<3 <3 <3 Heinäkuun Onnenhiput 2011 Joulukuussa <3 <3 <3

Tuittumuru: Voi kuinka kurjaa! Kunpa vuoto olisi sitä vaaratonta laatua... Ja tosiaan tuo peittojen heilutteluhan joillekin aiheuttaa vaaratonta vuotoa. :hug: Mutta, siis tosi inhottavaa elää epätietoisuudessa. Soita huomenna neuvolaan ja vaadi päästä ultraan tai mene yksityiselle. Siellä saat ainakin heti vastauksen. Jaksamista ja tule kertomaan kuinka kävi.
 
Tuittumurulle toivotukset, että vuoto on harmitonta.

Ihania synnytyskertomuksia! Täytyy itsekin jossain vaiheessa muistella omat.

Mutta nytpäs ei muuta. Hyvää Itsenäisyyspäivän viimeistä tuntia!

Sinderella ja Murunen 7+1
 
huomenia! Mäpä laitan kans synnytyskertomusta.

rvk 40+2 aamuyöllä 3 aikaan heräsin melkoisen kipeisiin suppareihin. Nukkumisesta ei enää tullut mitään, makaaminen ei vaan onnistunut. Olin sit fb:ssa ja istuin terapiapallonpäällä (joka oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa). Supparit tuli n 5minuutin välein.

Kuuden aikaan herätin miehen ja lähdettiin sairaalaan kun en vaan kestänyt, vaikka arvelinkin, että ei voi olla kyllä vielä paljoa auki kun niin hetken vasta supistanut...No olin sormelle auki...äh. Sain kuitenkin oxynorm-piikin lihakseen. Tuli humalainen olo, kipu ei havinnyt, mutta tuli sellanen hälläväliasenne, ette "sattuu sattuu, mutta ei se haittaa" :D No 10 aikaan olin 3cm. pääsin saliin ja sain epiduraalin, joka toimi hyvin. siinä välissä mulla loppu supparit ja nukuin hetken. Kolmen aikaan olin edelleen 3cm auki ja päättivät puhkaista kalvot. no melkein heti kun kalvot oli puhkastu mulla alkokin jo suparit taas ja kipu koveni koko ajan, vaikka epiduraali menikin koko ajan.

Olin 4cm auki joskus 6 maissa, mutta siitä se sitten räjähtikin, eli aukesin tosta täysin auki 1½ tunnissa ja se oli yhtä tuskaa. Epiduraalista ei ollut enää mitääniloa, oksensin sappinesteitä ja vedet tulee toisesta päästä...yääks. Ponnistin tosiaan sen 40minsaa ja kätilö epäilikin myöhemmin (kun muisteli tosiaan, että oli avosuinen), että tuo junnaaminen 3cm saatto johtua tarjontavirheestä. Varotteli myös, että seuraavalla kerralla voi olla tosi nopeaa kun nytkin rävähti kun pääsi kynnyksen yli.

Pää oli jo syntynyt kun kätilö kysy tiedetäänkö kumpi on tulossa. Mä kiljasin samalla kun työnsin viimisen kerran, että "POIKA" (niinkun meille oli ultrassa sanottu :) ) Ja samantien kätilö nosti vauvaa ja huudahti "onnea, TYTTÖ tuli". Hiukka epätodellinen olo, mutta niin onnellinen. Vauva oli 3670g ja 50cm. Neiti otti heti tissistä kiinni ja mä vaan odotin jo innolla, että pääsisin syömään! Kauhea nälkä! Eppari tehtiin ja sen kanssa tuli myöhemmin kaikkia ongelmia, niin toivon, ettei tällä kerralla tarttis tehä. Muuten tuli vielä pientä repeämää.

Sairaalassa oltiin käytännössä 1½ vrk ja sit kotiin. imetys lähti muuten tosi hyvin käyntiin, mutta pirun kivuliasta se oli ekat 4 viikkoa, toisesa rinnassa 6 viikkoa. Sen jälkeen ei mitään ongelmaa! Toivon myös siitä selviäväni tällä kertaa vähän helpommalla.

No, johan täsä tulikin tekstiä:)

kukkis ja tossukka 8-9+
 
Viimeksi muokattu:
Ihana lukea kaikkien synnytyskokemuksia! Tässä omani vuodelta 2004:

Synnytys alkoi kahdelta aamuyöllä supistuksilla, jotka tulivat heti säännöllisesti 3-5 minuutin välein. Viiden jälkeen alkoi suihkussa tulla reippaasti verta :/ Mies soitti sairaalaan ja käskivät heti näytille. Samoihin aikoihin supistukset alkoivatkin tuntua siltä, että täytyy lähteä.

Oltiin sairaalassa kuuden aikaan aamulla ja mentiin siis päivystykseen. Samalla saatiin hyvästellä Haikaranpesä, mihin olimme ilmoittautuneet, eli Kätilöopiston tavalliselle puolelle siis. Ainoa huono kokemus synnytyksen aikana oli päivystyksen kätilö. Supistukset tuntuivat jo tosi kipeiltä, mutta eivät piirtyneet kunnolla käyrille. Hän ei voinut uskoa etten muka pysty olemaan selälläni supistuksen tullessa... Ei myöskään löytänyt ultralla vauvan sykettä ja sanoi sen heti meille töksäyttäen - PIENI paniikki! Kun lääkäri tuli, löysi hän sykkeen heti ja totesi, että olen 5 cm auki -> suoraan synnytyssaliin (ja se niistä "pienistä" supistuksista).

