<3<3 ELOMASSUT ELOKUUSSA <3<3

Onnea Tatjana80 vauvasta! :heart: :flower:

Triinu Ei noi ny kauheen turvonneita oo... Eikä kipeätkään, lantionseutu on sitten senkin edestä. En juurikaan oo siks pystyasentoa voinut harrastaa kun lyhyitä aikoja kerrallaan. Seurailempa tilannetta. Ma on ä-poliaika ni siellä voin sitten asiaa kysäistä...
 
Paljon Onnitteluita taas kaikille pienokaisen saanneille :heart: :flower:

Täällä vauva nukkuu ja esikko lähti mummon kanssa päikyille. Ajattelin itekkin mennä maate ,kun esikko pomppas aamu viideltä ylös. Vauvan olin juuri toisen kerran syöttänyt niin eipä siinä muu auttanut kuin ylös nousta. Nyt hieman väsy. Vauva onneksi nukkuu edelleen loistavasti. Syö sen kolmen tunnin välein ja taas nukutaan. Pari kertaa päivässä on hereillä tunnin tai kaksi. Vauva syö myös erittäin tehokkaasti ja on rinnalla vain 15-45 min. Esikko oli pisimpinä aikoina 2-3h rinnalla. No silloin oli aikaa tissittää :)

salamanteri85 Mulla oli esikoiselta maidon nousun yhteydessä ihan järetön turvotus. Se kesti parisen viikkoa ennen kuin oli kokonaan poissa. Nyt ei tullut läheskään yhtä paljon turvotusta, mutta silloin oli jalat ja kädet tosi kipeät. Esikoiselta käytin rintakumia parin kuukauden ajan. Hän oli ennenaikaisuuden johdosta huono imemään ,joten muuten imetys ei onnistunut. Pikku hiljaa vauvan kasvaessa ja imuotteen parantuessa pääsin kumista eroon. Ensin tein niin ,että annoin vähän imeä kumin kanssa ja sitten kumi pois ja ilman kumia loppu imetys. Meillä ei kumeista ollut mitään haittaa ,vaikka jotku sanoo ,että se voi vähentää maidon tuloa. Esikkoa imetin 1½ vuotta. Eli käytä vaan huoletta kumeja niin kauan kuin on tarpeellista. Vatsavaivoihin pikku vinkkejä : röyhtäytys ,jopa kesken imetyksen, vastan kevyt hierominen vastapäivään , jalkojen pumppaus, jalkapohjien kevyt hierominen, mahallaan nukuttaminen vahdittuna, cuplaton tipat ja jos tosi kipeä niin vyöhyketerapia myöhemmin.

Ristiäisistä on ollut puhetta. Meillä on vasta lokakuun alussa ,kun ei saatu aikaisemmin sopimaan. Kotona pidetään ja kummien lisäksi ,joita on kuusi, kutsutaan sisarukset, mummot ja papat. Vieraita tulee reilu 20 kpl. Mun ei tarvi oikeen mistään ressata ,kun molemmat mummot on niin kovia leipomaan ,että hoitavat tarjoilut. Siivous ja kukat jää vain mun huoleksi.

Mutta nyt maate..
-Poni ja vauleli 1vk6pv
 
vauva arkea täälläkin vietetään. Lukemassa käyn teidän kirjotuksia päivittäin, mutta ei tahdo aika riittää kirjotteluun. Monta asiaa haluaisin kommentoida, mutta en tietenkään muista mitä ne oli. Kokeillaan....

Maidon pakastaminen: Äidinmaidon pakastaminen onnistuu, juuri niin että pumpataan, jäähdytetään ja pakastetaan jäähtyneenä. Minigrip pusseja ei tarvi pestä, maito vaan pussiin ja päivämäärä päälle ja pakkaseen. 3 kk käyttökelposta, mutta omalle lapselle oma maito kuulemma neljä kuukautta.

