<3<3 ELOMASSUT huhtikuussa <3<3

salahille paljon voimia minultakin!!! Oli lopputulema miten vain, se on varmasti parhain päin!!

Te joilla on ollut alavatsakipuja - onko ne olleet kuinka kovia?? Mulla on nyt alkaneet vastaavat, ja olen hiukka huolissani. Muistelen että esikosta oli kyllä vastaavia mutta vasta paljon myöhemmässä vaiheessa.

Ei tarvitse kuin kävellä ihan normaalia kävelyä (esim. eilen shoppailemassa ostoskeskuksessa, tänään töissä vähän enemmän jne.) ja heti alkaa ikävät tuntemukset. Kipu ei ole mitään vihlovaa tai sellaista joka estäisi liikkumisen muttei ihan vähäinenkään. Sijoittuu tonne nivusten sivuille, eli periaatteessa sinne kohdun kannattimien alueelle joten siinä mielessä voisi olla vain kasvukipua. Mutta kun on tuo taipumus ennenaikaiseen synnyttämiseen sekä pika-nopeean sellaiseen, niin jo alkaa huolettaa.
 
Alavatsakivuista, Olen menossa tänään illalla lääkäriin tarkistuttamaan paikkoja. Ettei olisi mitään muutoksia tullut alakertaan. Mulla oli tiistaina useita suppareita, ei ihan kivuttomiakaan. Yöllä jopa heräsin kun vatsaa sattui. Terkkarilla otettu virtsanäyte jossa sekakasvua eli näytteenottossa epäpuhtauksia mukaan. Yritin kyllä ottaa taiteen sääntöjen mukaisesti, mutta tällä jättimahalla ja häpyhuulten turvotuksella alkaa olla hieman hankalaa. Joka tapauksessa ajoittain on selässä jomotusta ja alavatsalla pientä särkyä. Eli tulehduksen oireisiin sopisi. Aika supistusherkkä olo masussa muutoinkin. Maanantaina uudet virtsanäytteet jos lääkäri ei aloita kuuria. Mulla ei ole esikoisesta moisia kokemusta ja ensi synnyttäjäksi nopeasti tuli tyttökin maailmaan. Huolettaa kanssa kovasti tämä supistelu. Levossa yritän olla. Hauskaa tilanteessa on vielä se että mies on työmatkalla ulkomailla ja esikoinen 2v3kk otettava joka paikkaan mukaan( lääkäreihin ja jos tulee äkkilähtö tyksiin). Lastenhoitoapua saatavilla 80km päässä ja saavat sitten noutaa tytön tyksistä jos tilanne siihen menisi.
 
Meilläkin onnen varjo ilmestyi eilen rakenneultran ruudulle. Vauvalla on aivoissa kysta, jonka vuoksi menemme 2kk sisällä uudelleen kontrolliultraan. Muita kokeita ei oteta, koska vauva vaikutti muuten kehittyneen hyvin, eikä muita markkereita elimissä näkynyt. Todennäköisesti ei ole syytä huoleen ja vain harvoin kystat aiheuttavat ongelmia, mutta niinkun arvaatte niin äidin sydän on nyt raskaampi. Toivottavasti teilläkin Salah kaikki kääntyy parhain päin!

En ole paljon itse kirjoitellut mutta käynyt aina lukemassa muiden tekstejä. Mukavaa kevään jatkoa kaikille masujen mukavasti pyöristyessä :) Nyt nauttimaan viikonlopusta ja unohtamaan murheet niin vauvakin voi hyvin.
 
Vitsiläinen kuin paljon juttua B) Salahille voima :hug: Toivottavasti teilläkin olisi kaikki hyvin ja onnen kotiäidille hyvistä uutisista :flower:
Sokerirasitus tehtiin ekan kerran vklla 12 ja toinen tehdään vklla 26. Ei se litku pahaa ole, muttei niin hyvääkään :whistle:
Meillä menee pampulan kanssa tosi hyvin, mitään ihmeempiä ei ole ollut. Joskus iltaisin vähän saattaapi selkää särkeä. Mutta siihen auttaa vaakataso :D Maanantaina neuvola. Saan kans kelan laput ja sitten vaunu kaupoille:D
Ainiin, miehellä epäiltiin parvorokkoa ja kävin eilen labrassa antaan verinäytteen. Tuloksen saan sitten samalla maanantaina kun käyn neuvolassa. Toivottavasti kaikki olis hyvin, ettei tarvis alkaa pelkään vauvan anemioita ja semmottia..

