<3 <3 MARRASKUUN massukat 2011 HUHTIKUUSSA <3 <3

Minskuliini :'( Voi ei.

Tiukutus No olipas mummeli. Huh huh!

Mandi Meillä on miehen mummi kanssa hyvin uskovainen, mutta on päässyt yli siitä ettemme ole naimisissa.

Himoista Makeaa pystyisin syömään vaikka kuinka paljon makean happamia karkkeja esim Missä X:siä ja juusto ja chiliä. Niin ja kivennäis vettä sitä tulee ostettua Lidlistä sellainen 6 pullon keissi kerralla ja niitä 1,5 litran pulloja. On muuten paras närästyslääke, jo esikoista odottaessa hyväksi havaittu.

Mielialoista Mihelle tulee ärjyttyä pienemmistäkin asioista, mistän normaalisti en olisi moksiskaan.

Liikunta Lenkkeiltyä tulee ja pojan kanssa pyöräiltyä, mutta maastopyöräilyn jätän suosiolla pois ja samoin melonnan. Nyt hyvälumisen talven jälkeen olisi koskissa vettä ja mahtavat virrat, mutta ensi keväänä sitten. Vähän vaan ärsytää kun mies pääsee melomaan ja minä en: /

Maha pömpöttää jo, mutta minulla onkin ulkoneva kohtu joten se tulee aikasta äikiä näkyviin. Edellisessä raskaudessa viikolla 12 olin jo varsinainen pallomaha.

).( Tänään kävin ekan kerran neuvolassa, siellä nyt ei mitään uutta tullut. Terkka on sama kun esikoista odottaessa, tosi mukava ja kannustava oli ihan ilo taas tavata. Nyt vaan odotan että KOKSista tulee kutsu nt-ultraan, se on toukokuun alkupuolella.

Tytti83 ja Tuokkis 9+2
 
Mimskuliini :hug: kamalasti jaksamisia ja halauksia teille :'(

Britney oon myös huomannut, että röyhtäyttää useammin kuin ennen. Tai nyt se on jo tasoittunut mutta muutama viikko meni röyhtäillessä ja normaalisti todella harvoin röyhtäyttää

samaha ei nyt ihan toispuoleisia kipuja, mutta jos makaan kyljellä niin sen puolen millä makaan niin tuntuu jomotusta ja munasarja tuikkii aina sillä puolella. Millaista tuo kipu sulla on?

Ja Papulle onnea hyvistä ultrakuulumisista :heart:

Ainiin ja reveria mulla tuo kyplinta yms tuntuu parhaiten selällään maatessa mutta myös istuessa joskus niitä tunnen. Ja tuntuu myös muutaman minuutin ajan. Hmmmm..... :p Minulla ei ihan sentään raapia tartte mutta kyllä ne vähän kutittaa :D

ON: Eilen oli kauheaa menkkajomotusta taas ja taas tuntui kuin liikkeitä :confused: alan olemaan oikeasti aika epäluuloinen noita "liikkeitä" kohtaan.. Kun ei vaan tiedä millaisia nuo liikkeet on niin hankala sanoa onko nämä nyt niitä vai yrittääkö joku tuolla huijata mua :D
Nyt on parina päivänä tullut huomattua, että annoskoot on pieneentynyt hurjasti. Vaikka olisi kuinka kamala nälkä niin en millään jaksa syödä normaalia annosta, noin puolet siitä mitä ennen söin niin syön nyt. Sipsiä tekee kokoajan mieli ja ajattelinkin, että pitäisiköhän ite tehdä sipsejä kun saisi terveellisempiä kuin kaupasta ostetut. Ja nyt on jonkin aikaa ollut vahva poikaolo, eli taidan ottaa tytön työnimi Helunan nimestä pois :D

