Aivan kamala stressi. Pakko avautua täälläkin.
Tein pari päivää menkkojen ollessa clearbluen digitestin, johon tuli lähes heti raskaana +3. Siitä n. 1,5 viikkoa tein uudelleen, jolloin tulos oli sama, mutta sen ilmestyminen kesti kauan. Aikaa en katsonut, mutta arviolta 2-3minuuttia.

Nyt menkoista laskettuna olisi 6+5, ja noin viikon kestävä etova olo on yhtäkkiä kadonnut. Aivan kamala ahdistus ja epätietoisuuden tuska. Piti vain päästä avautumaan .:(

Jos oireettomuus on se mitä pelkäät, niin ota ihan rauhassa. Mulla oireet oli ihan olemattomat myös. Ihan alkuun oli pahoinvointia aamulla ja sitten sekin loppui. Ei rintojen aristusta eikä mielialanvaihteluita. Jos maha ei olis kasvanut, en olis uskonut olevani raskaana.
Toivottavasti kaikki menee hyvin (y)
 
  • Tykkää
Reactions: StellaMom
Hävytöntä omanapailua, koska Rfsu:n liuskatestit. :eek:

Sain siis kp26 sen hailuran, jonka lähetin tännekin. Sen jälkeen tein kp28 aamun ja illan aikana ja tänään kp29 testit. Kaikissa paitsi illan testissä nähtävissä pientä vaaleanpunaista, kun oikein tihrustaa. Kysymys kuuluu, onko muut saaneet tällaisia. Onko siis ihan :poop:testi.

Laitan testeistä vielä kuvan, niin joku saa koittaa tihrustaa. Punasissa siis näen jotain pientä, mutta en saa kuvaan. Vihreä testi on se iltatesti. Sanokaa te viisaat ihanat sieluntoverit. :unsure:

Näin kuvassa ei tosiaan näy kyllä yhtään niin hyvin, kuin oikeasti. Pointti se, että näyttääkö nää aina jotain.
 

Attachments

Viimeksi muokattu:
iK
Kiitos vastanneille! Olispa viimeistään ke laatikossa! Tilasin lauantaina. Huomenna ei tosiaan meillekään taideta jakaa postia kun on tiistai. Digejä odotellessa. Sit pitää osata päättää koska testaa... :eek:

@nowayhome Tuo on niiin raastavaaaaaa!!! Voi kunpa olisi kaikki kunnossa. Mulla ainakin jatkuu tuo kaiken supertartarkka syynääminen läpi raskauden. Se on aika raskasta. Nyt jo kans stressaa ties mikä.
 
  • Tykkää
Reactions: StellaMom
Hävytöntä omanapailua, koska Rfsu:n liuskatestit. :eek:

Sain siis kp26 sen hailuran, jonka lähetin tännekin. Sen jälkeen tein kp28 aamun ja illan aikana ja tänään kp29 testit. Kaikissa paitsi illan testissä nähtävissä pientä vaaleanpunaista, kun oikein tihrustaa. Kysymys kuuluu, onko muut saaneet tällaisia. Onko siis ihan :poop:testi.

Laitan testeistä vielä kuvan, niin joku saa koittaa tihrustaa. Punasissa siis näen jotain pientä, mutta en saa kuvaan. Vihreä testi on se iltatesti. Sanokaa te viisaat ihanat sieluntoverit. :unsure:
Rfsun testit on valitettavasti todella huonoja ja herkästi viivaa näyttäviä, aiheetta :( kolmessa kierrossa nyt itse olen noita vihreitä käyttänyt, haamuja on tullut mutta silti menkat aina alkaneet. Eilen sain tuolla testillä selvän haamun jonka plussaksi laskisin mutta tänään saman eränumeron omaavalla testillä paljon eilistä haaleampi viiva :poop:
 