Ja voimia kaikkille putkiaivojen kanssa kamppaileville
:hug: Meilläkin välillä myrskyää ja seksi on se punanen vaate..Niin tuttua, niin tuttua |O

fosfori ja pampula 22+5
Ihanaa kun kevät on tullut B)
 
Kovasti voimahalauksia salah ja Syksyinen haave :hug: :hug: :hug: :hug: Nää uutiset jättää aina niin sanattomaksi... Huoli pienestä masuvauvasta nousee muutenkin niin herkästi pintaan, puhumattakaan siitä että pitää vielä kestää epätietoisuutta uusintaultrien ja koetulosten odottamisen kanssa. Jaksamista molemmille :hug:

Tänään tuli shoppailtua oikein olan takaa. Löysin muutaman paidan, olohousut ja kesäksi kivat vaaleat puuvillahousut. Caprit pitää vielä ostaa lähempänä kesää, mutta toivottavasti näillä sitten pärjäilee elokuulle saakka. Käytiin samalla katselemassa vaunuja ja hoitopöytiä, mutta niistä ei vielä tehty mitään päätöksiä. Yhdet ihanat vauvan sammarit tarttui mukaan - en voinut yksinkertaisesti vastustaa :D Nyt niitä onkin tullut hypellettyä kotona miehen kanssa vuoronperään...

Hyvää viikonloppua mammat ja masut =)
kaneliomena ja Elmeri 22+3
 
salah ja syksyinen haave voimia odotukseen :hug: :hug: toivotaan että molemmilla on kaikki kunnossa

kotiäidille onnea hyvistä tuloksista, nyt vaan nauttimaan odotuksesta =)

voimia myös kaikille miesten kanssa riitaantuneille, toivottavasti asiat selkiävät, kyl se on vaikeeta kaikilla välillä kun pitkään on yhdessä, niin täälläkin toisinaan, nyt on onneks kyllä pidempään mennyt hyvin ja mun mies on muuten kans sitä tyyppiä et ei ihmeemmin raskausaikana ajattele vauva-asioita mutta rakastuu sit heti ensisilmäyksellä kun saa pienen syliinsä :heart:

eilen kävin neuvolassa ja kaikki ihan kunnossa, nyt en muista tarkkaan verenpainetta mut ihan hyvä oli, painoa on tullu 511g/ viikko eli yhteensä 4 kiloo, sf mitta oli 18 ja sykkeet 147, vaihteli välillä 135-153 et kuulemma hyviltä kuulosti ja kvasti liikku ja potki kun tutkittiin =)
kelan paperit sain ja esitiedot täytettiin sairaalaa varten ja muutenkin juteltiin synnytyksestä, vaikka en kyl vielä sitä kauheesti oo ajatellu, voi olla että sit loppupuolella jännittää..

en taas mukamas oo ehtiny kirjotella vaikka lukemassa oonkin käyny ja nytkin vaan nopeesti kun vispipuuro palaa kohta pohjaan =)
ai niin kiitos muuten kanakeitto-ohjeista, oli aivan tajuttoman hyvää :p

niin noista mahakivuista, mulla oli viimeviikolla niin pahoja että hyvä kun käveleen pysty mutta meni kyllä ohi, et luulisin et oli vaan kasvukipuja
mutta nyt pelastaan toi puuro
voikaa hyvin

eliisa ja pikkuruinen 22+1
 
ensiksi salah ja syksyinen haave, voimia ja toivon että kaikki olisi kuitenkin hyvin!