Synnytyssalissa olimme kahdestaan melkein koko ajan. Vuodon takia jouduin olemaan koko ajan sängyssä, kun vauvalla oli antura päässä. Paras apu supistusten tullessa oli mieheni, jonka käsivarressa roikuin kylkiasennossa jokaisen supistuksen huipun ajan :D Puoli tuntia salissa oltuamme hälytin kätilön paikalle, koska supistukset alkoivat tuntua todella kipeiltä. Hän totesi, että mitään epiduraalia tms. ei ehditä antamaan, koska olin jo 10 cm auki. Vauva ei meinannut vaan laskeutua, että olisin päässyt ponnistamaan... Ja loppujen lopuksi tämä johtui siitä, että mulla oli virtsarakko täynnä :/ Puolisen tuntia ähkin turhaan hirveän ponnistustarpeen kanssa, kun kätilö hoksasi kysyä, koska olen viimeksi pissannut (kotona). Hän katetroi virtsarakon ja vauva laskeutui heti & syntyi parin ponnistuksen jälkeen (aktiivisen ponnistusvaiheen pituudeksi merkattiin 14 min). Jälkikäteen kätilö pahoitteli tuota, ettei ollut katetroinut aikaisemmin.

Ilokaasun voimin meni tuo synnytys, eikä jäänyt mitään traumoja. Ilokaasusta tuli mulle aluksi huono olo, mutta sitten muuttivat sitä sekoitussuhdetta, eli suhteessa vähemmän ilokaasua, ja se toimi kyllä kivunlievittäjänä mulla tosi hyvin. Kunhan muisti aloittaa sen ottamisen hyvissä ajoin, heti kun aavisteli että supistus tulee. Ainoa kohta, missä tuntui etten kestä, oli supistusten välissä kun vauvan pää oli puoliksi ulkona, auts :/ Kokonaisuutena synnytys oli helpompi kuin mihin olin varautunut, vauvan synnyttyä olinkin että "tässäkö tämä siis oli?" Synnytyssalissa ehdimme olla vain 1 h 45 min.

Jos tuleva synnytys menee suunnilleen saman kaavan mukaan, olen iloinen! Niin ja verenvuodolle ei löytynyt mitään syytä, ilmeisesti johtui siitä, että avauduin niin nopeasti.

Kommentoin myöhemmin muita juttuja, nyt töihin :)

Mayinga 10+4
 
Piti vielä sanoa, kun monelta on kysytty, että millä asialla olette, että useimmissa paikoissa noissa synnytysvastaanotoilla otetaan vastaan myös muita kun synnyttäjiä (varsinkin päivystysaikana). Esimerkiks vesi menneitä, kellä ei ole supparit alkanut, tai liikelaskennasta hälyttäneet, tai jotkut tulee lähetteellä jonkun muun syyn takia. Siks kysyvät millä asialla olette :) Tietysti jos kaksin kerroin sinne yrittää kesken supparin vaikertaa niin luulis tajuavan ;)
 
Huh meinas suihkumatka päätyä vessan lattialle, alko yhtäkkiä pyörryttää ihan hirveesti :S Mistä lie johtu ku verenpaineet oli ainaki viimeks ok, samotein hemoglobiini... Ehkä se johtu siitä kuumuudesta? Saa nähä miten tänään menee töissä, toivottavasti siellä ei tarvi pyörtyillä...

merlina ja toukka 9+5
 
Huomenta!
Kävin aamutuimaan ekassa neuvolassa ja siellä kaikki ok. Varasin myös nt-ultraan ajan ja vielä ehti tälle vuodelle ajan saamaan, eli me mennään 31.12. Kiva niin pääsee mieskin mukaan kun ei osunu työpäivälle :) Mulla oli viime raskaudessa raskausdiabetes niin nyt "pääsen" sitten jo tammikuussa sokerirasitukseen. Eiköhän se sama diagnoosi taas tule, joten tiedossa verensokerin mittausta. Ei onneksi ole paha homma ja toivottavasti tälläkin kertaa pelkkä ruokavalio auttais ettei tarvii insuliinille mennä.

Olotte kertoneet synnytyskokemuksia, niitä on aina kiva lukea. Itse en ole omaa synnytystäni saanut paperille purettua, mutta pitäis kyllä tehdä se.

Nyt poikaa herättämään (ihan mahdoton nukkumaan) ja sitten poikamummille hoitoon. Mulla on tänään tiedossa huomiseen tenttiin lukemista...Mutta kun se tentti on takana niin en tänä vuonna mitään opiskeluhommia tee! Tammikuussa sitten jatkan taas opinnäytetyön kanssa pakertamista. Pakko valmistua ennen heinäkuuta :D

merimaaria + muru 8+2
 
Ensimmäinen rv 39+2. Keskellä yötä alkoi tuntua vatsassa kipeältä. Pakkasin kaksi koiraani autoon ja kurvasin vanhempieni luokse. Minulla oli äitini auto lainassa, jotta olisin päässyt seuraavana päivänä helposti käymään neuvolassa, jossa oli aika. Omaa autoa minulla ei siis ollut. Niin ja tilannehan oli sellainen, että asuin yksin. Herätin äitini ja lähdimme näytille synnärille. Minut otettiin heti sisälle ja toimitettiin saliin, kun synnytys oli selvästi lähtenyt käyntiin. Koko avautumisvaiheen oksensin aina supparin aikana. Epiduraalin sain ja se vei kokonaan sekä kivut että oksentelun. Siinä vaiheessa synnytyksestä saattoi jopa nauttia. Ponnistusvaihe kesti lyhyen aikaa ja poikavauva syntyi aamuyöstä.

