<3 <3 MARRASKUUN massukat 2011 ELOKUUSSA <3 <3

huhheijjaa,tämäkin päivä mennyt lepäillessä,olo on ihan kauhea,nenä tosi tukossa,aivastuttaa koko ajan,vatsaa polttaa ja särkee,nivusia myös ja silmät kirvelee,polttelee ja kutiaa,koitan nyt kuitenkin että jos ma asti jaksaisi niin menisin sitten terveyskeskukseen ettei huomenissa tarvistsisi lähtiä päivystykseen. olen vain odottanut että milloin helpottaa,mutta eipä auta mitkään tropit..kurjaa,en sairasta usein,mutta kun olen kipeä niin sitten sen kyllä huomaa..:snotty:
hyvä tietää että avustusraha päätös on tullut nopeasti,jospa meillekkin,kun mulle olisi tarjollla kauheasti kestoja,joita halausin ostaa..
 
Minäkin täällä ahkerasti kurkin kuulumisia, mutta oikeesti harvoin jaksan edes kirjautua...:ashamed:

Kelan paperit olen itse kans edellisviikolla laittanut vasta eteenpäin, eli palkkojen kautta Kelaan menee. Saas nähdä kauanko kestää. Ja vaikka siis kolmas tulossa, niin pakkausta odotellessa ;) Pitäähän sitä jotain muistoa myös tälle pikkumiehelle jäädä, kun edellisilläkin on ja aikalailla poikavärejä tossa pakkauksessa taas on...Tai ainakin osa...
Hankinnoista Meillä toki vaatetta jo entuudestaan olisi ja pojalle nimenomaan, mutta arvatkaas vaan olenko käynyt alesta ostelemassa kaikkea kivaa pikkuherralle. Vaunut on kyllä aikalailla elämää nähneet (on kuitenkin Brio Kombit vm.2004), vaikka uusina ostetut, mutta kahden kanssa ajeltu ja taatusti käytetty :) Mutta ajattelin kuitenkin, että niillä nyt mentäis, kun onhan se kova kantokoppa kuin uusi. Meillä molemmat pojat syntyneet joulukuussa ja noin 5kk-6kk iässä on otettu koppa pois ja rattailla menty. Toki poikien ollessa pieniä, oli käytössä vanhat Emmaljungan tuplat ja niistä on nyt ylimääräiseksi jäänyt musta Emman kantokoppa/lämpöpussi. Kaikki visusti tallessa ;) Kantoliinat on (rengasliina ja pitkä), mutta niistä lähinnä tuota rengasliinaa käytin tuon nuoremman kanssa silloin vauvana. Vasta kun oli jo isompi, eli yli 6kk aloin pitkän liinan kanssa mm kauppareissut heittää.

Kestovaipoista Päätin nyt pari kuukautta sitten, että jos sitä nyt uskaltaisi oikeesti jo kokeilla kestoilua ;) Kakkosen kohdalla sitä mietin, mutta toinen oli viel kans vaipoissa 2v ja risat ja sitten ei vaan jaksanut. Nyt olen miettinyt ja hankkinut kankaita, jos vaikka yrittäis itsekin ommella. Alkuun meinasin kokeilla harsoja/sisävaippoja + villiksiä/PUL-kuoria. Paikalliselta kierrätyskeskukselta ostin "sikana säkissä" 18 kpl ImseVimsen (paljastui kun avasin) sisävaippoja, joista osa ihan uusia, osa käytetty hintaan 6e, joten mielestäni en niistä hirveesti maksanut - vaikka olisikin ihan toimimattomia ;) Ja 4x ImseVimsen PUL-kuoret oli 2e (uusilta nuo näytti). Kaikki siis lienevät olleen aijemmissa äippäpakkauksissa. Villahousuja saa äitini nyt neuloa, kun itse yritän saada parhaan ystäväni lokavauvalle villapuvun aikaiseksi ja muut tykötarpeet - meni vaan hankalaksi, kun eivät tiedä kumpi tulee ja haluan tehdä ei-neutraalin tälle vauvalle (edelliselle tein nimittäin neutraalin). Joten tulee tyttöväriä ja enemmän poikaväriä, kaksi settiä ;) Ja kun se projekti on valmiina, niin sitten saumurin kimppuun :) Työt vaan häiritsee vapaa-aikaa =D

FB Laitoin kanssa minäkin viestiä Bianalle, jotta jos mukaan pääsisi. Useammin tuolla tulee FB oltua, kuin täällä kirjautuneena :) Vaikka ikälopuksi tässä seurassa itsensä tuntee =D

