.

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille. Jos tässä kuussa olisi jotain jouluntaikaa ja ensi vuosi alkaisi toisissa merkeissä.

Täällä on kehitelty sellaiset oireet että o_O:whistle: on sellainen olo kun olisi kipeä, mutta ei kuitenkaan kipeä olo :ROFLMAO::ROFLMAO: jokainen varmaan ymmärtää mitä haen takaa.. no lämpö oli 37.2 mitattaessa, joka normaalisti on suunnilleen kuolemaksi. Eilen juuri ostettu leipä maistui ihan homeelle, mitään ei näkynyt eikä haissut. Muiden leivät samasta paketista ihan kelpo tavaraao_O
mutta koira ei seuraa,joten odottelen menkkoja 3-5 päivän päähän. Nyt dpo 8
 
  • Tykkää
Reactions: Emmae
Moi kaikille! Jonkun aikaa ketjua seuranneena ajattelin liittyä joukkoon. Meillä ei varsinaista aktiivista yritystä ole vieläkään (kai?), mutta hermoilen silti. Kuparikierukka poistettu syyskuussa ja siitä asti menty pääosin ilman ehkäisyä, viime kierrossa seksiä myös ovulaation aikaan mutta menkat tuli ajallaan. Nyt menossa kp 15/28, torstaina tuli aamusta selkeä plussa ovulaatiotestiin eli tänään meneillään dpo1. Seksiä dpo -1, -2 ja -4, eilen ja tänään ei ole ollut mahdollisuutta hommiin. Nyt mietityttää, riittäiskö noi kerrat hedelmöittymiseen vai mitenköhän käy.. Ihmeen paljon taidan plussaa toivoa, vaikka koitan olla asiaa sen kummemmin ajattelematta. Sen tiedän, että seuraava viikko tulee olemaan oireiden tarkkailua, testimaniaa pyrin välttämään..
 
Huoh monta viestiä tullut, yritän pitää ees viikonloput taukoa palstalta, mut nyt oli aikaa, niin päädyin tänne lukemaan:)

Pahoittelut uusista kierrosta, niin Toivois et kaikki vois saada plussia, mut ikävä totuus on kohdattava :( mutta aikanaan jokainen varmasti onnistuu :love:

Tervetuloa uudet, kivaa kun on aktiivinen porukka(y)

Itsestäni sen verran et tänään (dpo6) on tullut tissit tosi kipeeks, painontunnetta niis ei oo eikä turvotusta, mut välil sattuu ihan vaan oleminen. Kun Flo:ta selasin taakse päin, oli nega kierroissa dpo2-3 alkanu rinta tuntemuksia. Nyt siis tuli vasta sen vatsakipu kohtausten jälkeen, joka oli dpo4 Toivon parasta :D muuta oiretta on masun pikku kipu, sellanen jatkuva jomotus, vähän menkkamainen. Nooo ens viikolla testiä, koitan oottaa et menkat on myöhässä ja vasta sit uittaa.
 
Täällä testattu aivan turha dpo 9 nega 4h pidätyksellä iltapissasta. Varmistin, että voin juoda tänään kaverin kanssa viiniä :D Harmittaa silti pirusti, vaikka käytännössäkään ei olisi mahdollista, että mitään näkyisi. Päätin vielä, että en testaa ennen dpo11. Mutta enpä sitten pystynyt, en..

@Maicy , vasta sitten, kun menkat on myöhässä, kannattaa heittää kirves kaivoon. Toivotaan, että muuttuu vielä plussaksi! Vaikeaahan sitä itse on tietysti uskoa, kun en minäkään usko enää dpo 9 iltapissasta tehdyn negankaan jälkeen omaan plussaukseen.

@Wintersun , peukut pystyyn keskiviikolle (y)
 
Tänne kyllä tulee hirveästi viestejä, ei meinaa pysyä perässä! :D Onnea kaikille plussanneille :love: Ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneet. Olen laiska kirjottamaan tänne mutta luen aina kyllä jokaisen viestin!