Painon pudotus : Mulla ei laitokselle jääny ku kolme kiloa ja lapsikin paino yli kolme. Mutta kotona sitten putos ihan kiitettävästi, mutta tuo neitiperhon painon putoaminen on jo hurjaa. Mulla siis painoa tuli 12 kiloa joista nyt 4 viikossa lähtenyt 9. Viimisen viikon aikana ei enää yhtään grammaa ole pudonnut. Olen kyllä kuullut että jos paino putoaa nopeasti, niin maidon tulo vähenee. Ja minä totisesti on pitänyt huolen että syön riittävästi ja juon paljon. uoka ei kauheesti maistu, mutta suklaa ja jäätelö kyllä.

Suolen toiminta: älysin onneksi jo sairaalassa pyytää vatsaa pehmittävää (Mucovin, vai mitä lienee). Se tehosi hyvin ja vatsa toimi moitteettomasti tälle viikolle asti. Ja pukamat siitä seuras. Nyt olen taas ottanut tuota pehmittävää ja pukama puikkoja. kannattaa tosiaan huolehtia heti synnytyksen jälkeen ettävatsa alkaa toimia.

Vauva arki. Meillä nukutaan 3 -4 tunnin pätkiä yöllä. Päivällä neiti saattaa nukkua jopa 5 tuntia, taitaa tykätä metelistä. Päivällä nukkuu sohvalla tai sängyllä tai vaunuissa, vain yöksi laitan pinniksessä olevaan äippäpakkaus laatikkoon. Yhtenä yönä nukutin vieressä kun ei millään rauhoittunut. Hereillä tyttö on yleensä kaksi kertaa päivässä pitemmän jakson 1 - 2 tuntia. Eilen se hereillä olo sattu 22 -24 väliin, ei hyvä. Syöttöväleihin vaikuttaa, myös se että saako vauva äidinmaitoa vai korviketta. Korvike on thdimpaa tavaraa ja auva voi nukkua pidempiä pätkiä.

ruokailu :Rintaruokinnassa pelkästään joten en tiedä paljonko tyttö syö. Imee aina yhden rinnan suht tyhjäksi ja toisesta rinnasta sitten pumppaanmaidon keskosille. kaks eka viikkoa tuli maitoa reilusti ylimääräistä (6-8 dl päivä), mutta sitten on alkanu tasoittua pumppauksista huolimatta (ylim.noin 3 dl päivä). Yöllä tuntuu rankalta pumpata, mutta jollekkin pienelle keskoselle se maito on elintäreää ja saahan siitä pienen korvauksenkin.

Paino: tyttö painoi syntyessään 3470g ja 3viikon vanhana 3920....rintaruokinnalla ihan hyvä jos ei liiankin hyvä.

-Siukko ja pikku hamsu huomenna 4 viikkoa (siskojen mielestä tyttö on hamsterin näköinen)
 
Onnea Tatjana ja Jabba!

Tatjanasta erityisesti hyvä kuulla, että kaikki meni kuitenkin hyvin ja vielä itsestään! Huh!
Salamanterille kiitos tarinasta!
Ja tosi mukava lukea teidän vaaviutuneidenkin vauva-arkikokemuksia, kiitos!

Tää meidän pieni ei kyllä sitten tänään tule, blah. Alkaa se synnytys pyöriä mielessä enemmän ja enemmän koko ajan. Viime yönä näin unta, että olin synnyttänyt ja suurin murhe oli synnytyksen jälkeen se, että ei meinannut sairaalasta löytyä niitä jättisiteitä mulle ollenkaan :) Vauvaa en nähnyt unessani vaikka olinkin jo synnyttänyt.

Jahas, ruoan laittoon. Mies ja esikko tuleva tunnin päästä töistä/päikystä.