TOIVEENA VAUVA 2019

30.10.2018

Nimi ★ Kiertopäivä ★ yk/ya

Annanna..................kp 50/26-28.........yk 2
VauvaHaaveilija89...kp 45/28..............yk 10
Tylleröinen_21.........kp 40/24-27........ya 5/18
Emerentia................kp 39/28(?).........yk 9
Nelly31....................kp 39/33..............yk 3
Alinah92..................kp 37/28-30.........ya 2/16
Rosemarie...............kp 35/xx..............ya 6/18
Beibihaaveilija..........kp 30/26-30........yk 3
Emppu-93................kp 29/28-32........yk 2
Neilikkaruusu...........kp 29/xx..............yk 1
Papupata12.............kp 29/29-32........yk 3
Keijukuningatar........kp 28/xx..............ya 5/18
Pioni85.....................kp 28/27-30........yk 4
Laima.......................kp 27/28.............yk 4
Tupsahus.................kp 27/50.............ya 3/17
Alviita.......................kp 27/32.............yk 2
Miina-.......................kp 26/26-27........yk 8
Chili_........................kp 26/28-29........yk ?
Bubble92.................kp 25/26..............yk 4
StellaMom...............kp 24/27-34.........yk 4
Saippuakupli............kp 23/xx..............yk 5
Lllariel......................kp 23/23-26.........yk 3
Siltsu.......................kp 22/31..............yk 4
Me-Mi......................kp 22/30-32.........yk 1
Sarianne81..............kp 21/27.............yk 2
Naissoturi................kp 21/23-29.........yk 8
Vuuti........................kp 20/28-32.........ya 2/17
W.we.......................kp 19/26..............yk 6
Ilonetsijä..................kp 19/30..............yk 6
Haavejuttu...............kp 18/30..............yk 3
Appelsiiniomena......kp 18/33..............yk 11
Marlen.....................kp 17/xx..............yk ?
Kindermaxi..............kp 16/24-27.........yk 2
Peanut_butter..........kp 15/28-32.........yk 3
Luumupuu_.............kp 14/30..............yk 5
Kuuutti.....................kp 13/27..............ya 5/18
Neltsuliini.................kp 12/26-29........ya 5/16
Veeja.......................kp 12/36..............yk 2
Hemppanen............kp 10/29...............yk 8
Persikka123............kp 10/28-30.........ya 5/17
Cara-mel.................kp 6/24-28...........yk 3
Lillium......................kp 6/26-28...........yk 7
MatildaJ...................kp 6/26................yk 5
Li88..........................kp 5/27-30..........yk 5
Suspi.......................kp 4/xx.................yk 2
Vauvameille.............kp 4/28................yk 19
Mimmik....................kp 3/28................ya 9/18
Janskusdff................kp 2/28...............yk ?

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:
Alinah92...............dpo 20
Bubble92..............dpo 13
Chili_....................dpo 11
Lllariel...................dpo 11
Miina-....................dpo 11
Laima....................dpo 11
Sarianne81...........dpo 10
Siltsu.....................dpo 8
Me-Mi....................dpo 8
Naissoturi..............dpo 7
W.we.....................dpo 7
StellaMom.............dpo 6-7
Vuuti......................dpo 5
Ilonetsijä................dpo 3
Marlen...................dpo 3
Kindermaxi............dpo 2
Toivojatintti............dpo 2
Peanut_butter........dpo 1

Taustalla:
Santrana, Kiemura, Päppyrä,
Reetaleena, Ensikatse, Emppuelkku,
quinque, Pilvinentaivas, Herqqu,
ALLEIGRA, Muropaketti, Midoo,
tätimoonika, pandanen, Momon,
RUSKA82, opiaattina, BlenQ, Lunart,
Vanilla88, Eufemia85, KaikkiPojatJaTytöt,
Pihlaja87, Jeyz84, Aanskuh, Helinä87,
Jonxu, Toiveikas92, Sennay, LaTiLa,
Saltsu_, Minimali, Mustikka89, 1986/13,
Kissanainen87, Kathii, Heybaby, Sucrine,
Tiutau13,
 
