<3 <3 <3 <3 ELOMASSUT 2008 <3 <3 <3 huhtikuussa

neitiperho
Heissan mammat!! :wave:

Josko tännekin kävisi välillä jättämässä merkkiään. New Yorkin reissu tosiaan takana päin. Reissu oli hieno, mutta kyllähän se hirmuinen ikävä takaraivossa jatkuvasti painoi. Iinalla oli onneksi menny päivät hienosti. Oli syönyt reippaasti, nukkunut kaikki yöt yms. Mutta oli se niin ihana palata kotiin. Tuntuu ettei haluisi tyttöä jättää nyt hetkeksikään yksinään ettei se vaan katoa mihinkään :D

Syöminen: Meillä syödään aamu-ja iltapuuro. Joskus Muksun riisipuuroa vaihtelun vuoksi (mutta harvoin). Normisti kuitenkin kaura, Ohra tai neljän-viljan puuroa. Hedelmäsosetta mukana ja hyvin menee.
8 Aamupuuro
11 Lounas (lihaa/kanaa/kalaa)
14 Välipala (hedelmäsose ja maissinaksuja/banaani tai jotain)
16 Päivällinen, joko omaa sosetta tai riippuen mitä sinä päivänä on itse syöty
19 Iltapuuro
20 Iltavelli pullosta

Eli yleensä teen tytölle omaa ruokaa, mutta esim eilen söimme itse makaronilaatikkoa, jota vähän pienemmäksi laitoin ja sitä neiti söi hyvällä ruokahalulla päivälliseksi. Eli aika karkeaa ruokaa usein jo syödään. Maissinaksut on ihan huippuja ja välillä järsitään leipää. Meille ei myöskään ole sanottu että juuri kerran viikossa lihaa, tai kerran päivässä. Ihan sen mukaan on menty mikä hyvältä tuntuu. Eipä lapsi ole valittanut, ruokahalut muutenkin tuntuu olevan suuret. Toisinaan pelkkää kasvissosetta, toisinaan molemmat lihaisaa ruokaa.
Iinalla myös hirveä tarve saada syödä samaa kuin itsekin. Itse nykyään pitää syödä salassa, koska muuten nousee aivan hirveä meteli jos joku muu syö ja hän ei. Tai jos syödään samaankin aikaan niin oma ruoka ei silloin kelpaa.

Liikkuminen No en tiedä voiko varsinaisesti liikkumisesta puhua. Meillä ei siis vieläkään ryömitä/kontata. Ryömimistä tuskin tapahtuukaan koskaan. Konttausasennossa ollaan koko ajan, kädet pelittää kyllä, mutta polvetkin pitäisi saada liikkeelle. Myös polvilleen on jatkuvasti tähän asti noussut tukea vasten ja jos kunnon otteen ihmisestä on saanut kiinni niin on noussut myös jaloilleen. Tänään Iina sitten teki taidon näytteen, että kyllä hän ilman apuakin onnistuu ja nousi sohvasta kiinni ottaen seisomaan. Kyllä sitten olikin niin onnellinen tyttö. Kävelytelineellä neiti juoksee suorastaan hirveää vauhtia. Hirveästi ei siinä kyllä olla pidetty kun ei tuo liikkuminen oikein muutenkaan onnistu. Istuen siis yleensä ns. liikkuu. Kurottaa istuma-asennosta eteenpäin ja vaikeasti selitettynä pyöräyttää itsensä eteenpäin. Siinä meidän "liikkuminen" mutta metrejä liikkuu näinkin :D

Mitäs vielä..Menkat Minipillereitä olen syönyt 2kk synnytyksen jälkeen lähtien...Nyt vaihdoin takaisin entisiin pillereihin. Menkat tuli silloin 2kk kohdalla ekan kerran ja muistaakseni pari kertaa sen jälkeen ja sen jälkeen ei ole näkyny. Josko ne nyt muuttuisi normaaleiksi kun otin vanhat pilsut käyttöön ja alkaa olemaan taukojakin välissä.