sitten rakenneultrakuulumisia. kun se täti aloitti niin sanoin et jos siellä haarovälissä näkyy tai ei näy jotain niin saa kertoa ja se sanoi et juu voin mie arvauksen antaa. alkoi tutkimaan ja meinasi meidän kaveri ensin olla vähän hankalasti, oli kasvot alaspäin ja jalat koukussa niin ei täti meinannut saada yhtään mitään mitattua:D no sitten heräsi pyörimään ja pyörikin sitte niin et hyvä et sittekkään sai mittoja. täti naureskeli et jaa eipä sitä kaikkea kannatakkaan helposti antaa:D kaikki mitat kuitenkin saatiin ja kaikki vastasi täydelleen viikkoja. kaikki oli siis vallan mainiosti ja painoarvioksi sai 460g :heart: istukka on takaseinässä, senkin sain tietää. sanoin siinä tädin katsellessa vauvan vartaloa että eihän sillä sukupuolella nyt tietenkään mitään väliä ole mut kun on itellä niin vahva poikaolo ollu jo pitkään että olis hauska tietää pitääkö vaistot paikkaansa. siihen täti hymyillen vastasi että siltä se vähän nyt kyllä näyttäisi:) eli suht suurella mahdollisuudella poika meille tulee :heart: sai vielä pippelikuvanki meille napattua:D nyt on kyllä ihana olo kun tietää että stevellä on kaikki hyvin, samalla tietysti tuntuu pahalta täällä niiden puolesta joilla on löydetty jotain häikkää :ashamed:

mutta siis voi lisätä päivitykseen yhden pojan lisää:)

salamanteri85+steve 22+0 :heart:
 
Hei!
Salah ja Syksyinen haave, voimia ja jaksamista teille :hug:

Onnittelut kotiäidille mahtavista uutisista!! :heart:

Omaan napaan...Väsymystä, selkäsärkyjä, mutta onneksi myös piristäviä pikku potkuja masusta! :heart: Kohtu on taas kasvanut, tunnen jopa itse (vaikka oon ensikertalainen) missä kohdun korkein kohta on..:) Tiistaina oli se eka synnytysvalmennus, siellä alkoi ekaa kertaa kunnolla mietityttää synnytys ja kaikki siihen liittyvä. Ennen nimittäin olin täysin varma että omia lapsia en hanki synnytyspelon takia, mutta kun vauva tuli ajankohtaiseksi nii ei siinä synnytys ekana mieleen tullu.. Ihanan asian vuoksi täytyy myös "kärsiä". :heart:

Huoh, väsyttää... |O

Upp3 ja Mötky 21+3
 
Moi!

Täällä voidaan paksusti :D

Vauvojen tukasta joku kyseli... Mulla oli syntyessäni paksu musta tukka, vaikka molemmat vanhempani olivat lapsena pellavapäitä. "Syyllinen" tähän on luultavimmin eurooppalainen lähes mustatukkainen mummoni :LOL: Kaikki biologiset sisarukseni, joilla on sama mummo, ovat kuitenkin olleet syntyessään joko kaljuja tai pellavapäitä, samoin serkkupoika. Minä vain sit näköjään sain tuon tummuusgeenin. Mulla on edelleen melkein musta tukka, sisaruksilla semmoinen tavallinen suomalainen maantienharmaa... Oma esikoispoikani oli syntyessään hiukan punertavatukkainen, nykyään pellavapää. Jännityksellä odotan miltä tämän masuasukin pää näyttää :D :heart:

Parisuhteesta... Meillä on miehen kanssa hyvin erinlaiset taustat ja elämät olleet, joten olemme joissain asioissa hyvinkin erilaisia. Tästä syntyy toisinaan ristiriitoja, mutta ollaan aina panostettu puhumiseen eikä koskaan jäädä murjottamaan tai harrasteta mitään mykkäkouluja. Välillä riidat ovat melko äänekkäitäkin, mutta aina on asiat selvitetty. Tuntuu että varsinkin nyt raskausaikana räjähtelen tavallista useammin, ja otan hänen sanomisensa raskaammin. Toisaalta miehelläni saattaa myös olla hiukan isäksi kasvun kriisiäkin, ainakin toivoisin niin. Hän ei nimittäin illuusioidensa perusteella ole ollut paikalla kun tyttärensä edellisestä liitosta on ollut pieni... :( Eikä sen puoleen kyllä tiettävästi töiden vuoksi ollutkaan, ex-muija tytön kasvatti... Mieheni kuvittelee, että suunnilleen heti kun vauva syntyy lähdetään "kivalle" lomamatkalle, kun kerran olen kotona vaan. Ja mm. että uhmaikäinen tottelee pelkästään yhdellä jämäkällä komennolla :LOL: ynnämuuta ynnämuuta... Mahtaa olla totuus miehelle sitten järkytys kun vauva syntyy, toivottavasti ei sitten järkyty ja juokse pakoon :/