Haluattekos te kaikki muuten kun mahdollista niin ottaa selvää onko vauva tyttö vai poika?
Me ollaan avokin kanssa alusta asti ajateltu ettei haluta tietää, mutta sen näkee sitten rakenneultrassa, että maltetaanko loppujen lopuksi kuitenkaan :D Olisi kyllä mukavaa kun tulisi täysin yllätyksenä, mutta mutta.. Saa nähdä =)

Tiukutus&Masi 13+0 :heart:
 
Minskuliini:Pahoittelut :hug:

MUlla olis illalla ultra kun yöllä alkoi tulla ruskeaa vuotoa. Sitä kyllä edelsi seksi ja vuoto on nyt päivän aikana loppunut mutta vatsaa hieman jomottelee ja mun hermoilla ei todellakaan jäädä yhtään ihmettelemään. Eniten ehkä pelottaa kun juuri vaihtui viikko pois tolta riskiviikolta milloin kaikki tärkeät elimet muodostuu vauvoille. Esikoisesta ei ollut ikinä mitään tuhruttelua ja nytkään ei ole ollu aiemmin vaikka ei tää eka kerta ollut kun meillä seksiä harrastettiin. Ainoa kerta kun mulla on tuhrutellut päättyi keskenmenoon tai siis se oli silloin biokemiallinen raskaus kun se meni jo viikolla 5+1 kesken ja HCG ei ikinä kunnolla noussut. PELOTTAA!!
 
samaha Onnea hyvistä ultrakuulumisista :)

Siisami Pidetään peukkuja pystyssä, että olisi vain harmitonta tuhnuttelua *peukku,peukku* :hug:

Itse olen huomannut saman minkä Tiukutuskin sanoi, annoskoot on pienentyneet. Ensimmäiset 1 1/2 kuukautta söin todella paljon enemmän kuin ennen ja nyt on melkein viikon ajan kun otan samanverran ruokaa kuin ennenkin pystynkin syömään siitä vaan puolet. Pari kertaa on mun toinen valmiiksi tehty leipä tai muu mennyt miehelle, kun ei vaan jaksakkaan.

Olettkos muuten painoa yhtään seuranneet? Onko paljon tullut lisää tässä vaiheessa? :)
Itsellä on tainnut tulla nyt parin kuukauden saatossa 2 kg lisää. Vaikka ihmekkös tuolla syömisellä mitä oon tässä pitänyt 1 1/2 kuukautta ..ja ilman tavallista liikunta määrää :)

Nyt kun juttelitte täällä liikkeistä, mulla alkoi taas mielikuvitus raksuttamaan. Jos mun maha ei kuplikkaan vaan mä tunnenkin liikkeitä :O :heart:

Ja kyllä ollaan sukupuoli kysymässä kun sen aika tulee. Kummatkin ollaan tälläisiä "kivempi etukäteen laittaa kotia, suunnitella ja puuhailla valmiiksi, kun tietää kumpi on tulossa" :) + että nimeä päästään tosissaan mietimään :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Mimskuliinille tosi paljon voimia :hug:

Siisami Toivottavasti vuoto olis vaan jotain seksin jälkeistä limakalvojen ärsytystä tai vastaavaa, paljon paljon tsemppiä sinne!!!

Röyhtäily...no ilmeisesti tämä sitten liittyy raskauteen, kun muillakin on vastaavaa. Mulla on vaan sellanen ongelma tässä vielä että en "osaa" röyhtästä. Eli mulla sitä ei tule yrittämällä eikä luonnostaan :D Niin sitten tulee sellanen ilkee tunne aina tohon rintaan ja ruokatorveen ja kuuluu sellanen kummallinen mörinä... nykyään siis oikee maanvaiva tää kun röyhyjen tunne on lisääntynyt paljon.

Unohin kertoo liikkumisesta..noh, nolo totuus on se että se vähän jäi nyt moneks viikkoo. Kunnes viime viikolla alkanu taas lenkkeilemään. Eilenkin käväsin tunnin lenkillä ja täytyy tätä rutiinia nyt pitää yllä.