Niin ja Emeelia. En tiedä onko nyt sinulle mitään apua, mutta meillä tyttö syönyt maissia, kukkakaalia, parsakaalia, paprikaa, makaronia, riisiä, jauhelihaa, eri lihoja, kanaa, seitiä, bataattia, perunaa, porkkanaa ja nyt tosiaan ihan meidän ruoista mm. muussia+lihamureketta, makaronilaatikkoa, kalakeittoa. Meillä nyt tietty hyvä ollut kun kaikki on käynyt niin helppo antaa mitä vain.

Tässä taas tällainen hirveä novelli meidän elämästä. Oikein aurinkoista päivää kaikille. Täällä ainakin juuri alkoi aurinko paistamaan, ihanaa!!!

Neitiperho ja Iina 3pvä vajaa 8kk (Hui!!! :eek: )
 
neitiperho, miten sä teit teijän neidille makarooniloodan? Ootko ihan normina antanu, siis sen munamaidon kanssa? Meillä oli kanssa yks päivä sitä muilla ruokana ja otin siitä sit vaan makaroonia ja jauhelihaa Aliisalle ennen ku laatikko meni vielä uuniin munamaidon kanssa.
 
Morjens

Kiva et oli lapsukaisella mennyt mukavasti teidän reissun ajan Neitiperho =) Ja matkakin meni mukavasti. Mukavaa...

Ja tasapuolisesti kaikille mukavaa pääsiäisaikaa.

Meitin poijaalla on ollu nyt sellasta outoo nenän karstottumista ja ne kököt on sellasia verisiä. Varsinaisesti ei verta nenästä vuoda. Oon koittanut laittaa vesiastiaa yöksi sängyn alle, et vähän ilma kosteutuisi. Oisko jotain muuta vinkkiä? Kannattaako laittaa suolaliuosta, auttaako nenän kuivumiseen?

No, sentään aika pieni vaiva verrattuna muiden harmeihin...
Neuvolassa käytiin viime viikolla ja mitat nyt: 9100g ja 68,1cm
Lääkärikin oli ja kaikki asiat oli hyvällä mallilla. Tuo nenän verisyys alkoi enempi vaivata vasta neuvolareissun jälkeen, en sit älynnyt siellä kysyä :x

Nuo karkeemmat soseet saa pojassa aikaan aika vahvaa yökkäilyä vielä, mut toivottavasti ne ajan kanssa ja hitaasti totutellen rupee meneen. harmi, kun just alko syödä vahän enempi jos taas tulee takapakkia, mut tarvii välillä antaa niitä sileitä et saa jotain alas...

Mut tää oli taas tällanen pikavisiitti
palailen taas...

milho ja Milo 8kk
 
neitiperho
HooÄs ihan normi makaronilaatikkoa annoin tytölle, en siis eritellyt etukäteen makaronia ja jauhelihaa. Laatikossa tällä kertaa tosiaan ei ollut mitään mausteita kun miehen muut lapset oli myös syömässä, jotka ei suostu maustettua ruokaa vahingossakaan syömään. Laatikkoa otin tosiaan neidille ja sen silpusin pienemmäksi Pikakokilla (mistään ei siis huomaa että käytän vaan Tupperin tuotteita :D ). Ja sellaisenaan tosiaan upposi hienosti.

Hitsi ton neidin perässä ei pysy. Yrittää ottaa jo askeleita sohvasta kiinni pitäen ja tänää oppi vihdoin kunnolla nousemaan makuuasennosta istumaan. Siinä on taas oppeja :eek:
 
Neitiperho, kiva että matka meni hyvin :) ja kysymys Tuppereista, kun siellä on se minimylly juustoraasteen tekemiseen, onko sellasta isompaa, vai kuinka paljon tolla saa raastettua kerralla..?? kiitos :)

Meillä ei oo nyt opittu hirveesti mitään uutta.. käsien heilutus, sormet levällään ja ranteet heiluu, vissiin niiku vilkuttaa :D

nyt aamupalan syöntiin.
 