Kirjottelin aiemmin että tikuttaisin ovulaatiota tästä kierrosta. Se nyt kuitenkin jäi, ehkä ensi kierrossa sitten. Nyt on kp15/~32 ja valkovuotoa tuli pikkuhousuihin asti. Yleensä siis ei tule, jospa ovulaatil olisi nyt tai lähipäivinä (y) Flo enustaa ovulaatiota tiistaille eli kp18. Mutta sehän riippuu miten pitkä kierto nyt on, kierrot ollut 28-35, yleensä kuitenkin sen 31-32. Talleteltu on viimeksi kp11, eli kyllä täytyy tänään saada talleteltua :D
Greippimehusta ollut puhetta, missä vaiheessa kiertoa juotte sitä ja minkä merkkistä/ mistä ostettua?
 
Pahoittelut @Pioni85 :(

@kaos tervetuloa! :)

Pahoittelut negan saaneille, toivottavasti vielä plussaksi muuttuvat (y)
Kaikille plussarikasta joulukuuta, luotetaan jouluntaikaan :love:

Mua kovin huvitti kun mies tuli pöllähtäneen näköisenä päivällä pikkujouluista kotiin, kantaen kahta punaviinitonkkaa jotka oli jääny bileistä yli. Totes polleena: ”noni, siinä on sulle sitä punaviiniä hetkeks!” :ROFLMAO::LOL:
Eli joutuu vissiin taas ottaa punkkukuurin oviksen jälkeen ;):D eikä oo ihan ohi korvien menny mun höpötykset kaikista poppaskonsteista :p
 
TOIVEENA VAUVA 2019

2.12.2018

Nimi ★ Kiertopäivä ★ yk/ya

Tupsahus.................kp 60/50..............ya 3/17
Kuuutti.....................kp 46/27..............ya 5/18
Laima.......................kp 32/28..............yk 5
Rosemarie..............kp 30/xx................ya 6/18
Emppu-93...............kp 28/28-32..........yk 3
StellaMom...............kp 27/31...............yk 5
Emerentia................kp 27/xx...............yk 10
Pandanen................kp 27/30-31.........yk 1
Santrana..................kp 26/21-24.........yk 2
Maicy.......................kp 26/26...............yk 1
Sucrine....................kp 24/xx...............yk 7
Vuuti........................kp 24/28-32.........ya 2/17
Saippuakupli...........kp 23/30-36..........yk 6
Peanut_butter..........kp 22/27-32.........yk 4
Ilonetsijä..................kp 22/30..............yk 7
Toiveikas92.............kp 20/xx...............yk 10
Wintersun................kp 20/29..............ya 12/10
Kathii.......................kp 18/28..............ya 8/18
Neltsuliini................kp 18/27...............ya 5/16
Haavejuttu..............kp 16/31...............yk 4
MatildaJ..................kp 16/25...............yk 6
Hemppanen............kp 16/29...............yk 9
Persikka123............kp 16/28-30.........ya 5/17
Cara-mel.................kp 15/24-28.........yk 4
Minic.......................kp 15/xx...............yk 2
Sennay....................kp 15/27-?...........ya 5/18
Keijukuningatar.......kp 14/xx...............ya 5/18
Toivojatintti..............kp 13/35..............yk ?
Lillium......................kp 11/26-28.........yk 8
Li88.........................kp 10/28..............yk 6
Vauvameille.............kp 9/28................yk 20
Janskusdff...............kp 8/28................yk ?
Miina-......................kp 6/26-27...........yk 10
Mimmik...................kp 5/28-32...........ya 9/18
W.we.......................kp 5/25................ya 11/15
Hitvetti.....................kp 5/xx................yk 2
Suspi.......................kp 5/32................yk 3
Bubble92.................kp 4/27................yk 6
Tiana44...................kp 4/26-28...........yk 5
Alfred.j.kwak...........kp 4/28-30...........yk 1
Quinque..................kp 3/28-30...........yk 1
Chili_.......................kp 3/28-29...........yk 6
Pioni85....................kp 3/27-30...........yk 6
Veeja.......................kp 2/36?..............yk 3
Beibihaaveilija.........kp 2/30-31...........yk 5