Toinen rv 38+4. Olin edellisenä iltana koulussa esittelemässä ryhmätyötä. Yöllä alkoi sitten tutun oloiset kivut vatsassa. Pakkasimme ykkösen ja kaksi koiraa autoon ja kurvasimme taas vanhempieni luo. Tänne jäi hoitolaiset ja miehen kanssa lähdettiin synnärille näytille. Vedet olivat menneet vanhempieni luona. Taas pääsimme heti saliin ja alkoi tuttu avautumisvaiheen oksentelu. Epiduraalin sain taas ja niinkuin aikaisemminkin, se vei kivut kokonaan ja samoin oksetusolon. Ja aamuyöstä syntyi poikavauva. Tämän kanssa olimme osastolla useamman päivän, kun vauveli heittäytyi keltaiseksi ja oli yhteen otteeseen sinivalossa.

Kolmas rv 37+3. Olin edellisenä päivänä käynyt neuvolassa ja ilmoitin nyt kolmen sadan kilometrin päässä asuvalle äidilleni (olimme muuttaneet kakkosen ja kolmosen välissä), että kaikki hyvin. Äiti kertoi, että he ovat lähdössä seuraavana päivänä lomareissulle ja että varmasti ehtivät tulla takaisin ennen synnytystä. Seuraavana yönä alko tutunoloinen vatsakipu. Ei muuta kuin ykkönen ja kakkonen ylös ja koko porukka autoon ja matka neljänkymmenen kilometrin päähän synnärille alkoi. Minua ei laitoksella meinattu uskoa kun kerroin että olen tulossa synnyttämään. Minut otettiinkin sisälle tarkkailuun ja miehelle ja pojille sanottiin, että odottaa vielä hetki, kun äiti tulee kuitenkin vielä takaisin. Toisin kävi. Minä saliin ja miesväki kotiin. Salissa aloin taas oksennella avautumisvaiheessa. Tämä näyttää olevan meikäläiselle tyypillinen tapa reagoida kipuun. Ei kivaa. Olin salissa yksin. Onneksi sinä yönä oli eräs opiskelija harjoittelemassa, joten tämä oli paljon kaverinani. Yritin epätoivoisesti saada kivunlievitystä, mutta sanottiin vain, että anestesialääkäri on kyllä tulossa heti kun ehtii. Sitten yhtäkkiä oksetus hävisi kokonaan ja alkoi tuntua siltä, että on pakko ponnistaa. Kätilö kurkkasi tilanteen ja totesi, että perutaan nukkumatti ja synnytetään vauva nyt. Niin kävi. Tyttö syntyi luomusti aamulla. Mies ja pojat minulle saliin soittivat ja heille kerroin uutisen pikkusiskosta. Mies lähti poikia sitten viemään omalle äidilleen parinsadan kilometrin päähän hoitoon siksi ajaksi kun me vauvan kanssa olisimme osastolla. Omalle äidilleni soitin sitten osastolle päästyämme, että alkaa tehdä vaaleanpunaista haikarataulua vauvalle. Äiti totesi, että ai, tekö kävitte ultrassa ja että tyttökö se on. Minä siihen, että ei käyty, vaan vauva syntyi viime yönä ja on nyt minun sylissäni. Tällä kertaa olimme osastolla kymmenen päivää kun vauva meni keltaiseksi ja oli kahteen otteeseen sinivalossa.

Neljäs rv 38+2. Neljäs todettiin ultran mukaan isokokoiseksi ja minä tulin käynnistykseen rv 38+0. Vauva ei meinannut millään alkaa syntyä, vaan supparit aina lakkasivat. 38+2 päivänä lääkäri totesi, että tänään ei enää anneta tablettia, vaan pidetään lepopäivä ja varataan seuraavaksi aamuksi sali kalvojen puhkaisua varten. Minua nauratti kun kävin vielä sinä päivänä sairaalan kirjastossa ja olin kuitenkin auki viisi senttiä eikä tuntunut missään. Iltapäivällä alkoi sitten kipeät supparit, jotka eivät laantuneet enää. Mies oli vienyt kolme vanhempaa lasta äidilleen hoitoon ja oli minun kanssani osastolla. Saliin mentiin ja alkoi odottelu. Suppareista puuttui kuitenkin vielä "se jokin" ja tuntui että synnytys ei etene millään. Oksentelu oli taas alkanut. Anestesialääkäri oli jo tilattu ja hänen oli puhe saapua neljänkymmenen viiden minuutin päästä. Ennen nukkumatin saapumista puhkaistiin kalvot ja siitä se sitten lähti. Supparit voimistui salamana ja nopeasti tuli ponnistuksen tunne. Tässä vaiheessa muistan, että nukkumatti ilmestyi saliin, mutta hänet ajettiin saman tien pois kun häntä ei tarvittukaan. Muistan hämärästi, että vauva jäi hartioista jumiin ja kätilö istui sängyssäni ja painoi vatsaani saadakseen vauvan ulos. Vauvahan sitten loukkasi kätensä tässä touhussa. Loppujen lopuksi syntyi iso tyttö - 4600g ja 51cm. Tämäkin vauva meni keltaiseksi ja oli kerran sinivalossa.