Välillä tännekin jotain, ku tuolla facebookissa vaan tulee kirjoteltua...

Poitsu on kohta 8kk, viikon päästä neuvola, edellinen oli 5kk nla. Meillä ryömitään kovasti ja seisotaan tukea vasten ihan lyhyitä aikoja. Yöt on edelleen melko rikkonaisia ja kunhan tästä nuhasta selvitään, niin sitten alan lopettaan yöjuomisen. Ruoka ei maistu enää aivan yhtä hyvin, ku aiemmin, mutta syö kuitenki ihan ok. Tuntuu varmaan vähältä sen takia, ku esikko oli kova tyttö syömään. :)

Kutsu kuuluikin, että mentävä on!

Hyvää kevättä kaikille!
 
neitiperho
Äiti Ipr Sellaista Minimyllyä ei ole isompaa kuin se pelkkä Minimylly joka sis. hienon raastinosan (jolla voi raastaa mm. suklaata) ja tarkoitettu esim. juuston, vihannesten raastamiseen. Suositus on, että enintään 100g kerrallaan saa raastaa.
Sitten on tietty Bake-To-Basics sarjassa ihan raastin johon myös hankittavissa raastinsetti. Se soveltuu sitten ihan kaiken raastamiseen ja viipalointiin. Pystyy yhdistää myös muihin sarjan tuotteisiin.

No joo tää nyt menee ihan tupperi esittelyksi...sori mammat.
Meillä ei oikein uskalla enää selkäänsä neidille kääntää. Jatkuvasti pitää päästä nousemaan jaloilleen ja ottaa sohvasta kiinni pitäen muutamia askeliakin...ja sitten kun reppana ei tajua että reuna joskus tulee vastaan ja kappas, kohta huudon kanssa makaa jalat kattoa kohti ja pää kolahtaneena =) On noi niin mainioita.
Täytyis lähtee viemään kohta kirppikselle tavaraa. Katottiin eilen kasa lasten ja omia vaatteita, jotka meinaan yrittää saada myytyä. Toivottavasti niitä menisikin niin ei tarvisi kotiin raahata takaisin. Ja olisihan se kiva saada vähän rahaakin niistä.

No nyt pelastamaan taas tyttöä koirien leluilta...

Neitiperho ja Iina 8kk (tasan)
 
Miten olette alkaneet opettelee tuon karkean syömistä?meillä ollaan syötetty pari päivää ja olen vielä muussannut, mutta selkeesti klönttejä jää. Ruokailu loppuu aina oksentamiseen saa ehkä syötyä 3-4lusikkalista kakoen ja sit ne lentääkin jo kaaressa :/
 
Niiskuneiti26 meillä kanssa tökkii karkeat. Olen siis antanut purkkiruokia ja vielä haarukalla tilsinyt vähän hienommaksi, mut kuiteskin jäänyt vähän karkeemmaksi kuin nuo 4-6kk eväät. Just ehkä pari teelusikallista saa menemään ja niitäkin yökkii ja kakoo ja pari kertaa on tullut myös oksut.
Eikait siinä auta kun kärsivällisyys ja pikkuhiljaa, vähän niinku alottais soseen syönnin alusta. Kai se joskus niihin tottuu. Sit vaan oon antanut niitä hienoja soseita, et sais ees jotain syötyä. Mut aina välillä vähän niinkun muistutukseksi niitä karkeempia.
Oon tarjonnut myös kotiruokaa sauvasekottimella aika hienoksi jauhettuna, niin sitäkin yökkii.
Sit tissimaidolla mennään edelleen. Ei kelpaa korvikkeet, ei oikein pullo, eikä nokkamuki. Ihan tavallisesta juomalasista juo vettä, kun näkee minunkin juovan :)
Olen toiveikas, et tavallinen lehmänmaito uppoisi sitten kun sitä saa ruveta antamaan.