Oompas mä tänään kirjotellu, jos en täyttäis tätä palstaa vaan omilla höpinöilläni vaan siirtysin loppupäiväks taustaileen =)
 
Suuret pahoittelut minskuliinille !

Samaha : Mulla on ollut toispuoleisia alavatsakipuja jos jonkinlaisia.Välillä oikeaa ja välillä vasempaan pistää.Oon aatellu että kuuluu asiaan.Nyt ivut vähän vähentyneet.Lähinnä noustessa tuntuu kyljissä.

Siisami : Mulla tuli ruskeaa ehkä ihan vähän punertavaa vuotoa,kun kävin sisätutkimuksessa lääkärineuvolassa.Sitä tuli yhden kerran.Itse ainakin ajattelen,että kaikki mikä ärsyttää limakalvoja voi saada aikaan vuotoa.Ja menkkajomotukset voi johtua jännityksestä.Mulla tulee jomotusta jos jotain jännitän.

Täällä annoskoot pienentyneet.Ja syön todella hitaasti.Röyhtäyksiä on ollu ja välillä tuntuu että mahanesteet menee ylösalasin kun niin röyhtäyttää/yökkäyttää.Inhottavaa!!

Liikkeitä on alkanut tuntumaan enemmän.Tänään varsinkin pitkin päivää.:heart: ja tälläkin hetkellä.:)

Mielialoista : Minä oon ollut aina herkkä ihminen.Saatan pillittää mitä ihmeellisimmissä asioissa.Sydänääniä ohjelmaa kun katsoin niin itkin jo alkusoitossa, ja varsinkin kun vauva syntyi niin voi sitä itkuvanaa.:D Toissapäivänä itkin kun ajattelin kuinka ihanaa ois saada tyttö ja pukea sille mekkoja.Eli siis ehdottomasti otetaan sukupuolesta selvää rakenneultrassa.:)

Huomenna olisi kuukauden sairasloman jälkeen töihin paluu.Saas nähdä kuinka jaksan vai pitääkö hakea pitempää sairaslomaa.Mukavaa alkanutta viikkoa!

Reveria 13+1
 
Heipä hei taas :)

Lomilta palattu kotia! ihan kivasti oli taas lukemista täällä!
suuret pahoittelut kaikille surun kohdanneille! :hug:
paljon myös hyviä uutisia ja ultra kuulumisia!

ja jotkut tuntee jo liikkeitäkin! vau!!
ekasta tunsin viikolla 17, istukka takaseinällä. tokasta tunsin viikolla 15, istukka takaseinällä. mut kolmannesta tunsin vasta 20+ viikoilla, sillon oli istukka etuseinällä! oli se kyllä kaameeta ku ei tuntenu!!! että varautukaa vaan kaikki joilla istukka on edessä, että menee aikaa ennenku mitään tuntee! nyt en tiedä missä istukka on, enkä oo vielä mitään tuntenu! ehkä se istukan paikka selvii perjantaisessa nt-ultrassa! :)

nyt on niin kova väsy, et jatkan myöhemmin :)

aurinkoista päivää kaikille! :)

nallemakarooni tytöt x3 ja öhkömönkiäinen 11+3

ps. mun tekee mieli graavii lohta ihan himona!!!!
 
Mimskuliini Suuret pahoitteluni, kauheaa kun tuollaista tapahtuu. :(

Ihana kun muutamat jo tuntee liikkeitä! :) Mulla tuntuu kans selviä potkuja ja mölskyjä,ihan samanlaisia kun ekassa raskaudessa. Ainoo vaan että niitä on tuntunu nyt reilun vuoden ja tiedän että ne on vaan ilmakuplia. Mut IHAN samalta tuntuu :D Saan varmaan odotella vielä reilun kuukauden että tuntuu muuta kun ilmaa. Pojan kanssa tunsin viikolla 16 ekat selvät liikket. Oon niin kade teille alkukuun odottajille! :)