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:
Maicy......................dpo 12
Pandanen...............dpo 10
Raja........................dpo 9
StellaMom...............dpo 8
Peanut_butter.........dpo 7
Ilonetsijä.................dpo 7
Sucrine...................dpo 6
Kathii......................dpo 4
Cara-mel................dpo 3
Wintersun...............dpo 1

Taustalla:
Kiemura, Päppyrä, Ensikatse,
Emppuelkku, Pilvinentaivas, ALLEIGRA,
Muropaketti, Midoo, tätimoonika, Momon,
Opiaattina, BlenQ, Lunart, Jeyz84,
Vanilla88, KaikkiPojatJaTytöt, Pihlaja87,
Aanskuh, Helinä87, Jonxu, LaTiLa,
Saltsu_, Minimali, Mustikka89,
1986/13, Kissanainen87, Heybaby,
Tiutau13, Nelly31, Tylleröinen_21,
VauvaHaaveilija89, Dallu, Naissoturi,
 
Viimeksi muokattu:
PLUSSANNEET:


Huhtikuu 2018:
Nemmiina (yk 3), Lilmi89 (yk 1), Not Alone (ya 1/18), Lilja<3 (yk 7), DiiDii (IUI), kettuperhe (yk 8, IVF), Abby87 (yk 11), Kertsi (yk 1), Eppis27 (yk 1), Noups (yk 7)

Toukokuu 2018:
Nelliida (yk 10), Toiveikas89 (yk 4), Yemi (yk 1), miniminimini (ya 7/17), katie89, KKaisuli (yk 2), Talvilintu (yk 1), aronoele (yk 1), RUSKA82 (yk 1), SandraB (yk 7)

Kesäkuu 2018:
rust (yk 8), scoc (yk 2), lilia88 (yk 5), Paupiu, jemppu123, Keppihevonen4, kuus+1 (yk 7), Lilja<3 (ya 11/17), Johannaa (yk 2), Alia (yk 2), Jankesof (yk 3), Persikka 123 (yk 13), Lilje (yk 4)

Heinäkuu 2018:
Helmi30 (yk 5), Vilmalotta (yk 3), Önnö (yk 2), Yoona (yk 3), Tiukunen1982 (yk 5), Hmami (yk 1), Sindalinda (yk 1), Sasusa,
Maloon (yk 1), Janet88 (yk 10),
Naturamama (yk 1), kolava (yk 3), minimiiS (yk 3)

Elokuu 2018:
MannaL (yk 4), EeEeVee (yk1), rubikinkuutio (yk 2), Mansikka19 (yk 4), sucrine (yk 6), Toiveli (yk 13), Tillukkainen (yk 11)

Syyskuu 2018:

Sofi86 (yk 9), Sanzu85, Janski26 (yk 3), Tiinaliina1

Lokakuu 2018:

Maya123 (yk 1), Maris39, Ngale (yk 13), Poreilevalimu (yk 5), iK (ya 5/18), Pillipöllö (ya 8/18)

Marraskuu 2018:

Papupata12 (yk 3), Lllariel (yk 3), Sarianne81 (yk 2), Me-Mi (yk 1), Marlen, Kindermaxi (yk 2), Alviita (yk 2), Annanna (yk 3), Appelsiiniomena (yk 11), Luumupuu_ (yk 5), Alinah92 (ya 2/16), Neilikkaruusu (yk 2), Siltsu (yk 5)
 
Oma napailua vähäsen, mietin että pitäiskö varata lääkäriä. Kuukautiset alkoi ihan ajallaan, mutta tiputtelu jatkunut eikä kunnon vuotoa tullut kuin 2 päivää. Nyt siis viikon tiputellut satunnaisesti verta. Todella paha olo toista päivää, ihan sama mitä syö tai juo niin oksettaa.. :sick: Tekis mieli vajota peiton alle
 
@Miina- pitää varmaan kaupasta hakea kun sinne menee. menkat kyllä edellisissä raskauksissa jäänyt kokonaan pois (n) Pitää salaa tehdä mieheltä testi kun pitää mua jo muutenkin vainoharhaisena :D
Miehet :D onks sulla aiemmin ollu tällasta? Mä oon menossa nyt tässä kierrossa gynelle, joka kuukausi menkat kestää 2-3 päivää ja tiputtelee sen jälkeen vielä kp 8-10 saakka :unsure: ennen renkaan käyttöä ei ollu mitään tällasta ja nyt menossa jo yk 10.
 