( . ) ...siis oikeesti Mun maha on nyt ihan viikossa pullahtanut aivan valtavaksi ja suoraan eteenpäin sojottaa =) Ylipainosta on kertynyt mieletön vauvamaha :) Moni kyllä ihmettelee, kun kuulee, että marraskuussa olisi vasta tulossa tää heppu maailmaan. No, sokerirasituksessakin kävin ja arvot normaalit, niinkuin on olleet edellisissä raskauksissakin. Painoa tullut nyt raskauden aikana 4-5 kiloa, eli ihan tyytyväinen olen, kun alkupainoakin reippaasti on. Ens keskiviikkona on seuraava (toinen) lääkärineuvola ja ihan mielenkiinnolla odotan kuulumisia sieltä. Kaveri ainakin on jonkunasteinen ADHD tuolla massussa ja nytkin on melskannut koko ajan ihan hirveesti. Muistuttaa tuota meidän esikoista (joka muuten aloittaa tiistaina koulun...:O) ja on varsin rämäpää ja temperamenttinen kaveri. Tai sitten tää pikkuherra on vielä hurjempi tapaus ;)

Pikkupirkko ja pikkumies 26 + 3
 
Viikonlopun aikana kehkeytyi huoli asiasta jonka olin jo tyystin unohtanut... Äitini kanssa keskusteltiin röntgenistä ja kerroin kesäkuussa käyneeni hammaslääkärissä jossa otettiin röntgenkuvat, raskaudesta huolimatta. Äitini tästä kauhistui ja oli ehdottomasti sitä mieltä ettei missään tapauksessa saa ottaa raskauden aikana, aiheuttaa keskushermosto ym vikoja, itsekin tästä sitten pelästyin. Hammaslääkäriltä kyllä moneen kertaan varmistelin että onko varmasti turvallista ja vastaus oli että nykyaikaisilla laitteilla on täysin turvallista. Sain lyijyliivin päälleni ja asian piti olla kunnossa... Samaten puudutus.. Samalla käynnillä sitten tehtiin juurihoito ja puudutetta meni ihan reippaanlaisesti..
Nyt mietityttää kovasti. Huomenna on kyllä neuvola ja varmistelen sieltä, mutta löytyykö mitään tietoa/kokemuksia teiltä?
 
Siisami kiva kuulla että on ollu hyvä istuin se Brio Primo :) varmistaa entistä enemmän että uskalletaan tilata sitten se.

turkanen en ole itse ollut röntgenissä, mutta joskus kuulin että kuvien otto ei ole sikiölle vaarallista jos laitetaan nimenomaan tuo suojaliivi vatsan päälle.
Tiiän kyllä miltä tuntuu ajatella "jälkiviisaana" ja olla epäluottavaisena lääkäriä kohtaan, olin itekkin eräässä toimenpiteessä josta myöhemmin kuulin ettei lääkärit suostu sellasta tekemään raskauden aikana eikä porukka suostu menemään sellaseen ja kappas itse olin täyttä häkää porskutellut menemään :D
Mutta pakko se on luottaa siihen että jos on lääkäri-ihmiselle kertonut raskaudestaan niin hän tietää kyllä sitten mitä tekee. Tuskimpa hän haluaa mitään syytteitä niskaansa puoskaroinnista :D
Todennäköisesti ja toivonmukaan kaikki on ihan ok. :)

Britney 25+4
 
Mä olen tosiaan nyt vasta alkanut perehtyä noihin turvakaukaloihin! :O Se onkin ainut tollanen "iso" hankinta ja sit meillä on kaikki :) Joo täällä on varmaan puhuttu paljon noista turvakaukaloista jo, mut jos joku jaksaa vielä kertoa kokemuksia Britaxin baby safe plussasta? Sellainen ajateltiin hankkia :p

Mulla oli inhottavia supistuksia koko eilis illan ja nyt odotan kyllä torstaista neuvolalääkäriä, että pääsen selvittämään mistä moiset johtui :// Jos kehottaa lepäilemään, niin koulussa istuminen ei onneksi oo niin rankkaa, että pitäis sairaslomaa ottaa. En jaksa istua enää kotona!! :D
 
turkanen mulla eivät hammaslääkärissä ottaneet uusia kuvia vaikka olisi pitänyt, käyttivät sitten vanhoja jotka oli otettu ennen raskautta. Ja kun aikaa varailin ja kysyin että vaikuttaako raskaus jotenkin hammaslääkärissä käyntiin niin sanoivat että ei muuten kuin että kuvia ei oteta. Toisaalta uskon kyllä ettei vauvallesi ole mitään tullut kun ollut suojaliivi päällä.