Mutta ei revitä ressiä, jospa tämä menisi omalla painollaan. Kunhan nyt jotain syö ja juo, että kasvaa...
 
Minä olen ollut onnellinen, kun neiti on kiinteitä ruvennut syömään vaivoin ja muutko antaa jo 5 kertaa päivässä. Tai ei kaikki, tutun kuulosta milholla! Ollaan varmaan pudottu ihan kärryiltä. Meillä aamupäivällä kasvis-lihasosetta puoli purkkia ja iltasella puoli purkkia hedelmäsosetta, joskus saattaa mennä muutama lusikka puuroakin.

Flunssassa melkein kaikki taas. Pikkuinenkin ihan tukkoinen ja rahisee. Tänä talvena, ei kyl montaa päivää ole nähty et kaikki lapset terveenä. Itte mä myös koko ajan flunssas.

Ne menkat tosiaan tuli viikon myöhäs ja mielettömän runsaat...
 
Meillä kokeiltiin myös 8kk ruokaa eli karkeampaa. Pari lusikkaa menee ok mutta sitten oksettaa. Mä ajattelin kanssa että onpahan taas yksi haaste tuossa että saa syötettyä muuta kuin pehmeetä sosetta. :|

Neiti haluaisi könytä ylös vähän joka paikkaan, keittiön tuolit on aika vaaralliset tuohon hommaan, pelkään että se saa vielä monet kaatumiset niillä, ovat niin kiikkerät ja hepposet...
Istuma-asennosta pyrkii konttausasentoon, tuloksena nenälleen muksahdus ja parku :( mutta jospa se vähitellen oppis vaikka konttaamaan, meillä kun tuo ryömiminen jäi väliin.

Mairo ja Tyttö 8kk ja 5pv
 
Alkuperäinen kirjoittaja neitiperho:
Äiti Ipr Sellaista Minimyllyä ei ole isompaa kuin se pelkkä Minimylly joka sis. hienon raastinosan (jolla voi raastaa mm. suklaata) ja tarkoitettu esim. juuston, vihannesten raastamiseen. Suositus on, että enintään 100g kerrallaan saa raastaa.
Sitten on tietty Bake-To-Basics sarjassa ihan raastin johon myös hankittavissa raastinsetti.
miten tossa tapahtuu se raastaminen :D käsin vai jollain apumekanismillä :D mies on kyllästyny raastamiseen ja haluu jonku vekottimen.. Kiitos vaan esittely avusta :)



8kk soseet meillä kanssa syöminen pysähtyy totaalisesti jos on koko anos noita karkeempia, mutta oon tehny sillee että n. puolet annoksesta karkeempaa, minkä hienonnan haarukalla ja sit loput niitä vauvasosetta ja sit menee alas hyvin ja onhan tuo vähän karkeempaa :) tollee tehtii pojanki kanssa ja osaa tuo jo syyä kaikkee :D :D

Neiti eilen alko harjottelee ilman tukea seisomista.. horjuvaa touhua..

nyt aamupalalle

ä ja tipi kohta 8kk
 
milho Nenän kuivumiseen saa Apteekista sellaista öljyä. En nyt muista minkä nimistä, mutta käy kysymässä.