Tänään on ollut ihana päivä! Ollaan oltu pojan kanssa kaksin ja käytiin torilla moikkaamassa mun työkavereita ja käytiin jätskilläkin. Enimmäkseen vaan käveltiin ympäriinsä ja nautittiin auringosta ja siitä ettei kumpikaan meistä kiukutellut. Ja kohta takaisin aurinkoon mielenosoitukseen ydinvoimaa vastaan,sinne tulee paljon tuttuja ja lapsiperheitä eli kiva tapahtuma :)

Liikunnasta Aika huono olen liikkumaan, pyörän kaivoin just kellarista ja sillä ajan paljon kesäisin. Ja täällä keskustassa kävellään paljon,mutta mitään jumppaa en harrasta. En ole ikinä innostunut muusta kuin joogasta,aloitan sitten raskausjoogan kun sen aika tulee. Paino on hallinnassa joten en jaksa stressata vaikka hyvää tekisikin ihan varmasti.

Kiloistakin oli puhetta. Oma vaaka näyttää sitä tavallista 57kg mutta neuvolassa 2kg enemmän silloin muutama viikko sitten. Eli neuvolan mukaan olis tullut 2kg mutta oman mukaan ihan +/-. Tiedä häntä,kyllä silti mietityttää että kuinka kovasti sitä paisuu tällä kertaa..

5.5 on vihdoin ensimmäinen utra-aika täälläkin, VIHDOIN! Jännittää niin kovasti. Huhhuh.

Mandi ja nuttu 10+2
 
No täälläpä on tullut kauheesti kirjoitusta :) Ite oon edelleen ollut sen verran pahoinvointinen, etten oo ees koneella jaksanut olla. Tuntuu kyllä että pikkasen edes alkaa helpottamaan. Oon kyllä vielä sairaslomalla. Naurattaa ihan ku mulla oli tämän kuun alussa viikon loma ja sit oli kolme päivää töissä enneku jäin saikulle. Eli siis oon ollut huhtikuussa vaan 3päivää duunis :D

Mimskuliini pahoitteluni ja oikein paljon jaksamisia sinne!!! :hug:

mielialoista Mä olen kyllä erittäin äkäinen myös ollut. Ja siis varsinkin miehelle!!Tuntuu etten yhtään jaksa sen tekemisiä. Ja siis seksiä ei tulis mieleenkään harrastaa tän mielialan eikä tän olon takia :O

liikunnasta mulla on vaan ihan perusliikunta. Eli lapsen ja koirankaa ulkoilua ja lenkkeilyä.

Mielihalut No toistaiseksi mulla on tosi rajattu ruokavalio ettei tuu ykänä ulos..vielä ei siis oo ollenkaan mitään mielihaluja. Mutta positiivisesti ajattelen että josko tää kohta jo loppuisi ja elämä alkaa hymyilemään :)

anzu86 ja pallerot 9+6
 
Moi kaikille :wave:

Täällä ilmoittautuu marraskuinen pikkukakkosen odottaja!

Laskettuaika on 12.11.2011. Hurraahuutoja en vielä uskalla toitottaa kun edel.raskaus meni kesken, mutta ajattelin, että jos täältä saisi hieman vertaistukea odotukseen. Meillä on 2,5 vuotias virkeä pikkuneiti ja tätä pikkukakkosta ollaan yritetty reilu vuosi. Toivotaan, että nyt tärppää!!

Terkuin Rosalinda 11+3
 
Viimeksi muokattu:
Minskuliini voi ei, ihan kamalaa tuota ei kyllä toivo kenellekkään.

