2v10kk ja vaipat

  • Viestiketjun aloittaja nemiki
  • Ensimmäinen viesti
nemiki
Hei

Meillä ois tällänen ongelma, että ei saada pojalta vaippoja pois. Hänellä on ollut jo reilun vuoden ongelmia kovan ulosteen kanssa. Olemme joutuneet käyttämään erill. ulostuslääkkeitä jotka sitten laittavat vastaavasti mahan kuralle. Vaippaa saa vaihdella jatkuvasti. Poika on saanut kammon potasta siitä syystä, kun välillä joudutaan turvautumaan peräruiskeeseen ja ulostaminen sattuu (istuu siis potalla). Pelkän potan näkeminenkin aiheuttaa hysteriaa. Poika siis täyttää piakkoin kolme. Olen jo monelta tahoa kuullut, että vieläkinkö teillä käytetään vaippoja jne.
 
Madjo
Kokeile menisikö pöntölle. Meidän neiti kävi aluksi joskus potalla, mutta sitten jäi aina vain harvemmaksi. Välillä huusi hirveästi kun pyysin menemään potalle. Unohdettiin se sitten vähäksi aikaa. Keväällä hän innostui menemään pöntölle. Emme käytä mitään puenentäjää, hän vain kiipeää korokejakkaran päältä siihen istumaan ja pitää reunoista kiinni. J sen jälkeen on pottakin ilman kehoitusta kelvannut. Tosin hänellä ei ole kyllä ollut vatsavaivoja. Olisiko vika ruokavaliossa..? Liikaa maitoa tai kaalia/herneitä/täysjyvää ja mysliä...?? :\|
 
heli-77
Tuo aikaisemmin esitetty pöntölle meno sopi myös meille!
Nyt tekee kyllä pottaankin. Meillä on kyllä luettu myös kahta "pottakirjaa" missä esim. kaappo-karhu harjoittelee potalle menoa.Kyllä se siitä =)
 
Tuohon kovaan vatsaan: kokeilkaa ihmeessä pellavansiemenrouhetta. Sitä löytyy ihan ruokakaupasta. Meillä myös kärsittiin kovasta mahasta ja käytettiin kaikenmaailman lääkkeitä kunnes ystäväni käski kokeilla tuota pellavaa. En millään olis uskonut, mutta viikon säännöllisen käytön jälkeen ei ole OLLENKAAN ongelmia kovan mahan takia. Kerran tyttö oli 2 päivää syömättä aamupuuroa, johon laitamme ½ rkl siemenrouhetta, ja taas oli maha kovana. Selitin tytölle (2v) että pitää syödä puuro, että saa kakattua... Kannattaa ainakin kokeilla! Onhan luontaistuotteet aina parempia ja ettei suoli pääse tottumaan teolliseen lääkkeeseen, siitä on sitten vaikea päästä eroon.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2004 klo 10:03 Kiiki kirjoitti:

Mun siskolle äiti laittaa kans puuron sekaan ja auttaa kovasti...eikä kuulemma siskon mukaan muuta makua...
 
nemiki
Kiitti vastauksistanne ja vinkeistä :) .
Pönttöä ollan kokeiltu, mutta se on samanlainen paha, kuin tuo pottakin. Ajattelin ostaa sellaisen korokkeen pöntölle, josko sitten onnistuisi. Pellavarouhetta ostin ja kokeilemme nyt sitä.
 
Yhteistyössä