Kestovaippoja aijon kokeilla. Voi olla että alkuun käytän hetken kertiksiä kun niitä on yksi sukulainen laittanut mulle jemmaan :D Ja siinä sitten pikku hiljaa opettelen kestojen käyttöä.

Kelan päätöksessä meni mulla melkein kolme viikkoa

ON:
Pahoinvointi palannut.. Ihanaa, pysyihän se pari kuukautta poissa. Supistukset nyt pari pvä ollut aikalailla kurissa, eilen pyykkejä koneesta ottaessa supisti aika pahasti. Eipä siinä auttanut kuin yrittää todela rauhallisesti ottaa ne kun eipä voinut vaatteita koneeseenkaan jättää.
Huomenna poksuu hurjille viikoille jo :p Ja enää kaksi täyttä viikkoa täällä korvessa, sitten uusi paikkakunta jossa jopa on elämääkin, ei malta odottaa että pääsee oikeasti tekemään jotakin. Täällä jos haluaa elokuvissa vaikka käydä niin pitää mennä 90km päähän, ihan kivan hintanen elokuvareissu siis.. Kolmeen vuoteen ole päässyt oikein mitään tekemään niin kyllä heti ekana mennään miehen kanssa elokuviin yms. :D

Tiukutus&Masi 29+6 :heart:
 
kiitos vastauksista. toivottavasti huoli on turha ja niin varmaan onkin. Minun kohdalle vaan kun on jo sattunut yksi terveyskeskuslääkäri joka väenväkisin koetti määrätä antibioottia joka olisi ollut todella vaarallinen sikiölle vaikka tiesi raskaudestani.
Tuolla hammaslääkärissäkin kovasti ihmettelin että kuinka kuvat voi ottaa, mutta hammaslääkäri väitti että nykyään raskaus ei ole syy jättää kuvia ottamatta. Minullakin olisi ollut vanhatkin kuvat käytettävissä.. Hmm... juttelen vielä neuvolassa, mutta niinkuin sanoitte, maalaisjärjellä ajateltuna kuitenkin vatsa oli hyvin suojattu säteiltä.
turvakaukaloa rupesin miettimään myös, hintaerot on valtavat ja ei ole yhtään käsitystä, mikä olisi hyvä, vankka, turvallinen, mutta mahdollisimman keveä kantaa... tutkimustyötä jatkaa hän.. :)
 
Heipsan mammat!

Täällä taas yks huono yö takana. Ensin ei tullu uni, sit otin yöpalaa ja kattelin hetken telkkkaria ja menin takas sänkyyn. Taisin hetkeks nukahtaa kunnes heräsin et oli jotenki huono olo. Ei tainnu se yösyöminen olla hyvä idea. No nukuin sitten aamulla pitkään kun mies lähti töihin.

Turkanen mä kävin hammaslääkärissä joskus alkukesästä ja se lekuri (joku sijainen) ei ottanu röntgenkuvia. Hoitaja viä häneltä kysy, että eikö suojankaan kanssa? Että taitaa olla että tuo asia riippuu ihan lääkäristä. Uskoisin, että jos on kunnon suoja ollut niin kaikki on hyvin. Voithan sä soittaa vaikka teratologiseen palveluun ja kysästä sieltä. Oon muutaman kerran sieltä kyselly jotain ja saanu aina hyvää palvelua. Kato numero netistä, soittoaika on arkisin muistaakseni 9-12.

Supistelijat yritin tossa lukee juttuja taaksepäin..Mut siis onko teillä kipeitä supistuksia vai niitä mahan kovettumisia? Nyt viime viikolla huomasin, että oli aikas paljon noita kivuttomia suppareita. Esim. eilen illalla niitä tuli aika monta tunnissa. Sit tuntuu, että niitä ei varmaan aina edes huomaa kun vaikka touhuaa jotain tms. Niin kiinnostas tietää, että millasii supistuksia teillä on ja kuinka paljon?

MamiJ&masuvauva 24+5
 
Hei!

Olen ihan pihalla kaikista kirjotuksista. Kävin aamulla sokerirasituksessa ja nyt voisin nukkua koko päivän.

Toivottavasti olen huomannut kaikki fb-ryhmään haluavat :) Laittakaa vaan uudestaan viestiä, jos on jäänyt huomaamatta joku!

Kävin juuri (teidän muistuttamana) katsomassa onko Kela tehnyt päätöksiä. On tehty! Ja 140€ on maksettukin jo :) Tasan viikko meni päätöksen teossa. Vau! Ja ihan oikein ovat tehneet.

palaillaan!