Viides rv 39+0. Tämä oli suunniteltu sektio, kun ultran mukaan vauva olisi melkein viisikiloinen. Menin edellisenä päivänä osastolle evakkoon, kun kotona oli ykköselle tullut vatsatauti. Leikkauspäivänä mies oli vienyt neljä lasta kummitätini mökille hoitoon ja tuli itse sairaalaan kahdeksaksi. Leikkaava lääkäri kävi meitä jututtamassa ja noin yhdeksältä pääsimme saliin. Minut kärrättiin edellä ja valmisteltiin leikkausta varten. Mies sillä aikaa vaihtoi vaatteet. Sermi levitettiin rintani päälle näköesteeksi. Etukäteen minua hirvitti se, että jos puudutus ei tehoakkaan ja tunnen kipua. Olin hämmästynyt, kun miehen kanssa puhuessani leikkaava lääkäri huikkasi sermin takaa, että täällä ollaan jo pitkällä menossa. Helpotus oli kun en tuntenut mitään. Vähemmän helpottavaa oli kun yhtäkkiä totesin, etten pysty liikuttaa jalkoja ollenkaan. Meinasi iskeä ahtaanpaikan kammo, jonka sain onneksi hallintaan ajattelemalla kaikkea muuta kuin sitä etten pysty liikkumaan. Tasan klo 10.00 tyttövauva sitten syntyi. Joku sanoi sermin takaa, että eikö isä halua tulla katsomaan, kumpi vauva on. Mies meni kurkkaamaan ja leikkaava lääkäri komensi hänet äkkiä takaisin sermin toiselle puolelle ettei leikkaushaavaan mene likaa. Mies-parka ehti kuitenkin nähdä avonaisen vatsani! Hyvä ettei pyörtynyt. Samoin tässä vaiheessa pöydällä makaava vauva meinasi kuulema kätilöltä pudota kun hän kääntyi katsomaan miestä. Joku leikkaajista sai vauvan ajoissa kiinni. Minäkin sain vauvaa silittää ja tervehtiä ja sitten mies ja kätilö lähtivät punnitsemaan ja pesemään vauvaa. Minä jäin kursittavaksi ja sitten minut vietiin heräämöön. Sinne tuli vauva jossain vaiheessa syömään. Sitten kun olin tarpeeksi voimistunut, pääsin osastolle miehen ja vauvan luo. Tämä vauva ei kellastunut ja pääsimme viiden päivän päästä kotiin kun minä olin toipunut. Niin ja vauva ei sitten iso ollutkaan, 4250g. Eli ultran kokoarvio voi tosiaankin heittää.

Jassoo. Tuli romaani...

Sinderella ja Murunen 7+2
 
Viimeksi muokattu:
(.) Täällä on oksennettu koko viikonloppu. Huippaa, keinuttaa ja ainakun alkaa yskittää tai tulee "voimakkaampi" haju, niin pakko rynnätä pöntölle ja oksennus tullut joka kerralla :( Onneks kuitenki jotain pysyy sisällä ja joku ruoka maistuu. Tänään oli jo lähellä että olisin pyytänyt sairaslomaa, mutta säästän sitä myöhemmälle, vielä ei haluais kertoa pomolle. Vielä en ole oksentanut kertaakaan töissä, mutta luulen että tänään saan aloittaa. Kiva kun ei ole yhden hengen vessoja, vaan ohutseinäisiä koppeja...

3 yötä ultraan!

Anna+Urmas 7+4
 
Moikka!! Uutena ilmoittaudun joukkoonne. Plussasin viime perjantaina.... Ja takana taitaapi olla viikkoja jo 10 + 2... Tällä hetkellä laskettu aika on 4.7., mutta ultran jälkeen ollaan viisaampia. Sairaalana on K-SKS ja kaksi vuotias tyttönen on jo kotona.
 
synnytyksistä olitte puhuneet. Jospa minäkin kertoisin omani.

Esikoinen: Aamulla klo 6 tunsin koko raskauden ensimmäisen supistuksen. Puolen tunnin aikana tuli 4 supistusta ja sitten loppui. Jatkoin hetken vielä unia. Päivällä muutama napakka supistus. Mies soitteli töistä tullessaan viekö auton huoltoon niin kuin oli sovittu minä siihen vie vaan ei täällä mitään tapahdu. Illalla nukkumaan mennessä alkoi supistukset tuklla 3-5min välein. Soitto miehen veljelle josko toisi auto jos tarttee yöllä lähteä. Parisen tuntia jaksoin kotona, sitten lähdettiin sairaalaan näytille mikä tilanne on. Kun saavuimme sairaalaan olin n.3cm auki eli pitkä yö tiedossa ehkä seuraava päiväkin. Sinne kuitenkin jäätiin. Pääsimme suoraan saliin jossan kätilö laitto ilokaasun valmiiksi. Ja pari kertaa sitten kokeilin muuten kokenut siitä apua, tuli lähinnä paha olo. Kätilö tuli katsomaan mikä tilanne ja sainkin sitten aqua rakkulat (4kpl). klo 01.00 tuli kätilö lääkärin kanssa kerrokselle ja olin täysin auki, kalvot puhkaistiin. Sain ruveta ponnnistamaan kun siltä tuntui. 7min ponnistelun jälkeen oli tyttö maailmassa. synnytyksen kokonaiskesto 4h55min
sairaalassa 1h45min rv 39+4 3490g ja 50cm tyttö.