Täällä on Egyptistä palattu. Ihana matka oli kaikin puolin, vaikka kultturi onkin niiin erilainen. Lämmintä oli korkeimmillaan 34 astettä. Tytöt olivat innoissaan ja taudeilta vältyttiin. Pikkuneitikin sai polskutettaa altaalla ja Punaisessa meressä. Muutenkin hän oli hyväntuulinen oma itsensä koko reissun. Kuumuus ei yhtää haitannut, kun varjossa pystyi pitämään. Esikko oli ekat päivät ihan tavattoman villi, mutta onneksi rauhoittui. Paikalliset olivat ihan ihastuksessa meidän vaaleisiin tyttöihin. Kadullakin ihmiset pysähtyivät ottamaan valokuvia. Muutenkin lapset huomioidaan heidän kulttuurissaan ihan eritavalla kuin täällä.
Mutta nyt pitää mennä..
Tulen myöhemmin lukemaan juttuja tarkemmin.
-Poni ja pikkuneiti 8kk
 
Lisäystä aamun tekstiin :)

neitille puskee neljän suora yläikenestä läpi.. näyttäs aika ärhäkältä, mutta ei tuo pahemmin ole kiukunnut, mitä nyt just ruokapöydässä, mutta söi kuitenkin, spagetin palatkin sain menemään alas ku annoin maissinaksun paloja ite syömisex, ni ei huomannu että oli kökkö ruokaa mukana :D

Kiva että poni teillä oli onnistunut matka!!
 
neitiperho
Varoitus tupperi esittely jatkuu...

Äiti Ipr eli BtB raastin tapahtuu käsin, jossa ns. telinen johon esim peruna kiinnitetään ja sen avulla raastetaan. Esim kun normaalisti tavallisella raastimella raastat niin silloinhan herkästi sormet päät on alttiit raastaa myös. Mutta tässä sulla itselläs on kädessä se pieni kahva jossa kiinni raastettava. Mutta jos tosiaan ihan härveliä haluat niin silloin tämä ei ehkä ihan paras. Ja suosittelisin että menisit johonkin kutsuille tai sitten järkkäät ite niin pääset ihan kunnolla välineet näkemään. Helpompi sitten miettiä mikä itelle paras.

Esittely päättynyt :D

Mä tässä oon pelänny koko ajan et kuinkahan kohta meidän neidin unien käy kun koko ajan tuntuu oppivan uutta. Nyt alettiin harjoittelemaan vihdoin konttaamista. Eli nyt viikon sisään: tulossa jälleen hammas, opittu nousemaan seisomaan, oppinu nousee istumaan, harjoittelee konttausta, ja vielä oppinu ottamaan seisoen askeleita. Mitähän sitten...äiti nyt vaan ei oikein pysy perässä....

 
Pakko oli tulla hehkuttaa heti tänne... saatiin eilen taaperokärri ja neiti äsken otti itekseen monta askelta sen perässä. Tänään se on vetänyt käsillä itteensä eteenpäin (tavallaan ryöminyt), konttausasentoonkin on treenannut hiki päässä.

Mairo ja Tyttö 8kk ja 7pv
 
Pitkästä aikaa jos tännekin kirjoittelisi. Meillä noustaan koko ajan pystyyn, vielä ei kävele laitoja pitkin seisoo vaan jalat harallaan. Meillä yöt ovat vieläkin takkuisia, viime yönä syötiin 2 kertaa, kun taas joinain öinä ei ollenkaan, mutta joka yö saa käydä jossain vaiheessa jätkää rauhoittelemassa. Viime yönä tosin hieman nenä törisi, en sitten tiedä, onko flunssaa vaiko hampaat, joita puskee nyt enempikin, ovat jo jonkin aikaa olleet tulossa. Minulla itselläkin nenä vuotaa, mutta en tiedä onko tämä flunssaa vai allergiaa, sillä koivu ja leppä molemmat käsittääkseni aiheuttavat nenän vuotamista.
8kk ruokia ollaan nyt jokunen päivä syötetty ja hyvin menee alas, muutaman kerran saattaa kakoa, jos hieman isompi pala kyseessä, mutta pääosin ei ongelmia. Meillä ainoa ongelma on ruoan määrä, sillä jätkä on aika vähäruokainen, hyvä jos puoli purkkia syö kerrallaan noita 8kk ruokia, ei ihan sitäkään välttämättä ja hoikkahan tuo on, että saa nähdä mitä seuraavan kerran neuvolassa sanotaan.
Tosin mulle on ihan sama, kunhan lapsi kasvaa ja syö kuitenkin suht hyvin, voihan se olla, että noi hampaat hieman vaikuttavat tuohon syömiseen ja tuo liikkuminen, kun koko ajan pitäisi olla menossa.
 
onpa tullu hirveesti tekstiä tänne :) .. oon viimeksi ennen pääsiäistä täällä käyny kun ollaan melkeinpä koko ajan oltu reissun päällä..