Biana 25+0
 
Turkanen: mä kävin gynekologilla juuri ennen hammaslääkäriä missä piti ottaa röntgenkuvia ja kysyin gynekologilta onko ok. Sanoi että on. Ja hammaslääkäri oli samaa mieltä. Ne suojat laitettiin mullekin. En tosin sitten ollutkaan raskaana vielä silloin, mutta he käsittelivät asian siltä kantilta niin kuin olisi jo ollut vauva masussa.
 
Heippa pitkästä aikaa!

Täytyy sanoa, että kesä on mennyt niin vauhdilla, että olen tipahtanut vähän kelkasta tämän pinon osalta. Valtava määrä on kirjotuksia nyt kahlattu läpi ja paljon paljon asiaa teillä on ollut!

Päivittelen nyt vähän sitten omia kuulumisia näiden aiheiden pohjalta, sillä nopsasti unohtuu, kenelle piti kommentoida ja mitä. No, parannan tapani :D

äitiyspakkaus No ei sitten otettu. On niiin poikamainen pakkaus, etten osaa kuvitella niitä meidän tyllerön päälle.. Mä kun hurahdan aina tohon vaaleanpunaseen maailmaan..
Hankintoja hurja pino vauvan vaatteita on nyt huudettu Huutonetistä ja olen kolunnut kaiken maailman nettikauppa alet ja New Yorkin tuliaisina tuli myös vaatetta melko lailla. tunnustaudun friikiksi tän asian suhteen..:ashamed: Turvakaukalo on valittu ja se on nyt vaan tilaamista vaille paikallisesta lastentarvikeliikkeestä. Meille tulee siis Britaxin Baby Safe Plus (olikohan se noin..?) ja sitten semmoset Britaxin rattaat mihin sen saa sitten kiinni sen kaukalon kauppareissuja varten. Brion hyökkäysvaunuthan meillä on ennenstään, mutta mä en jaksa/pysty/halua nostella nitä autoon huonon selkäni kanssa. Pinnis löytyy myös, ajattelin sen vielä maalata jos energiaa piisaa.. Mitähän me muuta tarvittais? Paljon on isommilta tytöiltä jäänyt tälle vauvalle, vaikka osa onkin mennyt jo kiertoon.

Mammaloma Jipii, mä alotan sen pari viikkoa varhennettuna, vaikka työsopimusta olis mielellään jatkettukin ihan äitiyslomaan virallisen alkuun asti. Meillä muuttui kuitenkin tyttöjen tarha/eskarijärjestelyt niin hankalaksi, että tää oli nyt meidän perheen kannalta paras päätös. Kuitenkin olen jäämässä hoitovapaalle ä-loman jälkeen, joten kaksi viikkoa suuntaan tai toiseen ei sitten paljon hetkauta..
Sokerirasitus Ja kuinkas sitten kävikään.. Kiinni jäin :( eli nyt mennään sitten ruokavaliohoitoisesti raskaus loppuun. Ja jos jotain positiivista yritän löytää, niin saanpahan pari ylimääräistä ultraa vielä..
Vakuutus Me otettiin kans vauvalle se syntymättömän lapsen vakuutus. Mies tohisi siitä sen verran ja on meillä muillekin otettu. Viimeisenä mahdollisena päivänä sitten muistettiin..
painosta No yllättävää kyllä, painoa ei ole tullut "kuin 6,5 kg" ja se on siis vielä -1,5 kg lähtöpainosta.. Toki sitä ehtii tulla vielä kuitenkin, mutta jospa tuo ruokavalion tarkkailu auttais vähän.. Kun tuota massaa kuitenkin löytyy ihan yli omien tarpeiden kuitenkin..
Maha Aivan valtava! Ei uskois millään että ei ole 30 viikkoa vielä pamahtanut rikki.. No eipä näytä ainakaan miltään grillimakkaramahalta :LOL:
Supisteluista Supistelee aika ajoin, mutta ei mitään kivuliaita.
NukkuminenvMä ostin Lidlistä sellasen vartalotyynyn, joka on ollut tosi hyvä. Kyljellään köllöttelen, mutta sitten jossain vaiheessa herään (jos en pissahätään) kamaliin lonkkakipuihin, joihin auttaa vain kävelemään lähtö, mikäö ei varsinaista herkkua ole aamuvuoroaamuina.. Eli rikkonaiset ovat yöt. Lisäksi tämä meidän vaavi on sellanen illanvirkku ja helposti saattaa myllätä puoli yhteen yöllä. Väsytys maximus siis..
ja ne muut vaivat närästys ja suonenveto pohkeeseen öisin ovat nyt sitten tulleet taas mukaan kuvioihin.. Hoh hoijaa.. Tästä paketista nyt puuttuu enää sitten se raskausmyrkytys.. Että sitä sitten odotellessa.. Mullahan on se jo kaksi kertaa ollut, joten miksi poiketa enää tutusta kaavasta.. ;)
FB Voisin kans mielelläni tulla mukaan.. Siellä kun tulee muutenkin roikuttua vähän turhan paljon :ashamed: Bianalleko siitä laitettiin yksäriä?