Viimeksi muokattu:
PLUSSANNEET:


Huhtikuu 2018:
Nemmiina (yk 3), Lilmi89 (yk 1), Not Alone (ya 1/18), Lilja<3 (yk 7), DiiDii (IUI), kettuperhe (yk 8, IVF), Abby87 (yk 11), Kertsi (yk 1), Eppis27 (yk 1), Noups (yk 7)

Toukokuu 2018:
Nelliida (yk 10), Toiveikas89 (yk 4), Yemi (yk 1), miniminimini (ya 7/17), katie89, KKaisuli (yk 2), Talvilintu (yk 1), aronoele (yk 1), RUSKA82 (yk 1), SandraB (yk 7)

Kesäkuu 2018:
rust (yk 8), scoc (yk 2), lilia88 (yk 5), Paupiu, jemppu123, Keppihevonen4, kuus+1 (yk 7), Lilja<3 (ya 11/17), Johannaa (yk 2), Alia (yk 2), Jankesof (yk 3), Persikka 123 (yk 13), Lilje (yk 4)

Heinäkuu 2018:
Helmi30 (yk 5), Vilmalotta (yk 3), Önnö (yk 2), Yoona (yk 3), Tiukunen1982 (yk 5), Hmami (yk 1), Sindalinda (yk 1), Sasusa,
Maloon (yk 1), Janet88 (yk 10),
Naturamama (yk 1), kolava (yk 3), minimiiS (yk 3)

Elokuu 2018:
MannaL (yk 4), EeEeVee (yk1), rubikinkuutio (yk 2), Mansikka19 (yk 4), sucrine (yk 6), Toiveli (yk 13), Tillukkainen (yk 11)

Syyskuu 2018:

Sofi86 (yk 9), Sanzu85, Janski26 (yk 3), Tiinaliina1

Lokakuu 2018:

Maya123 (yk 1), Maris39, Ngale (yk 13), Poreilevalimu (yk 5), iK (ya 5/18), Pillipöllö (ya 8/18)
 
Viimeksi muokattu:
Hävytöntä omanapailua, koska Rfsu:n liuskatestit. :eek:

Sain siis kp26 sen hailuran, jonka lähetin tännekin. Sen jälkeen tein kp28 aamun ja illan aikana ja tänään kp29 testit. Kaikissa paitsi illan testissä nähtävissä pientä vaaleanpunaista, kun oikein tihrustaa. Kysymys kuuluu, onko muut saaneet tällaisia. Onko siis ihan :poop:testi.

Laitan testeistä vielä kuvan, niin joku saa koittaa tihrustaa. Punasissa siis näen jotain pientä, mutta en saa kuvaan. Vihreä testi on se iltatesti. Sanokaa te viisaat ihanat sieluntoverit. :unsure:

Näin kuvassa ei tosiaan näy kyllä yhtään niin hyvin, kuin oikeasti. Pointti se, että näyttääkö nää aina jotain.
Rfsu on ihan huonoja testejä. Ne tosiaan näyttää hyvinkinusein haaleaa viivaa vaikka aihetta ei ole.
 
@pillipöllö No niin näkyy olevan :cry:

@iK Itsekin odotan pakettia. Tilasin sunnuntaina ja ainakaan vielä ei ole kolahtanut luukkuun. :barefoot:

En ymmärrä tätä mun kehoa.. Nyt jo Kp30 ja menkoista ei todellakaan tietoakaan. Noi perkuleen Rfsu:t tekee jotain haamujen esiäitiä/viivanpaikkaa/muuta shittiä, mutta ei se yhtään tummene päivä päivältä. Mikähän tässä kropassa nyt riivaa. Kohtua pistelee ja puristaa ja tulee repäiseviä kipuja. (n)
 