@Miina- ei, pillerien jälkeen kierto tasottui 27-28 päivään. Ja menkat kestää tasan 4päivää ja aikalailla rajusti kipujen ja vuotojen kera. Ovulaation aikaan mulla tiputtelee 1 päivän.
Tässä viime kierrossa kivut kyllä oli, vuotoa ei yhtä paljon kun normaalisti et 2 päivää, ja 5 päivää tiputteli. Ja ennen kun kierrot tasottui kävin verikokeissa ja kaikki oli ok. Kun eka oli kuukautiset poissa 6kk.
 
Hellou!

Pikkujouluista toivuttu On syöty ja juotu, hyvä palata arkeen takas ja ihana haaveilla, suunnitella vauvajuttuja

Kävin ostamassa jotain Mama vitamiinia, foolihappoa ym. Suosittelivat teratologisesta varsinkin kun on lääkityksiä. Greippimehuakin voisi juoda, mitä se muuten tekikään? Hyvää se jokatapauksessa on. Mitäs kaikkea muuta nyt kannattaisi höyrytä ja huomioida? Tilaatteko jostain testejä netistä?

Tosi outoa kuumeilla vauvaa kun olin ihan täysin varma reilut 5 vuotta sitten laitoksella, että en enää halua. Never say never pätee kyllä hyvin

Mietin että miulla on kp7 kun kierukan poisto keskiviikkona. Näinköhän tulee tyhjennysvuotoa Miulla on ollut koko ajan säännölliset kuukautiset, vaikka hormonikierukka. Ja meneeköhän tää normaali kierto miten sekaisin. Periaatteessa ovulaatio on täysin mahdollinen viikko poistosta eteenpäin, piti vähän jo laskurilla kattoo hedelmällisiä päiviä

Miut voisi päivittää mukaan listaan, elikkäs :
Alfred.j.kwak. kp4/28-30 yk1
 
Me muuten oltiin ruotsin risteilyllä 14.11-16.11. Ja inseminaatio tehtiin 9.11, mä join vaan valkoviiniä siellä buffassa kaksin käsin kalapöydän antimien kanssa. Punkkukuuria itellä ei ollut, sit meillä oli muuten tossa inssin aikaa käytössä pre-seed liukuvoide.
 
Voi apua o_O ei tosiaan pitänyt eilen tehdä mitään mut ajautui kuitenkin siihen :whistle:no Kaipa tässä 2kk puutteessa.
Ja oli pitkästä aikaa ihan kamalat oviskivut (irtoamiskivut) ja edelleen tuntuu että on ollut ihan kunnon kivut kun sellanen herkkä maha.
No, ei tästä seuraa muuta kuin se että pääkopassa pieni ajatus "mitä jos" o_O
Luulis että olis jotain oppinut mut ehei. :ROFLMAO:

@Miina- kiinnittymispunkulle(y) mietin tässä pitäiskö kokeilla kepillä jäätä ja tulla listalle/piinailijoihin edes hetkeksi o_O


Ootko @Maicy tehnyt uutta testiä? Entäs muut piinailijat?

@Haavejuttu en muista merkkiä, mutta kylmä hyllystä löytyy. Ja sitä juodaan kp 1 oviksen asti.

Kiitos @pandanen :love:
Jep, viimesin testi herki sirte herkällä,. Näyttää jopa 6pv ennen menkkoja. Ja täysin blanco. Ei menkkoja, kohdunnapukka kiinni, kova ja ylhäällä. Voitte ehkä hieman käsittää sitä v-käyrää mikä on kun ei plussaa, mut ei menkkojakaan. Ei pääse uuteen kiertoon..  nyt vaan omaanapaa, mut ärsyttää tämä tilanne.
 

Yhteistyössä