Hannnele
 
18.8 maanataina kello 08.44 syntyi terve tyttö.
3250g 48 cm pipo 33.5 cm.
synnytys oli nopeaa ja luomu synnytys tämäkin. tällä kertaa sairaalaan lähdettiin vaikkei siltä ihan vielä tuntunut, mut viimeksi meni niin tipalle ettei uskaltanu yhtään odottaa. 07.00 oltiin synnärillä ja heti päästiin saliin kärvisteleen. 1. vaihe 2h 40 min 2. 4 min 3. 11 min. ja kipeä olin vasta viimeiset 15 min. onneksi en jääny oottaan "oikeita" supistuksia kotiin!!

paljon onnea kaikille vauvan saaneille ja kovasti jaksamisia vielä odottaville :hug:

triine ja vauva 4 päivää
 
onnittelut vauvoista :heart: :hug:

salamanteri85 puheli turvotuksesta, mulla sillon kun maito alko nousee, niin turvotti joka paikan, kasvot, sormet yms, varmaan vieläkin oon turpees...

neitiperho mulla tuli raskauden aikana 12kg, painoin ennen raskautta 64-65kg, ja nyt 66,8, nopeesti putoo, synnytyksestä 10 päivää, ja kuitenkin syön ihan normaalisti, niinkö ennenkin, mutta ruokahalu on kyllä hävinnyt, pitää ihan muistuttaa sit ihtee et muistaa syödä..

ristiäisistä tänään varailin aikaa papilta, 13.9 pidetään minun äitini luona, varmaan suhtkoht pienet, lähisukulaiset vaan ja muutama kaveri..

noista vauvan masukivuista, parina yönä ollu silleen että tyttö senku huutaa, mikään ei auta, nälästä ei ole kyse, ilmavaivoja varmaankin, nyt oon sit ollu tosi tarkkana röyhtäsyistä, ja sit että mitä itse syön, neuvolasta ainakin sanottiin että herneet, kaali yms niitä kantsis välttää.

salamatkustajalle ja muillekin jaksamisia odotukseen!! :heart: :hug:

t. hosso ja pikkurinsessa 10pvää :heart:
 
Onnittelut täältäkin uusille vauvoille ja heidän perheilleen!

Poika nukahti iltaunille, joten tulin poikkeamaan täällä. Edelleen on ollut oikein kiltti vauva. Imetys sujuu hyvin muuten, mutta poika ei tahdo millään saada otetta pienistä rinnanpäistäni. Välillä on pakko turvautua rintakumiin, jotta saa kunnon otteen ja jaksaa imeä. Toivottavasti kumeista päästään eroon jonain päivänä.

Poika nukkuu yöllä 2-3 tuntia kerrallaan ja päivällä 3-4 tuntia. Kun nuo kääntäisi toisin päin, niin olisin oikein iloinen. Hereillä jaksaa olla pariin otteeseen päivän aikana jo vähän pidemmän jakson.

kaneliomena, meilläkin mies oli tänään ekan päivän töissä. Kesälomastakin jäi siis tämä viimeinen päivä käyttämättä. Isyysloman pitämisestä en uskalla edes unelmoida - ainakaan nyt tähän hätään, toivottavasti jossain vaiheessa edes tulisi jotain pidettyä.

Kauhea räkätauti on iskenyt meihin kaikkiin muihin paitsi toistaiseksi vauvaan. Toivottavasti hän säästyykin tältä. Muutenkin hiukan väsyttää, niin tätä en olisi välttämättä halunnut vaivoiksemme.

Ristiäiset on meillä 14.9. Ollaan kaikille pidetty noin kuukauden ikäisenä, jotta on moinen "pakollinen paha" saatu pois. Aiemmat ovat olleet kotona, mutta nyt tuli sellainen olo etten jaksa niitä järjestää. Varattiin seurakunnalta tila.