Ja taidan tehdä niin että tulen hiukan meitin kuulumisia kertoileen kun olen illalla saanut pojat sänkyyn, koska huomasin just että täytyy mennä esikko noutaan koulusta.. sillon on myös paremmin aikaa lukea teitin kuulumisia..
 
No niin, täällä ollaan taas :)

masa on nukkumassa ja esikko sängyssä hakee unta. Nyt on hetki aikaa kirjotella :)

Palauduttiin miehen kanssa eilen päivä tukholmassa risteilyltä. Oli ihana reissu. Kesällä lähetään sitten poikien kanssa. Mun äiti ja isä oli sillä aikaa poikien kanssa täällä meillä. Hyvin oli menny, vaikkakin masa on ihan liikaa äitin poika, kun illat huutaa isänsäkin kanssa. Mä olen ainut kuka saa nukahtaan ilman huutoja :/ .

Mies on nyt isyyslomalla pari viikkoa :) . Sovittiin sillon alussa että pidetään vaan 5 päivää sillon ja loput myöhemmin. Mun äiti ja isä lähtee huomenna aamulla takasin saksaan, mies ja esikko lähtee niitä sinne viemään. Ikävä on jo nyt kova :'( . Tää niiden "hyvästeleminen" on aina yhtä vaikeata.

Sitten meidän arkeen. Masa ei ryömi, eikä edes sitä harjottele. Nyt on parisen viikkoa noussut konttausasentoon ja siinä hytkyy, käsiään liikuttaa eteenpäin ja jalat liikkuu myös, mutta ei tajua vielä sitä tekniikkaa. Istumasta osaa mennä hienosti mahalleen ja konttausasentoon satuttamatta itseään :) . Osaa myös jollain tavalla hiukan liikkua, koska on aina eripaikassa kun mihin jättää. Jos nostaa seisomaan niin seisoo tukea vasten pitkiäkin aikoja ja kävelee kävelytuella aikas hienosti. Mun sisko oli jopa saanut masan ottamaan pari askelta ilman tukea. Joten meillä lähetään sitten varmaan suoraan käveleen :/ . No, mikäs kiire noilla on liikkua, koko elämänsä joutuu liikkumaan.

Meillä masa syö tosi hienosti karkeitakin ruokia. Olen antanut niitä 8kk soseita ja ei ollu mitään ongelmaa. Lähinnä kyllä syö samaa ruokaa ku me ja olen nyt käyttänyt ihan normi mausteitakin. Tänäänkin söi kanariisivuokaa, mihin soseutin pikkuporkkanoita, maissia, salaattia mitä tein meillekin (siinä oli viinirypäleitä, kurkkua, tomaattia, kiiviä ja omenaa ) ja raejuustoa. Kyllä jätkä tykkäs. Tänään annoin myös ekaa kertaa ihan tavallista rasvatonta maitoa nokkamukista ruuan päälle pienen tilkan :) . Leipää meillä tykätään järsiä ja kurkkua myös. Joten meillä aletaan kyllä pikkuhiljaa siirtymään aivan samoihin ruokiin kun ite syödään.