Tulipahan taas sanotuksi.. Eli linjoilla ollaan taas!

Hyviä vointeja kaikille!
Nojanda ja Pieni 28+ 3
 
Voi ärsytys, kun kirjoitin pitkät pätkät ja sit se hävis!!

Pikkupirkko:
Mukavaa, että on joku muukin "mummoäitiodottaja"! ;) Mä oon nyt 35, täytän 36 marraskuussa ihan la:n tienoilla.

[B]Supisteluista kyseli MamiJ.[/B] Mä oon siis viidettä viikkoa saikulla niiden takia. Omalla kohallani, en edes laske näitä harjoitussuppareita (kivuton, masu menee kovaksi), vaan ainoastaan kipeet supparit. Joskus ne on kipeempiä ja joskus tuntuu vaan vähemmän kipeelle. Ne myös aiheuttaa painetta peräaukolla ja aaltoilevaa jomotusta alaselässä (välillä). Mulla kipeitä suppareita tulee ehkä 3-15/vrk. Neljä kertaa on tullut säännöllisinä 10 min välein parin tunnin ajan. Näiden jälkeen sit ollaankin käyty polilla tarkistuksessa. Mutta kaikki ok toistaiseksi!

PaavoPesusieni rv 25+6
 
Viimeksi muokattu:
Paavo Pesusieni ok, kiitti supistusinfosta. :) Saanks viä udella, että jouduikko saikulle kipeitten suppareiden takia? Etkä siis niiden, että maha kovettuu? Neuvolas olin vajaa viikko sit ja sillon oli puhetta noista kivuttomista suppareista, tosin musta tuntuu, että noi on nyt lisääntyny. Harmi kun ei neuvolas tullu kysyttyä, että jos noita kivuttomia tulee paljon niin missä vaiheessa tarttee huolestua. Oon nyt aatellu, että pidän vähän kirjaa, että kuinka usein niitä tulee ja sit rimpautan neuvolaan jos siltä tuntuu..
 
Joo, siis noitten kipeitten suppareiden takia olen saikulla. Mulla nyt kolmas raskaus. Ekassa raskaudessa tuli juuri noita kivuttomia harjotussuppareita ja ensimmäisen kerran tuntui yhtään kipeältä sen jälkeen kun vedet olivat menneet ja ajeltiin sairaalaan synnyttämään.

Tokalta kipeitä suppareita tuli pariin otteseen ehkä rv 37 jälkeen tai jotain. Säännöllisiä kipeitä tuli sitten parina, kolmena päivänä, ennen kuin poika syntyi reilusti yliajalla 41+1.

Mulle tämä on siis outo tilanne kaikkinensa (en ole joutunut ikinä ennen saikulle raskauksissa). Ja ei näillä mun suppareilla ole mitään tekemistä sitten niitten ihan oikeitten avaavien, synnytyssuppareiden kanssa. :) Mutta lääkäri sanoi, että on kaksi vaihtoehtoa, joko kivuton tai kivulias, joten kyllä nämä kivuliaiksi lukeutuu.

Mutta jokainen on yksilö ja jokaisen kohdunsuu ja -kaula toimii omalla laillaan ja minä jo tiedän, etten kovin helposti aukea edes kunnon synnytyssuppareilla (synnytykset 20 h ja 16h), joten osaan arvioida hieman oloani. Niin ja onhan mulla paikat jo pehmenneet ja kohdunkaulakin jonkin verran lyhentynyt, muttei hälyttävästi.