Säihke ja poika 10 vrk
 
=) voi miten ihanaa, että Tatjanan ja Jabban synnytykset menneet hyvin. Onnittelut niin heille kuin kaikille toisillekin vauvan saaneille :flower: :flower: :)

Tännepä ei mitään mullistavaa. On mua kyllä supistellut pitkin päivää, oikeestaan siitä saakka kun kävin aamu viideltä vessassa, mutta kun nää on niin olemattomia nipistely/kovotteluja eikä tule lainkaan säännöllisesti, ja vielä rauhottuvat heti kun istun tahi makaan, niin en mä näihinkään usko... Mies on kovasti sitä mieltä, että ens yönä lähdetään :heart: Ja moni moni muukin on veikannut tätä iltaa/huomista vauvanhakupäiväksi... Mä en usko itse enää mihinkään.

Maanantain ä-polia odottelen kovasti. Soitin sinne tänään ja kyselin kannattaako miehen tulla heti mukaan. Osastosihteerin kanssa jutustelin siis pelkästään ja hän totesi sen minkä jo tiesinkin: riippuu täysin tilanteesta mikä on mun ja Vaavin vointi, onko saleissa ruuhkaa jne... väläyttipä sitäkin ajatusta, että ma vielä kotiin ja ti aamusta käynnistykseen, mutta mä olen tuosta kyllä niin eri mieltä :kieh:

Jennika1983: tuleeko sun miehesi mukaan maanantaina? Tai no sullahan kai varattuna kontrolliaika versus mun kontrolliaika käynnistysajatuksella, mutta mä kuvitteleisin että kun sulla sillon tasan 42 ja mulla 41+6 niin ei ne meitä enää kotiin passita, eihän :$

Missä tapauksessa otetaan pre-nataaliselle osastolle? Siis synnyttämättömien? Eikö just mun ja Jennikan tapaukset kuuluis sinne jos saleissa olis tosiaan ruuhkaa??

Kertokaahan käynnistyksen kokeneet: onko täysin yksilöllistä miten lääkkeet vaikuttaa? Ja milloin aloitetaan milläkin lääkkeellä? Siis suun kautta/emättimeen/tippana??? Ja mitä pitää olla kohdunsuulla tapahtunut, että kalvot puhkaistaan??

Ajattelin vaan kun mulla kuitenkin viime ke kohdunsuu sormelle auki ja jos käsitin oikein niin kanavaa ei juurikaan jäljellä... Ja vauvan pää on tosi alhaalla ja mitä ilmeisimmin kiinnittynytkin. Tuon keskiviikon jälkeen tullut limatulppaa ja supistellut useempana päivänä pitempäänkin, niin kaipa se sentään on kypsyttänyt paikkoja vielä lisää? :eek:

Jaahas, anoppi soitti että Vaavin isomamma on joutunu ambulanssilla lähteen kun ollut heikko ja sekava olo, mahdollisesti tajuntakin mennyt hetkeksi :( Toivottavasti ei ny vaan olis mitään vakavampaa... 88 tulee hänelle mittariin sunnuntaina ja on kovasti odottanut Vaavia syntyväksi synttäripäivänään :)

Me lähdetään ny lenkille ja sitte saunaan, jospa nämä nipistelysupparit tästä vaikka säännöllistyisivät.. Mun yks kaveri kertoi, että hällä ei tullu kipeitä suppareita lainkaan, mutta muuttuivat säännöllisiksi ja sairaalaan mennessään oli jo 7 cm auki :eek: Mistä mä ensisynnyttäjänä voin tietää vaikka mullekaan tulis kipeitä suppareita lainkaan :eek: :headwall:

Soma & Vaavi 41+3
 
Onnittelut Triinelle vauvelista! :heart: :flower:

Soma Kyllä mun mies tulee mukaan ja kyllä mä ymmärsin et mullakin siinä sitä käynnistystä ajatellaan... Ei mulle sen enempää edes mitään "ohjelmaa" kerrottu, käskettiin vaan tulla "siinä 9-aikoihin" ja "toivotaan et lähtis ennen sitä itsekseen tulemaan"... Kyllä kai ne sitten sitä käynnistystä suunnittelee... Olis kyl ihan suotavaa kun tosiaan alkaa niitä viikkoja olla aika hyvin jo maanantaina... Olis se aika kummallista jos kotiin passittais!?
 