Kakkonen: tämä synnytys alkoi limatulpan irtoamisella. Limatulpan irtoamisesta noin puol tuntia alkoi supistukset säännöllisesti 3-5min välein. noin puol tuntiaa ja ukko ylös ja esikoinen mummolaan. Synnärin pihalle päästyttyä lapsivedet meni. Kirjauduttiin sisään. Kätilö tutki ja olin nippa nappa 4cm auki. käyrällä laittoi. oltiin oltu 45min kun sanoin miehelle etten enään kykene olemaan siinä ja soitti kätilön paikalle. Kätilö tuli ja kyseli kipulääke toiveita. antoi sairaalan vaatteet ja lähti hakemaan kipulääkkettä. Noin 2min myöhemmin sanoin miehelle että soita sitä kelloa. Kätilö lampsii paikalle mikäs täällä hätänä. totesin että tää syntyy. Puoliksi sairaalan vaatteet päällä synnytyssaliin. Sisätutkimus auki, saa ponnistaa. lääkäri paikalle. 3min ponnistuksen jälkeen oli tyttö maailmassa. synnytyksen kokonaiskesto 2h50min, sairaalassa 1h7min, rv 40+4, 3615g 51cm
 
jadal
ihana lukea synnytystarinoita, varsinkin hyvin menneistä synnytyksistä :)

Jospa minäkin pikaisesti omistani kerron:

Esikoisen synnytys käynnistyi supistuksilla rv41+2. Missään vaiheessa supistukset eivät tulleet mitenkään säännöllisillä väleillä, vaan välissä saattoi olla 10min, ja jossain välissä taas tuli monta minuutin välein. Kun supistuksia oli tullut reilu kolme tuntia, lähdettiin äidin kanssa synnärille. Siinä vaiheessa olin n. 5cm auki, ja melkein samantien sainkin epiduuralin. Siinä menikin sitten aika odotellessa, ja yritin torkkua, vaikka supistukset tuntuivat omituisena paineena toisessa reidessä, mitään kovaa kipua ei kuitenkaaan ollut. Puoli kuuden aikaan yöllä kätilö tarkisti tilanteen, ja alkoi laittamaan välineitä kasaan, olin 10cm auki. Ponnistusvaihe kesti 26min, enkä tuntenut lainkaan ponnistuksen tarvetta epiduraalin takia, vaan yritin ponnistaa aina kun kätilö käski. Lopulta syntyi tyttö 3520g ja 48cm, minulta murtui häntäluu, ja kätilö ompeli minua tunnin verran kasaan, ei todellakaan laskenut montako tikkiä tuli. synnytys kesti vajaa 9h yhteensä.
Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi todella positiivinen kuva, vaikkei istumisesta tullut mitään pitkään aikaan.


Kakkonen syntyi tasan 38+0, tosin osa vesistä meni jo 37+4, ja kävin jo osastollakin käynnistystä varten, mutta passittivat sitten kotiin, kun ei tulehdusarvot nousseet. Kuuden aikaan illalla alkoi supistella, tiheästi, muttei niin kipeitä tai pitkiä. Mentiin kuitenkin näytille, kanava oli kadonnut ja olin 3cm auki, kun aamulla oli vielä kanavaa jäljellä, mutta sen sama 3cm auki.
Kätilö oli juuri lähettämässä minua, kotiin odottelemaan, ei laskenut vielä synnytystä käynnistyneeksi, kun yhtäkkiä siinä tutkimuspöydällä alkoi todella kovat supistukset, ja kalvot puhkesivat, joten pääsin sittenkin saliin yhdeksän maissa illalla. Siinä vaiheessa supistuksia tuli aika tiuhaa tahtia, ja olivat pitkiä ja kovia. Kymmenen aikaan sain epiduraalin, ja se auttoi täydellisesti. Sain siinä lepäiltyä ja miehen kanssa kokeiltiin huvikseen ilokaasua, vaikka kivun puolesta ollut tarvetta. Ihan hauska olo siitä tosiaan tulee :whistle: Vähän ennen kahtatoista hälyttelin kätilön paikalle antamaan lisää epiduraalia, kun alkoi vaikutus heiketä. Kätilö olikin sitä mieltä, että nyt voitais ponnistaa muksu pihalle, enkä kyllä vastustellut lainkaan. ponnistusajaksi merkittiin 10min, ja juuri siinä välissä vaihtui vuorokausi, joten tuli tuo tasan 38viikkoa täyteen.
tikkejä tuli kaksi. Tyttö olikin pieni, 2600g ja 46cm. Itse pystyin kävelemään osastolle, mikä oli todella hämmennys, esikoisesta kun minut vietiin sängyllä osastolle.