Himoista Mulla ei pahemmin oo mielitekoja ollut ehkä ainoona appelsiinimehu on sellainen mitä vois juoda kuinka paljon vain, mutta oon koittanut rajottaa sitä. Täysliha on ehkä sellainen joka etoo eniten, mutta sitäkin voi välillä syödä.

annoskoosta alkuraskaudesta söin hurjia annoksia, nyt normalisoituneet tai jopa vähän pienentyneet.

muuten eipä ole oireita oikein ollut. ei pahoinvointia, eikä väsymystä eikä oikein muutakaan. Ilmavaivat ainoot mitkä häirinneet, ja samoin pientä menkkamaista jomotusta ollut mahassa aika-ajoin ja vihlontaa nivusissa. Maha pömpöttää kyllä ja kilojakin tullut muutamia lisää.

Liikuntaa hävettää myöntää mutta tulee harrastettua aivan liian vähän about kerta viikossa kävelylenkillä ja kerran zumbassa mikäli työaika antaa periksi.

sukupuolesta aijotaan kyllä selvittää heti kun mahd. ei millään malttaisi odottaa :)

ON: Täälläkin oli tänään nt-ultra ja kaikki oli hienosti. molemmat vastasivat viikkoja toinen tatu oli 48mm (pää-perämitta) viikot 11+4, nt 1,2 ja toinen tatu 44mm viikot 11+2, nt 0,9. Sydämet läpsytti ja kovin huiskuttivat siellä ja peuhasivat. Ainoana huonompana uutisena tuli että heillä on yhteinen istukka joka on lisäriski, eli vielä tiiviimpää seurantaa tiedossa.

niin tuosta niskaturvotuksesta oli joskus täällä puhetta niin kätilö sanoi että pitää mitata ennen kuin viikko 13 alkaa kun silloin niskaturvotus alkaa pienentyä, näin siis ainakin täällä.

Jessie ja Pikkutatut virallisesti 11+1
 
Mimskuliinille voimahaleja!

Siisami Peukut pystyssä, että kaikki on hyvin

(.) Tänään käytiin ultrassa ja ihanaa, kaikki kunnossa! LA vaihtui 4.11. joten sen voi vaihtaa tuohon listaan. Pieni oli ihan unessa kun alettiin ultraamaan, ja masua "hiukan" runnottiin, niin toinen säpsähti hereille ja vilkutti kameralle :heart: On se vaan niin liikkistä nähdä oma pikkunen tv-tähtenä. Myönnetään, tippa silmässä siel oltiin miehen kans molemmat.. Viime yönä näin ihan kamalia unia ultrasta ja loppujen lopuksi synnytinkin sitten kukkakimpun :D

mielialoista Mä oon kyllä ollut tosi rauhallinen koko raskauden. Pahoinvointi nyt ei pistä juuri naurattamaan, muuten ollut kyllä varsin seesteistä..

Voikaa hyvin! =)
Nojanda ja Pieni 12+4 :heart:
 
minskuliini, jaksamisia!

sukupuolenselvitys, ei tehdä tai selvitetään se sit synnytyksessä onpahan jotain jännää :D

annokista, nippa nappa tänään on pystynyt edes syömään jotain. normaalista pienemmän annokset on jo ollut, mutta ei vaan uppoa nyt kun ihan hiiren annos.


liikkeistä, en tie millon oikeasti tunnen, koska satunnaisesti tuntunut ihan samalla lailla kun esikoisesta niin jo viikoilta 7 lähtien joten harhaa, mutta mistä sen sit tietää mikä on oikeaa liikettä. Noo odotellaan.

Täällä edelleen hirveä väsymys painaa päälle. muuten mielialat ok no hiukan kärtympi kun ei saa nukkua tarpeeksi mut muuten ok.

Tänään oli hampilääkäri ja ei meinaa saada suuta kunnolla auki. Onkohan se normaalia? paikattiin yksi hammas puudutuksella.

unico ja mötky 11+4
 
Voidaan huokaista helpotuksesta. Siellä ne molemmat mönkijäiset sätkytteli. Liikkeitä tosiaan näkyi jo ihan hyvin ja sydämet sykki kanssa hyvässä tahdissa. Toista ei saatu mitattua kun oli kokoajan niin hassussa asennossa mutta silmämääräisesti näytti ihan samalta kuin kaverinsa joka vastasi viikkoja. Kohdunkaula oli pitkä ja tiiviisti kiinni. Kohdussa näkyi jotain hyytymää joka on ilmeisesti vuodellut ulos ja lisääkin voi tulla. Nyt kuitenkin osaa jo ottaa rauhallisemmin kun tietää mistä on kyse. Huomenna täytyy soitta kantikseen ja varata NT-ultra. Sekin on jo ihan muutaman viikon päästä.