Onnittelut taas uusista vauvoista

Itellä tämänpäiväinen yliaikaiskontrolli käytynä. Vauvalla kaikki hyvin, eikä juuri merkkejä siitä että olisi lähiaikoina syntymässä. Ultran mukaan painoarvio n. 3,3 kiloa, saattaahan se olla että on vaan pienikokoinen ja sen vuoksi sitten viihtyy masussa vähän pidempään kasvamassa.
Tiistaina (rv 42+1) sitten osastolle sisään ja aloitetaan synnytyksen käynnistys cytoteceilla (meniköhän oikein?), kätilö sitten vaan sanoi että varaudu siihen että menee mooonta päivää... kivakiva, mutta voihan se olla että lähtee nopeampaankin käyntiin. Mulle sanottiin että miestä ei tuonne osastolle oteta vaan sitten kun synnytys lähtee käyntiin niin kutsutaan paikalle.
Lääkäri sanoi että noin puolet jotka tulee yliaikakontrolliin synnyttää ennen käynnistystä ja puolet tulee sitten käynnistykseen. Täytyy tässä nyt vielä toivoa että lähtisi tulemaan itsekseen.

Kiva lukea noita vauva- ja synnytysjuttuja. Ehkä täälläkin on se nyytterö kainalossa ennen syyskuuta =)
Voimia vielä muillekin masun kanssa taapertajille.
 
Niin no ehkä ei se miehen mukana olo olis niin tarpeellista, mut kun toi on muutenkin tykänny rampata mukana neuvoloissa ja ultrissa ym. ni kyllä se tuonnekkin saa tulla kun kerran haluaa. Voihan se sitten mennä noitten tutkimusten jälkeen kotiin odottelemaan ja tulla takas kun jotain tapahtuu. Siis jos mä sinne jään... Vähän alkaa sekin epäilyttää että jäänkö mäkään sinne :/

Mulla oli sillon valovuosia sitten rv 39+2 kanavaa 1,5cm jäljel ja paikat pehmenny mut ei auki, eli jos ei tohon oo tullu mitään muutosta ni pitkään menee kai mullakin... :snotty:
 
Huomenna pitäisi taas mennä polille, mutta jotenkin on sellainen tunne, että kotiin sieltä vieläkin tullaan. Täällä käydään kahden päivän välein ja lupaili, että maanantainan viimeistään käynnistettäisiin.

Vähän toi pelottaa, että jos toi käynnistäminen kestää päiviä, että miten mä sen kestän, kun muutenkin olen aika kärsimätön. Niin ja ihan kiva kun meillä on 45 minuutin matka tonne synnärille, niin ei se mies ihan noin vain sinne tulekaan kun aika on, jos mä siellä ensin kärvistelen pari päivää ja muutenkin miehellä noi työt tulee aika pahasti vastaan. Yrittäjänä sillä ei ole varaa pidellä turhia vapaita.

No sitten joudun synnyttämään yksin.

Taidan tänään pestä ton saunan, jos siitä olisi jotain hyötyä, kun lepääminen ei ainakaan auta, ei tule supistuksia ei sitten millään ja muutenkin olo on mitä parhain. Meillä on puolitoistakerroksinen talo ja noita rappusia ramppaan varmaan sata kertaa päivässä ja vielä hyvin vauhdikkaastikin ne menen ja ei mitään tuntemuksia.

shihtzu + pikku apina 41+4
 
Alkaa harmittamaan tää odottaminen senkin vuoksi, että veljelläni on ensi lauantaina 40-vuotisjuhlat ja sinne olisi tulossa puoli sukua, joita en ole aikoihin nähnyt ja nyt pelottaa, että en pääsekään sinne. Ainoa toive olisi, että tää tyyppi tulisi viimeistään alkuviikosta ulos, niin pääsisin niihin juhliin.