Kuopuksen syntymä jätti pienen synnytyspelon, ja toivon, että nyt menee kaikki hyvin.
Aamulla heräsin supistuksiin, ja yhdeksän aikoihin ne alkoivat olla säännöllisiä. Pistin appiukon lämmittämään saunaa, ja mies lähti vielä asioille, en puhunut lainkaan, että supistaa. Saunassa sitten alkoi tuntua painetta jalkovälissä, ja vähän alkoi huolestuttaa. Soittelin siinä sitten miehelle, että voisi tulla kotiin, kun synnytys on käynnissä. Puin siinä vaatteita päälle, ja kerroin anopille, että nyt tuli lähtö synnyttämään. Mieskin tuli siinä kotiin, ja lähdettiin sairaalaan. taisi olla siinä puolen päivän aikoihin. Siinä vaiheessa aloin epäillä, tuliko sittenkin hukkareissu, kun supistusten väli piteni yli kymmeneen minuuttiin. Mentiin kuitenkin synnärille, ja yllättäen kätilö totesi minun olevan 9cm auki, ja pelotteli, että vauva tule heittämällä pihalle kun kalvot puhkeaa, kuulema niin valtava kalvorakko pullotti kohdunsuulta. Se hankaloittikin aikalailla kävelemistä saliin mennessä.
Salissa odoteltiin reilu puolisen tuntia, mutta supistuksia ei tullut ainuttakaan, siinä vaiheessa pyysin itse kalvojen puhkaisua. Kätilökin oli sitä mieltä, että varmaan vauhdittaisi tilannetta. Toisin kävi, kalvojen puhjettua kohdunsuu vetäytyi, ja olin enää 6cm auki. Voitte uskoa, että olin tyrmistynyt. Siinä alkoikin sitten supistaa, ja sain spinaalin, joka autoi n. 45min. tuon ajan juttelinkin rennosti ja söin sipsiä, ja tein isännälle ruoka tilausta :D Joskus ehkä kolmen maissa supistukset alkoivat yhtäkkiä muuttua ihan järkyttäviksi, ja siinä vaiheessa pääsi itku. Pahempaa oli vain tulossa, ja kipu vain yltyi kokoajan. Muistikuvissa kaikki on vaan harmaata massaa, ja kivun takia vain ulisin kuin joku eläin, ja toivoin kuolevani. Lopulta kätilökin alkoi ihmetellä kivun rajuutta, ja pyysi lääkäräin katsomaan tilannetta. Lääkäri sanoi saman tien vauvan olevan virhetarjonnassa, jo ennen kuin oli koskenutkaan minuun ja pyysi ultran, että näkee paremmin. VAuva olikin päävinossa, ja korva painoi häpyluuhun. Totesi sitten samantien, ettei se tästä pääse syntymään, ja lähti soittamaan päivystävälle kirurgille. Vaikka sektio oli ollut aina yksi pahimmista peloistani, siinä vaiheessa tieto siihen joutumisesta oli vain helpotus. kymmenen yli viisi poika oli ulkona, vaikken sitä tiennyktään, kun oli hengitys vaikeuksia, eivätkä puhuneet mitään. Vartti syntymän jälkeen kertoivat pojan syntyneen, ja sain vilaukselta nähdä poikaa, ennekuin hänet vietiin johonkin. poika oli 3250g ja 50cm, mutta sillä oli iso pää, joten olen ehkä jopa kiitollinen, ettei tarvinnut sitä puskea alakautta, kun paljon pienipäisenpi esikoinenkin teki niin pahaa jälkeä.


Jännä nähdä miten tämä neljäs tulee.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Olipas mukava lukea teidän kaikkien synnytyskertomuksia :)
Mua itseäni jännittää nyt jo ihan hulluna se synnytys :D

Mä näin viime yönä unta luumurahkasta, ja koko päivän on tehnyt sitä niin paljon mieli, että tää tyttö lähtee kauppaan! :D



Poks poks :) rv 11 <3
 
Moi :wave:


Kiva oli lukea synnytyskertomuksia. Täälläkin jänskättää ajatus synnytyksestä, huih :) Keskustelinkin s.postin kautta yhden äidin kanssa jolla kaksoset syntyneet viime kesällä. Heillä synnytys käynnistettiin rv35. Katsotaas kuin pitkään minä saan tallailla ison mahan kanssa :D (toivoen tietenkin että niin pitkälle päästään kahden asukin kanssa)


Muutama kaveri tietää jo raskaudesta. On hankala pitää suutaan kiinni tälläsesta asiasta joka muuttaa koko elämän. Lainasin työkaverilta uusinta Kaksplus- lehteä ja siinä oli ihana juttu identtisistä kaksospojista. Mulla pääs kauhee itku ku luin sitä. Niin ihania vauvoja. Itken nykyään aina kun näen vauvoja! Tänään kaupassakin suoraan töiden jälkeen herkistyin kun edessä käveli äiti kaukalo ostoskärryissä. Koitin kurkistella vauvaa mutta näin vain vaaleansinisen puvun :heart: Tahtoisi jo vauvat syliin, hellittäväksi ja tuoksuteltaviksi :D Hoivavietti nousee niin voimakkaana pintaan. Mutta katsotaas miten on ensi kesänä asian laita kun zombina kuljen ekat kuukaudet :) :LOL:

Jaksamisia kaikille, joulu kolkuttaa kohta!