Tervetuloa uusille ja onnea kaikista ihanista ultrakuulumisista. Tää painuu nyt suihkuun ja nukkumaan sen verran raskas päivä takana.

Siisu kera Kustin ja Kostin 9+1
 
Voi kurjuus, Mimskuliini! :( :hug:

Surullisen monta on jo menettänyt pienen ihmisen taimensa. :(

Tervetuloa uudelle tulokkaalle, Rosalindalle! :)

Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! Aina sitä ultraan mennessä pelkää pahinta, mutta onneksi monesti sieltä tulee hyviä uutisia.

Me ainakin halutaan tietää sukupuoli etukäteen, jos se vaan on mahdollista. Sen verran malttamattomia taidetaan miehen kanssa molemmat olla. Esikoisesta kerrottiin sukupuoli lähimmille jo etukäteen, mutta tästä kakkosesta pidetään synnytykseen asti salassa.

Liikunnasta: Muuta liikuntaa ei tule harrastettua kun päivittäin kävelylenkki perheen kanssa.

Esikoisesta tunsin liikkeet vasta rakenneultran jälkeen viikolla 21. Jospa tästä kakkosesta sitten hieman aiemmin. :)

Doppleria en ole vähään aikaan nyt käyttänyt, kun loppui liukkari, eikä kosteusvoiteella kuulu tarpeeksi hyvin. Pitäis muistaa ostaa liukkaria että pääsis testaamaan joko kuuluu sydänäänet.

Diinu ja Pipana 13+2
 
Alavatsakivusta josta kyselin; Mulla on se on ollut lähinnä sellaista sykkivää ja ajoittaista. Tuossa oikean munasarjan kohdilla ja nivusen seudussa myös omituisia tuntemuksia. Kasvukipuja ?

Röyhtäilyä on täälläkin päin ollut mutta alkaa helpottamaan (tullakseen loppuraskaudesta takaisin :whistle: )

Sukupuoli on tevetullut tieto rakenneultrassa, utelias kun olen..

Mieliala on ollut aika mollivoittonen; itkua+itkua+itkua. Aiheesta ja aiheetta. Lueskelin nettiä ympäriinsä ja löysin sentään (ikäväkseni) muita kohtalontovereita.. Mies otti ja lähti.
 
Minskuliinille osanotto :hug:

Röyhtäilystä kyllä ja usein. Ja ihan väärissä tilanteissa. Anteeksi on saanut pyydellä. Ne kun ei edes varoita etukäteen mitenkään.

Mieliala on tänään ollut paljon parempi. Lieneekö takana oleva kunnon määrä unta ja lepoa. Jouduin nimittäin ottamaan migreenin ja lämmönnousun vuoksi sairaslomaa ainakin tämän päivän. Huomenna ensimmäinen lääkärineuvola, siellä olis eka kertaa tarkoitus kuunnella myös äänet. Katsotaan sen jälkeen olotilaa uusiksi, jospa sitä jo huomiseen iltavuoroon kykenisi.

Samaha miehesi lähti?! Siis kokonaan?! En voi mitenkään ymmärtää..tuollaiset miehet saisi kyllä ripustaa eräästä tietystä ruumiinosastaan kiikkumaan ja häpeämään tekosiaan..