Tulisitko jo sieltä, tai äipällä menee kohta herrrrmo :D
 
Hellurei kaikille pitkästä ( =) ? ) aikaa!

Onnea teille kaikki vauvan saaneet!! Mukava että Tatjanalla ja Jabballakin homma vihdoin ohi!! :flower:

Oon vauvan kanssa mun vanhemmillani kun mies ja isotsiskot savon mualla "mummolamökillä" (miehen edesmenneiden isovanhempien talo nykyään suvun mökkinä) vadelmia poimimassa ja mies oli keskiviikkona sorsajahdin alotuksessa, vaarin hoitaessa tyttöjä. Juttuja oli tullut taas paljon ja syntyneitä vauvoja!

Meillä alkaa elämä voittaan, edelleen välillä yskitään ja köhitään sitkeää limaa ja terkka käski seurailla jos menee uneliaaksi ja ei jaksa syödä ettei olis RS-Virusta! Onneksi alkuviikosta tulee lastenneuvolanterkka heti käymään niin ollaan koko ajan säännöllisessä seurannassa. Ikää neidillä siis 11vrk ja sairaalassa käyty kolmesti (kaks lastenpolilla Bili ja painokontrollissa ja yhesti päivystyksessä) ja kaks kertaa äitiysneuvolan terkka kotona. Tuosta limaisuudesta ei kukaan oikein osaa sanoa mitään joten kai se on vaan sitä että neiti syödessään vetää maitoa keuhkoihin ja se alkaa siellä rohiseen ja tulee sitkeää kirkasta limaa.

Eilen piti käydä kaupoilla ostamassa 50-56cm vaatteita kun meinaa kaikki olla niin isoja meidän laiheliinille! Painoa tällä hetkellä 3100g. Alin paino on ollut 2960g, nousee hitaasti. Jäntevä ja terhakas tyty kyllä on kun on kunnolla hereillä, kattelee kättään tarkkaan ja tarttuu kiinni kaikkeen mikä osuu käteen, yks päivä liikuttiin ylöspäin hoitopöydällä kun laittoi jalkapohjat kiinni pöytään ja punnas.

Ristiäiset
luultavasti 14.9 kunhan vaan saisin papille soitettua. Yritin meijän vihkipappia saada mutta on jäänyt eläkkeelle eikä enään ota toimituksia, olis ollu kiva se saada kun tuo päivä on meidän 6-vuotishääpäivä samalla. Nimi on vielä hukassa ja kummit pyytämättä ja miettimättä mutta ehtii ne tässä. Mun (kummi)täti lupas leipoa kahenlaista piirakkaa ja sisko sarvia, täytekakun pohja haetaan leipomosta ja ite täytän sen ja keksit kaupasta tai tuolta lähileipomolta. Ristiäispuku on tulollaan mun enon perheestä jossa sitä on viimeeksi tarvittu, uudet satiininauhat ostin siihen. Puvussa on kastettu meidät serkukset äidin puolelta.

Maitoa mulla tulee edelleen paljon vaikka tyty syökin jo enemmän ja useammin mutta yhtenään tuntuu nousevan ja liivinsuojia on tuplana kummassakin!! Parin litran verran oon pakastanut, osan kotia ja osan täällä mummolassa. Mä pakasti jääpalapusseihin josta ne on sitten helppo sulattaa tarvittava määrä.

6.9 olis mun serkun häät oulun läheisyydessä ja seuraavana viikonloppuna ne ristiäiset. Isoille tytöille pitäis järjestää hoitaja häiden ajaksi kun sinne ei oo lapsia kutsuttu. Saa nähä kuinka tuon pikkuneidin kanssa sujuu reissu, autossa sujuu varmaan hyvin mutta siellä sitten ellei tyty nuku koko juhlien ajan. Meillä aletaan pikkuhiljaa (ehkä =) ) pääsemään oikeaan rytmiin että yöllä nukutaan ja päivällä seurustellaan. Ihanaa kun saa nukkua ite vihdoin mahallaan!!