@nowayhome Ymmärrän että stressaa tosi paljon, mutta haluaisin kuitenkin ajatella että kaikki on hyvin, raskaustesti on vahvasti plussa ja sulla ei ole mitään vuotoa tai muuta mikä viittaisi keskenmenoon. Koitahan nauttia, toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti! :love:

@Beibihaaveilija Kyllähän noissa jotain näkyy, mutta aika hailakkaa on. Kaiken kuulemani perusteella en kyllä luottaisi yhtään rfsu:n testeihin, sinuna testaisin jollain muulla tai odottelisin rauhassa pari päivää. :)

@Siltsu Huuiiii sulla on jännät hetket edessä! :rolleyes: Mä luotan kyllä kans noihin apteekin ultriin! Toivotaan että ne saa sulla haamun kiinni, laitahan tänne kuvaa sitten kun testaat :love:

Mulla tais olla ovis eilen ilalla, tuntui vahvana nippailuna oikealla puolella 10 min ajan. Oon syönyt vehnänalkioöljykapseleita ja gelee royaleita kp1 lähtien, vaikkei niistä oliskaan apua niin ne antaa mulle lisätsemppiä kuitenkin :D Ovis on kyllä ollut niin selkeä, etten tiedä johtuuko noista. Ovistestit oli muina päivinä ihan hailuja, paitsi kp13 tehdyssä testissä testiviiva oli aivan tosi tumma, lähes violetti. Tosi märkää on kans ollut, ja ovistuntemukset eilen illalla tosi selkeät, ellei se sit ollut vain jotain muuta.
 
@Beibihaaveilija tuon hailuran harmahtavan sävyn perusteella ovat viivanpaikkoja (n)
Mikä niiden herkkyys oli ?
@Siltsu täälläkin päivän jäljessä dpo7 ja voi miten haluaisikaan jo testailla mutta pettymysten välttämiseksi pakko odottaa :D
Ei kyllä ole ollut edes mitään kiinnittymis kipuja tai muuta, eli aika epätodennäköistä olisi plussata, mutta pakko olla hermoheikko ja piinailla silti :confused:
 
Tossa joku puhui miehelle kertomisesta ja mä jo ite mietin että jos nyt kävisi niin hyvä tuuri että plussais niin olispa huikee isänpäiväylläri. Meillä on pitkästä aikaa yhteinen vapaa sillon ja saadaan viettää laatuaikaa. Mietin vaan et pitäis ehkä kertoa tyttärelle eka että pääsee mukaan juoneen. Oon tässä tilanteessa ehkä eniten huolissani miten hän ottaa uutisen. Tyttö on aina halunnut sisaruksia ja nyt yhtäkkiä viimeisen vuoden ajan on puhunut ettei sit mitään vauvoja tänne. Varmasti liittyy alkavaan murrosikään, mut vähän jännittää miten hän reagoi. Nyt flon mukaan dpo9 ja aattelin loppuviikosta tehdä testin. Mitään tarkkaa tietoa mistään kierrosta mulla ei oo kyl, koska en oo ehtinyt olla ilman pillereitä ku ehkä kuukauden.
En oo ikinä ymmärtänyt et lisääntyminen voi olla näin rakettitiedettä, oon kyl ollu onnekkaassa asemassa siinä mielessä. Saa nähä miten tää tulee menemään ja miten kauan ottaa et nappaa.
Hirvee flunssa iski vaan, nyt toivon et ehtisin tän päivän jälkeen jäädä pariksi päivää lepäilee kotiin.
 
Mut voi lisätä piinailijoihin, vaikka jotenkin tuntuu ettei tässä kierrossa tärppää kun kaikkee mahdollista huonoo säkää tähänki kuuhun mahtu mm. Typerä hiiva ja ei kunnon ovisoireita.. onneks kerettii sentää tässä kuussa neljästi pupuilee ni jos vaikka joku super ihme tapahtuis..Noilla huonoilla rfsu liuskoilla se tummin hailura viiva sunnuntaina , mitä flo ennusti myös ovispäiväks, joten tänää ehkä dpo 2.
 