Pitää mennä tästä laittamaan pojalle iltapalaa, voikaahan paksusti :heart:

terv. Jennika1983


 


jihuu, mie osasin laittaa kuvan tänne!!!

nyt saatte joka päivän varmaan uuden kuvan :D

mie niin tykkään tosta masusta :heart:

p.s. mein peilis on näköjää räkää :LOL: pitää varmaa mennä pesemään :whistle:

eli siis kuvassa rv 22+3
 
Mä en ole ehtinyt vierailla täällä viime aikoina juuri ollenkaan :( Jotenkin niin kiirettä ja sitten iltaisin, nyt kun on valoisaa, oon yrittänyt ulkoilla jne.
Huomenna alkaa rv 20. Masua jo vähän on, liikkeet tuntuu ihan vähän..alkaa taas tuntua astetta todellisemmalta. Kaikki on ollut hyvin neuvolassa ja ultrassa äitipolilla...Siitä saa olla kiitollinen. Toivotaan että kaikki menee loppuun asti hyvin.
Väsymystä on ollut kuten varmaan meillä kaikilla odottajilla.
Nyt iltapuuhiin ja unten maille...
Hyviä vointeja kaikille...
 
Sone
SCALA: Mikä kilpirauhassairaus sinulla on? Minulla on nimittäin todettu kilpirauhasen vajaatoiminta... Lääkärit ovat oleet sitä mieltä etten tartte siihen lääkitystä ENÄÄ , mutta/vaikka oireita on, joita olen hoitanut vyöhyketerapialla... Tosin nyt raskausaikaan en ole ottanut terapiaa.

Ultrassa lääkäri siitä vajaatoiminnasta kyseli aika paljon mutta ei sanonut mitään liittyykö se tähän vauvan kasvuun... Vaivaa vähän.
 
mansikka mä tein vaan niin yksinkertasesti ja helposti et laitoin marinoituja kanansuikaleita, vettä, perunasipulisekotuspussin, keittojuurespussin ja kanaliemikuution ja lopuks lisäsin vielä sen kolmen juuston kerman, noita aineitahan voi vaihdella oman mielen mukaan mut tästä tuli ainakin tosi hyvää, kannattaa kokeilla =)
 
SK06, Lääkärissä käyty ja paikat olivat ok eli se puoli oli kunnossa. Maanantaina sitten uusi virtsakoe. Muutoinkin pitäisi voida elellä normisti, joskin rauhallisesti. No ulkoilut jäävät nyt sitten tytölle vähiin :( Pitää yrittää keksiä pihalle jotain ajanvietettä, ettei tarvitse kävellä paljolti. Kävellessä kun vatsa kovettuu heti vaikka kuinka hissuttelisi hiljakseen.

Voikaahan hyvin ja hyvää yötä
 
Iltavuorosta justiinsa kotiutuneena. Hitto, että on selkä kipee taas ylhäällä olemisesta. :/

Enää viikko, niin on kaikki elomassut puolessa välissä. :D

Ei muuta tällä erää, pakko mennä pitkällee ja koisii. :wave:

Hyvää yötä masut ja mamit! :wave:


 
Iltaa!

Suhoska mulla oli viime raskaudessa vaivana myös että heti kun käveli pidempään tai reippaammin, alkoi mahaan sattua ja alapäätä vihloa yms.. en juuri liikkunut rv 24 jälkeen. Raskaus meni pari päivää yliaikaiseksi. Toivottavasti on harmitonta! Mulla ei ollut noilla mitään vaikutusta kohdunsuuhun. Esikoiselta myös supisteli kipeästi 35 viikolta asti ja lääkäri sanoi silloin että saa syntyä jos syntyy että ei enää estellä mutta tyttöpä syntyi vasta kaksi viikkoa LA;n jälkeen!

Siihen menee varmaan nytkin eli meijän vauva syntyy joskus elokuun lopulla varmaan--- (La siis 12.8)

Mulla taas hiljaista täällä! Lapset lähti päivällä papan kyydissä mummolaan ja mies oli lähtenyt iltavuoron jälkeen vaikka mielessäni toivoin että olis tajunnut jäädä kotiin ja oltais saatu olla yö kahestaan mutta eipä se ollu tajunnut! Olis pitänyt erikseen sanoa. En vaan tykkää tästä yksinolosta kun nyt on viimesen puolen vuoden aikana ollut ihan tarpeeksi sitä! Tai päivät menee mutta illat on kurjia yksin.