Diinu Minulle saa päivittää lasketuksi ajaksi 28.10. nyt kun se siihen varmistui :)

T: Manna* ja Mytty 13+4
 
Samaha varmaan ihan normaalia kasvukipuilua. Mullakin on juuri sellaista sykkivää ja tänään sitten ihan seurailin ja ehkä enemmän tuntuu vasemmalla puolella.
Ja siis mitä ihmettä, todellako miehesi lähti??? Aivan hirmuisesti jaksamisia sinulle :hug: Pistää kyllä vihaksi puolestasi :mad:

Sitten vielä öistä napaa:
Olen oikeasti tulossa hulluksi :D Pesin keskellä yötä pari mattoa?! Ensimmäisessä kesti niin vähän aikaa että päätin vielä toisen pesaista niin eipä huomenna sitten tarvi. Noh, siinähän aikaa sitten vierähtikin... Kaksi koiraa+kevät+vaalea matto ulko-oven lähellä=täystuho.. huhhuh, nyt ainakin varmasti unettaa kunhan vaan tästä irtoaa :D

Ja päiväkin tosiaan vaihtunut eli..
Tiukutus&Masi 13+1 :heart:
 
Hei pitkästä aikaa!

On kyllä kurjuus kohdannut tätä ketjua, kun niin monella on ollut huonoja uutisia.Hirveesti jaksamista kaikille keskenmenon kokeneille!:hug:

Mulla on niskapoimu-ultra takana ja veriseulakin otetu. Nyt tietenki jännitetään, että kuinkahan siinä käy. Että tuleko puhelua vai eikö tule..Oon lukenut, että imetys vaikuttaisi tuohon veriseulan tulokseen niin, että papp-a olisi liian matala ja vapaa hcg liian korkea, eli voi tulla turha positiivinen tulos. Nyt ollaan alettu vähentää kuopuksen imetystä niin, että sitä tapahtuu vain korkeintaan kerran päivässä, mutta tuon näytteen ottamisen aikaan hän vielä kävi tissillä useita kertoja vuorokaudessa!

Onko kenelläkään ollu semmosta kummaa pissatuksen tunnetta välillä? tai sellasta, että tuonne jonnekin kohdunkaulan seutuville pistelee? Mua hirvittää, että tulis joku myöhempi keskenmeno vaikkapa kohdunkaulan heikkouden takia. Onhan se toki harvinaista, mutta mahdolista. Tuommoisia tuntemuksia ei oo ollut aiempien raskauksien aikana ja se mua mietityttää. Mitään tulehdusta ei ole ja sisätutkimuksessa viime viikolla kaikki oli ok.

Omaan napaan vielä sen verran, että pahoinvointi vaivaa edelleen. Ei joka ikinen päivä, mutta useasti viikossa. Ruoka ei maistu. mutta kiloja kertyy. Nyt painoa on jo kohta 55 kiloa.Kun lähtöpaino on 50 tuntumassa. oon aika lyhyt, joten kaikki näkyy.

Kello on jo aivan luvattoman paljon, joten pakko mennä nukkumaan,jotta aamulla jaksaa.
Hyvää vointia kaikille!:)

-Finja
 
Hei olen seurannut tata ketjua jo ihan alusta asti, mutta ensikertalaisena en ole uskaltanut liittya mukaan ennen kuin nt-ultra on takana ja tanaan se sit tehtiin (anteeksi puuttuvat ä:t asun ulkomailla ja koneessani ei ole ä kirjainta ja copy paste homma on liian aikaa vievaa). Eli laskettu aika on 9.11 ja pikkusen koko oli 5.1cm ja niskaturvotus 0.9mm, kuulemma tulee tytto kun oli niin kaunis;)
Olen 30v ja ekakertalainen. Ihanaa taa internetti et paasee juttelemaan muitten odottavaisten kanssa, silla kaveripiiriini ei kuulu ketaan raskaana olevaa ja se tuntuu joskus yksinaiselta.
Olen myos niita onnekkaita, joilla ei tullut pahoinvointia laisinkaan ja juuri siksi varmaan jannittikin koko alkuraskaus et onkohan se ees totta.
Terkkuja kaikille ketjulaisille ja kiitos, etta olette olemassa ja jakamassa niin ilot kuin huoletkin.