Jos sua asia vaivaa, niin soita neuvolaan ja kysy neuvoa! Varsinkin, jos sulla on esikoinen tulossa, etkä sillai tiiä tuntemuksia. Olen kuullut myös tapauksista, joissa täysin kivuttomat supparit ovat pehmittäneet paikkoja. Mutta varmaan se vähän harvinaisempaa on. :)
 
Viimeksi muokattu:
meillä lapset jo nukkumassa :O yleensä ne menevät 22-23 aikoihin mutta nyt on pakko muuttaa rytmiä koulun takia. vanhin menee jo yläasteelle ja keskimmäinen eskariin.
ollaan totuttu heräilee 9-10 aikoihin joten saas nähdä miten käy kun kello seitsemältä soi |O
santara89 kyselit kantoliinasta. meillä oli viimeksi kovalla käytöllä mutta ei ihan vauvana. nyt meinaan ihan alusta asti siinä pitää. koita googlettaa jos löytyisi asennosta kuva miten vauvaa pidetään. tiedän kyllä miten mutta on vaikea selittää ;)
 
hip hei täältäkin! :)

Sokerirasituksessa käyty ja läpi meni. :) MUTTA mun 1h arvo oli 9.5 tai sinne päin!!! neuvolatäti ei sanonut mitään kun rajahan on se 10 mutta itseäni alkoi hirvittää kun oli NIIN lähellä tuota raja-arvoa että pitääkö kuitenkin vielä pelätä tuota raskausdiabetestä. :ashamed: 2h arvo oli sitten jo vähän reipas 6 kun saa olla sen 8.7 että se meni hyvin mutta tuo 1h arvo ihmetyttää!!!

Jestas, meinasin saada sydärin tänä aamuna kun aloin kattella esikoisen aikaista neuvola korttia. Olen silloin painanut rvk 34 sen verran kuin nyt!!!!!! :ashamed: :kieh: Painoa on tullut se 6kg tähän mennessä, esikon aikana lähtöpaino oli 7kg vähemmän. Hitto. pitää vissiin alkaa vähähiilihydraattiselle dieetille ja alkaa vieläkin enemmän liikkua ettei nyt ainakaan pariin neuvola käyntiin tulisi lisää kiloja. mähän oon pieni norsu kun lähen synnyttää. APUA!

Kuten jo on tullut todettua, me aijotaan ostaa tuo britaxin baby-safe plus shr kaukalo ja tietty jalusta siihen. On varmaan kallein kaukalo mitä on mutta se kun sattuu käymään niihin meidän matkiksiin niin ei paljon vaihtoehtoja ole. :p

Supisteluista sen verran että itse huomaan mahankovettumis suppareita melkein päivittäin, mutta eivät kestä kauaa eivätkä ole kipeitä että ovat varmaankin sitten ihan normaaleja. Esikonkin aikana muistan että joskus rv 30 jälkeen rupesin tuntee harvakseltaan kummallisia tuntemuksia, jotka myöhemmin osoittautuivat supistuksiksi. :p

FB ryhmään minäkin tahdon. :) Siellä tulee käytyä päivän mittaan monesti... :p näkyykö se ryhmä kavereille, tai siis jos kun liityn niin näkeekö kaikki kaverini että liityn siihen? en kovinkaan suurelle piirille ole raskaudesta kertonut niin ajattelin että tuleeko ilmoitus sitten tälläisen kautta. :D

Kelan kanssa asioin viikko sitten, mutta vielä luki sivuilla että "asiakirja saapunut" eikä muuta. ARGH! äkkiä pakettia tänne kiitos. :D

Minä lupaan että seuraavan kerran kun masukaveri on ollut hiljaisella tuulella, minä EN valita asiasta. Eilinen ja tämä päivä on ollut ihan mahdoton. "sissi" on pyöriny ja potkinut ja törkkiny ja kaikkea mahdollista nyt pari päivää. Viimein taisi kääntyä pää alaspäin kun iskuja tuntuu nyt tuolla oikealla rinnan alla. istuminen ei onnistu etukumarassa ollenkaan kun heti alkaa tulla monoa että "tilaa, suorista nyt selkäsi ÄITI". Mutta ihanaa. viimein, siis VIIMEIN se aloitti tämän jumpan kun niin pitkään piti tuota doppleria käytellä melki päivittäin.