Meme ja tirriset 9+3 :heart: :heart:
 
:)
Kiitos. Mukava lukea noita synnytyskertomuksia. Jotain tuttuja muistonpilkahduksia omista synnytyksistä tulee pintaan niitä lukiessa :)

Mun ikävin muisto synnytyksistä.. tai ei oikeastaan itse synnytyksestä, vaan sieltä osastolta on se, kun samassa huoneessa sattui minun ja vauvani kanssa olemaan äiti, joka sairasti tarttuvassa vaiheessa olevaa tuberkuloosia, kenenkään sitä siinä vaiheessa tietämättä. Tämä tapahtui Taysissa 2007 ja siitä oli silloin Aamulehdessäkin, joku on saattanut lukea siitä tai muuten kuullut.
Jälkeenpäin vaan tuli puhelu, jossa kerrottiin tapahtumasta ja kaikki tekemisissä olleet vauvat, äidit ja työntekijät oli kutsuttu tutkimuksiin. Vauvat joutuivat syömään estolääkityksenä tubilycin-nimistä antibioottia monta kuukautta ja keuhkokuvissa ravattiin, sekä verikokeissa usein, koska lääke saattoi vaurioittaa maksaa :( No tartuntoja ei kai siellä kelleen tullut. Aikuiset kävivät vai keuhkokuvissa pari kertaa jälkeenpäin. Joku vauva kai oli saanut jotain maksajuttua siitä lääkkeestä sitten...
Meidän vauva nyt tosin oli siellä synnyttäneiden vierihoito-osastolla vain vuorokauden verran, mutta oli samassa huoneessa tuo tubi-äiti. Meidän pikkuneidillä oli infektio, sekä sitten sydämessä iso reikä, joiden vuoksi siirrettiin vastasyntyneiden teholle ja sairaalasa rampattiin sitten poispääsyn jälkeenkin vielä monituisen monta kertaa... Viimeinen sydänpolikäynti oli vajaa vuosi sitten ja tyttö on nykyisin täysin terve =)

Tällaista höpinää, tuli vain mieleen noista synnytyksistä.

Elli ja Terho 7+3
 
A-H
Jaahas, turhaan hehkutin oksentamattomuutta, tänään taas oksenneltu :( Mukavana lisänä flunssa itsellä ja neidillä... Sehän tietää valvomista, niistämistä ja voimattomuutta. Mikään ruoka ei tunnu maistuvan, mahan tyhjyydestä varmaan johtui siis nuo parit oksentelut, ehkä.

En paljoa jaksa nyt kirjoitella, mutta ihanaa tosiaan lukea noita synnytyskertomuksia :) Tulee aina tippa linssiin, se syntymä on vaan niin hieno ja ihmeellinen asia!

Masussa ei nyt enää oleile alkio, vaan sikiö ^^

A-H 10+0
 
Heippa!
Kiitos Sinderellauudesta listasta. Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tässä kuussa,mutta olen käynyt lukemassa :ashamed:

Aika hurjia synnytyskertomuksia täällä ollu,jopa ääneen hörähtänyt joillekkin jutuille ja taas toisista kauhusta kankeana. Kiitos kuitenkin kaikille jotka näitä ovat jakaneet. Mulla ei ole kokemuksia jakaa kun vasta ensimmäistä odotetaan, mutta aika hyvän kuvan saa siitä mitä on luultavasti odotettavissa :D

6 yötä ensimmäiseen ultraan,hyvin maltettu odottaa kun ei siihen varhaisultraan mentykkään :)

zannuli & ? 10+4
 
Heippa hei taas :)

Itsenäisyyspäivä oli ja meni ja täällä oireet vaan pahenee! Väsymys on siis aivan hillitöntä, enkä ymmärrä miten mä selviä loppuvuoden työruuhkasta, tai aamuherätyksistä pojan kanssa! En voi edes ilmoittaa töihin, että jäisin tuon takia saikulle, sillä mies jää nyt 15. pv pitkälle sairaslomalle, joten tulot on aika pitkälti mun sijaisuuksien varassa :(

Ihania synnytyskertomuksia oli! Mäkin voin lisätä miun kauhukertomuksen teidän ensikertalaisten iloksi :D