@Beibihaaveilija tuon hailuran harmahtavan sävyn perusteella ovat viivanpaikkoja (n)
Mikä niiden herkkyys oli ?
@Siltsu täälläkin päivän jäljessä dpo7 ja voi miten haluaisikaan jo testailla mutta pettymysten välttämiseksi pakko odottaa :D
Ei kyllä ole ollut edes mitään kiinnittymis kipuja tai muuta, eli aika epätodennäköistä olisi plussata, mutta pakko olla hermoheikko ja piinailla silti :confused:
Heh, mä en malta olla testaamatta vaikka tiedän että vielä näyttää negaa...:confused::unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: StellaMom
@StellaMom Mullakin ollut sama haaste ja oon hienosti pärjänny,ja tehny hyvää;)
Toivottavasti mäkin pystyn siihen, tässä tänään dpo 6-7 ja eilen oli outoja tuntemuksia vatsassa, heti ajattelin että kiinnittyminen!! Ja laskin 3-4 päivää eteenpäin et silloin voi testailla :ROFLMAO:
Mä olen vähän huolissani, dpo6 enkä ole keksinyt yhtään oiretta :eek:
Ei ole yhtään mun tapaistani olla näin neutraali ja mielikuvitukseton oireiden osalta :ROFLMAO:
Mä en yritä kuvitella oireita mutta eilen nipisti ja mouri vatsassa sillai hieman kuin pieni menkkajomotus. Yritän pysyä rauhallisena ja olla ressaamatta, tiedän ainakin miltä se tuntuu kun raskaus alkaa, km kierrossa oli kyllä turvotus sellainen ettei sitä voi olla huomaamatta!:barefoot:
 
@Minic Joo ihan samaa tässä ajattelin itsekin. Isänpäivä lahjani voisi olla paketoitu digi testi jossa lukisi "raskaana 2-3vko" tms. Uskoisin että hän olisi iloinen siitä, halusi jo lapsia viime vuonna. Ei ne vaan ihan tuu heti, mun kroppa ei ole tähän mennessä ollut yhteistyökykyinen. Ostin toisen lahjan jo missä lukee "The greatest dad in the universe" ja aattelin että poika saa antaa sitä lahjaksi sitten myös :)
 
@StellaMom mulla eilen hieman masua pisteli, mutta söin kyllä puolipussia toffeeta, joten jollei siitä mene maha sekaisin ja turvota niin ei mistään :ROFLMAO:

Tänään on rinnat hieman arat, muttei tosiaan mitään limoja ole ollut ennen eikä jälkeen ovisplussan vaikka viivan sain testiin..
Olen nyt ovun jälkeen tehnyt testin jokapäivä (koska kirjaan koko kierron, tänään viimeinen ovisliuska ennen ensi viikon r-testejä) viivat edelleen aika tummia, mutta yritän niillä bongata jos kiinnittymisestä tulisi jotain selkeää viivaa...
Yksikään tikku ei ole ollut valkoinen, eikä edes tihrusteltavissa vaan viivat näkyy saman tien o_O:unsure:
Ehkä olen vain rikki, kun ovutliuskat saa väriä ympäri kierron mutta r-testit ei :notworthy:
 
ON: dpo 6-7 tänään ja jos luteaalivaihe on perus 14 päivää, niin kierto olisi 32 pv. Hassua ajatella, että viikon päästä voisi olla ihan eri olo kuin nyt. Vähän vatsaa kivistää (voi olla aamun leipä kyl) ja väsyttää toki, mutta nämä eivät ole poikkeuksellisia oireita minulle. Viimeksi väsymys vei aina voiton kello 21-22 illalla, vatsaa pömpötti hirveästi ja ei ollut nälkä. En edes usko että nämä tän viikon tuntemukset ovat mitään muuta kuin vatsani normaalitoimintaa, mutta kun me kuunnellaan vartaloamme 100 kertaa paremmin piinavaiheessa.
 