Huutonet on täälläkin ollut kovassa käytössä mutta toistaiseksi olen tyytynyt tarkkailemaan tarjontaa. :p odotan hyvää pakettia josta saisi kivasti ja nättejä pieniä vaatteita. manducan ajattelin sieltä myös hommata ja kaikkea muuta mukavaa tarvittavaa. :) jotenkin olen niin varovainen että odottelen ehkä tuonne 30 viikoille asti ennen kun aloitan hullun ostelun. :D

vakuutus vauvalle käytiin tänään laittamassa pohjolaan hakuun. Katsotaan saanko. :LOL: aika viime metreille meni kun pitää tehdä 3kk ennen laskettua aikaa ja se päivähän tulee täyteen ensi tiistaina. :D Pohjolasta siksi kun meidän kaikki vakuutukset ovat sieltä. :)

Jahas, järki sanoo "älä syö" mutta maha huutaa että jotain kivaa pientä iltapalaa kiitos. ja vissiin on sissi kaverikin vailla huomioo kun sen verran murjoo taas menemään tuota mahaa. :heart:

kuulemisiin.
tä + sissi 25+3

muoks.
piti vielä lisätä kuva tuommoisten laiheliinien joukkoon omasta karmeesta pallostani. :D kuvassa siis 25+2 ja jestas miten iso se onkin. kuva ei ehkä päästä sitä oikeuksiin mutta iso se on. moni on sanonu työmaalla (lasten vanhemmat) että sähän jo pian jäät pois. Ei voi muuta kun nauraa ja todeta että eeeen vielä pitkään aikaan. mitään mahan ympärystää en edes uskalla enää mitata kun ollaan piiiitkälti päälle metrissä jo. :D

 
Viimeksi muokattu:
turvakaukalo meinattiin ensteks vuokrata vakuutusyhtiöltä mut mies sitä asiaa tutki ja pohti niin taidetaan silti ostaa joku muu malli kun mitä siellä oli tarjota...

harjoitussuppareita tulee kivuliampina jos liikkuu paljon, tosin tätä ei tapahdu paljoo täällä sairaalassa kun eipä sitä tuu paljoa köpöteltyä. kivuttomia tulee jonnii verran.

äitiyspäiväraha päätös yms. tuli 1 päivässä. tänään tuli äitiyspakkauskin ja pääsin sen hakemaan kotiloman aikana. poikien värinenhän se oli juu mut poikapa täällä pitäs ollakkii tulossa.

paino kokonaisuudessaan noussut ekasta neuvolasta 4kg ja ehkä kokomäärä 6kg.

tänään oli ekstra ultra.. painoa oli 930g ja ihan ok kokoinen, ehkä hieman alakanttiin. insuliinilla olen 3tta päivää. ei oo helppoa pistää itseään neulakammoisena... käet tärrää ja hikoaa.. ja sitten tämän koliitin kannalta oli tulehdusarvot taas 70 :( suonensisäiset kortisonit on nyt lopetettu ettei tule mitään superinfektioita... suun kautta joudun ilmeisesti loppu raskauden syömään. torstaina suolen tähystys.. ei tuu olemaan helppoa olla keskiviikosta klo 12 olla syömättä... tai saahan jotain lihalientä ja mehua... itku voipi tulla kun nälässä pitää olla kun nytkin iltapalan ja aamupalan välinen 12 tuntia on aika kituutusta...

varvas + aatu 27+1
 
Tervetuloa Tinttti. :) Ja mulle tosiaan voi pistää yv:tä jos tulee päivitettäviä asioita listaan. Lisäsin tosiaan sinut jo sinne.

Meille on tulossa Graco Logico S- kaukalo. Samanlainen oli esikoisen aikaan ja täytyy sanoa, että tilava on! Graco Mosaic- matkarattaat ostetaan myös niin saa kätevän travel systemin. :) Britaxin kaukaloa mietittiin eka + matkarattaita, mutta haudattiin ajatus kun käytiin lastentarvikkeessa. Britaxin kaukalo näytti ahtaalta (ja kuulema onkin sitä). Kaukalo oli myös todella hankala kiinnittää rattaisiin (piti olla erilliset adapterit, joita ei gracossa tartte). Myöskin paljon kalliimpi paketti olis britaxista tullut. Käyttökokemuksia ei kuitenkaan Britaxista ole. Kaveri vain sanoi, ettei ollut hyvä kun heillä oli Britaxin kaukalo. Esikoiselta meillä on Brio Happy Mixed - yhdistelmät 2010 malli (ihanat ruskeat), joita käytetään kakkosellakin.

Diinu & Pipana 29+1
 
Huomenta!