Cunucu+ raekarkki 11+6
 
huh olen ollu yli viikon tauolla palstalta, olin talvilomailemassa Rhodoksella ja taas tylsä arki alkakoon! :) eilen olin vielä saikkupäivällä koska kävin ultrassa ja neuvolassa.. Kaikki oli kunnossa vauva liikku hurjasti masussa, huimat 6cm pitkä ja mun LA:n voi muuttaa päivää aiemmaksi eli 7.11 :saint:

Tervetuloa uusille tänne palstailemaan ja odottamaan! ja paljon voimia ja halauksia niille joille on tullu huonoja uutisia vielä näinki myöhään , tää on nii väärin :hug:

Painoa ei oo tullu lisää, vaikka syön ku hevonen nykyään enkä liiku niinku ennen.. Noh saa nähä kohta sitä alkaa varmasti kertyä.. Liikunta on jääny vähemmälle nyt loman aikana mutta pakko yrittää ottaa taas niskasta kiinni ja jos sitä taas pääsis koiran kanssa kunnolla lenkkeileen :)

Voisiko olla niin että jos on korkea syke ,se voi merkata toista sukupuolta? Luin joskus jostain en vaan muista kumpi merkkaa sitä korkeampaa sykettä..

Nyt pitää juosta töihin että ehtii, pitkästä aikaa! :)

Karoliina rv 12+2
 
Paljon tekstiä taas tullut :heart:

Onnea ja tervetuloa uusille :heart:

Heti ON: Meille tuli eilen kotiin kirje veriseulasta. Täysin normaali eikä ole lisääntynyttä riskiä. Ei edellytä jatkotoimenpiteisiin :D
Oli muuten aika nopea tuo kättärin palvelu. Kävin siellä ti 19.4 ja eilen 26.4 tuli kirje kotiin, vaikka siinä oli kaksi arkipäivää pääsiäisen takia välissä.

Ensi viikolla olisi eka lääkäri. Te kokeneemmat mitä ekalla lääkärin käynnillä katsotaan? Neuvolan täti muistaakseni sanoi että katsoo tippuria ja muuta sen tapaista sekä muuten että alakerrassa on kaikki ok. Onko tää se lääkärin pääasiallinen tarkoitus? :)

Nukuin ma-ti yön jotenkin taas huonosti (pääsiäisvapaiden jälkeen töihin meno kai sitten nukutti huonosti) ja koko eilisen päivän oli todella etova olo heti aamusta alkaen. Mies naureskelikin kun sitten ysin aikaan illalla suoraan suihkusta suuntasin vessaan yökkäämään. Kyseli mikä on olo kun sieltä pois tulin, sanoin että "halleluujaa, mikä helpotuksen olo. koko päivän kestävä etova olo kerralla pois ja elämä hymyilee taas" :D ;)


Tryffe ja pikkuinen 13+2
 
Viimeksi muokattu:
Tryffe Pakko heti kirjoittaa sun viestiin vastausta. Tippuria?? Ekalla lääkärikäynnillä lääkäri kuuntelee sydänäänet (jos kuuluvat, ei hätää jos ei kuulu) ja tarkistaa kohdunkaulan ja -suun tilanteen. Kyselee ehkä oireita ja juttelee mukavia =) Itse saa kysellä mitä mieleen tulee ja lääkäri vastailee minkä voi. ei sen kummempaa :)
 
Biana Noh mä kanssa vähän jo ihmettelin silloin neuvola käynnillä kun asiaa kysyin ja vastasi että katsoo tippurin ja jonkun muunkin sukupuolitaudin vielä mainitsi joka katsotaan ettei ole. Olin vastauksen jälkeen vähän :confused: "siis täh?"
mutta en sitten osannut esittää mitään fiksua jatkokysymystä vaan annoin olla... :rolleyes:
 

Yhteistyössä