Elikkä siis esikoinen syntyi 39+3 pitkän käynnistelyn jälkeen hätäsektiolla sydänäänten laskun takia. Edellisenä perjantaina 38+4 käytiin äippäpolilla liikkeiden vähyyden vuoksi. Käynti oli sen takia turha, mutta hyvä että mentiin, sillä ultratessa lääkäri totesi lapsivettä olevan hyvin vähän normaaliin verrattuna ja kun mulla oli koko raskauden ajan ollut sitä hitusen liikaakin. Käski sitten käydä lauantaina käyrillä ja jos ne ok, sitten maanantaina osastolle käynnistykseen. Niinpä me käytiin 38+5 käyrillä ja maanataina 39+0 osastolle. Aamulla mentiin ja koko päivän odoteltiin, mutta salit niin täynnä, ettei alettu käynnistämään. Odotin sitten toisen päivän ja taas sama vastaus, erona se, etten saanut koko päivänä liikkua alakerran kahvilaa pidemmälle, josko tilaa tulisi. Mutta tyhjin käsin käytiin kuitenkin nukkumaan. Keskiviikko aamuna päästiin sitten saliin ja laitettiin suoraan tippaan rasitukseen miten vauva kestää supistuksia kun tuota lapsivettä tosiaan oli niin vähän. Kipeitä supistuksia tuli jonkin verran, mutta koko päivänä se ei tuottanut tuloksia. Päivällä kätilö oli sanonut, että kun tippa nyt on laitettu, ei me ilman vauvaa salista lähdetä. Vuoro kun vaihtui vähän ennen viittä, tämä uusi lääkäri sitten sanoi, että osastolle takaisin, ettei yötä vasten enää aleta yrittämään mitään.
Niinpä mä sitten lampsin seitsemän aikaan (kun paperit oli saatu kirjotettua) takasin osastolle koko päivän syömättä ja heillä oli tajota allergioini vuoksi minulle vain banaania!! Kyllä muuten sapetti. Soitin siskolleni joka ystävällisesti kuskasi nälkäiselle pikkusiskolle Hesburgerista aterian :D
Aamulla sitten hoitaja sanoi, että lääkäri oli puhunut, että tänään kokeiltaisiin tabletilla. Laittoivat kuitenkin käyrille ja kun pienellä tuli hetkellinen sydänkäyrän lasku, vaihdettiin vauhdilla vaatteet ja kiiruhdettiin sykeseurantaan synnytyssaliin. Tippa laitettiin jälleen kerran käteen ja tällä kertaa se aiheutti ihan kammottavia kipuja määrän lisääntyessä.
Pieniä laskuja sydänäänissä tuli joka supistuksen yhteydessä, mutta kätilöt ja lääkärit pitivät sitä normaalina. Kohdun suulla ei päivään mennessä ollut tapahtunut vieläkään mitään.
Joskus iltapäivällä sain kipuihin epiduraalin, sillä epäilivät kivun hidastavan edistymistä. Kivut loppuivat, mutta sydänääniin tuli isompi lasku. Siinä sitten nelinkontin hengittelin happea ja äänet saatiin vielä nousemaan salissa.
Taas odoteltiin, mutta kun mitään ei tapahtunut, vuorossa oleva lääkäri teki ratkaisun, että pikkumies leikataan ulos ja lähti varaamaan salia. Sillä aikaa äänet taas laskivat eivätkä enää nousseet (viimeinen muistikuva minulla oli äänten ollessa 40 paikkeilla, sitten vedettiin piuhat irti ) sitten sitä kiidettiin leikkaussaliin ja tästä viimeinen muistikuva on, kun joku sanoi, että nyt voi tuntua ikävältä. Koskaan ei selvinnyt että mikä :) Poika siis syntyi hätäsektiolla rv 39+3 painoa 3030g ja pituus 45cm ja kello oli tuolloin 20.11. Itse heräilin heräämöstä puolen yön maissa ja ensin en tiennyt edes synnyttäneeni, kunnes viiltävä kipu vatsan seudulla sai minut epäilemään jotain. Sitten joku jo kävi huutelemassa että terve poika oli syntynyt :heart:
Yöllä näin pojan vilaukselta (vietiin synnytyksen jälkeen VSO:lle minun diabeteksen takia sokeriseurantaan ) ja kunnolla seuraavana aamuna kun rakas mieheni lähti käyttämään minua siellä pyörätuolilla. Epiduraali oli yön aikana vienyt tunnon kokonaan toisesta jalasta...

Hieman jännittää miten seuraavan synnytyksen käy, mutta edellisestä viisastuneena sen verran, että jos synnytys ei lähde etenemään tipasta huolimatta, en todellakaan aio kärsiä siinä kahta päivää VARSINKAAN jos pienellä on yhdessäkään supistuksessa minkäänlaista laskua sydänäänissä...

Kristen + Tirpana 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Kuunnellaanko ekassa neuvolassa sydänääniä?? Vitsit kun mä muistaisin et olis puhelimes sanonut että täällä ei pysty kun ei ilmeisesti laitteita..... Pitää tarkistaa sit vielä, mä kyllä haluaasin!!
 
Kyllä tää aika menee nopeeta, meinaa millään ehtiä tänne kirjoittaa. Lukemassa koitan käydä kyllä päivittäin kyllä.

Pahoittelut kaikille menetyksen kokeneille.

Itsellä ei ihmeempiä, eka neuvola on viikon päästä keskiviikkona. Ja ultra sitten menee varmaan tammikuulle. Kovin tuntuu kaukaiselta vielä. Kovasti olis tehny mieli varhaisultraan, mutta päätin kuitenkin olla menemättä ja kärsivällisesti odottaa tuota np-ultraa. Eihän sille sit mitään voi itse tehdä tässä vaiheessa jos ei kaikki ole kunnossa.

Pahoinvointi ei ole,ei ollut edellisessäkään raskaudessa. Sensijaan nyt uutena on erilaiset mieliteot, kuten appelsiinimehuun on kova himo.

Synnytyskertomuksia ootte kirjotellu, jos sit minäkin =)
Ensimmäiset kipeet supparit alko aamuyöstä noin 4 aikaan, siinä sit mittailin kämpän lattioita kunnes mies heräs kuuden aikaan. Totesin hänelle että mulla on sellanen tunne että sä et oo menos tänään töihin, että suunnataan sairaalaan. Noin 8.30 oltiin sairaalas, käyrille laittoivat, olin noin 4cm auki. Olin hetken ammeessa, sitten kun alko tuntuun taas kipeemmältä niin mentiin takas saliin. Ilokaasua "haukkailin" pitkin aikaa siinä. Kalvot puhkaistiin ja laitettiin kohdunkaulanpuudute, jonkun ajan kuluttua sitten kun edistystä ei tapahtunut niin laittoivat tipan ja uusi puudute, siitä puolen tuntia olinkin täysin auki. Poika syntyi rv 39+1 painoi 3825g ja pituutta 51.5cm :heart: Synnytyksen kestoksi laittoivat 12,5 tuntia, josta ponnistusvaihe 20min. Kolme tikkiä laittoivat.
Kätilö oli tosi mukava, samoin osaston henkilökunta.

Sellasia, nyt leipomaan :)

Lohikäärme Justus ja pikkukakkonen 7+3
 

Yhteistyössä