Jospa mäkin laittaisin jotain tosta tavara ja hankinta puolesta!
Tilasin just kans itelleni sen manducan, semmosta ei oo ollu ja mun kantoliinakin on jossain hukassa, oikeestaan muuta me ei tarvita, tai no vaatteita sit vähän, mut ystäviltä tiedän kyl saavani paljon, kun oon vuosi sitten heille kaikki mein vauvan vaatteet lahjottanu! meillä on emmaljungam vuoden 2009 istuin, katoin just sen turvallisuuden ja huonot arviot oli saanu, mut ainoostaan vaan siitä jos on telakassa, ja telakkaa meil ei oo, ku ei mahtunu edelliseen autoon. aateltii miehen kaa et oltas ostettu telakka siihen nyt, mut tulin toisiin aatoksiin, jos kerran irtoo telakastaan nokkakolarissa, eli vöissä pysyy se turvaistuin. muuten oli saanu hyvät kehut, ja kyl mä ihan tykkäsinki siitä täl kolmosel, vähän turhan vaikee kantaa, mut helppo asentaa autoon.
sit mul on brion kaksostenrattaat, aivan karseen näköset, mut ei kyl raaski laittaa rahaa... ja knor rattaat, jotka saa täysin makuuasentoon ja sin mahtuu pehmeä kantokoppa, ja oon ostanu ne mein kolmoselle, et on viel suht hyväs kunnos já on nätit!

Mul on neuvola-lääkäri tänään... mun paino ei miellytä... saan sit mun sokeri-tuloksetki!

mul on lapset täällä kipeenä. eskarilaisellakin on kuumetta ja tänään jäi sit kotiin, harmi näin alussa jo... huomenna ois keskimmäisen eka kerho, mut mahtaako päästä, ku on kans kuumeessa...

pakko alkaa touhuu... tuun pistää sit viestii, miten kävi sokrujen kaa!

nallemakarooni tytötx3 ja öhkömönkiäinen 27+4
 
jipiii
täälläkin kela teki näköjään viikossa tuon äitiysavustuspäätöksen samoiten tuli jo päätökset äitiys- sekä vanhempainrahasta. :) jeeeeeee !
en malta oottaa sitä äitiyspakkausta, se ton sivun mukaan tilataan 19.08, toivottavasti ei mee siitä enää kauaa kun tulee.

täytyy sanoo et oon kyl melkosen helpottunu tosta äitiysrahan ja vanhempaianrahan määrästä (okei eihän sillä miljonääriks ole tarkotuskaan rikastua), kun nyt jos suoraan sanotaan niin on aika tukalat tulot siis minulla, kun mies tienaa ja itse on työtön... puolison tulojen mukaan sitten menee kaikki.

tietysti joskus se minäkin menen töihin ja kannan taas korteni kekoon, molemmat onneksi ymmärrämme sen :)

Britney & jätkä 25+5
 
mä sitten jäin yhdellä arvolla kiinni sokerirasituksesta... sain ton sokerimittarin kotiin, ja mun tarvii pitää ny diettii... mun yhen tunnin arvo oli 10,5... käytii tyttöjen kaa kaupast hakee kunnon lasti herkkui, tänään mässätään ja sit alko kova kuuri...

mul oli kohdunpohjan korkeus 26, pienin mitä mul on ikinä ollu!!!! jee!!!

nyt siivoo ja leipoo :)

nallemakarooni tytötx3 ja öhkömönkiäinen 27+4
 
Tänään käyty taas kontrolliultrassa ja pikkuisilla kaikki hyvin. Kokoa jätkillä oli 786 g ja 845 g eli aika tasaisesti kasvaa. Molemmat herrat oli nyt kääntyneet raivotarjontaan ja nyt vaan toivotaan että ne myös pysyvät niin. Kohdunkaula oli kiini ja ihan täysmittainen eli kaikinpuolin ok. Seuraava kontrolli onkin sitten kolmen viikon päästä. Sokerirasitukseen pitäis varailla aikaa parin viikon päähän. YÖK, mä en halua. Meidän terkkarissa kun ei pääse pitkälleen niin on aika tuskaista istua se kaksi tuntia siinä kovalla penkillä.

Toiveiksäiti:
Voihan se olla että ne arvot pysyy kurissa mutta mulle kävi viime raskaudessa just noin. Ensin rasituksesta rimaa hipoen läpi ja sitten parin viikon päästä oli neuvolassa pissassa sokeria. Sitten arvot heittikin jo ihan kunnolla ja sain parin viikon päästä insuliinit. Pidetään kuitenkin peukkuja, että arvot pysyy kurissa.

PikkuPirkko ja PaavoPesusieni: Täällä lisää mummo-odottajia. Ikää löytyy 36-vuotta. Tosin mä en kyllä meinaa ikinä muistaa, että mä olen jo niiiin vanha :) Saako siitä pari vuotta anteeks?

Mä saan kelapaperit vasta huomenna lähtemän kun neuvolan täti unohti antaa mulle raskaustodistuksen viimeksi.

Siisu ja jätkät 25+1
 

Yhteistyössä