Koitan päivittää profiiliin uutta kuvaa meijän pikku Ministä.

Jaksamisia kaikille vielä massun kanssa oleville!

Mammaliini83 ja mikä-mulle-nimeksi-keksittäis-MINI 11vrk
 
Onpas meitä monta kärvistelijää, jotka odottaa käynnistystä alkuviikkoon :whistle: :kieh:
Meillä kans on matkaa synnärille kuutisenkymmentä kilsaa, eli vajaa tunti menee että mies sitte paikalle pääsee...

Mulla laantui taas ne pienetkin supparit :headwall: ei päästykään lenkille ja saunaan (ainakaan vielä), kun miehen kaveri poikkes tähän ja nyt höpöttelevät edelleen kaffepöydässä. Menee aika myöhäseen jos vielä sauna laitetaan, mut toisaalta mihis tässä kiire :|

Saas nähdä poksautellaanko kaikki 42 viikkoa rikki :kieh: :headwall: :|
 
salamanteri85 kipeisiin rinnanpäihin kannattaa ostaa lansonih-rasvaa, tosi tehokasta ja siihen juuri tarkoitettua!

meidän elämään ei sen kummempaa.vauva syö hyvin ja on kasvanut jo hirmuisesti!ihan eri näköinen kaveri jo :heart:

jumantsukka tuo ukkoseni vaan ärsyttää.toinen on jo ihan seksiä vailla.no mua ei tosiaankaan mitkään sänkyhommat vielä kiinnosta.synnytyksestä 10päivää ja tikkejäkin laitettiin kahdeksan.ei oo värkki vielä missään normaalikunnossa. sit mies laukaisee,et no voithan sä suihin ottaa.joo varmaan otankin kun tuolla tavalla asian ilmaisee.tai siis itse haluan,että jos hyväilyjä tapahtuu, tapahtuu ne mun osalta spontaanisti eikä ns."käskytettynä" vaikka käskytystä se ei siis tietäenkään ole.
mitenkäs muiden synnyttäneiden ukot hyväksyy ton seksittömyyden? :p

ja onnittelut taas jakautuneille ja jaksamista vielä odottaville! :heart:

ajatar&vekara 1vko ja 3päivää
 
Soma: Toivon niin ettei sinne asti mentäisi. Meillä isäntäkin on ihan hermona, sillä se haluaisi viettämään varpajaisia ja miehen paras kaveri lähtee ma-ti välisenä yönä viikoksi etelään ja sekin kärvistelee että ehtiikö varpajaiset viettää vai ei.

Äsken sain alakerran imuroitua ja lattiat pestyä, vielä olisi yläkerrassa sama homma ja sitten jos saunaakin pesisi ja mitä muuta tässä yön aikana keksisi. Kun tuo lepo ei meillä tehoa, niin pakko kait tätä siivousta on yrittää oikein kunnolla.
 
Moikkelis!!

Ja onnittelut taasen nyyttinsä saaneille :flower: :flower:

Torstaina äitipoli käynti oli ja painoarvio nyt 3,5kg :/ Tuumasin lääkärille et voisin vaikka heti sunnyttämään ruveta ku on JO noin iso. No kotio kuiten tulin ja ens ke uusi aika. Lupasi kyllä et alle nelikiloinen pitäs olla vaavin syntyessään :/ toivottavasti onki...
Tää päivä onki menny palautuessa eilisestä reissussta, vaavi ollu vähän vaisumpi ja maha aikaa "pinkee", saa nähä miten käy.

eipä muista oliko muuta, väsyttää. Jatkanpa toisella kertaa.

tuiccu 38+6
 

Yhteistyössä