Hyvää yötä!
 
Täällä myös yksinäistä iltaa vietetään. Tyttö nukkuu jo. Mieskin soitteli Milanosta ,mutta eipä huvittanut häntäkään kuunnella. Meidän suhde on myös hieman räiskyvä. Kriisejä on paljon ,mutta aina niistä ollaan selvitty. Pienen pientä tasoittumista ehkä on tapahtunut. Olemme molemmat kovia sanomaan, mutta mikä hyvä niin riidat unohdetaan myös nopeaan.

syksyinen haave :hug: ja voimia myös teidän perheelle odotteluun. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Meidän vauveli on alkanut liikkumaan ihanan paljon. Liikkeet näkyy ja tuntuu jo päällepäin.
Nytkin koko ajan muksii kivasti alamasuun :) .
Koitamapa mennä tästä myös nukkumaan! Hyvää yötä!!
 
Paljon voimia salah ja syksyinen haave, toivottavasti kaikki on vauvoilla hyvin! Tsemppiä tulosten odotteluun!

Meidänkin poitsu sitten tuli viime yönä kunnolla kipeäksi, pitkästä aikaa. Sitten alkoi vielä tänään valittamaan että pippeli sattuu ja pissatessa tuli itku :/ Virtsatieinfektiohan se sitten oli, ja poika sai elämänsä ekan antibioottikuurin :) Oli kuulemma niin "rajatapaus" että lääkäri ei millään olisi reseptiä kirjoittanut, mutta mies sai puhuttua lääkärin ympäri :) Ihan hyvä vaan, poika oli kuitenkin tosi tuskainen...

Sitten tänään olisi ollut minun ja miehen vuosipäiväkin, mutta se meni sitten kaikessa tohinassa ihan sivu suun. Mutta minä sentään olin ostanut miehelle lahjan. Minä en saanut mitäääään :'( :) Kai se on annettava anteeksi :)

Tiitti on koko päivän tasaisesti ilmoitellut itsestään, mutta en raukkaa ole ehtinyt huomioimaan sen kummemmin kun olen pää kolmantena jalkana ravannut lääkärissä (kolme pirun kertaa että sen reseptin sain pojalle!!) ja kaupassa ja apteekissa. Autossa massua ehdin silittelemään kun joku siellä taas muksi :heart:

Hyviä vointeja!

Lilli ja Tiitti 22+2
 
Hello! En oo jaksanu taaskaan kirjotella, voimia kaikille epätiedossa eläjille :hug: Mulla on yks ainoa asia mitä tulin kertoon, ja se on: MULLE ON TULLU SUONIKOHJU ALAPÄÄHÄN!!!!!!!!!!!! :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :ashamed: :ashamed: Onks kellään kokemusta, häviääkö, voiko tehä mtn ettei tuu lisää? yks ainoa on, onneks n.2cm pitkä, mutta SILTI. voivoivoi.. Nyt maate :LOL:

katham ja poju rv22+5 :heart:
 
Iltoja!

Ei oo itelläkään tullu kirjoiteltua, ollut kipeänä, töissä ja muutenki väsyny :( Lueskelemassa oon kyl käyny muitteen kuulumisia :)

Miesten kanssa tuntuu menevän muillaki hanttiin, ku mulla. No jospa huominen ois parempi.

Katham: Mulla oli edellisessä raskaudessa suonikohjuJA alapäässä, synnytyksen jälkeen on hävinneet, kuten jaloistakin, paitsi tän uuen raskauden myötä on tullu jo NYT jalakaan ja pahoin pelekään et kohta tonne toiseenki paikkaan :(

Mulla on rakenneultra vasta 23.4 no onhan la vasta 30.8, tuntuu vaan et kaikki mutt on jo käyny...

mut ei auta ku laittaa nukkuumaan. Jos viel tuntis unta ootellessa jonkulaisia pyörähdyksiä tuolla mahan seudulla, aika hentosia ovat vielä.
 

Yhteistyössä