@StellaMom mulla eilen hieman masua pisteli, mutta söin kyllä puolipussia toffeeta, joten jollei siitä mene maha sekaisin ja turvota niin ei mistään :ROFLMAO:

Tänään on rinnat hieman arat, muttei tosiaan mitään limoja ole ollut ennen eikä jälkeen ovisplussan vaikka viivan sain testiin..
Olen nyt ovun jälkeen tehnyt testin jokapäivä (koska kirjaan koko kierron, tänään viimeinen ovisliuska ennen ensi viikon r-testejä) viivat edelleen aika tummia, mutta yritän niillä bongata jos kiinnittymisestä tulisi jotain selkeää viivaa...
Yksikään tikku ei ole ollut valkoinen, eikä edes tihrusteltavissa vaan viivat näkyy saman tien o_O:unsure:
Ehkä olen vain rikki, kun ovutliuskat saa väriä ympäri kierron mutta r-testit ei :notworthy:
Mitä ovistestejä käytät? One Stepit antavat kuulemma hailuroita koko kierron läpi joillakin! Mullakin oli hailuroita yli viikon ennen kuin ovis tuli.
 
Ihan totta muuten, oon miettinyt paljon onko mulla ollu viime raskaudessa kiinnitysvuotoja tms, mut enhän mä muista ja kun en edes tiennyt moisista oireista ennenku nyt, en oo osannut niitä edes huomioida. On hyvin epätodennäköistä että nyt olis osunut, koska ollaan oltu kerran puuhissa koko kierron aikana, tosin se osui oletettuun ovulaatioon, mut olispa hyvä tuuri et tärppäis. Me siis tehdään pitkää päivää molemmat ja aikataulut menee suunnilleen niin että mä herään tuntia myöhemmin ku mies on mennyt nukkuu ja hän lähtee töihin vähän ennen ku minä tuun kotiin. Nähään siis kerran viikossa :ROFLMAO:

Nyt oon kokoajan kärppänä ku jotain tuntemuksia on. Tosin edellisessä raskaudessa ei ollu edes oireita, et jos samalla tavalla menis niin tyhjää kuuntelen taas. Saas nähä. Ens maanantaina alkais menkat jos kierto on 10vuoden ehkäisyn jälkeen sama 28. Sekin jännittää et miten mun kroppa nykyään toimii o_O
 
  • Tykkää
Reactions: mimmik ja StellaMom
@janskusdff voi ei :(

Mä ajattelin malttaa mieleni perjantaihin asti. Silloin vois jo testissä jotain näkyä jos on näkyäkseen. Nännit on ollut arat oviksesta asti, vatsassa välillä jomottelee ja kuviteltuja nippailujakin varmasti on. Tää palsta on kyllä mahtava kun saa kaikenlaista tietoa, esim. mitä testejä ei kannata ostaa. Onhan se ihan hanurista, että tulee noita viivanpaikkoja. Mä vetelisin vauvakuumeissani äitiyspöksyjä jalkaan testissä olevan harmaan viivapaikan jälkeen. Kamalaa arvailua. Vaikka toisaalta, pitäis vaan malttaa olla testaamatta, niin ei välttämättä jäis niin paljon tulkinnanvaraa.

Taas on monta piinailijaa! Kaikille hirrrrveesti plussatuulia <3
 
Me-Mi mä ostin muutama hassu paita ja housut e-bayltä. Halusin rennot pöksyt joita voin käyttää kotona sitten talvi-iltoina jos on raskaana! Vihaan puristaviä housuja! Sitä odotellessa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Minic

Yhteistyössä