Nyt taidan jatkaa mässyttelyä, etten vaan pääse laihtuun :LOL:

:wave:

salah ja masa 8kk ja 1pv
 
Meillä on noin kuukauden päivät kontattu ympäriinsä ja tukea vasten kävellään. Nyt harjoitellaan seisomista ilman tukea ja muutaman kerran on ottanut askeleita ilman tukea. Tosi hurjaa noin pieneltä tuo meno. Kolhuja on tullut, eikä mustelmiltakaan ole vältytty. Niistä on opiksi otettu ja nyt osaa taitavasti laskeutua itse alas. Laittaa toisen käden maahan ja laskeutuu tosi nätisti :)

Yöt menee vaihtelevasti, nyt on pääsääntöisesti nukuttu ilta ysistä aamu kuuteen-seitsemään, jolloin tissittelee sitten unia jatketaan noin kahdeksaan saakka. Meillä hampaiden tulo ja liikkumaan oppinen ovat tulleet uniin ja öitä on nukuttu pätkissä. Enää siitä ei jaksa välittää, kun tietää sen olevan ohimenevää, kyllä me vielä joskus kaikki nukutaan =)

8 kk ruoat meillä meinaa tökkiä. Hedelmäsoseet menee paljon helpommin alas, joten niillä opetellaan. Laitan aina välillä 8 kk liharuokaa vauvasoseen sekaan, jotta hiljalleen oppisi. Arvasin, että meidän sihtikurkulta ei ihan helpolla kököt alas mene.

Pojasta on tullut aivan äidin poika. Isälleen kiukuttelee syödessä ja iltatoimissa. Itkun tullessa vain äiti kelpaa lohduttajaksi. Eilen mies yritti lohdutella, mutta poika jaksoi itkeä reilu 15 min sydäntäsärkevästi. Sen jälkeen mä en enää voinut kuunnella itkua ja otin pojan syliin ja samantien elämän voitti. Ja kahden viikon päästä pitäisi töihin mennä :'(

Lauren ja poika 8 kk 17 pv
 
Meillä myös masa kiukuttelee ja alkaa suoraa huutoa pitämään jos joku muu ku mä yrittää syöttää iltapuuron ja pistää nukkumaan. Myös isä.

Mä en aio mennä töihin vielä ainakaan tän vuoden puolella, enkä taida vanhaan paikkaan mennäkään sitten joskus. Ajattelin kattoo jotain muuta. Nyt aion nauttia masasta ja esikosta vielä vähän aikaa, jos jostain syystä ei enempää tule.

Meillä masa on alkanu nukkua hiukan paremmin yönsä ( kop kop ), onneksi. Mulle määrättiin taysista uus lääkitys omaan vaivaani, joka näköjään pistää normaalia väsyneemmäksi. Joten ihan hyvä että jätkä nukkuu, niin jos se hiukan auttais tähän väsymykseen.

Masalle ostettiin eilen kurahousut ja ens viikolla haetaan kurasaappaat. Oltiin eilen hetki hiekkiksella kurahousut päällä, mutta kävi TODELLA kylmä tuuli, joten ei siellä kauan viittiny kököttää. Nyt pitäis myös laittaa vauvan pyöräistuin kiinni mun pyörään, että päästään pyöräileen

nyt ei muuta, täytyy mennä laittaan jätkä unille

salah ja aina niin ihana masa
 
neitiperho
Mä kävin nyt ostamassa myös meidän neidille ensimmäiset kengät, ulkoilu takin ja housut. Kuravehkeet olis myös kivat, mutta tuntuu etten mistään meinaa löytää sopivan kokoisia. Kaikki kun tuntuu olevan 86 koosta ylöspäin ja meidän neiti ainakin hukkuu niihin?! Takin ja housut ostin kokoa 80, nekin reilut mutta menee kyllä hyvin. Niitäkin piti oikein hakemalla hakea. Ei viitti kuitenkaan ihan mitään valkoisia "kauniita" vaatteita ostaa sotkettavaksi. Eli enkö osaa vaan löytää vai eikö noin pieniä vaan sitten vielä ole :/ Pohtii hän...
 

Yhteistyössä